Ihan perus

Olipas taas vaalit. Vaalimainosten mukaan Arkadianmäelle oli tyrkyllä kaikenlaista porukkaa, pääasiassa rikkinäistä Suomea korjaavaa järki-, tunne-, kokemus- ja perinneosaamista. Vaalimainosten äärellä tuli maanlaajuinen päänsärky. Voi taivas, mitä lupauksia ja porukkaa. Tutustuin - kiitos opiskelualani - puolueiden vaalilupauksiin ja ehdokkaisiin jälleen lähes nihilistisellä pakkomielteellä. Puheenjohtajatentin parasta antia oli hidastettu baarijankkaus. Työmatkalla sai väistellä vaalirojun jakajia parhaansa mukaan. Kun käy äänestämässä ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä, tekisi mieli karjua jokaiselle lähestyvälle lappusia tyrkyttävälle junan (siis äänen) menneen jo.

Asun Helsingin kantakaupungissa. Se näyttää tarkoittavan joillekin automaattisesti "oikeasta elämästä vieraantunutta" (erään muualla asuvan tuttavan määritelmä Helsingin äänestystuloksesta - kuplaan kuuluu tyypin mukaan myös Sampo Terho...) punasiniviherkuplaa. Olen ilmeisesti siis shampanjakokkari, punaviinivassari, luomusoijareilukauppalattevihreä tai salaisesti rapujuhliva är-koo-pee. Huokaus. Eikö tämänkaltaisen puheen juna mennyt jo?

Asun yksin vuokralla, käytän julkisia ja fillaria, ostan kulttuurielämyksiä ja palveluita mieluummin kuin tavaroita, en halua lapsia, yritän tehdä eettisesti kestäviä valintoja ja kannatan tasa-arvoista avioliittolakia.

Teen kaikkea muuta kuin mediaseksikästä työtä nuorten parissa ja omaan hyvin kriittisen suhtautumiseen suomalaiseen nykytodellisuuteen.

Olen myös kotoisin maalta. Sieltä, missä porukka ajoi (ja ajaa) pillurallia traktoreilla (nykyään myös mopoautoilla), peurakolarit ovat arkipäivää, peltoaukeat elävät vuodenaikojen mukaan, syrjäkylien talot tyhjenevät, Hankkijan lippis ei ole ironinen statement, taajamakeskustat köyhtyvät keskustojen laitamille nousevien markettien vuoksi, palvelut siirtyvät kuntaliitoksissa kauemmas, edullisia asuntoja on tarjolla, asunnonmyynti on tappiollista, paikallispolitiikkasuhmurointi kuuluu kuvaan, kuntaliitokset onnistuvat vaihtelevasti ja rasittavat kuntien taloutta suojatyöpaikkojen muodossa, puimurit tukkivat syksyisin tiet ja satonäkymät vuorottelevat kesäisin pesäpallon kanssa kuulumisten vaihdossa.

Vuokra-auton ikkunasta aukeaa ajomatkalla kotiseuduille se Suomi, joka ei koskaan ole ollut niin yhtenäinen kuin halutaan uskoa. Suomessa on aina puhuttu eri kieliä ja murteita, uskottu eri uskontojen ja katsomusten jumaliin (tai oltu uskomatta), eletty erilaisissa perhemuodoissa ja taloissa, hankittu viljelysmaata eri tavoin, harjoitettu alueellisia elinkeinoja, lähdetty muualle työn tai ideologian perässä, hyväksytty tai tuomittu vaihtelevasti erilaisuus - ja kuuluttu tai oltu kuulumatta hallinnollisesti samojen vallan merkkien alle.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa Minun Suomeani. Ei ole mitään syytä harrastaa populismia ja tuomita helsinkiläisiä elämästä vieraantuneiksi tai maakuntien ihmisiä mistään tietämättömiksi junteiksi. Kummassakin porukassa on vajakkinsa ja helmensä. On niitä omassa kuplassaan eläviä itsetehostajia, joiden kotimaanmatkailu tarkoittaa Ruisrockia ja joiden mielestä suomalaisuus on niin junttia. On niitä, jotka eivät uskalla lähteä omasta ympäristöstään mihinkään, koska tutut ympyrät ovat turvalliset ja telkkarissakin miehet pussaavat toisiaan.

Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan aiheellisesta huolestaan mahdollisen oikeistohallituksen toimista ympäristö- ja aluepolitiikan saralla. Maalaisliitto on tehnyt tuskaisaa matkaansa maalta kaupunkiin samaa tahtia tyhjenevien kylien kanssa. Yleispuolue, jollaisena Suomen Keskusta nykyään haluaa profiloitua, ei voi ajaa pelkästään maakuntien tai maalaisteollisuuden etua. Talvivaara on pelottava esimerkki mille tahansa valtaapitävälle siitä, mitä peruuttamatonta tapahtuu, kun voitontavoittelu ja poliittinen suhmurointi vie voiton. Mikä puolue Sipilän kelkkaan lähteekään saa myös huomata, että suurimmassa osassa puolueita edustajien arvopohja on hyvin laaja. On myös haastavaa yhdistää talousveturin (Helsinki) etenemisen varmistaminen ja pienempien paikkakuntien elinvoimaisuuden tukeminen.

Millaiset ovat sitten tulevan hallituksen arvot? Millaisiin raameihin puoluejohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat ryhmänsä piiskaavat? Mahtuvatko kaikki poliittiset konkarit samoihin huoneisiin? Miten reagoivat perinteinen media ja sosiaalinen media?

Ja millainen on Suomen kuva ulkomaille? Mitä ne meistä mahtaakaan ajatella? Vaikka Sipila ei sitä myönnä, hänen on sekin otettava huomioon.