Nainen vedenjakajalla

Juuri tänäänhän sipulikeitto olisi paikallaan. Tämän huomasin luettuani infoa vuoden vihanneksesta, sipulista.
Sipulikeitto lämmittää, kun ulkona tuulee kalsasti. Sipulisoppa myös piristää, sillä maku on vahva. Ja etunsa on sekin, ettei se lihota, ellei sitten leipäpaloihin sorru liiaksi.
Sipuli on oikein hyvä vuoden vihannekseksi näinä aikoina, sillä se on myös edullinen kaikkien muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi.
Puutarhaliitto ry:n ja Kotimaiset Kasvikset ry:n valinta on siis osunut nappiin.
Valitsijat esittelevät tiedotteessaan monenmoisia sipuleita: keltaisen, punaisen, valkoisen, purjon, salotti- ja ruohosipulin. Saatavana on kuulemma peräti l5 erilaista sipulia.
Minun suosikkini on ruohosipuli, jota olen poiminut Porkkalan kallioilta, jossa se kasvoi ja varmaan kasvaa edelleenkin villinä. Kalareissulta tullessa nappasin sitä aina vähän mukaan, kalaruokien mausteeksi. Se oli mukavaa silakoiden väliin, kun tein silakkapihvejä ja koristeeksi kalakeittoon, kantarellikastikkeeseen ja salaatteihin, ja mikä ettei voileivän päällekin.
Sipuliruoista tykkään eniten sipulipiirakasta. Sitä tein maalla ja jos ensi syömiseltä jotain jäi, loput piirakan palat laitoin pakkaseen.
Sipuli-tomaattisalaattia harrastan myös, koska kumpikin vihannes toimivat niin sanottuina diureetteina, poistavat nestettä kehosta. Ne ovat siis hyviä vihanneksia painoaan vartioiville.
Tiedotteen ohessa on hyviä ruokaohjeita:
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Ruokaohjehaku.aspx?id=1035524

Kun valtaosa maapallon väestöstä asuu jo kaupungeissa ei ole ihme että useissa kaupungeissa on pienistä asunnoista pulaa. Niinhän on meilläkin.
Olen viime aikoina katsellut monien kaupunkien ratkaisuja tähän ongelmaan. Viimeksi luin ja katselin kuvia Johannesburgin kekseliäästä ratkaisusta. Vanhat viljasiilot oli muutettu asunnoiksi ja niiden päälle oli vielä kerätty laivoissa kuljetettavia kontteja, jotka tietysti nekin oli muokattu asumista varten. Näin oli saatu suuri määrä pieniä asuntoja ja mukavia yhteistiloja kuten kuntosali, biljardinpeluuhuone, yhteiskeittiö, televisiohuone. Koko rakennelma oli kirkkaan ja iloisen värinen ja nuoret asukkaat haastattelun mukaan tyytyväisiä.
http://youtu.be/91fLamZ1loA
Niin ikään olen lukenut ja nähnyt kekseliäitä asuntoja, jotka on suunniteltu entisiin autotalleihin, navetoihin, laivoihin, torneihin ja jopa kuumissa maissa kallioluolastoihin, joissa on helteellä mukavan viileää. Myös nurmikkokukkula saattaa kätkeä alleen asunnon, josta avautuu sitten lasiseinä ja –ikkunoita kukkulan alarinteelle.
Ehkä siis on aika unohtaa tyypillinen asunto-käsite ja antaa mielikuvituksen ja insinööritaidon lentää. Miten avata konttiin ikkunoita, kuinka vetää vesijohdot kukkulan alle, miten saada luvat asuntolaivalle.? Heltiääkö lupia ja löytyykö ratkaisuja vasta pakon edessä kun muut keinot on käytetty?
Ilokseni luin jo eräistä hyvistä keksinnöistä Suomessakin. Esimerkiksi YIT on hoksannut liittää asuntokonseptiinsa jo integroidut huonekalut, joita saa kätevästi kätkettyä ja avattua tarpeen mukaan. Tällaisia, myös liikkuvia huonekaluratkaisuja, on maailmalla paljonkin. Ja Kalasataman rakentajat ovat jo saaneet konsultoitua erästä alan gurua. Tällaiset ratkaisut ovat myös siistin näköisiä, paremman näköisiä kuin yksitellen ajan myötä hankitut eripariset huonekalut.
Siis uusia tuulia pienasuntorintamalla on ainakin rakentajilla, toivottavasti kohta ostajillakin.

