Epätodellista

... eli huomiseen työpäivään. Kumma miten äkkiä tällaisiin laiskapäiviin tottuukaan; voisi olla ihan mukava viettää taloudellisesti turvattua vapaata aikaa aluksi vaikkapa puolen vuoden ajan. Aika ei kuitenkaan kävisi pitkäksi, sillä tekemistä tekevälle löytyy aina. Tämä päivä on mennyt seiniä katsellen so. tauluja ripustellen ja niiden paikkoja vaihdellen. En niinkään kaipaa seinälle mitään; isän maalaamat taulut ovat vain niin kauan olleet pakkauksissaan että ansaitsevat päästä jo esille.

Tyhjät seinät olisivat mieleeni, samoin matottomat lattiat ja verhottomat ikkunat. Jotta akustiikasta ei tulisi liian kaikuva tai kämpästä sellimäinen, on kuitenkin tehtävä kompromisseja. Tänään olen myös laittanut suvulle tekstareita sunnuntain avoimista ovista. Nyt on hyvä järkätä pippalot, niin voi uuden vuoden aloittaa ilman ns. velvoitteita.

Ei suvussa mitään vikaa ole; pyrin siksikin ylläpitämään jatkuvuutta jotta omalla jälkelkasvullani olisi jotain mihin turvautua kun minua ei enää ole. Omia lapsiaan on vain aika nihkeä saada tällaisiin tapahtumiin...

... tai ainakin melkein. Kotivaatteet nyt kumminkin; kun joskus on tullut tavaksi vaihtaa mukavampaa päälle kotiin tultua, on tapa säilynyt. Omat mukavat ovat usein mitä kuluneimpia ja kauhtuneimpia esityksiä, joita ei kehtaa pitää jos on joku käymässä... Onneksi vieraita ei ole kuitenkaan odotettavissa, sillä luulen muidenkin pysyttelevän kotioloissaan tänään.

Edellisenä sunnuntaina tuumailemani asiat ovat yhä päässäni. Olen sparrannut itseäni tähän maailmaan ja muiden pariin. Narsistin jälkeensä jättämä tuho on globaalitasolla olematon, henkilötasolla kuitenkin suunnaton ja siksi vaikeasti ylipäästävä. Ylimenoa helpottaa, jos on toinen ihminen, joka ei väheksy näitä kokemuksia vaan ottaa ne todesta. Tämä on valitettavan harvinaista, sillä tällä toisella henkilöllä pitäisi olla joko A) omakohtaista tietoa tai B) todella avoin ja luottava asenne sellaiseen mistä ei ole aiempaa kokemusta.

Nykyisellään voin luottavaisesti uskoutua yhdelle ihmiselle ilman pelkoa, että hän leimaisi minut neuroottiseksi tai aiheetta trendikästä 'narsisti'-termiä käyttäväksi. Uskon huomiseen ja siihen, että tästä vielä noustaan elävien pariin.

Sain tänään valaistuksen eli ahaa-elämyksen. Minulla oli eilen myöhäisillan tapaaminen, joka herätti seuraavia ajatuksia liittyen entiseen elämääni.

Narsisti:

on empatiakyvyön ja siksi näkee / kuulee / kokee toisen ihmisen vain oman ajatusmaailmansa suodatuksen läpi (kyvytön eläytymään toisen ihmisen tunnemaailmaan).
Tästä seuraa, että omien ajatuksiensa tai tunteidensa kertominen narsistille ei tuota tulosta, sillä tällä ei ole kykyä käsitellä kuulemaansa.
Tästä seuraa, että toisen käyttäytymismallin ollessa joskus poikkeava eli siis narsistin oman ajatusmaailmansa vastainen, tuo toinen on paha ja epäkelpo (vrt myös eri kulttuurierot).
Tästä seuraa, että yhteiselämälle narsistin kanssa ei ole kehittymisen ja kasvun mahdollisuuksia.

Nämä ajatukset tulivat siitä, että olen ollut muutaman kerran läheisessä kontaktissa henkilöön jolla on valmiuksia ja kykyä kysyä sekä kuunnella. Hän on osannut nähdä ajatukseni minun ajatuksinani eikä ole peilannut niitä pelkästään ja vain omia kokemuksiaan / ajatusmaailmaansa vasten. Kokemus on ollut täysin poikkeava verrattuna läheiseen kanssakäymiseen narsistin kanssa.

