Nainen vedenjakajalla

Tietyissä tilanteissa kuten tähden lentäessä tai neliapilan löytyessä saa vanhan kansan mukaan toivoa. Ja jos hyvin käy, toive voi jopa toteutua.
Joinakin ajanjaksoina kuten syksyllä, vuoden vaihtuessa tai kesän kynnyksellä monet myös toivovat. Lähinnä toiveet kohdistuvat omaan entistä parempaan tulevaisuuteen. Syksyllä jotkut toivovat saavansa itseään niskasta kiinni niin että aloittavat vaikka kielen opiskelun, vuoden vaihteessa toivomuslistalla voi olla tupakan polton lopettaminen, kevään korvalla sitten, kesää mielessä pidettäessä, laihduttaminen voi olla ykköstoive.
Vaan kuinka usein toiveet jäävätkään toteutumatta tai hankkeet ainakin puolitiehen.
Minä en enää aikoihin ole toivonut. Olen esimerkiksi vuoden vaihtuessa sanonut hiljaa mielessäni Tapahtukooon Sinun
tahtosi. Ja olen myös tarkoittanut sitä.
Olen näet todennut jo monesti, että toiveet ovat vaarallisia. Joskus ne näet voivat toteutua. Ja tulos ei ole lähimainkaan sitä mitä odottaa saattoi. Parempi olisi ollut jättää toivomatta. Luulen että tällaisen toisenlaisen totuuden eteen on nyt joutunut esimerkiksi Timo Soini, joka on toivonut valtaa. Nyt hänellä sitä on ja miten onkaan käynyt.

Olen ottanut tavakseni ilmoittaa, ettei juttujani voi enää kommentoida kuten aikaisemmin.
Tähän on hyvä syy. Olen väsynyt feikkeihin, jotka ilmoittavat erilaisista kuten eroottisista palveluistaan.
Näitä kommentteja poistin aikaisemmin kunnes väsyin.
Ilmoitin näistä tunkeilijoista Cityn tietotekniikkavastaavalle ja toivoin hänen auttavan minua poistamaan kommentit ja estämään tulevatkin. En saanut apua enkä vastausta.
Nytkin minua odottaa 28 kommenttia uudempiin ja vanhempiin juttuihini. Todennäköisesti useimmat ovat tätä samaa häirintää kuin aikaisemminkin. En jaksa edes katsoa kaikkia.
Yhtä kaikki: tässä on selitys miksi juttujani ei voi enää kommentoida.

Polkupyöräilijän kuolema on surullinen tapaus. Autoilija lienee syyllinen onnettomuuteen.
Mutta syytä on sysissä ja sepissä. Polkupyöräilijätkin ovat vaarallisia.
Viimeksi toissa päivänä oli tällainen tilanne Mechelininkadulla:
Kävelin vierekkäin naisen kanssa, joka työnsi lasten rattaita. Meitä vastaan jalkakäytävällä tuli raavas mies polkupyörällä. Kumpikikin meistä naisista kaiketi oletti, että pyöräilijä menee ajotielle, koska siinä ei ollut edes autoja. Vaan ei, hän ajoi kovaa vauhtia meitä kohti ja ohitti meidät välistämme.Me siis jouduimme väistämään. Jalkakäytävällä.
Hänen toimessaan ei ollut mitään järkeä, vain vaaraa meille.
Tämä ei suinkaan ole ainoa vaarallinen tilanne, jonka polkupyöräilijä on minun nähteni jalkakäytävällä aiheuttanut. Jalankulkijat ovat kerran jos toisenkin vaarassa, kun polkupyöräilijät huristavat kovaa vauhtia kohti tai ohittavat äkkiseltään selän takaa tullen.
Jalkakäytävät eivät ole pyöräilijöitä varten mutta tähän ei kukaan puutu.
Esimerkiksi Merikannontiellä, jossa on oikein pyörätiekin pyöräilijöille, heitä ajelee jalkakäytävällä jalankulkijoiden seassa.
Autoillessani pelkään pyöräilijöitä. He ovat täysin arvaamattomia ja kaikki eivät tunne liikennesääntöjä. Kahdesti on pyöräilijä yhtäkkiä kääntynyt autoni edestä vasemmalle minkäänlaista merkkiä antamatta. Jos vauhtini olisi ollut kovempi kuin oli, törmäys olisi tullut.

