Woman in the Mirror

Työpäivä.
Yksi niistä, jolloin ravaa koko päivän melkoisen heikkopäisenä ympäriinsä ja siunaa sitä, että aamunälkäisenä hotkaisi päivän aluksi sekä aamiais- että lounasleipänsä jo bussimatkalla. Lounashetkestä on turha haaveilla, vesipullon saa sentän täytettyä.

Työpäivän säntäiltyäni kipitin vauhdilla naistenhuoneeseen ennen kiitämistä bussipysäkille. Pikaisen eriövisiitin jälkeen saippuoin käteni huolella ja pesin ne. Samalla nostin katseeni peiliin. Jäin tuijottamaan peilikuvaani. Hiukset oli sitaistu aamulla sileälle solmulle, jonka sileys oli nyt mennyttä aikaa. Hiussuortuvia oli karannut kaulalle, kihartuva ja sekainen karvakruunu somisti ohimoita. Iho näytti jäältä ja kiilsi. Kulmakarvat olin aamulla piirtänyt päättäväisiksi, silmät rajannut skarpeiksi. Mustia silmänalusia eivät kyenneet täysin kätkemään peitevoiteet eivätkä silmälasit. Huulipunasta oli jäljellä hitunen.

Nostin laukkuni lavuaarin reunalle. Taputin puuteria, korjasin kulman kaarta, lisäsin huulipunaa ja kävelin ulos ovesta. Tuntui, kuin peilin nainen olisi jäänyt tuijottamaan perääni. Käärin huivin kaulaani, puin takin ja nostin laukun olalle. Ulos kävellessäni vedin käsineet käteen ja astelin vaakasuoraan räntäsateeseen.

*

Peilit ovat erilaisia. Osa niistä on vihollisia. Niissä näyttää värittömältä ja surkealta. Kolkko tila ja räikeä valo saavat haluamaan ulos tilasta mahdollisimman pian. Vaikka meikki olisi freesi ja tietäisi nukkuneensa tarpeeksi ja kietaisseensa kaulaansa sen huivin, joka saa ihon ja silmät loistamaan, lopputulos muistuttaa muuttumisleikkien ENNEN-osuutta.

Sitten on peilejä, joihin katsoessa tulee hyvä mieli. Esimerkiksi yhdessä pienessä krunikkalaiskahvilassa on hyvän mielen peili. Jostain syystä siitä peilistä katsoo aina varsin siedettävä ilmestys, vaikka kaverin koira olisi juuri suorittanut moikkaamisensa makealla koko naaman nuolaisulla tai helsinkiläinen paholaispuhuri sekoittanut tukan Nuori Einstein -tyyliseksi pöheiköksi, joka sopii uuden polven tukkarokkareille tai Mike Monroelle.

Peiliin tuijottelua pidetään usein narsistisena ja turhanaikaisena. Tehokas tyyppi puuteroi nenänsä ja tsekkaa, ettei lounasannoksen korianteri käherry hampaiden välissä, mutta liiallinen peilailu on noloa. Siihen on aikaa vain teineillä. Eräs kollega tosin arveli kertaalleen monen bloggaajan asuvan peilitalossa ja treenaavan poseerausta kaikki päivät. Hän kuuluu kanssani siihen ihmistyyppiin, joka onnistuu aina kuvissa näyttämään suohirviöltä tai sikotautiselta joulupossulta (tai aivan pahimmillaan liian täyteen pumpatulta kumiveneeltä). Ja tunnustaa katkeruutensa siihen, että nån bara blir bra på bild.

*

Minulla on kestänyt jokusen vuoden tehdä välirauha peilin naisen kanssa. Naiseen suhtautuu pitkämielisen ymmärtäväisesti. Hän näyttää joskus vanhalta ja väsyneeltä, joskus kassialmalta, toisinaan ihan mukavalta. Naisella on oma elämä ja paikkansa maailmassa. Kun nainen hymyilee, ei hän näytä yhtään paskemmalta. Vaikka asia johtuisikin sen pienen kahvilan peilistä, voi se johtua myös pienen kahvilan lasiin kylmenneen laten kaunistavasta vaikutuksesta. Kylmeneminen johtuu yleensä siitä, että on nauranut vatsansa kipeäksi hyvän ystävän jutuille. Mutta sitähän peilin nainen ei voi tietää.

Kirjoitettaessa soi Maria Gillard: Woman in the Mirror