Idiootit ja niiden tasolle ajautuminen...

Loiskuttelin aamulla koroissani kohti bussipysäkkiä aamuhetkosen vedenpaisumuksessa. Siunasin vain sitä, että kenkäni olivat aitoa muovia. Enpä saanut pilattua oikeita kenkiä.

Sulloin itseni kahvilaan ostamaan eväsleipää lahjalounarillani. Paikka oli täynnä märän lampaan hajua ja lattia oli liukas kiitotie. Taakse tuli seisomaan pari parikymppistä poikaa, joista toinen alkoi kommentoida ahterini leveyttä. Toinen analysoi sääriäni. Loistavaa hommaa post-migreenisille korvilleni. Saman kohtalon koki edelläni odottava nainen, joka oli minua reippaasti pienikokoisempi, mutta jonka sääret kuulemma olivat huomattavasti omiani huonommat ja joka oli muutenkin vähemmän pantava.

Naisen kasvoista näki, että arvostelu hävetti. Oman naamani luultavasti näytti vain väsynyttä vitutusta. Totesin naiselle kovalla äänellä maksaessani eväitäni ja naisen pakatessa omaa leipäänsä laukkuunsa, että on niin surullista, että nykyhetken teinitrendipellepygmejä ei ryhdin perusteella erota gro-magnon-ihmisistä ja niiden pitää yrittää päteä lippiksen kulmalla, puhevialta kuullostavalla honotusartikulaatiolla ja hankkia rohkaisua nuuhkimalla jonkun kaverinsa mopon bensatankkia.

Astelin korkeakorkoista itseäni yli 10 senttiä lyhyempien, leukansa loksauttaneiden ja höntinnäköisten kaverien ohitse ulos ja onnittelin itseäni siitä, etten testannut korkojeni terävyyttää kävelemällä tyyppien varpaiden yli. Sipsuttelin bussia odottavien joukkoon ja yritin väistellä bussien roiskuttamia vesimassoja. Töissä onnistuin pitämään kieleni kurissa, vaikka pinna oli kireä kuin salarakkaan toppi ja monenlaista vipeltäjää osui taas tielle...