Tuulta päin

Ystäväni on kutsunut alkuvuotta myötätuulen ajaksi, minä taas olen taistellut vasta- ja sivutuuleen. Merellä kaltaiseni pursi olisi jo kellahtanut, mutta maalla suomalaisnainen voi puhtaalla kiukulla ja sisulla navigoida itsensä läpi monenlaisten myrskyjen. Mastoja katkeaa ja purjeita repeää, mutta kaleeri kulkee ja siskoihin voi luottaa.

Kun elämässä on alavire valloillaan, huomaan piiskaavani itseni lähes maaniseen vauhtiin. Töissä on karmea kiire (hyvä), joka viikonloppuna on muuttoja (hyvä), koulutuksia (hyvä), tutustumiskursseja (hyvä), opiskeluaikaa (hyvä) ja töitä (hu-- hyvä). Lisänä pieniä juhlia (hyvä).

Huomaan edelleen pelkääväni lamaantumista. En ole koskaan jäänyt suremaan sängyn pohjalle vaan rynnännyt paniikissa ovesta ulos tai alkanut kuurata pientä asuntoani, järjestellyt tavaroita tai raahannut huonekaluja paikasta toiseen.

Aiemmin käsi hakeutui turhan halukkaasti herkkujen pariin, nyt vatsa kurnii nälkää. Niukempi syöminen on tuonut mukanaan sen, että pysyy liikkeessä. Sen avulla voisi myös mahtua siihen suosikkimekkoon 15 vuoden takaa, joka lienee kesällä taas muodissa. Eipä tarvitsisi ostaa uutta juhlakolttua, kun ei juhlaoloa oikein ole näköpiirissä.

Mihinkään toimintaan ei kuitenkaan voi paeta sitä, että edessä on isoja päätöksiä. Toisaalta myös oma paha olo pitää päästää ulos. Kun itse on ollut koko ajan se, jonka pitää ymmärtää ja tukea, haluaa antaa toisella osapuolelle pienen leikkauksen omasta kokemuksestaan. Saapa asiansa ainakin sanottua, tasapuolisuuden nimissä.

Vastatuuli puhalta hiukset kasvoilta ja sen kosteus tuntuu hyvältä. Kyllä tämä tästä, ihan varmasti.