Hiljaisuus on mielenkiintoista muutenkin kuin meneillään olevan Hiljaisen viikon teemana.
Mitä enemmän ulkomailla olen, sitä arvokkaammaksi koen kotimaan hiljaisuuden.
Se on sitä kun istuu vaikka järven rannalla kalojen hyppelyä katsellen tai keskittyy puistossa penkillä kuuntelemaan puiden huminaa tai antaa ajatusten rientää meren laineiden rikkoutuessa rantakiviin.
Hiljaisuus on hyvä teema matkailumme markkinoimiseksi. Se on ylellisyyttä, jota varmaan monen väkirikkaan suurkaupungin kansalaiset mielellään tulevat kokemaan.
Ja ihmettelemään. Näin juuri kävi thaimaalaiselle tuttavalleni. Hän hämmästeli myös ihmisten vähäisyyttä, kun kotimaassa joka paikassa tahtoo olla jonoja.
Hiljaisuudella on erilaisissa sanonnoissakin positiivinen merkitys. Hiljaa hyvä tulee. Stille wasser sind tief eli hiljaiset vedet ovat syviä, mikä varmasti tarkoittaa myös ihmisten ominaisuuksia.
Hiljaisen viikon lisäksi monella muullakin viikolla ihmisten olisi hyvä hiljentyä. Hiljaisuudesta saa uusia näkökulmia, voimavaroja ja virkistystä.
Hiljaisuuden kappelin perustaminen Kamppiin oli hyvä oivallus. Juuri kauppapaikan kyljessä ja hälinan keskellä kappelin arvo korostuu.
Kannatan lämpimästi taideteosten lisäämistä kaduille, arkiympäristöihin. Joissakin kaupungeissa kuten Lissabonissa, jossa olen, taide ympäröi meitä kaikkialla. Tänään meinasin kompastua siihen.
En ollut uskoa silmiäni kun katsoin mihin kengänkärkeni osui. Joku oli irrottanut pieniä neliskulmaisia katukiviä ja virkannut niiden päälle värillisiä neuleita! Siinä ne nyt olivat sitten kaiken kansan tallattavina.
Matkaa jatkaessani osuin 40 suurta valokuvaa käsittävään jalkakäytävälle pystytettyyn näyttelyyn. Kaksi valokuvaajaa oli työstänyt siihen erilaisista mielenosoituksista otettuja kuvia. Vaikuttavia mustavalkoisia otoksia.
Eilen kahvilassa oli pakko kuvata seinillä olevia traditionaalisia sinivalkoisia mosaiikkitöitä. Joihinkin kahviloihin ihmiset menevät jopa niiden vuoksi.
Hyviä ja huonoja graffiteja on tietty siellä ja täällä.
Eilen kävin pienessä kirjastossa, jossa oli ystäväni Joao Camachon töitä näytteillä. Tällaiset kunnalliset tilat ovat taiteilijoille edullisia. Taiteen ostaminen on supistunut, joten kalliisiin galleriamaksuihin ei tahdo olla varaa.
Kirjaston sisäpihalla oli sitten upea veistos.
Erään kadun varrella on paljon suuria kerrostaloja, joiden kadun puoleisiin päätyihin ihmiset ovat saaneet maalata isoja kuvia. Ne ovat taidokkaita ja tekevät kustakin talosta persoonallisen.
Taidetta siis on ihan kaikkialla.
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppolalla on ollut kyky nähdä nuoren näyttelijän kyvykkyys. Vain näin voi ajatella, kun tutkii Al Pacinon uraa. Siihen tangeerasin hiljan, kun mietin tulevaa matkaani Sisiliaan.
Etsin sisilialaisista lauluista tunnetuinta eli Kummisetä –leffan tunnukseksi tulleen Speak softly loven alkuperäistä versiota. Sekin esitetään elokuvassa vaikka teeman lauloi tunnetuksi Andy Williams. Leffan musiikinhan sävelsi Nino Rota.