Luovuuteni mahdollistavassa tilassa kuuluu olla avaruutta, huoneessa suuret ikkunat ja paljon valkoista.
Veljeni taas vannoo viherkasvien nimeen. Työhuoneessa kuuluu olla paljon ruukkukukkia. Ne kuulemma vetävät puoleensa myös työtovereita.
Taannoin luin niin ikään, että luovuutta lisää jokin keltainen, pienikin, piste työhuoneessa. Niinpä ripustin omaani keltaisen verhon.
Kaikki luettelemani ominaisuudet löytyvät myös mielenkiintoisesta Luova tulevaisuustila –hankkeesta, jota työstävät Turku school of economicsin For the future projektissa professori Sirkka Heinonen ja tohtorikoulutettava Sofi Kurki.
Kyselytutkimuksen perusteella keskeistä luovuutta ruokkiville tiloille ovat valoisuus, avaruus ja värien käyttö. Myös kiinnostavat ja persoonalliset esineet jopa vanhat ja antiikkiset esineet ruokkivat mielikuvitusta.
Mutta väri tämän tutkimuksen perusteella oli oraan vihreä, ei minun valkoiseni tai keltainen. Ja sitten kaikki luontoon liittyvä virittää luovuutta myös: luontonäkymä ikkunasta, vesi, kuten akvaario huoneessa, puupinnat ja niin poispäin.
Luonnon ja eritoten veden merkityksen olen kantapään kautta saanut tuta itsekin. Jos luovassa työssäni jokin viime silaus ei ole selkiintynyt, ei muuta kuin meren rannalle kävelemään ja johan alitajunta on saanut aikaiseksi ratkaisun. Se on ollut valmis kun kotia olen palannut.

Kireä taloudellinen tilanne on saanut jotkut ihmiset miettimään myös vieraskoreutta entistä tarkemmin. Tämä ilmeni tänään keskustelussa erään tuttavani kanssa.
Hän kertoi pohtineensa asiaa muutaman ihmisen kanssa ja kokemukset olivat aika samanlaisia. Ja ne ottivat päähän.
Kun visiitit eivät aina syystä tai toisesta ole vastavuoroisia vaan kahvitus ja illanistujaiset tapahtuvat jonkun tietyn ihmisen kotona niin hänelle samalla lankeavat aina myös kahvitarjoilu, voileipien tai pullan laitto tai pienen purtavan ja juomien järjestäminen. Aikaa myöten se tietty myös tulee maksamaan, enemmän kuin emäntä tai isäntä soisi.
Toki vieraskorea ei tarvitsisi olla vaan vähän vaikea sitä on tylyksi ja kovaksi heittäytyä. Sen arvaa jokainen. Eli siis tämä vieraiden tulisi ottaa huomioon ja kantaa kortensa kekoon.
Mutta nytpä tuttavani kertoi tuohtuneena, että näinhän ei likimainkaan aina kuulemma käy vaan vieraat hyväksikäyttävät emännän tai isännän hyväntahtoisuutta ihan kylmästi. Ja toistuvasti. Kuvio on vähän samantapainen kuin kesäiset mökkivierailut joidenkin luokse ja ilman kummempia tuliaisia.
Siis, vieraskorealle tulisi viedä jotain mukavaa, eikä välttämättä kukkia vaan jotain hyödyllistä kuten kahvipaketti tai muuta kätevää, rahan arvoista tuomista, sillä rahaahan tarjoavaltakin hupenee.
Eräs tuttavani, yksin asuva mies joka ei ruokaa osaa laittaa ja joka tuon tuosta saa kutsuja tuttaviensa koteihin illallisille, on ottanut asiakseen kutsua isäntäväkeä aina silloin tällöin ravintolaan jossa hän tarjoaa puolestaan illallisen.
Yksi vaihtoehto on tietty pistää illanistujaiset ja kahvittelut kiertämään, sillä eihän ole laitaa että jonkun täytyy aina kärsiä rahallisesti yhteisistä mukavista hetkistä.

