Epätodellista

... tänään tosin vain muutaman tunnin enää, sillä silloin porukat = 3 poikaani ja exä tulevat päivälliselle. Ip on kulunut vähän kerrallaan syömisiä valmistellen. Muutoin päivä on ollut pientä nyppimistä sieltä ja täältä.

Ohhoijaa, mukavia nämä viikonloput, joskin jokin harrastus on kehitettävä sillä remppa alkaa olla pistettä vaille valmis. Näillä keleillä ei juuri huvita lähteä itseään kastelemaan. Tänään tosin, jos ehdin, käyn kuuntelemassa kuoroesityksiä lähikirkossa. Tuleepa tutustuttua siihenkin elementtiin. Mitä odotan, niin kauneimpien joululaulujen tapahtumaa...

Outo valoilmiö, aurinko, pilkahti hetken ja heti tuntui kevyemmältä. Siis sisäisesti kevyemmältä. Ulkoinen keveys on jossain tulevaisuudessa; pieni sisäinen minäni kirkaisee aina nähdessään ulkoisen peilikuvani. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja kunhan saan itseni kertaalleen revittyä johonkin kaloreita kuluttavaan harrastukseen, se on jo kilojen loppulaskun alkua.

Syödään nyt tänään vielä kunnolla, toisen nimpparin kunniaksi...

Ulkoa toki kuulen erilaisia ääniä, samoin kerrostalon sisäisiä ominaisääniä. Täällä vain on hiljaista. Hetki sitten otin pariston irti seinäkellosta, jossa on todella kova ääni. Äänet korostuvat pitkään jatkuneen päänsärkyni vuoksi.

Ollapa joku, jonka voi hetkeksi ottaa kaapista juttelemaan niitä näitä, ja jonka voi sitten laittaa takaisin kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. En tahtoisi ketään jatkuvasti 'kälättävää' kanssa-asujaa, tai edes sellaista joka puhuu asiaakin mutta silloin kun itselläni eivät ole korvat samalla taajuudella. En liene yksin tällaisien toiveideni kanssa?

Niinpä elelen tässä itsekseni, toisinaan tuskaillen juttukaverin puutetta. Netistä ei ole paljon apua, sen verran yksisuuntaista tämä homma on. Ja, jos netistä juttukaverin saakin, voi käydä kuten taannoin: lähes kaksi tuntia chattailtiin, kunnes aihepiiri vaihtui seksipainotteiseksi uteluksi. Huh. Tämä jos mikä ottaa aivoon; juttelisin mielelläni asioista kuin asioista, mutta omat seksimieltymykseni eivät todellakaan kuulu 'vieraalle' kerrottaviksi!!!

Taidanpa keittää vahvat kahvit tämän päälle.

...ja kynttilöiden sytyttämistä, ankaran viikon jälkeinen seesteinen hetki. Perjantaina tuli päätökseen yksi projekti, kun tyhjäsin sekä loppusiivosin edellisen asuntoni jossa juniori oli asustellut yksikseen. Loppusiivous on aina kova juttu, sillä omiin kokemuksiin perustuen sen koettaa tehdä mahdollisimman perusteellisesti. Toivottavasti kelpasi seuraaville.

Ilta meni hiukan taju kankaalla, ja aamulla oli mukava herätä tietoisuuteen: ohi on. Herääminen oli mukavaa sikälikin, että asunto on normi lämmin sähköputkimiehen käytyä vaihtamassa termostaatit. Ero on huikea. On terveellistä olla toisinaan epämukavissa olosuhteissa, sillä ns. normaali tuntuu sen jälkeen entistä arvokkaammalta.

Tästä jatkuu hiljakseen pakertaminen mm. sohvan päällystyksen, taulujen ripustamisien yms. 'kruusauksen' merkeissä. Ilman kiirettä.

...jälleen koneella, kuinkas muuten. Päivän hälinän ja rymyn jälkeen tuntuu toisinaan hyvältä olla ihan vain kahdestaan koneen kanssa. Olisihan varmaan järkevämpääkin tekemistä; neulomista, ristikoita, dvd:n katselua (digiboxi ei ilmeisesti ole ok, esikoinen tulee huomenna hakemaan ja sitten testaa missä vika piilee).

Melkoista haipakkaa töissä onkin; joulu tulee rytinällä, ja sehän näkyy myös meidän sektorillamme. Joulun jälkeen rauhoittuu; onneksi palvelumme ei ole sitä lajia, joka poikisi alkuvuodeksi oman sesonkinsa, kuten kaupoilla käy. Hyvä on, että töitä riittää; tänään tosin tein varmaan isoimman kuprun, kun siirsin asiakkaan tilausta kahteen kertaan, ja niinhän se pätkähti hänelle jo tänään vaikka tarkoitus oli vasta joulukuussa. Siinä oli sitten hyvityksien paikka...

