Ottamatta nyt kantaa siihen, pitäisikö Katalonian voida itsenäistyä tietyin reunaehdoin vai ei (Totta helvetissä pitäisi voida), niin sunnuntainen Espanjan hallituksen reagointi katalaanien haluun äänestää itsenäisyydestään oli kaikilla mittareilla täysin ylimitoitettu, epäoikeudenmukainen ja tarpeeton.
Lähes tuhat ihmistä loukkaantui, kun poliisi väkivalloin sulki äänestyspaikkoja, takavarikoi äänestyslipukkeita ja pieksi äänestäjiä. En ymmärrä Espanjan hallituksen totalitaristista vallankäyttöä erityisesti siksi, että jos äänestyksen tulos ei kuitenkaan ole legitiimi ja johda itsenäistymiseen, niin miksi äänestys piti yrittää estää väkivalloin? Mitä ihmeen hyötyä kansalaisten kimppuun hyökkäämisestä voi saada tällaisessa tilanteessa?
Toivoin suomalaisten poliitikkojen reagoivan asiaan suoraselkäisesti ja sillä vakavuudella, johon oma historiamme pienenä kielivähemmistönä tyrannien varjossa meidät mielestäni velvoittaa. Tyylipisteitä ropisee niin Kokoomuksen Puheenjohtaja Petteri Orpolle kuin oppositionkin puheenjohtajille ja muille aktiiveille, mutta Suomen ulkopoliittisella johdolla on aika paljon petrattavaa.
Pääministeri Matti Vanhanen (EDIT: Elän näköjään vielä 2000-luvulla enkä osaa oikolukea) komppasi ulkoministeri Timo Soinia, ennen niin rehvakasta itsenäisyyssoturia, kun hän keskittyi keksimään tekosyitä sille, miksei selkä enää pysy suorassa. Soinin mielestä some-kommentoijilla on lähtenyt mopo keulimaan, vaikka tällaisen vapausaatetta kannattavan tavan kansalaisen mielestä se mopo on kyllä karannut rotkoon heiltä, joka pieksävät itsenäisyyttään demokratian ja parlamentarismin kautta havittelevia katalaaneja.
Siinä missä Vanhanen ei kyennyt edes tuomitsemaan kumiluotien käyttämistä äänestäjien paimentamisessa, lätisi Soini pehmeitä baskiterrorismista ja Skotlannin itsenäistymisäänestyksestä. Soinille muistutkseksi, että Skotlannissa poliisi ei summittaisesti pieksänyt äänestäjiä saati varastanut äänestyslipukkeita. Ja jos baskiterrorismista on huolissaan, niin mikähän mahtaisi olla nopein tapa saada niitä terroristeja aikaiseksi, jos ei maan sisällä asuvan kielivähemmistön järjestelmällinen kyykyttäminen?
Näyttääkin siltä, että Timo Soinista, entisestä EU-rakkikoirasta, on tullut EU-sylikoira, Jean-Claude Junckerin ja EU-komission kuohittu puudeli, jonka testosteronitasot riittävät enää vaanimaan eläkepäivien turvaksi luvattua palkintovirkaa. Meilläpäin tuollaisia tyyppejä sanotaan selkärangattomiksi paskahousuiksi.
Soinin, Vanhasen ja muiden Espanjan hallituksen väkivaltaisia toimia valkopesevien mielestä ei ole EU:n tehtävä puuttua sen jäsenmaiden sisäpoliittiseen turbulenssiin. Lausunto osoittaa typerryttävää kaksinaismoraalia ottaen huomioon, että EU puuttuu direktiivitulvan kautta suoraan jäsenmaidensa sisäiseen päätöksentekoon jatkuvasti. EU on myös tuominnut mm. Venezuelan hallituksen hyökkäykset demokratiaa vaativia kansalaisiaan kohtaan, ja EU:n johdolla sen jäsenmaat ovat asettaneet sanktioita Ukrainaan hyökänneelle Venäjälle. Millaisen kuvan EU-johtajat antavat itsestään ja edustamastaan järjestöstä, kun he nousevat puolustamaan EU:n ulkopuolista negatiivista demokratiakehitystä, mutta kohauttelevat olkapäitään EU-maan kurmottaessa omia kansalaisiaan?
