Himmeät päivät

Olen taas vaihteeksi jokseenkin ryytynyt. Nukuin jälleen jostain syystä varsin huonosti, herätyskello herätti juuri sikeimmästä unesta ja aamusähläys oli taas omaa luokkaansa. Byääh.

Väsyneenä pinna on jokseenkin kireä, ja kun koko päivä on epätoivoista singahtelua paikasta toiseen, jää päivästä jotenkin puolivillainen fiilis. Vaikka mitään tyhmää ei tehnytkään ja työt sujuivat varsin kohtuullisesti, tunsin silti itseni jotenkin epäonnistuneeksi.

Vaikka olen melkoinen suorittaja, huomaan töiden tulevan loppumisen vähentävän hitusen työmotivaatiotani. Tiettyjä ikäviä, vaikeita ja raivostuttavia juttuja ei vain jaksaisi tehdä varsinkin, kun moni muu jättää ne kokonaan tekemättä. Sitten ne tekee melkeinpä veren maku suussa ja pinna piukeana.

Olotila töistä lähtiessä oli melkoisen alavireinen. Onneksi kävely kaverin ja vauvan kanssa piristi. Äidin kanssa saatiin keskustelua monesta kasiasta ja pieni palleroinen oli pikkuisen konstikas, mutta palkitsi hulluttelun kurluttavalla naurulla, innostuneella tuijotuksella ja hurmaavalla hymyllä.

Vaikka en omaa pienokaista tällä hetkellä (tai tod.näk. koskaan) haluakaan, ovat kaverien pienet kovasti söpöjä. On myös kovasti rauhoittavaa, kun pienoinen simahtaa syliin ja alkaa tuhista rintaa vasten. Hieman noloa on siinä tilanteessa, kun huomaa kesken palleroisen leikittämisen, että rintsikoideni sisäpuolella on pieni käsi. Ja että viereisen pöydän miehen niska on melkoisella kiemuralla tämän tapahtuman suhteen. Ystävätär päätti jättää imettämisen väliin, sillä mies olisi varmaan pökertynyt siinä vaiheessa.

Nyt kotona olen tehnyt silmät puolitangossa töitä. Toivottavasti ensi yönä saisi nukuttua hieman paremmin ja suurin sähellys jäisi väliin. Jatkuva matalalento kostautuu aina matalapaineena jossain vaiheessa.

Kirjoitettaessa soi Fields of the Nephilim: Mourning Sun