It's vintage, right?

"Mormor, vad gör du?" frågade jag en gång när hon satte och vävde.
"Jag väver en historia", sa mormor och gav mig ett ögonkast. "Se, här är din mammas första dansklänning, här min egen kofta som blivit sliten och här ett par gardiner från fönstret ovanför din morfars säng i Vasa."
"Hur då historia?"
"Lyssna själv", sa mormor och böjde huvudet mot vävstolen utan att fingrarna slutade arbeta. "Lyssna till väven. Den har saker att berättä."
(Louise Boije af Gennäs: Rent hus)

*

Rakastan vanhoja tavaroita, antikvariaatteja, kirppiksiä ja vanhojen vaatteiden ja tavaroiden kauppoja.

Kirjojen suhteen olen aivan mahdoton, sillä niitä ei voi koskaan olla liikaa. Antikvariaattien ovilla on salaperäinen taipumus kiskaista minut sisään ja kieltäytyä päästämästä ulos ennen kuin jotain löytyy. Kyseessä on varmaan jonkin salaliitto. Yleensä sekoan kaikkein pahimmin ollessani yksin liikkeellä. Siksi olen päättänyt erään ystäväni kanssa, että lähdemme syksyllä tarkasti budjetoiduille kirjaostoksille. Otamme mukaamme vain tietyn summan käteistä ja jätämme kortit kotiin, jottei antikasta antikkaan käydä Oton kautta. Siihen samaan reissuun kyllä voisimme ottaa muutaman kenkäkaupan ja kenties koruliikkeenkin... Olemme tosin miettineet, millaisen painajaisen olemmekaan luomassa. Siis lompakoille. Ystäväni myös arveli huristavansa taksilla hakemaan luottokorttiaan jätettyään minut vahtimaan löytöjämme johonkin aarrearkuksi paljastuneeseen liikkeeseen...

Kirjat ovat ykkösrakkauteni, mutta minusta on ihanaa käydä myös niin tyylikkäissä vanhojen vaatteiden kaupoissa kuin kirppareillakin. Olen sen kokoinen, että vintage-vaatteiden ja -kenkien ostaminen on minulle kohtuullisen mahdotonta, kirppareilta saatan löytää jotain. Olen tosin aina ollut laukkujen ja korujen ystävä, joten niitä on aina kiva hypistellä. Musiikkifanina tutkin myös aina levydivarit, mutta olen ostajana kohtuullisen varovainen.

Pidän esineistä, joilla on tarina. Siksi kämppäni onkin kalustettu pääasiassa sukulaisten ja tuttavien käytetyillä huonekaluilla ja omilla kirpparilöydöillä. Kliseisesti asunnossani loput kamat ovatkin sitten Ikeasta. Naureskelimme kerran kaveriporukassa, että tyypillisesti kirjahyllyt, vetolaatikostot ja kaapistot ovat Ikeasta, sohvat, tuolit ja pöydät on hankittu käytettyinä. Monet sukulaiseni syytäisivät minulle kasapäin huonekaluja. Osan kohdalla harmittaa, ettei tilaa ole enempää (esimerkiksi kaunis funkispöytä), osan kohdalla voi huokaista helpotuksesta (möhömahainen feikkibarokkityylinen piironki tai kruusattu sohva, jolta liukuu alas, vaikka ankkuroisi itsensä piikkareilla pehmeään lautalattiaan).

Oikeastaan pukeutumiseni noudattaa samaa linjaa: pukeudun töihin varsin yksinkertaisesti ja huokeisiin vaatteisiin, mutta yleensä koruni, kenkäni ja laukkuni ovat oudot, hauskat, erikoiset, kauheat tai aivan ihanat. Se on sikälikin tarkoituksenmukaista, että työtilanteet vaihtuvat niin paljon, että vaatteet eivät saa olla liian erikoisia. Duunissa kun ei ole tarkoitus olla liian muotinukke tai alternative. Kun itse kallistun enemmän jälkimmäisen suuntaan, töissä on melkein aina kaksi erilaista kenkäparia. Silloin pystyy tarvittaessa vaihtamaat melkoiset piikkarit mataliin kenkiin ja sitten mennään taas. Kun pitää laahata kirjalaatikoita tai lähteä retkelle, maiharit ovat paljon paremmat kuin brassikorkkarit. Tosin niissäkin on kerran trekattu, mutta tarvittiin tukea sateesta liukkaassa mäessä. Minulla ei ole oikein halua ryhtyä langenneeksi naiseksi.

*

Sukulaisten tavaroiden periminen on tavallaan konkreettinen merkki jatkumosta. Se sitoo minut myös materiaalisesti aiempiin sukupolviin. Joskus muistot ovat hyvin konkreettisia. Tein mansikkakiisseliä ja kaadoin sitä mummilta peritylle syvälle lautaselle. Äkkiä muistin, miten olin pienenä syönyt kiisseliä mummin luona keittiön pöydän ääressä samanlaiselta lautaselta. Seinäkello raksutti olohuoneessa, sisko istui vastapäätä lautanen edessään ja mummi joi kahvia välissämme papiljotit päässä. Ilta-aurinko paistoi keittiön ikkunasta viistosti, kiisseli tuoksui makeasti ja maistui hyvältä.

Arvelin mummin istuvan parhaillaan pilvenlongalla tyytyväisenä siihen, että perheessä kulkevat niin esineet kuin reseptitkin. Puhumattakaan luonteesta. Molemmilta mummeilta asti periytyneestä hankalasta luonteesta. Melkein vintagesta kyse siis siinäkin.