Nyt on sitten syytä skarpata facebookiinsa kavereita hyväksyessään. Kaveripyynnön lähettäneen tulot ja varallisuus ja maine on varmaan hyvä tsekata ennen kuin omaan piiriinsä ketään hyväksyy. Sillä koskaanhan ei tiedä jos vaikka vielä joskus tulisi tarve hankkia lainaa.
Fortunen tiedon mukaan on näet niin, että facebookin kaverit voivat tulevaisuudessa vaikuttaa lainan saantiin.

http://fortune.com/2015/08/04/facebook-loan-approval-network/

Minä, joka siis olen luullut, että itselläni olisi asiaan paljonkin merkitystä, olen väärässä.
Ne olivat niitä aikoja, ne, kun vielä pankkiiri arvioi minun maksukykyäni ja asuntoni arvoa asuntolainaa hankittaessa.
Pitäisiköhän ruveta käymään vanhojakin kavereita läpi? Jos joukossa on vaikka joku köyhäilijä ja boheemi, lainan saantini voisi tyssätä. Mutta on siinä suuri työt kun kaikkien pätevyyden käy läpi.
Ei edes niin yksinkertainen asia kuin kansalaisuus paljasta taloudellista hyvin- tai huonovointia. Kreikkalaisista kavereistanikin valtaosa on oikein hyvin toimeentulevia: on menestyvä muodinluoja, Miamissa asuva kreikkalainen kiinteistövälittäjä, kansainvälinen valokuvaaja. Heitä miettiessäni olenkin ihmetellyt, että mitä ihmettä tässä kreikkalaisten köyhyyttä valitetaan.
No niin, he siis saavat olla kaveripiirissäni. Ja onnekseni olen hankkinut pari sheikkiäkin kavereiksi. Varmaan pankkiirini osaa arvostaa heidän varallisuuttaan niin että lainahanat tarvittaessa aukeavat.

Helsinki, kotikaupunkini, on yllättänyt minut. Viimeksi näin kävi tänä kesänä, aika hiljan.
Olen asunut Helsingissä koko aikuisikäni paria välivuotta lukuun ottamatta. Kuvittelin tuntevani kantakaupungin hyvin, sillä olen jo työni vuoksi liikkunut täällä paljon. Olen myös nuorena, ennen vakiintumista, asunut monessa kaupungin kolkassa.
Mutta nyt, kun olen halunnut kuvata Helsinkiä, eritoten sen arkkitehtuuria, olen systemaattisesti ja tuttavieni avustuksella etsinyt täältä sellaisia tienoita, joita en olekaan nähnyt.
Ja niitähän on löytynyt. Monet ovat puistojen kätköissä, ikään kuin niiden takana tai niiden keskellä, korkealla mäen nyppylällä. Vanhat suuret puut suojaavat niille vieviä hiekkateitä niin ettei niitä tule kulkeneeksi. Sitä kuvittelee, etteivät nämä kapeat tiet enää vie minnekään ja on jo syytä kääntyä takaisin.
Vaan kuinka ollakaan: kun joitakin teitä olen ryhtynyt seuraamaan, olen löytänyt pieniä asuntorykelmiä, joskus vanhan tyhjilleen jääneen talon, kuten Sinebrychoffin puistikossa tornin.
Viimeksi kulkeuduin modernien rivitalojen luokse, jotka oli eräs arkkitehti rakentanut entisöimänsä hienon vanhan tiilitalon kylkeen. Näkymät näistä taloista olivat hulppeat, ikivanhojen puiden varjostamaan puistoon.
Jo vain siis olen kokenut, että Helsingin karttaa on ollut syytä tutkia tarkoin. Jotkut sellaiset kujat, joita ei karttaan ole edes nimetty, ovat voineet viedä mitä kiehtovimpiin paikkoihin, joista olen löytänyt kauniita taloja, erikoisine koristeineen, ja vanhoja upeita pihoja ja erikoisia näkymiä.

