Emma Karin blogi

Eduskunta päätti tänään kahden uuden ydinvoimaluvan myöntämisestä. Päätös oli uskomattoman huono.

Kahta uutta ydinvoimalaa on yritetty kaupitella ympäristötekona. Ydinvoiman tuotanto on kuitenkin haitallista sen kaikissa vaiheissa. Polttoaineena käytettävän uraanin louhinta saastuttaa ympäristöä, eikä ydinjätteen ongelmaa ole ratkaistu.

Ydinvoimalla ei myöskään torjuta ilmastonmuutosta. Jos viisi prosenttia ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavista päästövähennyksistä saataisiin aikaan ydinvoimalla, se edellyttäisi seuraavien 20 vuoden aikana noin 350 uutta ydinvoimalaa ympäri maailmaa. Tämän suuruiseen ydinvoiman rakennusbuumiin liittyvät riskit ovat liian suuria otettaviksi.

Kahta uutta ydinvoimalaa on paljon perusteltu työllisyydellä. Jos haluamme työpaikkoja Suomeen, meidän pitää panostaa kotimaiseen osaamiseen. Ydinvoima perustuu lähinnä muutaman kansainvälisen suuryrityksen osaamiseen.

Todelliset työllistämispotentiaalit ovat uusiutuvassa energiassa. Metsä- ja peltoenergiaan panostaminen loisi työpaikkoja haja-asutusalueilla ja maaseudulle. Tekemällä Suomesta ydinvoimareservaatin, menetämme mahdollisuuden olla edelläkävijöiden joukossa uusiutuvan energian kehittämisessä. Uusia työpaikkoja voisi kasvaa pelloista ja metsistä.

Tällä hetkellä Olkiluotoon rakennetaan ydinvoimalaa, joka oli ensimmäinen länsimaihin tilattu reaktori sitten Tsernobylin onnettomuuden. Voimalan piti maksaa 2,5 miljardia euroa ja valmistua toukokuussa 2009. Tällä hetkellä kustannukset ovat kohonneet lähes 5 miljardiin euroon ja arvioitu valmistuminen on jossain 2013 paikkeilla – tosin virallista arviota ei edes haluta enää antaa.

Samankaltaiset farssit saattavat olla jälleen edessä uusien ydinvoimalupien myötä. Hakemusten hinta-arviot ovat alakanttiin. Fennovoimalla ei ole vielä loppusijoituspaikkaa ydinjätteilleen. On varmasti maailman kannalta hyvä, jos ydinvoimalat jäävät näiden sotkujen takia rakentamatta. Silti olemme hukanneet paljon energiaa ja rahaa, jonka olisimme voineet käyttää kestävän energiateollisuuden luomiseen.

Aikaisemmin keväällä käytiin valtuustossa farssia muistuttanut keskustelu ruoasta ja sen ympäristövaikutuksista. Tällöin aiheena koulujen kasvisruokapäivä. Tämän viikon kaupunginhallituksessa tehtiin paljon radikaalimpaa ruokapolitiikkaa ilman suurempaa dramatiikkaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen Helsingin ruokakulttuurin kehittämisestä. Päätökseen sisältyi tavoite siitä, että vuonna 2015 puolet helsinkiläisten päiväkotien ruoasta on luomua. Luomun käyttöä lisätään myös peruskouluissa ja muissa kaupungin ruokapalveluissa. Lisäksi kaupunki sitoutui WWF:n kalojen suosituslistaan ja päätti julistautua GMO-vapaaksi vyöhykkeeksi.

Päätöksen yksimielisyys viestii sitä, että ruoan merkitys ympäristöpolitiikassa on vihdoin ymmärretty. Helsingin ruokakulttuuria halutaan kehittää ympäristö- ja ilmastoystävälliseltä pohjalta. Tulevaisuudessa kaupunki arvioi ruokansa ympäristö- ja ilmastovaikutukset ja ottaa käyttöön ruokapalveluiden ilmastolaskurin.

