Jokainen Puolustusvoimissa palvellut muistaa sen ihan arkipäiväisiäkin käskyjä jatkuvasti kyseenalaistaneen varusmiehen, joka käytöksellään opetti meille, miksi akuutissa kriisitilanteessa hierarkiat ja käskyt toimivat paremmin kuin diskuteeraaminen ja huutoäänestykset. Asennevammainen varusmies noudattelee sitä kriisitilanteiden luonnetta ymmärtämättömälle suomalaiselle NATO-vastustajalle tyypillistä logiikkaa, jonka mukaan vesiliirtoon joutuneesta autosta ehditään vielä soittaa vakuutusyhtiöön ja päivittää autovakuutus täyskaskoon.
Suomessa vastustetaan NATO-jäsenyyttä ensisijaisesti ylikorostamalla puolueettomuuden merkitystä. Todellisuudessa Suomi on puolensa valinnut ja liittoutunut jo pitkään esimerkiksi kuulumalla Euroopan Unioniin, jonka olematon puolustusyhteistyö ei kuitenkaan velvoita jäsenmaita kuin anna kenellekään turvatakuitakaan. Vahvistaakseen puolustustaan, suurin osa EU maista kuuluu, rummunpärinää, NATOon!
Haluaisin muistuttaa, että meillä on niin historiasta kuin nykyajastakin tarpeeksi esimerkkejä siitä, mitä pienille liittoutumattomille valtioille tapahtuu, kun isommilla valtioilla loppuu neuvottelutaidot. Toisen maailmansodan kynnyksellä Suomi kokeili puolueettomuutta, liittoutumattomuutta ja elämän realiteettien aktiivista kieltämistä, juuri kuten nykyäänkin. 80 vuotta sitten seuraukset olivat katastrofaaliset: Kun riskit realisoituivat, Suomi oli yksin ja alivarusteltu naapuridiktatuurin hyökkäyksen edessä, ei auttanut diskuteeraaminen eikä kansanäänestykset. Silloin kaikki puolueettoman Suomen kohtaloon vaikuttaneet ulkopoliittiset sopimukset oli tehty ennen sotaa meidän tietämättämme ja meiltä kysymättä, joten Suomen poliittinen liikkumavara oli äärimmäisen kapea. Vasta puolueettomuusperiaatteesta luopuminen johti Natsi-Saksan kanssa liittoutumiseen ja itsenäisyytemme pelastumiseen valtavien uhrausten myötä, jotka oltaisiin voitu myös välttää hyväksymällä poliittiset realiteetit ajoissa.
Liittoutumattomuuden naiviin ihanteeseen takertuminen olisi tuolloin johtanut vuosikymmenien sortopolitiikkaan ja satoihintuhansiin sortokoneiston toimesta murhattuihin, aivan kuten kävi niin monessa rautaesiripun taakse jääneessä Itä-Euroopan maassa. Jos koskaan vierailette Puolassa, Latviassa, Virossa tai muissa entisissä Varsovan liiton maissa, niin käykää ihmeessä paikallisissa sota- ja terrorimuseoissa ihastelemassa liennytys- ja puolueettomuuspolitiikan autuutta. Erityisesti pieni krapula tuo oivasti esiin kiduttamiseen, murhaamiseen ja muuhun sortopolitiikkaan liittyvät eksoottiset ja pikantit tunteet.
Käsitettä "hyvinvointivaltio" ei olisi sortovuosista toipuvassa entisessä Neuvosto-Suomessa koskaan kuultukaan, ja tuskinpa läpisuomettuneilla ja selkärangattomilla pelkuripoliitikoillamme olisi ollut kanttia irtautua Neuvostoliitosta edes sen hajottua. Jos katsoo nykyistä suomettumisen ja länsikammoisuuden leimaamaa suomalaista poliittista kenttää, niin ei ole vaikeaa ennustaa, että me liittoutumattoman Suomen perilliset olisimme kuoleva ja valtiokoneiston sortama pieni kielivähemmistö Venäjän ja Ruotsin välisen rajan tuntumassa.
Kylmä tosiasia on se, että liittoutuminen pelasti Suomen itsenäisyyden ja todennäköisesti koko kansakuntamme säilymisen. Tähän tarvittiin harkittuun päätöksentekoon kykeneviä johtajia, jotka toimintansa perusteella ovat ansainneet paikkansa maailmanhistoriassa politiikan ja sotilasjohtamisen legendoina. Tätä samaa ei tulla monesta nykypoliitikosta sanomaan, kun länsi- ja NATO-vastaiset änkyrät ovat valmiita riskeeraamaan satavuotisen vapautemme väliaikaisen gallup-kannatuksen takia. Se ei ole mitään johtajuutta, vaan selkärangatonta pyrkyryyttä, pelkuruutta ja vastuuttomuutta.