En usko kysymyksessä olevan kahden ihminen luonnollinen erilaisuus, sillä mielestäni on normaalia että sekä lähetin että vastaanotin toimivat sen sijaan että vain lähetin? Ongelmaa tilanteeseen teettää se, että eläminen narsistin kanssa on vaikeuttanut omien tunteiden sekä ajatuksien julki tuomista. Myös on vaikea luottaa siihen, että ihan tavallisella ihmisellä olisi luontainen halu kuunnella ja jopa ymmärtää mitä hänelle itsestään ja tunnemaailmastaan kertoo. Olen iloinnut tästä havainnostani, että voin vapaasti halutessani kertoa mitä mistäkin ajattelen sekä esittää toivomuksiani ilman että ne leimataan tyystin epänormaaleiksi.

Oppiläksyni onkin opetella luottamaan siihen, että vastapuoli todella on valmis kuuntelemaan sekä käsittelemään ajatuksiani 'vapaassa ilmatilassa' eikä ainoastaan omia rajoittuneita kokemuksiaan vasten.

lähempänä joulua. Töissä sen huomaa siitä, että asiakkaidemme puhelut ovat yhä jännittyneemmät. Mielenkiinnolla odotan joulunjälkeistä ensimmäistä työpäivää: minkälainen on asiakkaiden asenne lähes viikon tauon jälkeen. Enimmäkseen ymmärrämme toisiamme todella hyvin: molemmilla on velvoitteemme, ja siksi tiettyjen asioiden suhteen on ryhdyttävä toimenpiteisiin.

Sitten on sellaisia tapauksia, joita ei voi kuin ihmetellä; mitä ajattelee ihminen, joka menee lähes henkilökohtaisuuksiin meidän kanssamme asioidessaan? Kuinka pitkälle asiakaspalveluhenkilön on mielipahastaan huolimatta pidettävä tunteensa omana tietonaan? Keskenämme toki heitämme raskastakin herjaa asiakkaiden edesottamuksista... se toimii eräänlaisena henkireikänä ja kriisiapuna. Suotakoon se meille, kunhan hoidamme saamamme toimeksiannot kunnialla ja pieteetillä?

Edellisestä purkauksesta huolimatta pidän yhä monipuolisesta ja aivotyöskentelyä vaativasta työstäni. Tiimissämme on loistava ymmärrys toistemme mielialamuutoksia kohtaan, sillä jokainen vuorollamme olemme hankalassa ristitulessa.

Joten, taas saunaan nollautumaan.

... eli väsymyshän siellä odottaa että malttaisin sulkea koneen ja kömpiä korjattuun vuoteeseeni. Viime yönä heräsin ihme kolinaan neljän paikkeilla; oli kuin eräässä aiemmassa asunnossani, joka oli maan tasalla ja jossa oli rottia. Täällä siimahäntiä tuskin on, tai ovat mutanttisellaisia jotka kykenevät kiipeilemään seiniä kolmanteen kerrokseen.

Mitä lie ollutkaan, en nukkunut enää kunnolla. Päivä on ollut yhtä riekkumista ensin töissä ja sitten muualla. Huomisesta tulee samanlainen. Oikein odotan joulua, että pääsee luonnollisella tavalla rauhoittumaan. Aion pysytellä kutakuinkin kotosalla, ellen sitten innostu ulkoilemaan. Se riippunee säistä.

Onko vanhuus tätä, että väsyttää useammin ja vähemmästä kuin nuorempana? Voisi luulla, että kokemuksen myötä myös jaksaminen lisääntyisi. Ihminen on kummallinen otus, jota ei ymmärrä. Tai, itse en ymmärrä itseäni.

Korkeintaan sen verran, että nukkumaanmeno on taivaallista.

... väsynyt mutta...? Palasin hetki sitten vanhuksien luota, ja sitä ennen kävin rautakaupassa. Sunnuntaina? Kyllä, oli vähän pakko, sillä viime yönä hajotin sänkyni, tai, sanottakoon puolustukseksi että en sitä minä yksin tehnyt. Jalat vain linahtivat (nykyajan sängyt pah!), siksi hain kulmarautoja jotta toista kertaa niin ei kävisi. Kohta ruuvaamaan...

Oli oikein mukava lauantaiehtoo; tehtiin piparit, sen jälkeen lasagne joka sitten nautittiin puolilta öin. Glögiä kului kohtuulliseen tahtiin. Niinpä varsinainen yöuni jäi sänkyrikon vuoksikin lyhyehköiksi, ja tuntuu nyt armottomana raukeutena. En taida jaksaa lähteä joululauluillekaan.

Viikko edessä, ja kaikki lahjukset vielä laittamatta. Osa niistä postitettavakin. Jos olisin fiksu, lähtisin huomisaamuna heti liikkeelle ja hoitaisin hommat; töihin ehtisi hyvin puoliltapäivin...

Harkitaan.

... sillä töistä palattua olen eilen sekä tänään virunut kaksi tuntia sohvallani. Tosi vahvat antibiootit; ilmeisesti myös tehokkaat, sillä päänsärkyä ei enää ole. Onnekseni olen jaksanut joten kuten työpaikallani, jossa on jo 25% naisvajaus.