Ruoantuotannon osuus kasvihuonekaasujen muodostuksesta arvioidaan 10–30 prosentiksi, joka on suurempi kuin liikenteen aiheuttamat kokonaispäästöt. Monet kalakannat ovat romahduksen partaalla. Vesistöjen saastuminen ja torjunta-aineiden leviäminen ympäristöön ovat lisänneet luonnonmukaisemman maatalouden tarvetta.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantajana, suurin joukkoruokailun järjestäjä ja merkittävä julkisten hankintojen tekijä. Sillä, mitä täällä tehdään, on vaikutusta koko maan ruoan tuotantotapoihin ja ruokaketjuun. Jos me päätämme ruokailla ympäristöystävällisesti, sillä on suuri merkitys.

Ympäristön kannalta ruoka on politiikkaa.

Helsingin nuorisolautakunta päätti eilen esittää kaupunginhallitukselle äänestysikärajan alentamista 16 vuoteen seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Ei ole mitään syytä sille, miksi 16 vuoden äänestysikärajaa ei voisi kokeilla kunnallisvaaleissa. Äänioikeus on konkreettinen toimenpide nuorten vaikutusmahdollsuuksien edistämisessä. Ikärajan lasku lisäisi nuorten kiinnostusta politiikkaan.

Politiikassa on vaikeaa eritellä asioita sen mukaan, mitkä koskevat nuoria ja mitkä eivät. Suuri osa kunnassa päätettävistä asioista koskettaa kaikkia kaupunkilaisia.

Äänestysikärajan laskeminen tulisi linkittää suurempaan uudistukseen. Kouluissa tulisi panostaa yhteiskuntaopin opetukseen ja lisätä käytännön osallistumista ja vaikuttamista. Myös kunnallisella tasolla vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä esimerkiksi kansanäänestyksiä käyttämällä.

Äänestysikärajan laskemista on vastustettu vetoamalla siihen, että nuoret ovat alttiita äänestämään populistista äärioikeistoa. Väite sai tukea ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja järjestetyissä nuorten varjovaaleissa. Silloinen showpainija Tony Halme sai nuorten varjovaaleissa valtavasti ääniä.

Nuorten äänestystulosta pidettiin todisteena siitä, kuinka helposti nuoret lankeavat populismiin ja julkkisehdokkaisiin. Varsinaisissa vaaleissa Halme nousi äänikuninkaaksi 16 390 äänellä.

Nuoret eivät myöskään ole tyhmiä. He tietävät, ettei varjovaaleissa äänestämisellä ole mitään merkitystä. Miksi suhtautua asiaan tosissaan, jos koko äänestys on leikkiä? Varjovaaleja voisi pitää pahimmanlaatuisena nuorten aliarvioimisena.

Vuosien varrella äänestysikärajaa on laskettu yhteiskunnan kehityksen mukana. Käsitys siitä, milloin ihmiset ovat valmiita äänestämään, muuttuu. Tänä vuonna 16-vuotiaat pääsevät äänestämään ensimmäistä kertaa seurakuntavaaleissa. Kunnallisvaalit 2012 ovat tässä kehityksessä luonnollinen seuraava askel.

Äänestysikärajan laskemisesta kuntavaaleissa ei ole taikatempuksi kansalaisaktiivisuuden piristämisessä, mutta pieni piristysruiske se varmasti on.

Meksikonlahdella on meneillään öljykatastrofi, joka sai alkunsa brittiläisen energiayhtiö BP:n öljynporauslautan tuhoutumisesta. Vuoto on Yhdysvaltojen historian pahin.

Norjalainen öljy-yhtiö Statoil on yrittänyt viikon ajan saada hallintaansa Pohjanmerellä olevan öljynporauslauttansa ongelmia. Epävarmuuden jatkuessa monet ovat alkaneet pelätä pahinta.

Tämän ei pitänyt olla mahdollista.

Me olemme kaikki vastuussa näistä katastrofeista. Käytämme koko ajan enemmän ja enemmän öljyä. Tällä hetkellä ihmiskunta kuluttaa enemmän öljyä kuin mitä uusista lähteistä on löytyy. Öljyriippuvainen elämäntapamme on kestämätön.

