Ennen juhannusta noussut kohu ja suomalaisen vasemmiston pöyristyminen Olli Immosen vierailusta Eugen Schaumannin muistotilaisuudessa seurassa, josta joku täysin ulkopuolinen ei pitänyt, ei voisi tahattomassa kaksinaismoraalissaan olla parempi osoitus kriitikoiden täydellisestä itsetutkiskelun ja itsekritiikin puutteesta.
Suomessa natsi-saksalainen kansallissosialismi on käytännössä olematonta muutamaa nettiagitaattoria ja paria poliittisesti täysin merkityksetöntä kansalaisaktiivien yhdistystä lukuun ottamatta. Vasemmiston Kokoomukseen, kepuun ja perussuomalaisiin lyömä fasistisen äärioikeiston leima ei oikein tahdo tarttua, koska niiden toimintaan ei liity ekstremismiä tai väkivaltaa. Persuistakin jytkyn mukanaan tuomat sivuosumat on paljolti kiilloteltu sieviksi salonkikelpoisiksi kikkareiksi tai harjattu pois vaalipöntön reunasta aiheuttamasta kiusallisia kysymyksiä.
Meno vasemmistossa on uhkaavuudessaan ja symbolismissaan aivan toista luokkaa. Vieläkö muistatte demarinuorten vuoden 2006 presidentinvaaleihin lanseeraaman Tarja-Che-paidan? Che Guevarahan oli kovan luokan murhaaja, rasisti ja väkivallassaan häikäilemätön, aivan kuten aatteelliset esikuvansa Neuvostoliitossa. Sattumoisin Vasemmistoliiton kärkkäin Olli Immos-kriitikko Dan Koivulaakso järjesti vuoden 2011 eduskuntavaalibileisiinsä Che Guevara-nimisen yhtyeen. Voitteko kuvitella sitä pöyristymisen määrää, jos Alexander Stubb käyttäisi natsi-symboliikkaa vaalikampanjassaan, tai jos Olli Immosen vaalitilaisuudessa esiintyisi Benito Mussolini-niminen yhtye?
Vuonna 2006 vasemmistolaiset kansalaisaktiivit järjestivät Helsingissä Smash-ASEM-mielenosoituksen, johon osallistuneet mm. särkivät keskustassa liikkeiden ikkunoita, töhrivät julkisia paikkoja ja toivat ”rauhanomaiseen” mielenosoitukseen ennakkoon tehtyä kehotusta noudattaen pitkän liudan aseita, joita myös käytettiin. Kaikesta tästä huolimatta Vasemmistoliiton nykyinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki osallistui Smash-ASEMiin sen sijaan, että olisi käyttänyt arvovaltaansa väkivaltaisuuksien hillitsemiseen tai irtisanoutunut väkivaltaan yllyttävästä mielenosoituksesta perumalla osallistumisensa. Jos joku perussuomalainen tai kokoomuslainen marssisi oikeistoradikaalien järjestämässä mielenosoituksessa, johon osallistuvia olisi avoimesti kannustettu väkivaltaan aatteellista oppositiota kohtaan, niin lööpit kirkuisivat vertauksia Kristalliyöhön viikkotolkulla.
Kirsikkana kakussa on vuosittain juhlittava työn sankareiden juhlapäivä ja sen mukanaan tuomat vappukulkueet, joille SDP ja Vasemmistoliitto ovat ilomielin toivottaneet tervetulleeksi niin kommunistit kuin kerta toisensa jälkeen väkivaltaiseen riehumiseen syyllistyvät vasemmistolaiset ääriryhmätkin. Vasemmiston Neuvosto-sympatiat, kaipuu äiti-Venäjän syleilyyn ja julkisuomettuneisuus ovat edelleen salonkikelpoista kamaa, joka ei aiheuta pahennusta tai ylitä uutiskynnystä.
Vähättelemättä natsien mustaa terroria, se kuitenkin kalpenee julmuudessa, kestossa ja uhrien määrässä kommunistien punaterrorille. Neuvostoliitossa kärrättiin tekaistujen syytteiden nojalla ihmisiä kuolemaan Siperian pakkotyöleireille vielä 1950-luvulla ja etnisiä vähemmistöjä pakkosiirrettiin 1970-luvulla. En näe tarpeelliseksi pitää sen pidempää luentoa kommunismin ja sosialismin globaalista väkivaltaisesta perinnöstä, oletan jokaisen peruskoulusta valmistuneen tietävän Kiinan kommunistisen puolueen, NKVD, vankileirien saariston, Juchen ja muiden kommunistisen aatteen synnyttämien ilmiöiden historian. Myös modernimmat ajat ovat näyttäneet meille, että puhuttaessa väkivallasta ja terrorista, äärioikeisto häviää 10-0 niin iskujen määrässä kuin body countissakin äärivasemmistolle, joka ideologioineen vastaa valtaosasta eurooppalaista terrorismia.
Vapautta, avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta rajoittavan kansallissosialismin kulttuurinen tukahduttaminen on jokaisen suomalaisen tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, mutta niin on myös kommunismin suitsiminen tismalleen samoista syistä. Pidänkin erikoisena, että siinä missä Hitlerin aatteellista perintöä perustellusti pidetään vastenmielisenä, on Leninin ja Stalinin aatteellisen perinnön romantisointi ja julkinen promotointi yleisesti hyväksyttyä niiden ohjatessa avoimesti jopa kymmenien kandanedustajien päivittäistä päätöksentekoa.
Yleisesti ottaen ihmisiä tulisi tarkastella heidän tekojensa kautta, ei heidän kavereidensa kautta, se koskee meitä kaikkia puoluekantaan ja ideologiaan katsomatta. Ja myös Vasemmistoliitossa tulisi ymmärtää, että valokuvissa esiintyminen ei vielä ole fasismia, mutta Dan Koivulaakson vaatimus Immosen erottamiseksi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä on lähempänä totalitarismia kuin parlamentarismia.
Toisin kuin kannattajansa yrittävät meille vakuuttaa, kommunismi ja kansallissosialismi eivät ole toistensa vastakohtia. Ne ovat identtiset kaksoset, joista toisella on käsissään punaiset ja toisella mustat hanskat. Kun ne riisuvat hanskansa, seisoo edessämme edelleen kaksi identtistä murhanhimoista psykopaattia, joiden kädet ovat veressä olkapäitä myöten. On perusteltua odottaa myös poliittisen kentän vasemman laidan tarkastelevan omaa käytöstään johdonmukaisesti tämän faktan valossa.