Nainen vedenjakajalla

Mitäpä se minulle kuuluu mitä rahoilleni tapahtuu. Tällainen saarikoskimainen ajatus minulle on välähtänyt parin ehdotukseni jälkeen.
Olen ehdottanut muutamalle nuorelle asunto-osakeyhtiön yhtiökokoukseen osallistumista siksi, että esityslistalla on ollut kalliita hankintoja.
-Saa nyt nähdä, on kaikenlaisia kiireitä, on yleensä kuulunut vastaus.
Ok, hyvä sitten niin: näillä nuorilla on varaa olla piittaamatta mahdollisista suurista laskuista, jotka heidän maksettavakseen saattavat langeta kuluvana vuonna.
Minulla tilanne ei ollut tällainen nuorena.
Toisaalta olen ajatellut, että mahtaisiko näin vastanneilla olla kyse jonkin sortin ymmärtämättömyydestä? Eivätkö he kenties tajua, että yhtiökokouksen päätöksillä voi olla suuri vaikutus heidän mahdollisesti suurimman varallisuutensa tulevaisuuteen.
Sillä: onhan niin, että valtaosalla meistä suurimmat summat ovat kiinni asunto-osakkeissamme.
Nämä ehdotukseni tulivat mieleeni, kun luin kasvatustieteiden maisteri Anni Tiikkalan tohtorinväitostutkimuksesta ja ajatuksista.
Hän haluaa yrittäjyyskasvatuksen luontevaksi osaksi suomalaista koulutusta. Ja minä taas ajattelen, että yrittäjyyskasvatusta saanut henkilö kyllä ymmärtää myös asunto-osakeyhtiön toimintaa ja vaikutusta omaan varallisuuteensa.
Tiikkalan mukaan työelämästä syrjäytymisen ehkäiseminen ja oleiluyhteiskunnan aktivointi ovat yrittäjyyskasvatuksen keskeisiä tavoitteita. Jokaisen suomalaisen koulutuksen läpikäyneen tulee tietää miksi työtä kannattaa ja pitää tehdä siitäkin huolimatta, että ilman sitäkin tulee toimeen.
Tiikkala korostaa yrittäjyyskasvatuksen arvopohjaa:
– Yrittäjyyskasvatukseen liitetään arvoja – riskinottokyky, itseluottamus ja virheistä oppiminen – joita koulutusta ohjaavista asiakirjoista ei välttämättä löydy.
Hän sisällytti yritteliäisyyteen myös muun muassa luovuuden, kyvyn ratkaista ongelmia, vastuun ottamisen sekä aloitteellisuuden sekä vahvan itsetunnon.
Hyviä määreitä.
Asunto-osakeyhtiön toimintaan osallistuminen olisi vastuun ottamista. Kokouksissa kantansa esittäminen ja äänensä antaminen osoittaisivat aloitteellisuutta ja itseluottamusta. Ehkä mieleen tulisi luoviakin ehdotuksia muille jaettavaksi?
Vaan, jos kokouksiin ja toimintaan ei sitten halua osallistua, niin toivoa sopii, että Tiikkalan painottama virheistä oppiminen sitten ainakin tulisi kuvaan mukaan. 

Miksi tuttavani ei laihdu millään vaikka yrittää? Painon pudotukseen syytäkin olisi. Liikakiloja hänellä on näet parikymmentä. Se väsyttää häntä kertomansa mukaan.
Vastaus alkoi valjeta minulle luettuani psykologi Anu Kangasniemen tekstiä. Hän tutkii ja kehittää parhaillaan uutta menetelmää LIKES-tutkimuskeskuksen ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen yhteistyöhankkeessa.