Minä ja ystäväni emme keskustele politiikasta emmekä uskonnosta, sanoi pakistanilainen ystäväni minulle.
Totesin hänelle, että se kuulostaa varsin viisaalta.
Toteamukseeni minulla olikin hyvä syy, sillä olen hiljattain kohdannut kaksi henkilöä, jotka jankuttavat näistä teemoista kyllästymiseen asti.
Eritoten ulkomaalaisten muutto maahamme ja Guggenheimin museon rakentaminen Helsinkiin ovat olleet heidän lempiteemojaan. Ja niinhän ne ovat monen muunkin.
Olen arvellut näille henkilöille, että meillä taitaa olla erilaisia poliittisia näkemyksiä. Ja he ovat myöntäneet, että niinpä todennäköisesti on. Siksi en sitten olekaan halunnut jatkaa keskustelua näistä teemoista. Sillä varsin pian olen todennut, että keskustelu vain muodostuu hedelmättömäksi väittelyksi. Siitä ei ole mitään myönteistä tulosta, ikävä mieli vain muistoksi.
Niinpä olen sanonut, että minusta väittely on turhaa, puhukaamme muusta. Mutta yllätyksekseni toinen henkilöistä ei ehdotustani hyväksynytkään.
Ei, päinvastoin. Hän kiihdytti jankutustaan, suorastaan vihamieliseksi. Hän paasasi ja paasasi ja totesi sitten itsekin paasanneensa.
Nyt on sinun vuorosi paasata, hän sitten ehdotti.
Se ei minua kiinnostanut.
Mietin jälkeenpäin tällaisten paasaajien ja jankuttajien motivaatiota. Miksi he toimivat noin? Onko se pätemisen tarvetta? Onko heillä oikeassa olemisen pakkomielle? Haluavatko he aina sanoa viimeisen sanan? Onko heillä henkilökohtaisia ongelmia, joita teema liippaa läheltä, kuten vaikka miehillä kyvykkyysongelmia kun puhe on maahan muuttavista afrikkalaisista miehistä? Ovatko he ihmisiä, jotka mielestään tietävät kaiken paremmin kuin muut?
Tällaiset ihmiset väsyttävät minua ja laistan heitä. Arvostan faktoja. Esimerkiksi Guggenheim museosta on hyvä puhua vasta kun Helsinki on saanut valmiiksi laskelmansa sen taloudellisesta vaikuttavuudesta kuten merkityksestä elinkeinoelämäämme.

Sumu oli niin sakeaa että vaivaiset parikymmentä metriä saatoin nähdä merelle. Siellä mahdollisesti kulkevat veneet ja laivat jäivät hämärän peittoon.
Yhtä sakeaa sumua, vieläpä päiväsaikaan, en sitten olekaan ennen nähnyt meren rannalla Helsingissä.
Sumu alkoi leijailla jo edellisenä iltana ikkunani ohi. Luulin sitä tihkusateeksi. Sitten tv:ssä kerrottiin sen olevan sumua.
Samantapaista leijuvaa sumua olen nähnyt eräänä kevättalvena Portugalissa. Länsirannan tuntumassa ajaessamme edessä olevat laaksot olivat verhoutuneet outoon leijuvaan hämärään, vaikka vielä oli muuten kirkasta. Se oli mereltä tulevaa sumua.
Samantapaista kerrotaan olevan Azoreilla. Siitä eivät matkatoimistot juuri turisteja etukäteen informoi. Ei olisi otollista, jos nämä tietäisivät viettävänsä sumun keskellä viikon pari.
Tänä aamuna onnellisuustutkija mainitsi tv:ssä suomalaisten elävän sumussa. Taloudellisen tilanteemme todellinen luonne ei ole paljastunut.
Samantapaisessa sumussa elävät myös jotkut EU:lle velkaantuneiden maiden kansalaiset. He syyttävät tilanteestaan troikkaa, siis ulkoistavat ongelmansa. Syynä ovat kuitenkin oman maan korruptoituneet virkamiehet ja huono talouden hoito.
Lienee helpompi elää sumussa, näkemättä oman maan mädänneisyyttä, kuin yrittää hälventää sumua. Jos se nimittäin hälvenisi ja totuus olisi silmien edessä, tilanteellehan pitäisi tehdä jotain. Oman maan sisällä.