Vaan, jos ei mitään tee ei mitään satukaan. Pitää vain koettaa tsempata ja olla tosi huolellinen tästä eteenpäin, mikä onkin se vaikein paikka itselleni. Ehkä, kun on tosi huolellinen, niin on sitten niin huolellinen että siitä tuleekin käänteinen asia eli huolimattomuus?

Siinpä riittääkin pohtimista, ollakoko vain normaalihuolimaton vai tosihuolimaton...

... ehdin kirjoittaa muutaman ajatuksen. Tai, pääni on koko lailla nollaantunut päivän askareiden myötä; sain viimeinkin rakennettua kenkähyllyn valmiiksi, sekä propattua kynttiläkruunun kattoon. Tuvan valaisinta en vieläkään saanut vaihdettua, kun uudessa valaisimessa on tosi merkillinen johdotus. Eteiseen sain entisen, myynnin aikana roikkuneen, killuttimen tilalle 'oikean' valaisimen.

Laiska töitään luettelee, sanoo vanha kansa. Vaan kuinka itsekään myöhemmin enää muistan jos en johonkin kirjoita ylös? Kaikki vanhat päiväkirjat mm. matkoilta jäivät edelliseen paikkaan; en niitä kaipaa, sillä ovat kuitenkin täynnään kipeitä asioita ja tapahtumia.

Sauna näkyy tähän kutsuvana; kumma kuinka noin pieni voi tuottaa niin ison ilon! Pyrin rajoittamaan saunomista joka toiseen päivään, etteivät hiukset kärsisi jatkuvasta pesemisestä. Olisikohan avuksi, jos pistäisi hunajaa päähänsä saunaan mennessään? Kuinka infrapunasäteily vaikuttaa hunajan kanssa? Vaikeita kysymyksiä.

Jahas, nyt sitten lämpimään...

... kuunkauden pimennolta! Onhan tämä hiukan hidas, sillä asuinympäristöni ei ole DNA:n punaista aluetta. Ehkä joskus tulee olemaan, ja kyllähän tämä todella on parempi vaihtoehto kuin käydä kirjastossa, tuulessa ja tuiskussa, rännässä ja räimeessä.

Kämppä on pääosin kalustettu; vietin mielenkiintoisen lauantain Ikeassa, josta olin valmiiksi netistä katsonut tarvitsemani. Yllätysyllätys, varaamani kuljetus petti, jolloin otin härkää sarvista ja pakua ratista ja hoidin homman kotiin. Näin siksi, että olin varannut vähän matkan päästä ruokapöydän tuoleineen, jotka oli tarkoitus samalla reissulla ottaa mukaan.

Loppu hyvin ja muut myös. Nyt nautitsen aamupuuron jalat oman pöydän alla, eikä enää työpöydällä kannettavan kupeessa. Siis aamiainen työpöydällä, ei jalat... On mukava ajatella, että seinään porattavat voivat vielä odotella, samoin valaisimien siirrot. Saunomista harjoitan joka toinen päivä ja sitä rataa.

Ja, oma tupa oma lupa.

...marraskuun ajan, tuntuu ikuisuudelta. Onneksi voin rajoitetusti käydä vanhuksien koneella, sen minkä kehtaan käydä netissä olemassa.

Olen siis muuttanut pankin kanssa omaan kotiin. Joka tuntuu siis niin omalta, että on kuin olisin asunut siellä jo 15 vuotta. Ei haittaa, vaikka mööpelit vielä puuttuvat; kun saan netin toimimaan, paneudun jälleen Huuto.netin jännittävään maailmaan.

Joten, toistaiseksi vain näin, vähän kerrallaan.

...viimeiset pari viikkoa. Täytyy myöntää että vanhaa alkaa oikein väsyttää. Kaikki on ok; ajattelemista, suunnittelemista ja jännittämistä on vain niin hurjasti, että ei näillä kalkkeutuneilla aivosoluilla riitä kapasiteettia kaiken käsittelyyn. Siitä kaiketi onnellinen uupumus. Onnellisuus tulee siitä, että olen päässyt elämäni järjestämisen alkuun, joka muutaman viime vuoden taantuman jälkeen maistuu elämälle.

Pistin lautaselle Stevie Ray Vaughan-vainaan levyn, joka on tosi massiivisen mahtavaa musaa. Pidän siitä juuri sen vuoksi, että siinä on myös elämän maku. Vaikka taituri itse onkin manan majoilla. Silmät kun pistää kiinni, näkee hattupään kasvojenilmeetkin kun hän oikein keskittyy johonkin tiettyyn kohtaan... Namia.