Ystävättäreni suhde liikakiloihinsa ja laihduttamiseensa on kaksijakoinen.
Hän esimerkiksi sinnittelee viikonvaihteet perheensä kanssa ollessaan vähällä ruoalla mutta heti maanantaina syö kahden päivän edestä.
Usein hän syö keittoja, koska ne pitävät nälän tunteen poissa pidempään kuin muu ruoka.
Hän myös harrastaa liikuntaa kuluttaakseen kaloreita.
Omien sanojensa mukaan hän siis haluaa päästä liikakiloistaan eroon.
Mutta joinakin päivinä hän taas marmattaa, että mannekiinin näköiset laihat naiset ovat rumia ja kyllä hän ainakin kilonsa mielellään kantaa. Miehetkin tykkäävät muodokkaista naisista.
Kuulostaa ristiriitaiselta. Ja sitä se onkin. Olen ollut huomaavinani, että muodokkaat naiset saavat häneltä pinnoja silloin kun hän on turhautuneena taas kadottanut otteensa laihduttamiseensa.
Anu Kangasniemen mukaan elämäntapamuutokset ovat kestävämpiä, kun ne on sidottu ihmisen omiin arvoihin ja arvovalintoihin.
– Elämäntapamuutos lähtee liikkeelle omien perusarvojen kirkastamisesta: Mitä asioita arvostan elämässä kaikkein eniten? Millainen on hyvä elämä, juuri minulle, Kangasniemi selittää.
– Seuraava, ehkä tunteitakin herättävä askel on miettiä, miten tällä hetkellä elämäänsä elää. Kuvastaako elämäntapa juuri niitä arvoja ja asioita, joita haluaisi elämässään olevan? Mihin haluaisi muutosta?
Ystäväni pitäisi siis ensin istua alas ja päättää mitkä arvot hänelle ovat elämässä tärkeitä: onko vaikka työssä jaksaminen nyt tärkeintä? Siitä hän on puhunut paljon.
Arvojen kirkastuttua elämäntapamuutos tapahtuu sitten tekojen kautta.
Kangasniemen mukaan tavoitteena on etsiä uudenlaisia ja joustavia ratkaisuja sekä tietoisesti hylätä toimimattomat vanhat keinot tai ratkaisuyritykset.
– Ihmiset eivät kaipaa niinkään enää asiantuntijan tietoa siihen, miksi tai miten kannattaisi syödä terveellisesti. Apua tarvitaan enemmänkin siihen, miten rakentaa muutokset itselleen merkityksellisiksi ja itsensä näköisiksi valinnoiksi, jotka toimisivat arjessa, tässä ja nyt.
”Fyysisesti aktiivisempi elämäntapa – omiin arvoihin sitoutumalla” – hankkeen tieteellinen menetelmä on julkaistu lehdessä BMC Public Health.

Tilasin aamupäivällä postimyynnistä tosi makean ja laadukkaan neulepuseron. Luottomyyjälläni oli alennusmyynnissä muutama oiva tuote. Maltaita pusero silti maksoi, sillä firma myy laatutavaraa.
Minut koukutti väri. Se oli juuri sitä mitä olin ajatellut piristykseksi harmaaseen loppusyksyyn.
Vaan iltapäivällä tulin toisiin aatoksiin. Vein näet torillemme kierrätysautoon jo aiemmin pakkaamiani turhia vaatteita, joiden toivon ilahduttavan jotakuta toista.
Siinä tietysti mieleen juolahti, että enkö taas olekin ostamassa turhaa vaatetta. Neulepuseroita minulla näet on riittämiin, joskaan ei yhtä makean väristä kuin tilaamani.
Niinpä iltapäivällä olin jo pannut jäitä hattuun ja päättänyt, että palautan tuotteen kun se tulee. Palautusoikeushan kuuluu nettikauppaan.
Taannoin asuntolainaani lyhentäessäni koin toisenlaista iloa kuin tällaisesta hetken mieliteosta.
Koin suurta tyydytystä aina kuukauden lopussa siitä että olin saanut lainan lyhennyserän kasaan ja maksettua pankkiin.
Viimeisellä viikolla ennen erän maksamista saattoi joskus tehdä tiukkaa, enkä voinut ostaa kaikkea sellaista ruokaa mitä mieli olisi tehnyt. Mutta maksupäivänä sitten palkitsin itseäni yleensä jotenkin, vaikka leivoskahvilla.
Pahan päivän varaakin pitäisi olla ainakin kahden kuukauden nettopalkan verran pankissa, huomauttaa Tapiola, joka on tutkinut suomalaisten säästöjä. Tällaista vararahastoa ei suinkaan ole kaikilla.
Niinpä. Tiedän ja tunnen siis, että minun ei ole pakko saada kaikkea mitä haluan.
Ja pidättäytyminen mielijohteessa hankitusta tavarasta tyydyttää itse asiassa enemmän kuin mieliteon noudattaminen.