Taas tulin todenneeksi sen minkä monesti ennenkin: ennakointi ja tulevien tapahtumien kuvittelu on melko turhaa. Asiat eivät kuitenkaan mene usein niin kuin otaksun. Eivät menneet nytkään.
Jouduin pieneen leikkaukseen. Luin sairaalan kirjallisen ohjeen etukäteen ja valmistelin itseäni ja lähiympäristöäni toipumisaikaan. Silloin en voisi ottaa vastaan ystäviä, en viestitellä tietokoneella tavalliseen tapaan, en järjestää pikkujoulujuhlaa kollegoille, en tehdä tiettyjä kontolleni langenneita hommia.
Pelkoa en tuntenut enkä mieltäni myllertänyt kauheuksilla joita muka voisi tapahtua. Ei, enempi valmisteluni koskivat käytännön hommia.
Vaan kuinka kävikään. Leikkaus oli helppo, toipumisaikani minimaalinen. Jo seuraavana päivänä olin lenkillä ja hyvässä kunnossa. Sairaalan kirjallisissa ohjeissa väläytellyt satunnaiset riskit eivät kohdalleni osuneet.
Kutakuinkin heti pääsin takaisin kuvioihin, tekemään entisiä hommiani, järjestelemään niitä ja näitä ja pitämään yhteyttä ihmisiin.
Turha oli luulo taas kerran. Ennakoinnissa menee vaan energiaa hukkaan. Jo se pitäisi muistaa.

Kuinka me katsomme toisiamme? Ja mitä me näemme? Tätä jouduin miettimään erään tuttavani vuoksi.
Hän kertoi ottaneensa kalliin kosmetologin hoitosarjan, koska oli kyllästynyt katsomaan kasvoissaan olevia talikertymiä. Hoidoissa näppylät poistettiin ja iho myös ”nuorentui” koska sitä käsiteltiin myös botoksilla.
Satuin sanomaan tuttavalleni, etten ollut koskaan huomannut moisia näppylöitä hänen kasvoissaan. Hän hämmästyi ja miltei paheksui kommenttiani ja epäili, että olen likinäköinen.
Niinpä kysäisin häneltä seuraako hän sitten puolestaan milloin silmänaluseni ovat tavallista tummemmat ja silmät väsyneemmät ja silmäpussit rumentavat kasvojani. Ei, ei hän seurannut.
Huvikseni tiedustelin parilta tuttavaltani miten he katsovat muita ihmisiä: tarkkaan vai puolihuolimattomasti? No summittaisesti hekin katsoivat.
Valtaosa meistä taitaa siis luoda toisista vain yleiskuvan. Vain jokin suuri poikkeama kuten aivan aiemmasta eri värinen tai eri pituinen tukka tai musta silmä, tms. kiinnittää huomiotamme tavallista tarkemmin. Yksityiskohdat eivät juuri jää mieleemme.
Eri asia ovat ammattilaiset, kuten kampaajat, ompelijat ja meikkaajat. He kiinnittävät huomiota oman alansa asioihin vaistomaisesti. Kun kysyin taannoin eräältä kampaajalta mitä mieltä hän oli itsenäisyyspäivänä linnan juhlissa näytillä olleista puvuista hän vastasi, ettei ollut katsonut niitä lainkaan. Tutkailin vain kampauksia, hän totesi.
Pikkujoulusesonkina monet ovat tavallista tarkempia ulkonäöstään. Vaan pikkuseikoista murehtiminen, omaan napaan tuijottaminen, vaikuttaa olevan turhaa. Muut eivät ole lainkaan niin kiinnostuneita ulkonäöstämme kuin ehkä oletamme