NATO-jäsenyyden vastustajille korostaisin, että ulkopolitiikassa, ja eritoten kriisitilanteessa, näennäinen puolueettomuus on reaalipoliittisesti puolensa valitsemista. Silloin tosin ei tehdä tarkkaan harkittua valintaa useiden vaihtoehtojen joukosta, vaan joku ulkovalta painostaa meidät sopimukseen, johon epätoivoiseen tilanteeseen ajautunut Suomen eduskunta joutuu pakon edessä suostumaan. Konfliktissa puolueetonta osapuolta ei siis pidetä liittolaisena, vaan joko vihollisena tai poliittisena kauppatavarana. Tämän valinnan tehtyään kansakunnan ei tarvitsekaan enää jännittääkuin sitä, millaisen hinnan nuorten aikuisten sukupolvi maksaa meiltä itsenäisyytemme vakuudeksi kiristettyinä lunnaina.
NATO-jäsenyyden vastustajien logiikka on välillä helppoa kuin kvanttimekaniikan teko. Moni NATO-vastustaja väittää, ettei Venäjä ole Suomelle uhka, mutta silti tietää Venäjän kostavan taloudellisesti tai jopa sotilaallisesti, jos Suomi liittyy NATOon vastoin Kremlin tahtoa. Ja samasta aihiosta käyttäen partisiipin preesenssiä; me suomalaiset voimme säilyttää itsenäisyytemme vain antamalla Venäjän määrittää sisä- ja ulkopoliittiset linjauksemme. Eikä sovi jättää mainitsematta, että liittouma ei kuitenkaan tulisi auttamaan NATO-Suomea siinä, missä se aivan varmasti tulisi auttamaan sotilaalliseen kriisiin joutunutta NATOn ulkopuolista Suomea.
Näiden järkeilyjen myötä Suomi on NATO-vastustajan mielestä pysyvässä turvallisuuspoliittisessa kolmannessa tilassa, superpositiossa, jossa ei muka voida tietää, onko NATOon liittyminen hyvä vai huono asia, vaikka asia voidaan helposti todeta NATO-maita tarkkailemalla. Venäjä ei ole muiden maiden kohdalla reagoinut NATO-jäsenyyteen pelätyllä tavalla eikä NATO ole koskaan jättänyt puolustamatta jäsenmaitaan.
Mitä tulee erilaisten liittoumien intoon auttaa niiden ulkopuolisia maita, niin Georgia ja Ukraina näyttävät meille liittoutumattomuuspolitiikan seuraukset. Molemmat ovat rukoilleet EU:a ja NATOa apuun, mutta aikaisemman esimerkin mukaisesti NATO- ja EU-mailla ei ole reaalipoliittista mahdollisuutta lähteä turvaamaan liittouman ulkopuolisten maiden etuja sotilaallisesti tai edes taloudellisesti. Vaihtoehtojakin liittoutumattomuuspolitiikalle on, kuten NATO osoitti vuonna 2007 Venäjän kovistellessa Viroa pronssisotilas-kiistan aikaan. Viron ei tarvinnut taipua venäläisten hybridivaikuttamisen, verkkohyökkäysten ja muun painostuksen edessä, vaan NATOn avulla se pystyi pitämään sisä- ja ulkopolitiikkansa langat omissa käsissään.
Vastoin YYA-politrukkien harhaisia kuvitelmia, liittoutumattomuuden seuraus ei siis ole loputon rauha, vaan nimenomaan kasvanut riski joutua itsenäisyyden menettämiseen johtavaan kriisiin. Tämän tosiasian valkopesemiseksi Suomessa on alettu vuosien varrella puhumaan ”NATO-optiosta”. Termin ytimessä on ajatus, jonka mukaan Suomella ei ole NATO-maita kohtaan mitään velvollisuuksia, mutta kriisin puhjettua NATO-maat rientäisivät intopiukeana puolustamaan Suomea. Näille houreille on aika laittaa viimeistään nyt piste, niillä ei ole mitään reaalipoliittista pohjaa.
