Niin just...

Olen onnistunut uskottelemaan itselleni taas monenlaisia asioita. Osaan ei tosin ole juuri tarvinnut pahemmin uskottelua, kun on jatkuvasti väsynyt. Osaan taas on pitänyt keksiä tuplasti selityksiä, koska elu on ollut kovasti tylsää, että jalka on vipattanut reippaamman elon perään.

Syksy on ollut kovasti työntäyteinen. Olen ollut toisaalta viehtinyt koruttomaan ja tylsään elooni (miinus monenlaisen treenauksen hienosti estäneet krempat ja flunssat sekä ylipitkät työpäivät kaikkine kummallisuuksineen). Harmaa vanhapiikaelo on balsamia mielelle, on päässyt monin tavoin keskittymään nk. olennaiseen.

Huono puoli hiljaiselossa on se, että on tullut pohdittua monenlaista ahdistavaa ja vaikeaa asiaa. Kun rättiväsyneenä kaatuu punkkaan jo valmiiksi paniikissa liian vähäisistä unista, on onneksi aika usein vaipunut horrokseen nopeasti. Toisinaan on sitten käynyt niin, että on tullut tuijoteltua eri muotoja saanutta kuuta ja pohdittua kaikenlaista sekavaa, mikä ei tasan tee hyvää ainakaan seuraavan työpäivän mielialoille.

Viime aikoina on ollut onneksi aikaa myöskin keikoille, loppuviikosta pääsee taas ihailemaan Amorphista hyvässä seurassa. Tiukan aikataulun huono puoli onkin ollut se, että viikkokeikat ovat olleet kaukainen haave parantuneista aloitusajoistaan huolimatta. Niinpä olenkin istunut kotona tekemässä töitä ja luukuttanut vaihtelevan synkkäsävyistä settiä menemään. Funeral doom on viime aikoina ollut kova sana yhdessä vanhan viemäripörinän kanssa. My Dying Briden ja Fields of the Nephiliminkin keikalle olisi toisaalta tilausta tässä pimeydessä.

*

Voisi taas jatkaa töitä, jotta pääsisi joskus nukkumaan. Villi elämä saa vielä odottaa...

Kirjoitettaessa soi Fields of the Nephilim: In the Year 2525