Sisilialaisilla ja suomalaisilla on yhteisiä ominaisuuksia, sanoo sisilialainen ystäväni Massimo Longo Odorno, joka on Messinan yliopistolle tutkinut historiaamme ja kirjoittanut ja luennoinut muiden muassa talvisodastamme.
Olemme melankolisia ja urheita, ponnistaneet vaikeuksien läpi. Suomi on itsenäinen valtio, Sisilia autonomia.
Ihan konkreettinenkin maasta ponnistaminen näkyy Sisiliassa monessa paikassa. Kulkiessani kuvaamassa löysin kauniita kukkia, jotka pinnistävät vanhoista rosoisista kiviaidoista, joiden kivien välissä on vain hitunen multaa.
Hakattujen palmujen kantoihin taas viherkasvit ovat versoneet alkujaan, vallaten kannon päällystön kokonaan.
Kaikkialla näkyy Etna, Euroopan korkein toimiva tulivuori, josta perua oleva tuliperäinen maa-aines on hyvin hedelmällistä. Siispä mustien laavakivettymien keskeltä nousee kasveja kukoistamaan.
Ystävälläni on myös muun työnsä ohessa oliivi- ja sitruunapuuviljelmiä ja hän tuottaa oliiviöljyä.
Sisilian sitruunapuut ovat perua arabeilta, jotka toivat ne taannoin Italiaan. Sitruunabisnes on yksi tämän saaren asukkaiden yritys parempaa elämää kohti.
Eräänä sateisena iltana Sisiliassa katselin Italian tv-yhtiön RAI:n kulttuurikanavalta upean dokumentin Fabbrica. Sen on ohjannut Francesca Comencini ja se on valmistunut vuonna 2007.
Vaikka en ymmärrä italiaa, ymmärsin dokumentista koko joukon, sillä se rakentuu niin voimakkaasti kuville. Musta-valkoisina ne olivat hyvin tehokkaita.
Filmi oli ikäänkuin läpileikkaus italialaisten tehtaiden noususta ja tehdastyöläisten elämästä.
Materiaali oli koottu hyvin erilaista oloista, töistä ja tehtaista: oli naisia ompelukoneiden ääressä, miehiä hihnoilla valmistamassa auton osia ja hitsaamassa, nuorukaisia kuljettamassa kottikärryillä raskaita taakkoja, nuoria naisia työtakeissaan lounastunnilla, pomoja jaarittelemassa puhelimessa alaisten kuunnellessa kärsivällisesti ja toivoessa puhelun loppumista. Ja tarinan lopussa oli äänessä afrikkalaisia maahanmuuttajia, jotka nyt työskentelevät tehtaissa.
Fabbrica on myös hieno kuvaus siitä miten työläiset ovat Italiassa taistelleet oikeuksiensa puolesta. Filmi näytti kiihkeät lakkoilijat marssimassa ja megafooneihin puhumassa vaatien itselleen parempia oloja. Jotkut tehtaat, kuten Fiat, olivat esillä ylitse muiden.
Tämä huolellisesti koottu ja runsaasti materiaalia sisältävä historiikki oli kuvattu paikoin jopa runollisen kauniisti. Dokumentti on yksi parhaista joita koskaan olen nähnyt.
Se oli sellaista tosi-tv:tä josta pidän. Niitä niin sanottuja tosi-tv-juttuja en koskaan katso.
Mieleeni tuli, että nyt kun työelämässä Suomessa on tapahtumassa rakenteellinen muutos, mikä olisi jonkin ryhmän kuvatessa myös meikäläisten tehtaiden ja tehdastyöläisten tarina samaan tapaan kuin Fabbricassa
Sisiliassa mietin, miksi vanhanaikaisuus ja vanha ahdistavat minua. Se oli näet ensivaikutelma eräästä huoneesta.
Paikalleen pysähtyneisyys, joka huoneesta henki, ikäänkuin estää liikkumisen, uuden kokemisen, tutkimisen.
Mutta myös paljo tavaramäärä tummine huonekaluinen tunkee päälle. Vanhaan huoneeseen esineitä näet kertyy ajan myötä vääjäämättä.
Monet esineet itsessään voivat olla kauniita mutta vieri vieressä niistä tulee liian massiivinen määrä.
Ehkä vanhojen tavaroiden ja huonekalujen rapistuneisuus myös tuntuu pahalta.
