In the morning mist...

Kone nousi tänään aamulla kankeasti, mutta ilman jyskyttävää ukkospäänsärkyä. Se joi lasin vettä ja laahusti suihkuun ja pesemään hampaansa. Kylmän veden pienet pisarat kynsivät ihoa, ja Kone alkoi hiljalleen herätä.

Aamu-tv:n kello näytti olevan aivan liian paljon. Kone pörrötti hiuksensa vähän kuivemmiksi, sipaisi etufasadiinsa väriä, pujattautui hameeseen, hyppäsi kenkiinsä ja kietoutui huiviinsa. Laukku olalle ja kiitämään aamuauringossa kohti bussia, joka kuljetti tällä kertaa ajoissa töihin.

Kahvihuoneessa Kone avasi limsapullon, haukkasi omenaa ja hoiti juoksevia asioita. Yhä useampi työkaveri asteli ovesta, huone täyttyi ja pulina lisääntyi. Kone istui sohvalla ajatuksissaan ja huomasi olevansa hereillä.

Huoneessa oli liian kuuma, ihmiset huudahtelivat, juoksivat, nauroivat ja stressasivat. Auringon kultainen valo värjäsi huoneen, aistit terävöityivät. Äkkiä ei hereilläolo harmittanut yhtään. Kone muuttui ihmiseksi.

Heräämiseen tarvitaan aikaa ja hyvää fiilikseen oikeat ihmiset. Minulla on sellaiset työkaverit, että sitä jaksaa pahanakin päivänä. Siitä kiitollisena kävin halaamassa yhtä heistä. Päivästä tulikin odotettua parempi. Ihana, mutta ei täydellinen. Se nyt lie liikaa vaadittu. :)