Youtuben italialaisversiossa näkyy Al Pacino nuorena. Miten mahtavan roolin hän tekikään elokuvassa, joka kuvasi mafiapomoksi kasvaneen nuorukaisen elämänkaarta yksinäiseen ikääntymiseen asti.
Al Pacinossa on sitä karismaa ja sisäistä voimaa, jota voi kuvitella pelätyssä mafiapomossa olleen.
Pacinossa oli siis sitä jotain. Hän myös lunasti tulevissa filmeissään Coppolan odotukset. Hienot roolit ristiriitaisista ja toisinaan myös epämiellyttävistäkin henkilöistä Pacino on näytellyt loistavasti.
Esimerkiksi elokuvat Naisen tuoksu ja Heat – ajojahti ovat Pacinon elokuvia. Kuuluisa on Heatissä olevan kahden supertähden Pacinon ja Robert de Niron toisistaan mittaa ottava keskustelu.
No niin, siis eittämättä Al Pacino on eräs suosikkinäyttelijöistäni.
[/s]https://www.youtube.com/watch?v=9CS0-nRN_OA
Nyt on menossa jokakeväinen asunto-osakeyhtiöden yhtiökokousrumba. Niistä tiedottaminen sujuu näissä yhtiöissä hyvin mutta toisin on tilikauden aikaisen tiedottamisen laita.
Tyytymättömyys liian vähäiseen informaatioon ilmeni laajassa tutkimuksessa, jossa yli 6 300 henkilöä arvioi asunto-osakeyhtiölain toimivuutta.
Oikeusministeriön verkkokyselyyni vastasi yli 6 300 taloyhtiön osakasta, hallituksen jäsentä, isännöitsijää ja kiinteistönvälittäjää.
Oma näppituntumani on, että taloyhtiöt ovat hyvin erilaisia: on niitä joissa jokaisen hallituksen kokouksen jälkeen isännöitsijä lähettää tiedotteen hallituksessa päätetyistä asioista. Ja on niitä joissa vain mahdollisista remonteista tiedotetaan tilikauden aikana.
Remonttitiedottaminenkin voi ontua, jos sen vastuutahoa ei ole selvästi määritelty. Remonttifirmat voivat pudottaa lappuja työn alkamisesta vaikka vain pari päivää ennen remontin alkua. Ja tämäkös herättää ansaitusti närää.
Ihmettelen itse sitä miksi ihmiset eivät opettele hyödyntämään verkkoa näissä taloyhtiöiden infoasioissa. Verkko olisi halpa, ajan tasainen ja helppo väylä.
Joo, toki on niin, että vanhoissa taloissa voi asua henkilöitä joilla tietokoneita ei edes ole mutta tilannehan on vinhaa vauhtia muuttumassa. Linkki
Aikalahjan arvoa voi olla vaikea mitata mutta se voi auttaa arvaamattoman paljon.
Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu Työpäivä maailmalle tarkoittaa sitä, että lääkärit antavat aikaansa ilmaiseksi potilaille kuten äideille ja lapsille, joilla ei olisi varaa ostaa kalliita terveyspalveluita.
Myös muiden ammattien edustajien kuten juristien ja hoitajien olen kuullut lahjoittavatn aikaansa.
Itsekin olen lahjoittanut aikaani ystävilleni. Ruvettuani työskentelemään entistä vähemmän sanoin tuttavilleni että voin nyt sitten kuunnella, konsultoida heitä ilmaiseksi silloin tällöin. Aikalahjani ystäväni ottivat hyvillään vastaan.
Aikalahjaksi voi tavallaan nimittää kaikenlaista vapaaehtoista ja talkoolla tehtävää työtä, myös vaikka taloyhtiöiden hallituksessa työskentelyä, koska hallituspalkkiot ovat hyvin pieniä
Ja kysyntäähän näinä aikoina asiantuntijoiden aikalahjoille riittää.
