For us fallen angels

Olen viettänyt vuoden alun sekä uskomattoman tapahtumarikasta että ihanan rauhallista aikaa. Minulla on ollut aikaa ja toisaalta myös pakko pohtia elämääni eri tavoin kuin aiemmin. Olen saanut pysähtyä välillä, jos on ollut tarvetta. On ollut aikaa muille ja itselle. Nyt olen vetäytymässä hiljalleen syvemmälle kuoreeni, sillä koska minulla on ollut tavallista enemmän aikaa muille, aikaani on alettu pitää itsestään selvänä. Se on saanut minut päättämään entistä tiukemmin, että minun pitää oppia sanomaan "ei". Ihan oikeasti.

Olen myös liikkunut alkuvuoden hyvin mukavassa seurassa, olen saanut unohtaa monenlaisen turhan naputuksen ja valituksen. No, viimeisten viikkojen aikana on taas palattu tiskipöydän ääreen. Olen jälleen oppinut, että olen elämässäni epäonnistunut ja väärin elänyt. Tässä iässä ei pitäisi elää näin. Haukotus. Taas mennään.

Minä en suinkaan ole ainut elämäntapajeesusteluun tuttavapiirissäni törmännyt. Minä vain olen lähes immuuni sille nykyään - ärsytys ei silti ole loppunut. Asiaa on joutunut käsittelemään, koska osa ystävistäni ei vielä ole. Heitä arvostelu todella sattuu ja ahdistaa. Muut eivät ole kuunnelleet tuota mantraa 17-vuotiaasta.

*

Väite 1:
- Et sinäkään ole kyllä elämässäsi mitään saavuttanut. Tuossä iässä sinulle ei ole omistusasuntoa, miestä/vaimoa, lapsia, kesämökkiä, autoa tai vakituista työtä. Pitäisi kuule nyt vähän pohtia, että olisi sinusta tälle yhteiskunnalle jotakin hyötyä!

Vastaus:
- Olen tehnyt töitä viimeiset kymmenen vuotta jatkuvasti. Olen saavuttanut työssäni menestystä ja nauttinut siitä. Minä arvostan työtäni, asiakkaani ovat arvostaneet työpanostani. Olen asunut ulkomailla ja reissannut varojen salliessa, minulla on hyvät välit perheeseeni, minulla on ystäviä ja harrastuksia. Maksan veroni, yritän elää ekologisesti, yritän säästää pätkäduunituloista ja nautin elämän pienistä asioista. Ja olen tyytyväinen elämääni.
Onnea sinulle, arvostelija. Toivottavasti olet omassa elämässäsi yhtä onnellinen kuin minä. Sinä et välitä, että arvostelusi satuttaa muutamia muita; heitä, jotka ovat halunneet lapsia ja perheen. Miksi käännät veistä haavassa? Tehdäänkö niin ystävälle? Miksi pitää olla ilkeä?

*

Väite 2:
- Sinkkunaiset/-miehet ovat niin säälittäviä, juoksevat vaan baarissa vonkaamassa perheellisiä miehiä/naisia. Varsinkin naiset ihan ukkomiehiä tarkoituksella jahtaavat, miesparkoja. Ja kaikenlaiset hampuusit kutittelevat kerrankin viihteelle päässeitä perheenäitejä. Mitä sitten siinä mies/nainen voi, vaikka on kunnon kiltti nainen/mies kotona istumassa, kun sellainen tyyppi väkisin käy päälle....

Vastaus:
- Kaikkeen tarvitaan kaksi. Sinkkunaisia ja -miehiä jahtaavat ukkomiehet ja perheenäidit ovat vielä yleisempiä kuin varattuja jahtaavat sinkut. Ja kannattaa muistaa, oi kiltti kotona istuja, että varatut jahtaavat sinkkuja ja varattuja sormus näkyvästi sormessa. Varatut vonkaajat ovat oksettavia. Minä olen onnellinen siitä, että olen "liian itsenäinen vaimomatskuksi" - enkä ole koskaan sekaantunut varattuun.

*

Väite 3:
- Sä elät moraalitonta elämää, käyt liikaa ulkona, pokailet liikaa, juot liikaa viinaa etkä välitä kenestäkään.

Vastaus:
- Olen itse vastuussa elämästäni. Mikä on liikaa? Ulkona käydään tapaamassa kavereita, tanssimassa, keikoilla ja tapaamassa kivoja ihmisiä. Joskus viiniä kuluu enemmän, usein ei lainkaan. Minä välitän tärkeistä ihmisistäni, itsestäni ja maailmasta. En elä täydellistä elämää, mutta en kadehdi muitakaan. Onni löytyy omasta itsestä.

*

Istuin sohvalla ja silitin ystävän hiuksia aamun kasvavassa valossa. Väsynyt tyyppi sanoi menevänsä nukkumaan. Minä käperryin sohvalle nukkumaan. Juuri ennen nukahtamistani tunsin, miten ystäväni istui viereeni ja silitti hiuksiani, kunnes nukahdin.

Kirjoitettaessa soi My Dying Bride: For My Fallen Angel