Öljyhuipputeorian (peak oil) mukaan öljyntuotanto saavuttaa huippunsa lähitulevaisuudessa ja alkaa laskea sen jälkeen. Joidenkin mukaan olemme jo ylittäneet tuotantohuipun. Onnettomuuksien aiheuttama ekosysteemien tuhoutuminen ja ilmastonmuutos tekevät kysymyksen öljyvarojen riittävyydestä merkityksettömäksi. Meidän on päästävä öljyriippuvuudesta.

Öljyriippuvuudesta on mahdollista irtautua. Avainasemassa riippuvuuden murtamisessa on liikenne. Liikenne kuluttaa suurimman osan öljystä. Ihmisiä on kannustettava siirtymään autoilusta joukko- ja kevyen liikenteen käyttöön. Autoilua on vähennettävä ja sen energiatehokkuutta on parannettava.

Myös rakentamisella voidaan tehdä paljon. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen vähentää liikenteen tarvetta. Kaukolämmön käyttöä on lisättävä ja rakentamisessa on siirryttävä matalaenergiarakentamiseen. Fossiilisten polttoaineiden sijaan on hyödynnettävä uusiutuvia energianlähteitä.

Kuten monet addiktiot, öljyriippuvuus vahingoittaa sekä addiktia itseään että tämän ympäristöä. 12 askeleen ohjelma on jo valmiina, se on vain otettava käyttöön. Öljyriippuvuudesta kärsivä yhteiskunta on saatava katkaisuhoitoon.

Eduskunnassa on jätetty järjestyslain muuttamiseen tähtäävä lakialoite. Tavoitteena on kieltää kerjääminen yleisillä paikoilla.

Syy lakialoitteelle on selvä. Köyhyys on rumaa. Shoppailukokemus Aleksanterinkadulla on huomattavasti epämiellyttävämpi köyhien itäeurooppalaisten kyhjöttäessä kadunkulmissa ruttaantuneet Robert's Coffee -pahvimukit käsissään. Mutta mitä näille ihmisille tapahtuu, jos kerjääminen kielletään?

Yksi kieltoa ajavien pääargumentti on, että romanien liikkumiseen liittyy järjestäytynyttä rikollisuutta. Jokainen, joka on nähnyt romanikerjäläisten leirit, tietää, etteivät niissä hökkeleissä, vailla sähköä olevissa asuntovaunuissa ja kylmissä autoissa asu rikollisliigojen pomot. Nämä ihmiset eivät ole mafiosoja. Jos kerjäämiseen liittyy rikollisuutta, romanit ovat pelinappuloita.

Köyhät ja alistetut ihmiset ovat aina parasta mahdollista riistaa rikollisille. Eikö looginen johtopäätös mafiaepäilyistä olisi, että keskittyisimme ottamaan näitä ihmisiä hyväksikäyttävät rikolliset kiinni ja rankaisisimme heitä? On jokseenkin perverssiä, että rikollisuutta pyritään kitkemään kontrolloimalla rikosten uhreja. Jos romanien liikuumiseen liittyy rikollisuutta, he tarvitsevat apuamme entistä enemmän.

Romanian romanien on erittäin vaikeaa saada työpaikkaa. He kohtaavat syrjintää ja rasismia kaikilla elämän osa-alueilla ja kaikissa elämänvaiheissa. Romanit eivät lakkaa olemasta, vaikka heidät kuinka yritetään saada pois silmistä ja mielestä. Ihmisen on pakko tulla toimeen. Tosiasiassa kerjäämisen kielto ajaa nämä ihmiset rikollisuuden pariin.

Jos siis romaninaisista halutaan mieluummin prostiuoituja kuin ruusujen kauppaajia, niin kerjäämiskielto on hyvä idea. Jos romanimiehistä halutaan mieluummin taskuvarkaita kuin kerjäläisiä, lakialoite on nerokas. Romaneja hyväksikäyttävät rikollisjärjestöt eivät tästä kärsi. Kärsijöitä ovat ne, jotka ovat muutenkin heikoilla, eli romanit.

Amnesty International kampanjoi parhaillaan romanien aseman parantamisen puolesta. Suomen tulisi olla mukana vaatimassa toimia, jotta romaneihin kohdistuva syrjinnän, köyhyyden ja ulkopuolisuuden kierre saataisiin katkaistua Euroopassa. Ratkaisu ei ole silmien sulkeminen ja ongelmien lakaiseminen maton alle. Kerjäämisen kieltäminen olisi juuri tätä.