Ulkomailla liikkuessani ja paikallisten ihmisten kanssa keskustellessani olen huomannut, kuinka suuri asia meidän vapaa mediamme on. Sitä tuskin monetkaan täällä tulevat ajatelleeksi. Itse olen pitänyt sitä avaimena moniin asioihin.
Esimerkiksi hiljan olen puhunut vasemmiston ja oikeiston edustajien kanssa maassa, jonka hallituksessa on korruptoituneisuutta. Kummaltakin laidalta ihmiset ovat sanoneet minulle, että oikeastaan se mikä puolue on vallassa ei ratkaise maan asioita, poista työttömyyttä ja velkaantuneisuutta ja ihmisten tyytymättömyyttä. Ei siksi, että vallassa oleville on tyypillistä korruptoituneisuus, ovatpa he minkä puolueen jäseniä tahansa. Valta sokaisee heidät ja sukulaisuus- ja ystävyyssuhteista aletaan ”huolehtia”.
Olen kysynyt miten maan lehdistö tähän suhtautuu. Se on aina valtaa pitävien kanssa kimpassa, ja hyötyy tilanteesta myös. Lehdistö ei ole vapaa eikä puutu epäkohtiin kuten korruptioon.
Siinä sitten olen huomannut, että sellainen pelihän ei meillä vetele. Miettikää vaan miten moniin väärinkäytösyrityksiin ja mokiin meillä juuri lehdistö on puuttunut ja puhkaissut kuplia.
Eikä se ole mitään mutua että minusta tuntuu että lehdistömme on vapaa ja rohkea. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on sijoittanut Suomen neljänä vuonna maailman vapaimmaksi maaksi.
Journalistien vapaudesta ilmestyy maanantaina kirja. Sen mukaan meidänkin journalisteillamme ongelmia kuitenkin on, joskin vähän erilaisia.
-Journalistin vapaus ei Suomessakaan ole itsestään selvää ja ongelmatonta. Vapautta koettelevat muun muassa internetin tuoma uusi toimintaympäristö sekä työolosuhteiden ja toimituskulttuurien muutos, sanovat kirjasta tiedottavat.
Kirja perustuu Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksessa (COMET) tehtyihin tuoreisiin tutkimuksiin.
Eliisa Vainikka kuvaa artikkelissaan toimittajan verkko-osallistumiseen liittyviä vapauksia ja pakkoja sekä toimittajan yksityisen ja ammatillisen minän suhdetta sosiaalisessa mediassa
Esa Reunanen pohtii toimittajahaastatteluihin ja kyselyyn perustuvassa artikkelissaan journalistien halua ja mahdollisuutta ottaa kantaa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tutkimuksen perusteella toimittajat haluavat nostaa esiin epäkohtia herättämällä niistä keskustelua ja arvioimalla kriittisesti esitettyjä väitteitä. Reunasen mukaan toimittajat haluavat työllään vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin mutta välttävät sitoutumista poliittisiin ryhmittymiin.
Juuri niin on hyvä.
Jep, olen samaa mieltä Metsähallituksen seminaarilaisten kanssa siitä että metsäkylpy antaa henkistä hyvinvointia. Jopa puistokylpy tekee sen.
Tiedän sen. Ja niin tietää moni muukin suomalainen, sillä monet meistä poistavat stressiä ja hakevat voimia luonnosta, erilaisista toimista siellä, vaikka marjastamisesta tai sienestämisestä tai hiihdosta.
Metsähallituksen mukaan jo viiden minuutin oleilu luonnossa, metsäkylpy, edistää hyvinvointia.
Metsä- tai puistokylvyssä voi ihastella vaikka jäätynyttä lampea
]a 20 minuutissa syntyy mitattavia vaikutuksia.