Minulla olisi ehdotus sisällytettäväksi koulujen opetukseen. Oppilaita olisi hyvä valistaa kerrostaloasumisen pelisäännöistä. Näin siksi, että väki yhä enemmän pakkautuu kaupunkeihin asumaan mutta on koko lailla vailla käsitystä siitä mikä on oleellista kerrostaloissa asumisessa.
Ehdotus on tullut mieleeni kun olen sivusta seurannut parin henkilön toimintaa. He ovat vainonneet naapureitaan pikkuseikkojen vuoksi ja nimitelleet näitä sillä lailla, että kunnianloukkauksesta voisi hyvin heitä syyttää.
Nämä vainoajat eivät ilmeisesti lainkaan tajua että asunto-osakeyhtiön elämänmenoa säätelevät laki ja yhtiöjärjestys, joiden noudattamisesta huolehtii yhtiön hallitus.
Oleellinen kohta on osakkeenomistajien yhdenvertaisuus. Kukaan ei siis voi mielivaltaisesti määrätä toisten osakkeenomistajien tekemisiä talossa enempää kuin pihamaallakaan.
Kuitenkin olen useammassakin taloyhtiössä saanut sellaisen kuvan, että niin sanotut alkuasukkaat, jotka talon valmistuttua siihen ovat muuttaneet ja siinä sitten pysyneet, katsovat asiakseen sanella miten talossa tulee elää ja olla. Eivätkä heidän mielipiteensä suinkaan perustu mainittuihin lakiin ja yhtiöjärjestykseen. Ne perustuvat vain heidän käsityksiinsä.
Näin on näissä hiljan näkemissäni ja kuulemissani tapauksissakin. Eräs osakkeenomistaja jopa vaati saada nähtäväkseen talon kameroiden tallenteita naapurin käräyttämiseksi, vaikka moiseen katseluun ei lupaa olekaan.
Ihan syystä näissä tilanteissa voi kysyä että eikö näillä vainoajilla ole elämässään mitään muuta sisältöä kuin naapureiden kyttääminen ja vainoaminen, siis toisten kautta eläminen.

Poistuessani eräästä suuresta rakennusyrityksestä havaitsin sen ala-aulassa suuren viherseinän. Oliko se koriste vai oliko firman sisustaja tietoinen viherseinän terveydellisestä vaikutuksesta? Sitä en tiedä. Tietämäni mukaan kuitenkin viherseinä on terveellisempi kuin yksittäiset viherkasvit.
Tässä on siis yksi keino terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi kaupunkioloissa ja arkisessa ympäristössä.
Toisenkin konstin huomasin saman rakennusfirman pihalla. Työntekijöillä oli viherlaatikoita asfalttipihalla. Mullan seasta kiemurteli kurpitsa. Pienimuotoinen viljely oli kuulemani mukaan työntekijöille varaventtiili kiireisen päivän lomassa.
Luonnon anti nousee arvossaan tulevaisuudessa kaupunkilaisten terveyden edistäjänä. Se on pienoinen pakko. Aiheesta kirjoittivat professorit Tari Haahtela ja Ilkka Hanski jokin aika sitten Suomen Lääkärilehdessä.
Väen pakkautuessa vääjäämättä kaupunkeihin luontoympäristön mikrobeille altistuminen vähenee, millä on yhteyksiä sairauksiin.
-Kaupunkiympäristöstä puuttuu tekijöitä, joita immuunijärjestelmä tarvitsee oppiakseen sietämään biopartikkeleita ja valkuaisaineita , erottaakseen vaarallisen vaarattomasta (allergia) ja oman vieraasta (autoimmuunireaktiot), professorit kirjoittavat.
Siispä luonnon kanssa puuhastelu on terveellistä monella tapaa, ei esimerkiksi vain stressin poistajana.
Joskus kasvatin tilliä, salaattia ja persiljaa parvekkeella ja tuttavani jopa tomaatteja. Ehkä siis vanha tapa pitäisi ottaa uudestaan käyttöön.
Makuuhuoneeseen sentään olen vihreää oivaltanut viedä. Viherkasvit kukoistavat ikkunalaudalla.
Kun suunnittelen reittejä kauppaan tai torille, pitääkin aina valita se, joka vie puiston halki. Vaikka juuri paljolti näin olen tähänkin asti tehnyt. Puistotie nyt on vain yksinkertaisesti kauniimpi kuin kivitalojen välistä kulkeva alfalttikäytävä.
Ja nyt siis pidän mielessä, että se puistotie on myös kivikatua terveellisempi kaikin puolin.