Hauskuuden manifesti

Me olemme täynnä elämäniloa. Me rakastamme elämää. Elämä ei ole vakavaa, joten emme mekään!

Miksi kukaan haluaisi vaientaa toisen naurun vain saadakseen määritellä, mikä hänen mielestään on hauskaa? Sellaisesta vallankäytöstä me emme piittaa. Ilonpilaajat yrittävät kertoa vanhojen lakien, perinteiden ja ismien varjolla oikeaoppisen ilonpidon rajat. Me nauramme niille rajoille.

Ei pidä hyväksyä sellaisia sääntöjä, jotka antavat luvan hauskutteluun vain niille, joiden elämä on porvarillisen sivistynyttä. Myös kurjuudesta ja kurjuudelle saa nauraa. Epäkorrektin ilon tavoite ei ole nöyryytää tai alistaa. Sen tavoite on riehakkuus ja riemu. Hulluttelun on oltava sallittua kaikille, hulluimmillekin.

Älkää tappako naurua, älkää vetäkö hymyä pyllyyn antaaksenne itsestänne paremman kuvan. Se mikä ei ole soveliasta, voi olla terävin muistutus siitä, ettei aina tarvitse ottaa itseään ja arvojaan liian vakavasti. Sellaista tabua ei olekaan, jolle ei voisi oikeassa seurassa nauraa.

Hymy ei vaadi perusteluja, eikä juhla syytä. Järkevästi ei tarvitse elää, jos ei huvita.

Riehakasta ja riemukasta vappua!

1.5.2010

Rosa Meriläinen & Emma Kari

Sitä harvemmin tulee ajatelleeksi, kuinka tärkeä asia on vessa. Me kaikki käymme vessassa. Ja jos vessaa ei ole saatavilla, hoituu homma jossain muualla. Hätään kelpaa porttikongi, pusikko tai lähi-Alepan nurkka. Poliitikot voivat päättää monia asioita, mutta tähän he eivät voi vaikuttaa. Vessatarve on ja pysyy.

Romanien oikeuksien puolesta toimiva Vapaa liikkuvuus -verkosto teki vähän aikaa sitten Helsingin valtuustoryhmille kyselyn heidän kannoistaan romanikerjäläisten kohteluun kaupungissa.

Kyselyyn vastanneista vihreät ja vasemmistoliitto olivat valmiita parantamaan romanikerjäläisten elinoloja niinkin radikaalilla tavalla kuin hankkimalla ulkovessat romanien käyttöön. Kokoomus ja perussuomalaiset suhtautuivat odotetusti kielteisesti romanikerjäläisten olojen parantamiseen. Sosialidemokraatit eivät suostuneet ottamaan aiheeseen kantaa.

Kun romaneilla ei ole pääsyä sanitaatiotiloihin, muuttuu heidän majapaikkansa ympäristö, paitsi epämiellyttäväksi, myös terveydelle vaaralliseksi. Puhtaan veden ja sanitaation puute on suurin sairauksien aiheuttaja maailmassa. Mutta huussia ei romaneille heru. Se olisi hyysäämistä.

Romanit ovat EU:n kansalaisia. Samalla he ovat Euroopan sorretuin vähemmistö. Romaneilla on oikeus liikkua ja he tulevat liikkumaan riippumatta siitä, kuinka paljon heitä eri puolilla Eurooppaa alistetaan ja kyykytetään. He eivät turvaudu sosiaaliturvaan, he hankkivat itse elantonsa. Ulkomailla kerjäämällä romanit pystyvät lähes poikkeuksetta saamaan itselleen ja lapsilleen paremman toimeentulon kuin kotimaassaan.

Yksikään romani ei tee päätöstään tulla Suomeen sen perusteella, onko täällä tarjolla vessa vai ei. Silti kaupunginvaltuuston enemmistön tukea ei saada edes perustavanlaatuiselle oikeudelle ihmisarvoisiin sanitaatiotiloihin. Ei ihme, ettei romanien tilanne Euroopassa parane.