Darkness, my old friend
Kaisaniemen puiston kohdalla americcalaisturisti pyytää apua.
- This town is hell. Where is Karl Johan's street!
- Karl Johan?
- Yes, I can't find it!
- This is the map of Oslo...
- So?
- Excuse me, but this town is Helsinki. You're in Finland, not in Norway.
- Really? But where is Karl Johan anyway?
Istuin illalla treenin jälkeen hiljaisella puistonpenkillä. Kuuman päivän jälkeen palelsi, vaikka illan lämpö oli juuri sopiva, olo oli muutenkin jotenkin nuupahtanut.
Ohitse kulki vanhoja pariskuntia, koiranulkoiluttajia ja perheitä, jotka juttelivat iloisesti. Käperryin penkillä entistä pienemmäksi ja katselin vastarannalle.
Autereinen ilta muuttui pysähtyneisyyden vertauskuvaksi; painoin leukani polviini ja haaveilin syystuulesta, joka tempoisi hiukseni pörröksi ja mieleni rauhalliseksi.
Kummastelen joskus aurinkoisina kesäiltoina tai kauniina talvipäivinä parillisten laumoja, jotka valtaavat puistot ja rannat ja katselevat toisinaan yllättävänkin uteliaanröyhkeästi yksin vaeltavaa - kuin tämä ei kuuluisi sinne. Ääriesimerkkinä hymähtelen vieläkin, miten kevättalvella tuntematon nainen kailotti seuralaiselleen juuri ohi päästyäni, ettei pysty tajuamaan ihmisiä, jotka kehtavat kävellä yksin... :)
Syystuulen tuiverrus on ilmeisesti valittu soolona liikuskelijoille, sillä upeimpien syystuulien aikaan samoilla paikoilla on hiljaista. Joskus on tullut pohdittua, että ovatko tunteemme ilmastollisia; perhe-elämässä paistaa aurinko ja yksinvaeltajan elämässä sade ja tuuli. Luulisi kenen tahansa tarvitsevan sekä auringon auteretta että tuulten tuimuutta.
Mihin ryhmään kuuluu sellainen, jonka elämää kuvaa ihan kaikissa muodoissaan tuuli, joka saa silmät siristymään, tukat sekaisin ja pään täyteen mielettömiä ajatuksia?
... väsyttää ihan kamalasti...
Helteellä hyvistä unista voi vain haaveilla. Limaiselta liaanilta tuntuva lakana kietoutuu kaulan ympärille, tyyny on nihkeä ja kämppä muistuttaa erehdyttävästi ruotsalaista bastua. Aamulla voi ihailla peilistä silmäpusseja ja nihkeää tukkapörröä. Romanttista ja kaunista.
Tuskin malta odottaa OIKEAA syksyä: kirkkaankuulaita päiviä, värikkäitä lehtiä, omenoita, tummia iltoja ja pimeitä öitä.
Kaunis syksy on maailman ihanin vuodenaika. Syysmyrskyt ovat juuri oikea hetki lähteä kävelylle merenrantaan ja kieppumaan tuulessa. Kirpeänä syysaamuna lähtee liikkeelle kevyesti - ei hikisenä kuten kesällä, eikä masentuneena kuten loska-aikaan.
Kaunis syksy voisi alkaa huomenna ja jatkua jouluun. Olen jo nostanut suosikkipompadourini ja -huivini eteiseen odottamaan. Niiden aika tulee ihan pian. :)
Fakta: Kirjastossa käyminen on vaarallista!
Ajattelin vain palauttaa kasan opintoihin ja työhön liittyviä kirjoja ja pinkaista nopeasti ulos kuulematta lukuisien sivujen kutsuvaa havinaa. Kotona odottavat velvollisuudentuntoisuuttaan huokuvat ja huojuvat kirjapinot ja syyllistävät paperikasat, jotka tietävät, miten helposti kevytmielinen kesälukeminen voikaan vietellä minut lavealle tielle.
Avasin kirjaston oven. Katselin kaihoavasti täpötäysiä hyllyjä. Viaton pieni kirja kierähti käsivarrelleni jo ennen palautustiskiä. Lainasin opuksen saman tien ja yritin paeta. Seuraavassa hetkessä seisoin tutkimassa runohyllyä. Sitten siirryin vieraskieliseen kaunokirjallisuuteen. Lopulta horjuin ulos ovesta laukku ratkeamispisteessä ja syli täynnä.
Kotiovesta sisään päästyäni vilkaisin syyllisesti velvollisuudentuntoista, paheksuvaa kirjakasaani. Kaadoin itselleni lasillisen jääteetä, käperryin nojatuoliin ja syvennyin Dorothy Parkeriin.
Jos kaikenlaisten lehtien ja nettisaittien gallupeihin on uskomista, olen ainut suomalainen, joka ei ole innoissaan elokuun helleaallosta. Kommentointi sillä tyylillä, että lokakuussa tätä säätä on vielä ikävä, ei suuresti lohduta. Minä nyt satun oleman kirpeän syksyn kirpeä lapsi, joka viihtyy hieman viileämmissä paikoissa ja haluaisi mieluusti selvitä elämässään ilman ihosyöpää.
Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että syksyn tulleen ihmiset näyttävät paremmalta. Syyskuun vaiheilla huomaan ihmetteleväni, että missä nuo komeat miehet ovat olleen koko kesän. :)
