Darkness, my old friend
Mikä on varma merkki siitä, että unta on saatu liian vähän, töitä on tehty liikaa, sairastelu on vienyt voimia ja opinnot ovat stressanneet?
Lasillinen punaviiniä on aiheuttaa nukahtamisen ensin suihkuun, sitten keittiön tuolille ja lopuksi tietsikan ääreen, Kun nyt sitten siirryn nukkumaan sänkyyn, uni ei varmaan tule...
Tänään meni taas pariinkiin otteeseen usko ihmisten järkevyyteen.
Ahistaa & ahdistaa.
Onneksi viikonloppuna pääsee kuuntelemaan örinämusaa.
Kivaa!
Olen onnistunut kehittämään nyt alkuviikosta huikean suklaahimon - tai sitten kyse on jostain kummallisesta hormonaalisesti tekijästä, jonka vuoksi kello 17.35 iskee totaalisen järjetön suklaavaatimusfiilis. Olen joskus aiemminkin kärsinyt vastaavista, silloin kävelin vesisateessa reilut kymmenen kilsaa eestaas hakeaksi suklaalevyn kaupasta. Oi niitä aikoja. Nyt on Siwa pahan lähellä...
Suklaasyöpöttely ei lupaile hyvää viikonlopun korsettiinahtautumistalkoille. Siinä vaiheessa kun kuroo nyörejä kasaan ja kääntelee itseään kapeavyötäröisemmäksi, ovat kaikki ylimääräiset masun muffaosat tiellä. Tällä suklaasyöpöttelyllä tulee hankittua ainakin henkinen muffin top, jos ei muuta.
Nyt pitäisi sitten tässä korsetin, töiden, lapsenvahtiuden ja siivoilujen lomassa vain päättää, kutsuuko meteliexpo yhtenä, kahtena vai nollana päivänä, vai tuleeko sitä kirmailtua maakunnista saapuvissa seurueissa ihan muuten vain toreilla ja turuilla.
Eräs tuttavani ei jätä mitään sattuman varaan, hän aikoo pokata itselleen festariheilan sisätiloissa, kun ulkojuottokauteen on vielä jokunen aste ja kuukausi jäljellä. Kun kävin hakemassa kirjani lainasta hänen luotaan, oli meneillään suurisuuntainen vahausoperaatio (ei parketin) ja muu suunnittelu sidekickneidin kanssa. Upeiden neitien girlpowersuunnitelma oli sitä luokkaa, että jokainen suurin piirtein vapaalla jalalla oleva kaksilahkeinen saa varoa. Kirke on nyt karkuteillä... :)
*
En halunnut häiritä katiskanvirittelytalkoita vaan lähdin kotiin. Onnistuin onneksi kiertämään Siwan kauempaa, joten lisäsuklaat jäivät ostamatta. Seuraavaksi ajattelin mutustella omenan ja juoda kupin teetä...
Lienen lapsellinen, typerä, sinisilmäinen ja kaikkea muuta kuin cool. Olen ollut sellainen aina. Olen kuulemma ärsyttävän mukahyveellinen ja varovainen. Ai miksikö? Koska en tykkää puhua pahaa muista ihmisistä - ainakaan aiheetta.
Olen joutunut töissä tietyssä mielessä aika ikävään välikäteen, sillä kuppikuntamuodostus on viime aikoina saanut melkoiset mittasuhteet. Seläntakanapuhumisesta on tullut kunnon urheilulaji, kun kilpaillaan asemista ja määrärahoista. Minä en jaksaisi.
Ongelmani on se, että tulen ihan mukavasti toimeen lähes kaikkien työkaverieni kanssa. Olen ystävällis-iloinen ja positiivinen, mutta en ole hajuton ja mauton; olen varsin äänekäs ja omalla tavallani vaikutusvaltainen - koska en valita turhasta ja teen työni kunnolla. Yritän epätoivoisesti pysytellä kuppikuntien ulkopuolella, mutta se on vaikeaa, sillä vaikeudet ja resurssipula ovat isoja ongelmia. Silti tulee usein pohdittua, miksi se yhteen hiileen puhaltaminen on niin hemmetin vaikeaa.
Kaikilla työpaikoilla on ongelmia: kun niistä massutetaan työporukassa, puhutaan aluksi ongelmasta ja lopuksi ongelman vierestä. Katkeruuden purkaminen on terapeuttista, mutta tiettyjen enemmän tai vähemmän "syyllisten" työkaverien haukkuminen/mustamaalaus on puhtaasti lapsellista. Toisten ihmisten haukkuminen ja ryhmän ulkopuolelle jättäminen ei ole koskaan kivaa, siitä ei pitäisi olla ylpeä.
*
En pidä kaikista ihmisistä. En haluaisi olla kaikkien ihmisten kanssa tekemisissä. Kaikkien ihmisten kanssa on kuitenkin tultava toimeen - ainakin meidän aikuisten. Toisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa menee parhaimmillaan vain hieman aikaa tottua, silloin voikin mieli muuttua aivan täysin.