Tänään jouduin siis lähtemään jo yhdeltä töistä saldovähennyksen vuoksi. Iltapäiväksi olin varannut pankki- ja verovirastokäynnin. Nippanappa ehdin hoitaa asiani ennen virastoajan päättymistä, sillä kun tuosta ajasta vähentää joka paikassa pakolliset odotusminuutit, ei varsinaista asianhoitoa jäänyt kuin puolisen tuntia. Ts olen odottanut tänään n. 1,5h.

Nyt on sitten uusi veroprosentti plakkarissa, ja hyvältä näyttää. Toivottavasti ikkunarempparahat säästyvät sen myötä. Myös olen iloinen saatuani yhden lainan pois niskoiltani. Mihin tässä joutuukaan kaiken rahansa kanssa...

Vartti vielä ja sitten saunaan ahhhh.

...ja töistä palattua otin huomaamattani kahden tunnin pikkunokoset. Saa nähdä kuinka yöunien käy; ainakin saa laittaa tulpat korviin, sillä alakerran juottolan porukat ovat viime aikoina olleet aika kovaäänisellä päällä. Toisaalta ajatus alakerran kapakista viehättää, toisaalta ajatteluttaa miten on mahdollista sijoittaa moinen paikka asumisen yhteyteen.

Paitsi että yritys avaa ovensa joka viikonpäivä klo 9:00, se sulkee ovet su-to klo 01 ja pe-la 02. Lisättynä pakollisella vetelehtimisellä ovien ulkopuolella voi ynnätä, että hiljaista aikaa jää noin 5h/vrk. Toistaiseksi en valita, sillä tiesin mihin ryhdyin tähän tullessani, ohuesti toivoen että ensi kesän ikkuna / parvekeremppa saattaisi muuttaa tilannetta parempaan.

No, tämän jurinan aiheuttaa pään tukkoisuus ja antibiootit. Niistä päästyäni helpottaa taas öidenkin suhteen.

... päivän nuutumuksen jälkeen. Nukuttuani tunnin nokoset hienosti päällystämälläni sohvalla ja napattuani ontelokuurin ekan antibiootin, ei ihmekään. Päivällä tilanne oli toisin; tuntui kuin päässä olisi ollut vain jotain jähmeää, liikkumatonta massaa. Ainakaan aivosolut eivät liikahtaneet.

Edelleen ihastelen, kuinka lämmintä on, kun lämmönlähteet ovat oikein kohdallaan! Aiemmasta alle 20 celsiuksen ilmatilasta ei ole ollut tietoakaan, samaa tietä katosi kosteudentuntu. Saunominenkin maistuu yhä (juuri tulin lauteelta) joka toinen ilta, ja vaivoin pidättäydyn olemasta siellä puolta tuntia kauempaa.

Eilen tsekkailin videotykkien tarjontaa. Tonni pitäisi sijoittaa; kertamaksulla ei oikein kykene, osamaksulla ei monesta paikasta myydä. Mieli kuitenkin tekisi, sillä dvd:t ovat vähän kätysiä matkatelkkarista katsottaessa. Joulupukki ei laitetta ainakaan tuo, en ole niin kiltti ollut. Opettelisikohan säästämään?

Sitä sietää harkita.

mutku ei kukaa koskaa mitää nii aina vaa..." Tämä hieno riimittely oli aikoinaan keskikoulun tyttöjen vessanseinässä. Osuvaa, ytimekästä, suoraan sieluun. Näinhän se on, tämä elämä. Ajattelemme, että jos joku ensin tekisi / sanoisi jotain niin kyllä sitten minäkin jne.

Miten lie tullut mieleen, näinä hiljaisina ja sinänsä tapahtumattomina iltoina. Oikeasti tässä tapahtuu koko ajan jotain, sitä ei vain toinen voisi huomata. Pitkästymään ei siis ehdi, sillä jos ei käsin tee jotain (kirjoita, askaroi kotoisesti yms) niin vähintäin pääkopassa kiehuu koko ajan. Johan Uuno Turhapurokin tämän todisti rakkaalle Elisabethilleen. Sohvalla maaten.

Toisaalta työpäivät ovat siitä niin mukavia, että hetkittäin hektinen tahti tietää tyytyväisiä, hyvinpalveltuja asiakkaita. Toisinaan viikonloput ovat mörköjä, kun pitää koettaa pitää henkilökohtaiset asiakkaansa so. aivosolunsa tyytyväisinä ilman ulkopuolisia ärsykkeitä. Ensi viikonloppuna pakollinen pitkitys, kun saldojen vähentämiseksi pitää pe lähteä aikaisemmin ja ma mennä myöhemmin.

"But, I'll think it tomorrow" (Scarlett)