Toki näitä erilaisia reaktioita on nyt nähty vähän joka suunnasta. Esimerkiksi Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä lähetti Espanjan suurlähettiläälle uhkailuviestin, jossa sanoi, että tulisi pitämään huolta viestin saajaan joutumisesta vastuuseen ellei viestissä esitettyä vaatimusta täytettäisi. Kyselin Kärnältä asiasta Facebookissa, missä hän ilmoitti, että kyseessä oli tahallinen provosointi toiveenaan suurlähettilään “primitiivireaktio”, jonka “maailma sai nähdä”. Myöhemmin Kärnä totesi, ettei kyseessä ollut uhkaus suurlähettilästä kohtaan, vaan koko Espanjan valtiota kohtaan, mikä saa viestin kuulostamaan vieläkin harkitsemattomammalta kaikessa suuruudenhulluudessaan.
Kärnän mielestä hänellä oli oikein kansalta saatu mandaatti tähän “or else”-uhkailuun, jolla suurlähettilään mukaan voi olla jopa turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Pitäisin tätä jo kohtuullisen vakavastiotettavana viestinä ottaen huomioon itäisen naapurimme aggressiivisen ulkopolitiikan ja kansainvälisen yhteisön tehottomuuden maailman kriisipesäkkeiden hoidossa.
On yksi asia puolustaa oikeudenmukaisuutta kertomalla oma mielipiteensä julkisesti, sellaiseen kansanedustajallakin tulee olla oikeus. Mutta jos yksinäinen kansanedustaja lähettää vieraan vallan diplomaatille “teet niin kuin käsken tai saat katua”-tyyppisen uhkauksen provosoidakseen, ja julkaisee vielä diplomaatin sähköposteja sosiaalisessa mediassa, niin on kyllä pakko kysyä, että onko ulkopolitiikan hoidossa presidentillä, valtioneuvostolla, ulkoministerillä tai edes hallituksella enää mitään merkitystä? Vai johtaako Suomen ulkopolitiikkaa joku satunnainen teinipojan lailla sentterit pystyssä uhoava julkisuudenkipeä kansanedustaja?
Kaikkein häiritsevintä tässä touhussa on se, että vaikka EU:ta kovasti markkinoidaan eurooppalaisena demokratiaa ja itsenäisyyttä korostavana rauhanprojektina, niin mikä sen uskottavuus on, jos se ei estä jäsenvaltioitaan hyökkäämästä rauhanomaisia kansalaisiaan kohtaan? Tällöin herää väkisinkin kysymys, onko EU oikeasti rauhanprojekti vai tie kohti uutta tyranniaa?
Ja mitä muita kansalaisiinsa kohdistuvia epäoikeudenmukaisia viranomaisväkivallan muotoja EU jäsenvaltioiltaan hyväksyy? Voivatko eurooppalaiset valtiokoneistot EU:n hiljaisella tuella hyökätä kansalaistensa kimppuun jostain ihan merkityksettömästäkin syystä vai onko se sallittua vain silloin, kun kansa janoaa itsenäisyyttä ja demokratiaa? Kirjataanko näistä EU-hallintoalamaisille sallituista demokratian ja yksilönvapauksien muodoista jossain EU-pamfletissa vai onko vallankäytön rajat vain vallanpitäjille tarkoitettua salaista tietoa?
Vaikka itsenäisten kansallisvaltioiden oikeus alueisiinsa on selkeä, niin onko realistista ajatella, että jonkin alueen EU-maasta irtautuminen ja itsenäistyminen pitäisi olla täysin mahdotonta tästä ikuisuuteen? Että EU:n rajojen sisään jäänyt alueellinen, etninen tai kielellinen ryhmittymä ei koskaan voisi lunastaa oikeutta omaan hallintoonsa demokratian ja rauhallisen neuvotteluprosessin kautta, vaan Euroopan alueella valtioiden rajat on nyt betonoitu siihen asti, että joku on taas valmis vuodattamaan verta oikeudenmukaisuuden puolesta?