Kauniin taulun kehysten kultaus on lohkeillut
Onko rapistuneisuus osoitusta välinpitämättömyydestä vai köyhyydestä, vai mistä. Ehkä yksi merkki tästä lamasta, joka on Sisiliassakin tietysti.
Hyvästit pois menneelle henkilölle ovat erään ystäväni mukaan aina kaunis ja harras kokemus. Olen samaa mieltä. Hautajaisissa jäähyväiset ovat aito hetki, myös silloin kun vainaja ei ole kovin läheinen.
Aidoksi hetkeä ei tee ainoastaan suru vaan myös elämän ainutkertaisuuden tajuaminen. Kuolemassa on aina kyse myös elämästä.
Jälkeen jääneet eivät vain sure vaan väkisinkin kohtaavat myös oman elämänsä rajallisuuden. Ja se sitten saa miettimään sitä miten on elänyt ja mitä on toivonut ja miten toiveet ovat toteutuneet.
Hiljan Tampereella järjestettiin Surukonferenssi, jossa asiantuntijat pohtivat myös sitä, onko suru sairaus ja saako siihen apua muuten kuin lääkärin diagnoosin, vaikka masennusdiagnoosin, avulla.
Minusta suru ei suinkaan ole sairaus vaan normaaliin elämään kuuluva ilmiö. On realistista surra ja masentua jos vaikka läheinen kuolee tai tulee avioero tai sairastuu vakavasti.
Ja tavallisesti siihen saamme apua, ystäviltä ja työtovereilta. Ja onhan asiantuntijoitakin.
Mutta ehkä juuri tuo kuoleman kirvoittama jälkeen jääneen oman elämän pohdinta voikin sitten joskus aiheuttaa ihan mieltä horjuttavan elämäntilanteen, josta voi tulla vakava ja lääkärin diagnoosia tarvitseva tilanne.
Surun sanotaan kestävän noin kaksi vuotta, pahimman kauden puoli vuotta.
Mutta sinä aikana myös ihmisen sisimmässä voi alkaa syntyä ituja uusiin näkemyksiin ja ratkaisuihin.
Hiljaisuus on mielenkiintoista muutenkin kuin meneillään olevan Hiljaisen viikon teemana.
Mitä enemmän ulkomailla olen, sitä arvokkaammaksi koen kotimaan hiljaisuuden.
Se on sitä kun istuu vaikka järven rannalla kalojen hyppelyä katsellen tai keskittyy puistossa penkillä kuuntelemaan puiden huminaa tai antaa ajatusten rientää meren laineiden rikkoutuessa rantakiviin.
Hiljaisuus on hyvä teema matkailumme markkinoimiseksi. Se on ylellisyyttä, jota varmaan monen väkirikkaan suurkaupungin kansalaiset mielellään tulevat kokemaan.
Ja ihmettelemään. Näin juuri kävi thaimaalaiselle tuttavalleni. Hän hämmästeli myös ihmisten vähäisyyttä, kun kotimaassa joka paikassa tahtoo olla jonoja.
Hiljaisuudella on erilaisissa sanonnoissakin positiivinen merkitys. Hiljaa hyvä tulee. Stille wasser sind tief eli hiljaiset vedet ovat syviä, mikä varmasti tarkoittaa myös ihmisten ominaisuuksia.
Hiljaisen viikon lisäksi monella muullakin viikolla ihmisten olisi hyvä hiljentyä. Hiljaisuudesta saa uusia näkökulmia, voimavaroja ja virkistystä.
Hiljaisuuden kappelin perustaminen Kamppiin oli hyvä oivallus. Juuri kauppapaikan kyljessä ja hälinan keskellä kappelin arvo korostuu.
Kannatan lämpimästi taideteosten lisäämistä kaduille, arkiympäristöihin. Joissakin kaupungeissa kuten Lissabonissa, jossa olen, taide ympäröi meitä kaikkialla. Tänään meinasin kompastua siihen.
En ollut uskoa silmiäni kun katsoin mihin kengänkärkeni osui. Joku oli irrottanut pieniä neliskulmaisia katukiviä ja virkannut niiden päälle värillisiä neuleita! Siinä ne nyt olivat sitten kaiken kansan tallattavina.
