My silent language

Vihaan konfrontaatiota. Turhaa konfrontaatiota. Sellaista on elämä tulvillaan. Turhaa draamaa.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että asioista ollaan eri mieltä tai niistä pitää keskustella. Perusteltu argumentointi ja keskustelukumppania kunnioittava asiapohjainen eri mieltä oleminen ovat elämän suola. Hyvää asia-argumentointia on nautinnollista seurata - ja älyllisesti stimuloivaa analysoida. Retoriset taidot yhdistettynä asiaosaamiseen ja hyvään huumoriin ovat todellinen killeriyhdistelmä - ja suomalaisessa julkisessa keskustelussa ikävän harvinainen herkku.

Suomalaisia pidetään asiakeskeisinä, ja jenkkityylistä hyvää puhe- ja väittelytaitoa on pidetty täällä jotenkin lipevänä ja myyntimiesmäisenä. Meillä olisi kuitenkin paljon opittavaa angloamerikkalaisesta puhetaidon arvostamisesta. Okei, sanoma ei saa jäädä esiintymisen varjoon, mutta kuulijan turruttaminen monotoniseen jankkaamiseen ei ole suotavaa sekään.

Minusta aikuisten pitäisi kyetä puhumaan asioista asiallisesti ja rauhallisesti - ei ryhtyä heti dramaattiseen ja suurisuuntaiseen otsanläiskintäsessioon, jolla aiheutetaan enemmän sotkua kuin järjestystä. Tuolloin nostetaan reippaasti kissa pöydälle jostain mitättömästä asiasta ja puhutaan "suoraan ja rehellisesti" tavalla, joka saletisti nolottaisi, jos sen kuulisi suorana seuraavana päivänä. Asiakeskeisyys lentää ulos ikkunasta ja subjektiivinen jankutus vyöryy yli kaikkien esteiden. Lisätehoa asiaan saadaan vetämällä touhun ohessa reippaat kännit.

Rehellisyys on arvostettava ominaisuus. Se on myös tietyissä tilanteissa hyvin subjektiivista. Kaikilla meillä on ystäviä, jotka ovat Kovin Rehellisiä, siis aidosti ihania ja rehellisiä ihmisiä, jotka erityisesti loukkaantuneina tai muuten huonotuulisina töräyttelevät hyvinkin suoraan ajatuksiaan ymmärtämättä/haluamatta ymmärtää muiden kenties loukkaantuvan heidän sanomisistaan. Samaan aikaan he itse loukkaantuvat hyvin helposti monenlaisesta. Heitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa draamakuningattariin/-kuninkaisiin, joiden totuustöräyttely menee suoraan torvien osastoon ja oma loukkaantuminen miltei kaikesta eri mieltä olevasta on enemmän sääntö kuin poikkeus. Draamauttaja on oikeasti törppö, Kovin Rehellinen Herkkis omaa yleensä vain puutteellisen tilannetajun. Kummankin kanssa tosin on yleensä vaikea ottaa asia puheeksi.

Ystäväni usuttaa minua usein olemaan aggressiivisempi. Hän itse kuuluu draamakuningattarien eturiviin. Jostain syystä minä saan omat asiani hoitumaan helpommin keskustelemalla ja yrittämällä sovitella sotkuja, en hyökkäämällä suoraan panssarivaunulla. En ole silti ratkaissut sitä, miten ottaa puheeksi totuuden torven liiallinen töräyttely hänen tai yltiörehellisten herkkisten kanssa - asian kun tietää sisältävän paljon turhaa jutinaa. Omalla kohdallani pinna venyy ja paukkuu, mutta ainainen Kissingerinä oleminen ärsyttää. Lopulta tulee vain häivyttyä tilanteesta ja ignoroitua tiettyjä tyyppejä. Yleensä viesti menee jossain vaiheessa perille. Kun pinnani on mennyt, saattaa jutinaan lopulta vastata rehellisesti: "Anteeksi, mutta en nyt jaksa tuota turhaa jauhamista. Eiköhän se ole tullut tässä jo selväksi."

Kirjoitettaessa soi Dark Tranquillity: Her Silent Language