Such is life...

Jos ihminen tunnustaa ääneen, että on usein lapsellinen, toisinaan uskomattoman typerä ja joskus vielä täysi kanakin, saako sillä lievennystä omasta morkkiksestaan?

Olen erikoistunut hankkimaan morkkiksen pienistä, suurista, tekemättömistä, oudoista, naurettavista, aiheettomista, aiheellisista, ajatuksen tasolle jääneistä ja muulle maailmalle käsittämättömistä asioista.

Olen ollut viikonloppuna kiltti, auttavainen ja varsin ahkera. Olen tehnyt töitä, tavannut kavereita, hoitanut vauvaa, siivonnut, puhunut fiksuja ja *höpöstellyt miedosti baarissa.

(*Höpöstellyt = jutellut kaverien kanssa, laukonut terävyyksiä tuntemattomille, ollut ystävällinen tuntemattomille, pelannut silmäpeliä, pohtinut elämää, pysynyt kaukana kiinnostavasta miehestä ja varmoista pakeista, parantanut maailmaa kotiinkävelymatkalla, tullut yksin kotiin erinomaisessa hapessa, mennyt liian myöhään nukkumaan, herännyt aika ajoissa ja saanut kamalasti aikaan kaikenlaista)

Kun onnistuin taas kehittämään mukavasta illasta huolimatta lievän morkkiksen nk. höpöstelyistäni, etsi ärhäkkä ystävättäreni puhelinlinjan toisessa päässä perunanuijaa, jolla nuijia järkeä päähäni. Minä istuin teemuki kädessä kotona ja vikisin jotain epäoleellista.

On kyllä pakko myöntää, että olen nainen, jolla on myös melkoisesti hiiren ominaisuuksia. Perunanuijaa kaivanneen ystäväni mukaan olen työasioissa ja muissa asiajutuissa asianainen, joka puolustaa toisten ihmisten onnea tarvittaessa kuin terrieri, mutta omassa tunne-elämässäni olen kuin bambi pitkissä valoissa.

Okei, on pakko myöntää ambivalenssini osittaiseksi totuudeksi. Kun oikein hämäännyn, pahimmassa tapauksessa hermostuksissani joko liukenen paikalta, hölisen jotain uskomatonta scheissea tai ärhäköin veitsenterävän kieleni avulla. Joskus vielä yhdistän nuo kolme. Upeaa. Siksi pysynkin mielelläni kaverillisen juttelun tasolla ja kierrän kaukaa karikot.

Ystävättäreni, joka itse käy sumeilematta nk. suoraan asiaan näissä(kin) asioissa, ei oikein ymmärrä sisäistä hiirtäni. Olen kyllä melkoisen kateellinen hänelle tiettyyn rajaan asti: hän uskoo jokaisen olevan oman onnensa seppä. Parhaimmillaan hän ei välitä muiden mielipiteistä - myöskään pahimmillaan hän ei välitä muiden mielipiteistä. Hän ei masennu pakeista, mutta kaikki ihmiset ovat hänelle sallittua riistaa. Sormus nimeittömässä ei ole este tai hidaste, se on haaste.

Ystävätärtäni satuttaa kaikesta huolimatta se, että häntä pidetään häikäilemättömänä ja ilkeänä ihmisenä. Hän pitää omasta mielestään vain kiinni omasta onnestaan. Joskus sen vuoksi tulee hieman tallattua muiden päälle. Minä taas varon toisten ihmisten satuttamista oman oloni kustannuksella. Meillä taitaisi olla molemmilla pikkuisen opittavaa toisiltamme...

Kirjoitettaessa soi My Dying Bride: Turn Loose the Swans