Nykyisin kuuluu olla sosiaalinen. Ja jos ei ole, on kummallinen.
Vaan minä olen joutunut tekemisiin monenkin tällaisen kummallisen ihmisen kanssa. Heistä ei ole pienesti pakottamallakaan kehkeytynyt sosiaalisia. Ei minustakaan.
Asuin taannoin taloyhtiössä, jossa hallitus osti kauniiseen pihapiiriin pöydän ja tuolit kauniita kesäpäiviä varten ja kehotti asukkaita hyödyntämään niitä: kahvittelemaan perheenjäsenten, naapureiden ja vaikka vieraittensakin kanssa. Olemaan sosiaalisia siis. Ajatuksena oli, että talossa asuvat sosiaalistuisivat ja alkaisivat seurustella entistä enemmän toistensa kanssa. Näin syntyisi hyvä henki ja yhtiökokouksissakin asiat menisivät mutkattomasti läpi.
Vaan kuinka kävikään. Pöydät ja tuolit pysyivät enimmäkseen tyhjinä. Kahvikekkereitä pitivät vain hallituksen jäsenet ja muutama heidän kannattajansa.
Samaa pakkopullaa oli tiedossa toisessakin taloyhtiössä. Asukkaille lähettämässään kirjeessä hallitus tiedusteli, millaista yhteistä toimintaa asukkaat haluaisivat. Ajatuksena siis oli ilman muuta, että asukkaat haluaisivat sosiaalisuutta. Vaan ei syntynyt siitäkään projektista mitään.
Sosiaalistumisen pakko on kummallinen ilmiö. Miksi ihmeessä pitäisi ventovieraisiin tutustua enempi kuin haluaa, vaikka he olisivat naapureita. Naapurisuhteet ovat tietty hyvästä vaan silloin ne syntyvät omaehtoisesti ja niiden naapureiden välille, jotka sitä itse haluavat. Ei kukko käskien laula.
Samanlaista pakkososiaalistamista on kaupunginosissa. Asukkaiden pitäisi osallistua talkoisiin ja tutustua toisiinsa, pykätä kylätaloja tms. Ei onnistu sekään, ei pakottamalla.
Ennen kuin ihmiset haluaisivat sosiaalistumista pitäisi oppia sietämään eri tavoin ajattelevia ja tulemaan toimeen myös heidän kanssaan. Nyt sosiaalistajilla on usein ketunhäntä kainalossa kuten omiin näkemyksiin, jopa poliittisiin, suostuttelu.

Kun kerran tutkimus todistaa, niin uskottava on, että suomalaisten taloudellinen lukutaito on kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla. Mutta ihan käytännön elämänmenoa viime aikoina tarkasteltuani olen havainnut, että käytännössä ainakaan joidenkin ihmisten toimet eivät sitten ole lukutaidon mukaisia.
Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmin ja Tampereen yliopiston vakuutustieteen professori Olli-Pekka Ruuskasen 2014 toteuttamassa tutkimuksessa on tarkasteltu ensimmäistä kertaa suomalaisten taloudellista osaamista kansainvälisesti vertailukelpoisilla kysymyksillä, joita voidaan verrata OECD:n aiemmin koordinoimiin tutkimuksiin. Suomessa tutkimukseen otettiin lisäksi mukaan myös vakuutustietämys.
Olen usein ja tänään viimeksi huomannut kaupassa että ihmiset eivät aina ota kassan tarjoamaa kuittia, eivätkä niin muodoin siis tarkista onko kauppa laskuttanut ostoksista oikein. Ei ole aina. Esimerkiksi tarjoustavarasta kassakoneella voi olla alentamaton hinta tai hyllyn reunassa lukea tavaralle eri hinta kuin kassalla on. Ja siis kauppiaan eduksi.
Tällainen asiakas ei niin muodoin seuraa vaikka Pins-etuohjelmansa pisteiden kertymistä. Pisteet eivät aina ilmesty koosteeseen vaan asiakkaan on pyydettävä niitä itse tiliotteeseensa.
Samoin minulle on käynyt, aivan hiljan, kotimaan lennon lennettyäni. Niin sanotut pluspisteet eivät ilmestyneet tililleni luvatussa ajassa. Itse oli pyydettävä niitä.
Tuttavani kehotti minua hiljan vertailemaan lääkäriasemien leikkauspakettien hintoja. Hintaeroja oli. Vaan niin oli eroja paketeissakin. Halpaan ei sisältynyt nukutusta, kalliimpaan kyllä. Yksioikoinen hintavertailu ei siis kerro kaikkea.
Tutkijatkin ovat todenneet että lukutaito ei ole a ja o.
Ongelmat taloudellisessa käyttäytymisessä ja asenteissa selittävät heidän mukaansa esimerkiksi ylivelkaantumista enemmän kuin oma taloudellinen tietämys.
.