Vaikka tämä Katalonian soppa heikentää erityisesti Espanjan hallituksen uskottavuutta , on sen välillinen vaikutus EU:n uskottavuuteen demokraattisena rauhanprojektina murskaava. Vuosi vuodelta näyttää enemmän ja enemmän siltä, että EU:sta on itse itseään varten olemassa oleva hallintokolossi, jonka virkailijoiden ja poliitikkojen tärkein tehtävä on varmistaa heitä ruokkivan tulonsiirtohimmelin pystyssä pysyminen.
Suomi liittyi Euroopan Unioniin toiveenaan olla lähempänä muuta Eurooppaa ja länsimaita. Monelta osalta tavoitteet ovat toteutuneetkin, mutta toisaalta hyvin talouttaan hoitaneista suomalaisista tehtiin ensin muiden maiden perseilyjen nettomaksaja ja nyt kun kansantaloutemme kyykkäsi vuosikymmeneksi, on riskinä joutua Fiat-rahalla velkaelvyttävän keskuspankin panttivangiksi. EU-päätöksentekoon isoimmille EU-maille sisään leivottu mahdollisuus edunvalvontaan pienempien EU-maiden kustannuksella johti meidät tilanteeseen, jossa meidän on vaikeaa voittaa, jos EU ajautuu sellaiseen kriisiin, jota kohti se on hiljalleen vuosikymmenien saatossa ajautunut.
Suomalaisten poliitikkojen, erityisesti EU-sellaisten, kesken tuntuu vallitsevan hellyyttävä yksimielisyys EU-liittovaltiokehityksen autuudesta ja siitä, kuinka suomalaisten tulee olla EU-integraation kärkimaa. Poikkeuksena tietysti jotkut perussuomalaiset ja paavoväyryset, joiden idealismi EU:sta, EMU:sta ja muista liitoista irtisanoutumisen suhteen on lapsenuskoista ottaen huomioon, millainen nouseva diktatuuri itänaapurinamme on, ja kuinka paljon Suomi hyötyy vapaakaupasta. Hyvin harva, jos yksikään, suomalainen poliitikko on ottanut kantaa muiden vaihtoehtojen kuin EU-integraation syventämisen tai EU:sta eroamisen välillä.
EU:lla on ollut jo pitkään identiteetti- ja imagokriisi, joka on esimerkiksi kulminoitunut jo Iso-Britannian EU-eroon ja jopa äärikansallismielisten puolueiden nousuun ympäri Eurooppaa. Kenen tahansa tällaista kehitystä vastustavan pitäisikin viimeistään nyt lopettaa kumbaijaan laulaminen sekä erilaisten hastagien takana unelmointi, ja todella pohtia, miten EU muuttuisi tästä eurooppalaisia kansoja hitaasti erilleen ajavasta voimasta meitä taas vahvasti yhdistäväksi vaikuttajaksi?
Tästä ränttäyksestä joku voi virheellisesti saada minusta kuvan EU-vastustajana, mutta en todellakaan ole sitä, haluan vain olla realistinen analysoidessani EU:n nykytilaa. En halua EU:n hajoavan, mutta näen sen välttämiseksi ainoana vaihtoehtona sen, että EU palaa alkuperäiseen muotoonsa vapaakauppa-alueena, jonka sisällä pääomat, tavarat ja työvoima voi liikkua esteettä. Näin saataisiin globaalin markkinatalouden ja vapaakaupan tuomat hyödyt samalla, kun eurooppalaisten kansallisvaltioiden itsenäisyyttä vahvistettaisiin ja EU-hallintokolossin kuluja saataisiin leikattua EU-veronmaksajien eduksi. Se on minusta paljon parempi vaihtoehto kuin Euroopan Unionin mureneminen ulkoreunoilta ja lopulta koko projektin kaatuminen omaan mahdottomuuteensa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005390411.html
https://yle.fi/uutiset/3-9862583?origin=rss
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710012200430373_pi.shtml
http://europa.eu/rapid/press-release_STATEMENT-17-2224_en.htm
http://europa.eu/rapid/press-release_STATEMENT-17-3626_en.htm
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10156283181479528&set=a.411439679527.194055.642679527&type=3&theater
https://www.facebook.com/mikko.karna/posts/10156288279319528?pnref=story
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/231492-suomalaiskansanedustaja-mikko-karna-kuumensi-espanjan-suurlahettilaan-katalaanit#.Wc6Wo8XHlUw.facebook