*
Ystäväni mukaan kiltteyssyndroomani aiheuttaa pakonomainen tarve tulla kaikkien kanssa toimeen. Kun istuin taannoin kaverin tupareissa tutustumassa uusiin ihmisiin, sai mustia katseita osalta kavereistani. Ilmeisesti minun olisi pitänyt väijyä sohvannurkassa synkeänä ja puhua vain omille kavereille. Minä en ymmärrä. Mutta minä olenkin lapsellinen ja naiivi idealisti. Ja samaan aikaan hemmetin rajoittunut nipo.
Ulkona on jotenkin aivan mieletön ilma. Istun vain ikkunan ääressä ja kuuntelen musiikkia, vaikka pitäisi mennä nukkumaan.
Päässä on taas liikaa ajatuksia. Takana on pääosin sairastettu ja elbattu viikonloppu, jonka aikana kuitenkin jaksoin lähteä pikaisesti käymään kaverin synttäribileissä. Istuessani pienen hetken baarissa iloisessa seurueessa katselin jälleen ympärilleni. Halusin pois kovalta tuolilta elbaamaan pehmeälle sohvalle huoneen nurkkaan, istumaan joukkoon, mutta joukon ulkopuolelle. Katselemaan, tarkkailemaan, ihailemaan.
Ihmisten katseleminen on älyttömän mielenkiintoista. Voin viettää vaikka kokonaisen baari-illan yksin katselemalla ihmisiä ja pohtimalla heidän taustojaan ja elämäänsä.
Katsellessani ihmisiä en koskaan voi ymmärtää sitä, miksi monet valittavat, että niin monet ihmiset ovat rumia. Mikä on ruma? Kuka haluaisia oikeasti näyttää barbielta? Ei muovisessa patenttihymyssä ole tippaakaan mitään kiinnostavaa. Persoonallisuus ja asenne ovat kaunista ja ihailtavaa, jos mikä.
Kevät tää...:
epävakaa ?
epävarma ?
epätietoinen ?
- vielä toistaiseksi ei epätoivoinen
hullu/huoleton ?
luovuttanut/uudelle avoin ?
passiivinen/fatalisti ?
- en halua ajatella kaikkea
muutos/pysyvyys ?
kohtalo/mahdollisuus ?
pelko/into ?
- nykyisyys on nyt, menneisyys meni jo, tulevaisuus on kaukana
Latokartanoon mennessä pitäisi olla sumuvaaran liikennemerkki. Kunnon hernerokkasumussa tulee epätodellinen olo. Huh.
Jossain lienee jokin uusi luonnonlaki, jonka mukaan olen saamassa jonkin taudin aina silloin, kun jotain kivaa on tiedossa ja/tai töissä vuosituhannen kiire.
Kun pöpö iskee samaan aikaan motivaatio-ongelmien kanssa, meillä on ongelma. Tai siis minulla ja työnantajallani. Tosin, ylitunnolllisena teen kuitenkin työni oikeasti kunnolla.
Motivaatio-ongelma näkyy lähinnä siitä, että se on konemaista suorittamista ilman oikeaa henkeä. Kun fiilis puuttuu, puuttuu aika paljon.
Olen taas flunssassa ja nuhassa. Voihan fucketifuck...
Nyt nukkumaan...
Kiltteys ja auttavaisuus ovat kuulemma hyveitä.
Itselle ne olivat kyllä tänään paheita.
Taas aiheetonta paskaa niskaan.
Great.
Ryntäsin tänään pitkästä aikaa salillle riehumaan. Tanssitunnilla lämmitellessäni tajusin, että poden mietoa tanssahteluikävää, mikä on minun kyseessä ollessani hieman odottamatonta. Pidän kyllä tanssahtelusta, mutta näytän mielestäni urpoakin urpommalta, ja kohtuuhyvä rytmitaju ei ihan kaikkea korvaa.
Siinä muiden mimmien kanssa keikkuessani tajusin, että ne parin vuoden bollywoodien ja dancehallien paljasjalkakeikunnat ovat muuttaneet jotakin. Peppu ja lantio pyörivät varsin eri tavalla kuin ennen ja askellus tuntui helpommalta. Sitten kuntosalitanssitunnin fitness-tyylisyys alkoi pikkuisen tökkiä. Huomasin kaipaavaani sarjamaisempaa koreografiaa, sirompia liikkeitä ja paljaitten jalkojen mattaa töminää vaihtelevien sisäliikuntatossujen kovan kopinan sijasta. Hämäännyin niin, että olin seota askelissani.
Kotona oli pakko surffailla parinkin tanssikoulun sivuilla ja pohtia, josko aikaa olisi keikkua vyötärönsä parempaan kuntoon. Samaan aikaan voisi sitten muistaa, että vaikka Ankkarockissa huomaakin kaverinsa kanssa, että Amon Amarthin tahtiin voi muuten oikeasti vetää aikas päheitä dancehall- ja bollywood-kuvioita, ne kannattaa jättää tekemättä, ellei halua herättää ei-toivottua huomiota. Onneksi tanssitunneilla oppii myös melkoisin torjuntaliikkeitä.
Nyt pitäisi torjua unta pari tuntia, jotta työt saa tehdyksi...