Valtakunnallisen Potilastiedon arkiston eli Kanta-arkiston käyttöönotto etenee mutta hitaasti ja suppeasti. Asiointi terveydenhoidon eri pisteissä paljastaa tämän. Kangerteluun syynä voi olla myös potilasta liian vähän huomioon ottava asenne.
Julkisesta terveydenhuollosta yli 90 prosenttia on tähän mennessä liittynyt Potilastiedon arkistoon. Sinne voidaan tallentaa jo yli 5 miljoonan kansalaisen tietoja. Näin kertoo THL.
Tallennetut tiedot ovat jatkohoidosta vastaavan lääkärin käytössä, vaikka julkisen sektorin hoitopaikka vaihtuu.
Mutta annas olla, jos potilas onkin ollut yksityisen lääkärin vastaanotolla ja saanut sieltä lähetteen julkiselle puolelle jatkotutkimuksiin tai - hoitoon. Julkisen sektorin lääkäri ei voikaan saada sähköisesti yksityisellä vastaanotolla tallennettuja tietoja tietokoneelleen nähtäväkseen, ei vaikka potilas siihen antaisi luvan.
Tämähän ei palvele potilasta. Voipa olla jopa niin, että potilas joutuu toistamiseen tutkimukseen, josta yksityislääkärillä jo olisi tulos.
Suuria terveyspalveluyrityksiä alkaa liittyä Potilastiedon arkistoon ensi lokakuusta lähtien, joten potilaan kannattaa olla valppaana ja seurata joko hänen tietonsa ovat siirtyneet.
THL:n mukaan yksi uusi potilasta hyödyttävä etu tulee voimaan syksyllä. Potilas voi lähettää reseptin uudistamispyynnön Kanta- arkiston kautta.
Omakannassa kansalainen voi tällä hetkellä tarkastella omia sähköisiä lääkemääräyksiä sekä esimerkiksi terveyskeskuksessa ja vuodeosastohoidossa kirjattuja potilaskertomustietoja sekä diagnoosi- ja toimenpide- ja riskitietoja.
Mutta esimerkiksi hoitotestamenttiaan potilas ei voi vielä saada lääkäreille nähtäväksi sähköistä väylää pitkin. Minusta pitäisi saada.
Ihmettelen myös miksi sähköisesti syötettyjä potilastietoja ei hyödynnetä tutkimusten suorittajien myöhästellessä. Sairaalan ulkopuolelta tutkimuksiin tulevat potilaat voivat joutua odottamaan jopa tunnin, koska sairaalasta osastoilta tutkimuksiin tulevat potilaat kiilaavat ensin.
Lentoyhtiöt osaavat jo lähettää tekstiviestejä tilanteiden muututtua kuten koneen myöhästyessä. Miksi sama käytäntö ei voisi toimia sairaaloissakin.
Kansalaiset, veronmaksajat, huippukalliit sähköiset arkistot ovat maksaneet joten heidän hyödykseen niitä myös kuuluisi käyttää nykyistä enemmän.