Kaikki sotilaallisesti varteenotettavat maat, kuten myös puolustusliitto NATO, pitävät jatkuvasti simulaatioita valmistautuakseen tulevaisuuden skenaarioihin. Vuonna 2014 BBC kuvasi yhtä näistä skenaarioista, kun Iso-Britannian entinen puolustushallinnon asiantuntijat ja monet muut korkean profiilin päättäjät osallistuivat simulaatioon, jossa Venäjä miehittää osan Latviasta Krimin miehityksen kaltaisesti. Dokumentti on äärimmäisen mielenkiintoinen ja se näyttää osan siitä pohdinnasta, johon valtionjohtajien ja sotilasjohtajien on oltava valmiina jatkuvasti. Dokumentin tärkeintä antia NATO-liittouman puitteissa on kuitenkin keskustelu viidennestä artiklasta ja sen merkityksen korostuminen kriisin eskaloituessa.
Viidennen artiklan tuomat turvatakuut eivät koske muita kuin NATO-jäsenmaita, asia on tasan tarkkaan niin yksiselitteinen, vaikka täällä Suomessa horistaisiin optioista ja eteisistä mitä tahansa. Tosiasia on se, että viides artikla on NATOn sydän, sielu ja selkäranka, ja sitä NATO-maiden päättäjät kunnioittavat tietäen, että yhteisestä velvoitteesta luistaminen tuhoaa liittouman silmänräpäyksessä. Viides artikla on se syy, miksi NATO-maihin ei kohdistu merkittäviä sotilaallisia uhkia samalla, kun Euroopan laidalla NATOon kuulumattomia maita painostetaan hybridisodankäynnillä, ja jopa miehitetään, parasta aikaa.
NATO-optiosta höpiseminen on työkalu selkärangattomille suomalaisille poliitikoille, jotka eivät uskalla olla näin tärkeästä asiasta mitään mieltä, mutta haluavat kuitenkin kerätä äänet poliittisen uransa suojelemiseksi niin NATO-jäsenyyden kannattajilta kuin vastustajiltakin lupaamalla molemmille mahdottomia.
Älyttömintä NATO-vastustuksessa on se, että Suomi käytännössä katsoen täyttää jo lähes kaikki jäsenyyden vaatimukset, kun kalustomme on paljolti yhteensopivaa ja osallistumme NATOn toimintaan erilaisten sotaharjoitusten sekä yhteisten operaatioiden kautta. Ainoa osa NATOn ydintoimintaa, josta aktiivisesti kieltäydymme, on jäsenyyden mukanaan tuoma viidennen artiklan turvatakuu, eli juuri se syy, miksi lähes kaikki länsimaat tähän liittoumaan kuuluvat.
Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa avainasemassa ovat poliittiset johtajat, tällä hetkellä erityisesti presidenttiehdokkaat, joiden enemmistö näyttää edelleen näkevän toiveunta YYA-aikojen paluusta. En minä vasemmistolaisilta, kepulaisilta tai muilta suomettuneisuuden airueilta odottanut NATO-jäsenyyttä puoltavaa kantaa, mutta on se nyt saatana, että kokoomuslainen Sauli Niinistö, my main man, mitätöi NATO-jäsenyyden tärkeyden toteamalla, että liittoumia kyllä muodostuu itsestäänkin kriisin puhjettua.
Vladimir Putin, Robert Mugabe ja Kim Jong-Un kuuntelisivat kateudesta vihreinä Salen tarinaa omista kannatuslukemistaan, mutta silti mies tipuaskeltaa poliittisella keskiviivalla, ettei nyt vain vahingossakaan näyttäisi siltä, että tässä oltaisiin oikeasti jotain mieltäkin asioista! Presidentin pitäisi olla arvojohtaja, ei mikään pH-neutraloitu hajuton ja mauton toteemi, jonka mitäänsanomattomia lausuntoja kaikki palvovat kyyneleet silmissä. Eikö siitä suomettuneisuuden ilosanomasta saatu jo aivan tarpeeksi Tarja Halosen presidenttikaudella?
Suomen tulee ehdottomasti liittyä vapaiden länsimaisten demokratioiden puolustusliitto NATOon välittömästi. Se on turvallisuuspoliittisesti ainoa perusteltavissa oleva siirto tässä nopeasti muuttuvassa turvallisuupoliittisessa tilanteessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus
https://en.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dinger%27s_cat
https://vimeo.com/234613275
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viron_patsaskiista_2007
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/presidentinvaalien-ensimmaisen-vaalitentti-jarjestetaan-tanaan/6637594#gs.YPEdslk
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/presidentti-tarja-halonen-venajasta-semmoinen-naapuri-on-hyva-joka-ei-ole-akainen-eika-nalkainen/
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074072447/Halonen+Venajan+pelon+kanssa+osattava+elaa