Matkaa jatkaessani osuin 40 suurta valokuvaa käsittävään jalkakäytävälle pystytettyyn näyttelyyn. Kaksi valokuvaajaa oli työstänyt siihen erilaisista mielenosoituksista otettuja kuvia. Vaikuttavia mustavalkoisia otoksia.
Eilen kahvilassa oli pakko kuvata seinillä olevia traditionaalisia sinivalkoisia mosaiikkitöitä. Joihinkin kahviloihin ihmiset menevät jopa niiden vuoksi.
Hyviä ja huonoja graffiteja on tietty siellä ja täällä.
Eilen kävin pienessä kirjastossa, jossa oli ystäväni Joao Camachon töitä näytteillä. Tällaiset kunnalliset tilat ovat taiteilijoille edullisia. Taiteen ostaminen on supistunut, joten kalliisiin galleriamaksuihin ei tahdo olla varaa.
Kirjaston sisäpihalla oli sitten upea veistos.
Erään kadun varrella on paljon suuria kerrostaloja, joiden kadun puoleisiin päätyihin ihmiset ovat saaneet maalata isoja kuvia. Ne ovat taidokkaita ja tekevät kustakin talosta persoonallisen.
Taidetta siis on ihan kaikkialla.
Nyt on menossa jokakeväinen asunto-osakeyhtiöden yhtiökokousrumba. Niistä tiedottaminen sujuu näissä yhtiöissä hyvin mutta toisin on tilikauden aikaisen tiedottamisen laita.
Tyytymättömyys liian vähäiseen informaatioon ilmeni laajassa tutkimuksessa, jossa yli 6 300 henkilöä arvioi asunto-osakeyhtiölain toimivuutta.
Oikeusministeriön verkkokyselyyni vastasi yli 6 300 taloyhtiön osakasta, hallituksen jäsentä, isännöitsijää ja kiinteistönvälittäjää.
Oma näppituntumani on, että taloyhtiöt ovat hyvin erilaisia: on niitä joissa jokaisen hallituksen kokouksen jälkeen isännöitsijä lähettää tiedotteen hallituksessa päätetyistä asioista. Ja on niitä joissa vain mahdollisista remonteista tiedotetaan tilikauden aikana.
Remonttitiedottaminenkin voi ontua, jos sen vastuutahoa ei ole selvästi määritelty. Remonttifirmat voivat pudottaa lappuja työn alkamisesta vaikka vain pari päivää ennen remontin alkua. Ja tämäkös herättää ansaitusti närää.
Ihmettelen itse sitä miksi ihmiset eivät opettele hyödyntämään verkkoa näissä taloyhtiöiden infoasioissa. Verkko olisi halpa, ajan tasainen ja helppo väylä.
Joo, toki on niin, että vanhoissa taloissa voi asua henkilöitä joilla tietokoneita ei edes ole mutta tilannehan on vinhaa vauhtia muuttumassa. Linkki
Aikalahjan arvoa voi olla vaikea mitata mutta se voi auttaa arvaamattoman paljon.
Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu Työpäivä maailmalle tarkoittaa sitä, että lääkärit antavat aikaansa ilmaiseksi potilaille kuten äideille ja lapsille, joilla ei olisi varaa ostaa kalliita terveyspalveluita.
Myös muiden ammattien edustajien kuten juristien ja hoitajien olen kuullut lahjoittavatn aikaansa.
Itsekin olen lahjoittanut aikaani ystävilleni. Ruvettuani työskentelemään entistä vähemmän sanoin tuttavilleni että voin nyt sitten kuunnella, konsultoida heitä ilmaiseksi silloin tällöin. Aikalahjani ystäväni ottivat hyvillään vastaan.
Aikalahjaksi voi tavallaan nimittää kaikenlaista vapaaehtoista ja talkoolla tehtävää työtä, myös vaikka taloyhtiöiden hallituksessa työskentelyä, koska hallituspalkkiot ovat hyvin pieniä
Ja kysyntäähän näinä aikoina asiantuntijoiden aikalahjoille riittää.
Ulkomailla liikkuessani ja paikallisten ihmisten kanssa keskustellessani olen huomannut, kuinka suuri asia meidän vapaa mediamme on. Sitä tuskin monetkaan täällä tulevat ajatelleeksi. Itse olen pitänyt sitä avaimena moniin asioihin.
