Tylsimys vai seikkailijatar?

Tuijotin sekaisen poikamieskylppärin viiruista peiliä posket ja kaula punaisina parransänki-ihottumasta ja silmien rajaukset snadisti levinneinä. Korjasin kostutetulla wc-paperin kulmalla silmänaluset kondikseen ja totesin tukan käyvän kasaribändin keikkatyylistä. Katsoin itseäni peilistä jokseenkin hämmästyneenä, ja peilikuva katsoi takaisin tyytyväisenä kissasaalistajan silmin.

- Onks kaikki hyvin? Haluutsä teetä tai mehua? kuului oven takaa.
- Joo, mehu vois olla kiva, kiitti, vastasin ja astelin keittiöön.
- Sä miltään pandalta näytä.
Käsi piirsi varovaisesti leukaluun kaarta solisluulle ja veti sitten tiukkaan halaukseen
Miten tässä näin kävi?

*

Kun itselle tärkeä ihminen potkaisee (henkisesti) ilmat pihalle, siitä kestää toipua aikansa - ihan vain oppia vaikka hengittämään niin, ettei jokainen henkäys satu ja suuri osa energiasta mene pystyssä pysymiseen. Kun samainen ihminen vielä jauhaa omaa olotilaansa noin koko universumin suhteen lakkaamatta kaikissa mahdollisissa medioissa, alkaa homma jotenkin aiheuttaa myös voivittutaasko -päänsärkyä varsinkin, kun itse on tottunut pitämään oman päänsä sisäiset asiat varsin tiukasti omassa päässään eikä omaa itse samanlaisia itsekeskeisyyden taipumuksia (ainakaan toivottavasti).

Kun pää pitää saada nollattua, on paras häipyä ihan muihin ympyröihin ja lähteä suhaamaan kengännauhabudjetilla Euroopan toiselle reunalle ja palata sieltä pää huomattavasti paremmin kasassa, aurinkoaddiktion saaneena, tukka palaneena ja mieli säästösuunnitelmia pullollaan.

Kaikenlaisen soulsearchingin jälkeen on vakaasti sitä mieltä, että suurin osa maailman paskasta on anyways valkoisen miehen aikaansaannosta, joten koko miesoletettujen jengistä kannattaa pysyä erossa seuraavat tuhat vuotta. Noin aluksi. Kun tässä nyt on joka tapauksessa suurimman osan vuotta kulkenut tiukasti vain kaveriporukassa ja käsitellyt kaikkia vieraita miehiä kuin radioaktiivista uraania, on tiedossa helppo loppuvuosi tukka nutturalla, otsa syvissä rypyissä ja jalassa mummotohvelit. Tässä kun ei todellakaan olla mitään kylän kuumimpia misuja, joiden perässä juoksee seuraavakin pitäjä.

Ei. Tulipas taas todettua, että tarvitaan vain yksi pieni lipsahdus, jonka jälkeen trekkaa himaan seuraavana iltana ihmetellen edelleen, että mitä helvettiä oikein tapahtui. Ehkä minulla oli kiva meikki. Mekko oli aika kiva anyway. Koko illan oli kivaa seuraa. Ehkä se, että illan aikana nauroi itsensä kipeäksi ja naurusta tulee hyvä fiilis. Silloin unohtaa olla varovainen ja huomaa äkkiä pussailevansa junalaiturilla kuin teini-ikäinen.

Trekking-retki johti monenlaiseen pieneen säätöön, josta tie ei viene elämää suurempaa romanssiin tai taivaan räjäyttävään draamaan. Onneksi. Se muistutti silti sen, että yhden miehen paskamaisuus ei tee ihan koko universumista kylmää paikkaa, jossa jokaiseen vastaantulevaan mieheen pitää suhtautua kuin sielunkerääjiin. Se muistutti myös , että toisen tylsimys on toisen seikkailijatar. Ja sen, että yllättävien ihmisten käteen tarttuessa maailma saa lisää väriä.

Karma, are you a bitch or not?

Kirjoitettaessa soi To/Die/For: In the Heat of the Night