Kohta tulee poju tänne; nuorimmaiseni on lähdössä entisille asuinsijoilleni syyslomakseen, ja tästä on aamun bussiin helpompi lähteä. Poloinen joutuu nukkumaan vieressäni, sillä toinen sänky on varattu täällä asuvalle isolleveljelleen. Eipä hän tuntunut pahastuvan kun muistutin tästä epäkohdasta. Ehkä hän on päässyt sen vaiheen yli, kun hänelle ei varhaismurkkuna äiti kelvannut bussissa viereenkään.

Nyt ovikello soi, tai oikeammin koputus. Meillä on sellainen tapa...

päivä tänään. Oli sitä kyllä eilinenkin; puhelin soi vähän päästään, mikä on hankala tilanne tällaiselle asiakaspalvelutyöntekijälle. Pirinöitä aiheuttivat asunnonvälittäjät sekä pankki-ihmiset. Kiva kun joku välittää, ihan totta. Niinpä sovin eilen muutamat tapaamisajat, kävin töiden jälkeen kahdessa niistä sekä jatkoin samaa rumbaa tänään. Itse asiassa, jos alat tuntea itsensä syrjäytyneeksi ja yksinäiseksi, tämä on siihen hyvä lääke: ilmoita vain kiinnostuksesi kaiken maailman hankintoja kohtaan, kuten esimerkiksi asunnon hankkimista. Saat heti yhteydenottoja ja sosiaalielämäsi paranee ainakin 200%.

Tänään kylläkin oikein tosissaan innostuin. Vielä tämän illan aikana pitäisi ottaa välittäjään yhteyttä hui. Ei pitäisi näin riehaantua. Varsinkaan kun kämppä oli aivan järkyttävässä kunnossa. Jotenkin vain silmä näki sen mahdollisuudet; lisäksi tykkäsin ympäristöstä, mikä vaikuttaa tosi paljon tällaiseen päätökseen. Onhan kysymys isosta, ehkä loppuelämän asiasta. Ainakin jos tästä tulee omistusasunto, kuten koetan saada asian kääntymään; tosin kävin katsomassa sitä vain vuokraussilmällä.

Elämä alkaa olla aika jännittävää... aamulla ei tiedä kuinka ilta päättyy. Kotiin on niin rauhoittavaa tulla, vaikka onkin tällainen pikkuruinen nukkekodinomainen luukkunen. Illan mittaan on pari tuntia aikaa pistää mennyt päivä ruotuun ja funtsia seuraavaa. Toivottavasti kuntosalin tytteli muistaa huomenna laittaa saunan lämpenemään; tänään oli valtava pettymys kun jouduin tyytymään suihkuun...

Tällaisia pohdintoja tänään, koko päiväkö näissä meni?

miettiä mennyttä päivää muutamalla sanalla. Tuntuu näet siltä, että kun on koko hemmetin pitkän päivän fundeerannut miljoonia asioita, alkavat asiat nyt olla niin puhkiajateltuja ettei enää synny mitään luovaa. Jotenkin vain pitää vielä vähän, ihan oman rauhansa vuoksi. Ja, jos ei mitään pistä
'näkyviin', voi viikon kuluttua tai jo huomenna ihmetellä, mitä sitä on tullut touhuttuakaan.

Selasin juuri (luvalla) isäni päiväkirjaa 60-luvulta. Paksu vihko täynnä tiheää käsinkirjoitusta. Tekstit ovat sitä, mitä päässä on kiehunut, ja kun ne on paperille saanut, on luultavasti vähän helpottanut. Sivullisen niitä on kyllä lähes mahdoton ymmärtää, siksi paljon henkimaailman asioita niissä käsitellään. Henkimaailman asioilla tarkoitan sellaisia, jotka eivät sivua arkisia tekemisiä tai tapahtumia. Päiväkirjoja kuitenkin.

Olisi hienoa, jos itselläkin olisi esittää tällaisia dokumentteja jälkipolville. Paljonhan päässäni on liikkunutkin näinä 50 vuotena, mutta taitaa kallo olla mallia seula, tai sitten siellä on piiloarkistoja. Toisaalta, lieneekö kenelläkään toisella samaa fiilistä työpäivän päälle kuin itselläni: hattu / kypärä kiristää ja tuntuu ahtaalle; on kuin kallo olisi aavistuksen turvoksissa?

Koittaa päivän paras hetki eli nassunpesun jälkeen yöpuulle yess.