Sacred Solitude

Vihaan hellettä. On kamala kammeta itsensä aamulla töihin, kun on ensin koko yön valvonut ja tuijotellut kellon viisarin verkkaista siirtymistä eteenpäin.

Sitä alkaa oikeasti tulla jo vainoharhaiseksi, kuulla ihan outoja. Pitäisi kuitenkin muistaa, että iso talo vain helisee kuin soittorasia. Ikkunan ulkopuolella kaupunki juhlii ja jatkaa elämäänsä, vaikka minä pieni töihin menenkin.

Kaikki ihmiset eivät käy töissä, kaikkien ihmisten ei tarvitse mennä tasan kahdeksaksi töihin ja kaikki eivät suinkaan ole riippuvaisia joukkoliikenteestä. Nämä ihmiset eivät kenties leiki torkkuajastimella, huitaise itseään valmiiksi ennätysajassa ja juokse korkkareissa ratikkakiskoja pitkin hame hulmuten.

Tällaisten aamujen jälkeen on hitsin onnellinen yhdestä asiasta, yksinasumisesta. Ankeriasmaiset eleeni eivät ole aamulla vielä niin hereillä, että selviäisin parisuhteellisesta aamusta.