Matkalla oman itsensä irvikuvaksi

Kun joutuu omassa työssään kestämään monenlaista rimanalitusta niin käytöksen kuin muunkin toiminnan osalta - ja sitä scheissea nyt on työn puolesta pakko kestää - saa jatkuvasti huomata olevansa samantyyppisten asioiden suhteen äärettömän kärsimätön ja huonopinnainen työn ulkopuolella.

Minulla on useita asioita, joita en suostu tekemään vapaa-ajallani. Välttelen tiettyjä tilanteita ja paikkoja, koska en halua kahlata samassa suossa kuin työssäni. Vaikka teen työtäni enimmäkseen nuorten parissa, näen kyllä tasan tarkkaan, mistä suurin osa käytösmalleista tulee.

Saan välillä kuulla paheksuntaa kieltäydyttyäni tietyistä asioista, koska työni vuoksi ne eivät ole enää hauskoja. Silloin tulee aina mieleen asia, jota yrittää itselleen muistuttaa: meistä kukaan ei tiedä juuri mitään muiden ihmisten elämästä, siksipä on turha yrittää arvottaa muiden elämää. Jokainen meistä siihen kuitenkin syyllistyy.

Minua ärsyttää se, miten helposti nykyään ärsyynnyn asioista. Suurin syy on jatkuva univelka ja jonkin verran turhautuminen asioihin, joille ei vain voi mitään. Yhtä lailla on pakko myöntää, että omassa kuplassa eläessään toleranssi sen kuplan ulkopuolisille asioille huonontuu jatkuvasti. Siksi sitä hokee monta kertaa päivässä itselleen, että relax vaan, toisten tyhmyys ei ole mun syytä. Samaan aikaan potee huonoa omatuntoa siitä, että pitää jotakuta väsykiukkupäissään retardina varsin pikkumaisten asioiden vuoksi.

Oma työ kehittää usein persoonan parhaita ja pahimpia puolia. Työn kiireen ja tehokkuuspakon piiskaamaana minun on pakko tehdä asioita samanaikaisesti ja nopeasti. Siksi olen se tyyppi, joka ei kestä hitaasti käveleviä ihmisiä (Miksi niitä aina kävelee sellaisessa rintamassa, ettei ohi pääse?), tehotonta palvelua oletusarvoisesti pikaisen palvelun tilanteissa (pahan aamun lattejono), jatkuvaa myöhästelyä ja virastojen tapaa pompotella ihmisiä luukulta toiselle. Hyvänä puolena tosin on oppinut pitämään pokkansa - paitsi joskus huomaamatta tulee valutettua kasvoille sellainen ikiroudan kylmyyden kanssa kilpaileva jääpuikkoilme, joka yleensä nopeuttaa palvelua. Huonona puolena saa taas huonon omatunnon ja pohdittavaa sen suhteen, josko tässä olisi oman Dorian Grayn muotokuvamuunnelma meneillään.