Esimerkiksi hiljan olen puhunut vasemmiston ja oikeiston edustajien kanssa maassa, jonka hallituksessa on korruptoituneisuutta. Kummaltakin laidalta ihmiset ovat sanoneet minulle, että oikeastaan se mikä puolue on vallassa ei ratkaise maan asioita, poista työttömyyttä ja velkaantuneisuutta ja ihmisten tyytymättömyyttä. Ei siksi, että vallassa oleville on tyypillistä korruptoituneisuus, ovatpa he minkä puolueen jäseniä tahansa. Valta sokaisee heidät ja sukulaisuus- ja ystävyyssuhteista aletaan ”huolehtia”.
Olen kysynyt miten maan lehdistö tähän suhtautuu. Se on aina valtaa pitävien kanssa kimpassa, ja hyötyy tilanteesta myös. Lehdistö ei ole vapaa eikä puutu epäkohtiin kuten korruptioon.
Siinä sitten olen huomannut, että sellainen pelihän ei meillä vetele. Miettikää vaan miten moniin väärinkäytösyrityksiin ja mokiin meillä juuri lehdistö on puuttunut ja puhkaissut kuplia.
Eikä se ole mitään mutua että minusta tuntuu että lehdistömme on vapaa ja rohkea. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on sijoittanut Suomen neljänä vuonna maailman vapaimmaksi maaksi.
Journalistien vapaudesta ilmestyy maanantaina kirja. Sen mukaan meidänkin journalisteillamme ongelmia kuitenkin on, joskin vähän erilaisia.
-Journalistin vapaus ei Suomessakaan ole itsestään selvää ja ongelmatonta. Vapautta koettelevat muun muassa internetin tuoma uusi toimintaympäristö sekä työolosuhteiden ja toimituskulttuurien muutos, sanovat kirjasta tiedottavat.
Kirja perustuu Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa (COMET) tehtyihin tuoreisiin tutkimuksiin.
Eliisa Vainikka kuvaa artikkelissaan toimittajan verkko-osallistumiseen liittyviä vapauksia ja pakkoja sekä toimittajan yksityisen ja ammatillisen minän suhdetta sosiaalisessa mediassa
Esa Reunanen pohtii toimittajahaastatteluihin ja kyselyyn perustuvassa artikkelissaan journalistien halua ja mahdollisuutta ottaa kantaa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tutkimuksen perusteella toimittajat haluavat nostaa esiin epäkohtia herättämällä niistä keskustelua ja arvioimalla kriittisesti esitettyjä väitteitä. Reunasen mukaan toimittajat haluavat työllään vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin mutta välttävät sitoutumista poliittisiin ryhmittymiin.
Juuri niin on hyvä.
Jep, olen samaa mieltä Metsähallituksen seminaarilaisten kanssa siitä että metsäkylpy antaa henkistä hyvinvointia. Jopa puistokylpy tekee sen.
Tiedän sen. Ja niin tietää moni muukin suomalainen, sillä monet meistä poistavat stressiä ja hakevat voimia luonnosta, erilaisista toimista siellä, vaikka marjastamisesta tai sienestämisestä tai hiihdosta.
Metsähallituksen mukaan jo viiden minuutin oleilu luonnossa, metsäkylpy, edistää hyvinvointia.
Metsä- tai puistokylvyssä voi ihastella vaikka jäätynyttä lampea
]a 20 minuutissa syntyy mitattavia vaikutuksia.
Totta. Kyllä olen huomannut kuinka jännittyneet niskalihakset laukeavat ja olo muuttuu rennoksi. Pääkin ”tyhjenee” niin etteivät ulos lähdettäessä rassanneet harmit tunnu enää ihan yhtä suurilta kuin nuttua niskaan vedettäessä.
Metsähallituksen tutkimusprojektin mukaan henkinen hyvinvointi paranee, jos viettää lähiluonnossa yli viisi tuntia kuukaudessa tai retkeilee kaupunkien ulkopuolisilla luontokohteilla kaksi, kolme kertaa kuukaudessa.
Tutkijat ehdottavat siis entistä enemmän käyntejä kansallispuistoihin. Mutta jos nyt niihin asti ei tule lähteneeksi niin kyllä kotikulmien puisto tai meren tai järven ranta tekevät terää myös.
Ja ilmaiseksi vielä. Linkki