Miten kuvata hyvin arkkitehtuuria? Siitä olen kinannut viime päivinä muutamien valokuvaajien kanssa. Olen tietysti ihan hyvä aiheesta väittelemään, koska en ole valokuvaaja eikä minulla ole edes oikeaa kameraa, vain kännykkäkamera. Ja se riittää valokuvausharrastukseeni, sillä ammattilaiseksi en edes kuvittele ryhtyväni.
Mutta olen ollut monessa ammattilaisen arkkitehtuurikuvauksessa mukana. Ja minulla on asiasta selvä näkemys. Lisäksi rakastan arkkitehtuuria.
Olen katsellut nyt sitten loistavien valokuvaajien ottamia kuvia upeista amerikkalaisista lasiseinistä. Niistä peilautuvat kaupungin muut talot. Olen myös nähnyt miten pilvenpiirtäjät on vangittu kuvaan ihan talon ylintä huippua myöten.
Kuvakulmat ovat olleet kekseliäitä, mustavalkoiset kuvat teräviä taaimmaisiin taloihin asti. Värit ovat hivelleet katsojaa. Ja niin poispäin. Jotta teknistä taitoa siis on löytynyt.
Mutta, mutta. Jotain on puuttunut. Olen sanonut , että ennen kuvausta pitäisi miettiä mikä on talon tarkoitus ja luonne ja mikä arkkitehdin idea hänen suunnitellessaan taloa ja mikä on ollut tyypillistä juuri tälle arkkitehdille.
Tätä nämä teknisesti loistavia kuvia ottaneet valokuvaajat eivät ole miettineet, ainakaan tarpeeksi.
Kiistelymme jäi pattitilanteeseen. Kumpikin pysyimme asemassamme.
Vaan tänään aivan sattumalta luin erään arkkitehtuuria kuvaavan ystäväni blogia, jossa tämä mies kertoi omaa näkemystään siitä millaisia ovat hyvät arkkitehtuurikuvat hänen mielestään. Ja hänen kuvansa puhuvat puolestaan. Ne ovat loistavia.
Hän alleviivaa pohjatyötä. Taustatyönä on selvitettävä mitä arkkitehti haluaa sanoa meille juuri tämän rakennuksen tai interiöörin avulla. Ja tämän selvittäminen on nautinto.
Ja kun hän sitten menee tällaiseen tilaan, arkkitehtuuri itse alkaa siellä puhua hänelle, selvittää millainen on hyvä perspektiivi, mikä oikea kuvakulma.
Hän on löytänyt talon hengen. Lumoavaa!

Minä olisin vastannut samoin kuin enemmistö Hypon asumista käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan, mikä esitetyistä tekijöistä on tärkein asuinpaikkaa valitessa. Esitetyt tekijät olivat palvelujen välitön läheisyys, hyvät julkiset liikenneyhteydet sekä asuinalueen väljyys.
Tekijöistä tärkeimmäksi nousi palvelujen välitön läheisyys, jota reilut neljä kymmenestä piti tärkeimpänä. Reilu kolmannes piti puolestaan asuinalueen väljyyttä tärkeimpänä valintakriteerinä.
Vähiten kannatusta sai hyvät julkiset liikenneyhteydet, jonka kuitenkin mainitsi tärkeimpänä reilu viidennes vastaajista.
Vastaajat olivat 15-79-vuotiaita, joten skaala on laaja.
Palvelujen läheisyys on myös sellainen etu, että kun se otetaan ihmiseltä pois, ärtymys nousee. Siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia.
Olin isäni tehdessä kuolemaa asumassa pari vuotta Jyväskylässä ja hermostuin palvelujen puutteellisuudesta. Esimerkiksi apteekki ei ollut aina auki kuten Hesassa. Stockmannin tavaratalo, josta yleensä saan kaiken, puuttui. Kahvinkeittimeeni en saanut kodinkoneliikkeestä uutta kultasuodatinta kun edellinen meni rikki. Ja niin poispäin. Se nyt vaan on niin, että kun kaikki nämä Hesassa ”pelasivat”, jumi sitten otti päähän.
Suru tuli asuinalueeni ihmisille puseroon myös silloin, kun täältä lopetti toimintansa sellainen ihastuttava rihkamakauppa josta sai aivan kaiken: lankarullan, korkkiruuvin, pohjalliset, muovikulhon patasudin, narukerän. Myyjä lopetti liikkeen ja lähti eläkkeelle.
Nyt on sitten mennyt sormi suuhun kun kaupan lopetettua piti löytää narukerä. Mistä kaupasta sellaisen nyt saa? Entä lankarullan, kenen valikoimista? Siinä on ensin ollut miettimistä ja kun sitten on ilmennyt että lankarullia on kangaskaupoissa ( joita on harvassa) niihin on ollut matkaa.
En siis lainkaan ihmettele että kansa haikailee palvelujen perään.