Totta. Kyllä olen huomannut kuinka jännittyneet niskalihakset laukeavat ja olo muuttuu rennoksi. Pääkin ”tyhjenee” niin etteivät ulos lähdettäessä rassanneet harmit tunnu enää ihan yhtä suurilta kuin nuttua niskaan vedettäessä.
Metsähallituksen tutkimusprojektin mukaan henkinen hyvinvointi paranee, jos viettää lähiluonnossa yli viisi tuntia kuukaudessa tai retkeilee kaupunkien ulkopuolisilla luontokohteilla kaksi, kolme kertaa kuukaudessa.
Tutkijat ehdottavat siis entistä enemmän käyntejä kansallispuistoihin. Mutta jos nyt niihin asti ei tule lähteneeksi niin kyllä kotikulmien puisto tai meren tai järven ranta tekevät terää myös.
Ja ilmaiseksi vielä. Linkki
Nännimäinen ja Suoyrjö ovat kuitenkin opiskelijoiden ja Raasu ja Nännimäinen eläkeläisten mielestä epämiellyttäviä sukunimiä. Myös Jortikan kummankin ryhmän edustajat kokivat epämiellyttävänä sukunimenä.
Näitä sukunimien herättämiä mielikuvia on työstänyt pro graduksi Tampereen yliopistolla Essi Järvinen. Hänen nimensä minä koen miellyttävänä.
Voipi olla, että suomalaiset jotenkin sympatiseeraavat veteen liittyviä mielikuvia, sillä molemmat tutkimusryhmät olivat kokeneet miellyttävinä esimerkiksi nimet Tunturipuro ja Aaltonen.
Lisää näistä mielikuvista voi lukea Aikalaisesta, Tampereen yliopiston lehdestä.
Minä olen joskus huvikseni miettinyt sitä miten sukunimet ovat myös enteitä esimerkiksi ammatin valinnalle. Ajatelkaa nyt vaikka Maikkarin meteorologi Pekka Poutaa tai tunnettua puutarhuria Aarno Kasvia.
Tuttavapiirissäni on myös eräs herra nimeltään Valtanen ja ammatissa, jossa voi käyttää paljon valtaa.
Ja selvähän se on, että Krista Lähteenmäen on kivuttava suksillaan mäkiä ylös ja laskettava alas.
Huvittavaa on myös se, että mestariarkkitehtimme Alvar Aalto suunnitteli rakennuksiin paljon aaltoja.
Arkkitehtiystäväni Jose Afonso keksi oivan idean auttaakseen ihmisiä näinä taloudellisesti ankeina aikoina. Sitä voi nimittää sosiaaliseksi ideaksi.
Kun hänellä oli suunnitteilla Portugalin kaupunkiin Alcobacaan pankin talo, hän valjasti työhön mukaan läheisen koulun oppilaita.
Hän oli huomannut, että koulussa kärsittiin taloudellisesta kriisistä ja apua tarvittaisiin. Hän meni kysymään, olisivatko oppilaat ja koulu halukkaita yhteistyöhön. Jo vain olivat.
Niinpä ystäväni ehdotti pankille, että se kustantaisi hankkeen. Pankin tuli rahoittaa oppilaiden valmistamat seinälaatat. Agricola-pankki, joka kuuluu Portugalin toiseen suureen pankkiketjuun, suostui rahoittajaksi.
Niin oppilaat valmistivat pankille kolme vuotta kauniita seinälaattoja ja pankki maksoi heille. Arkkitehti ei saanut tästä mitään taloudellista hyötyä, vain kauniit ja ainutlaatuiset seinät suunnittelemaansa varsin kauniiseen taloon. Laatat ovat erilaiset eri kerroksissa.
Oppilaiden itsetunto kasvoi koulun saaman taloudellisen tuen lisäksi ja he olivat sitten myös ihastelemassa rakennusta ja aikaansaannoksiaan, kun talo oli valmis. Se on ollut myös kaupunkilaisten mieleen.
Tällaista arkkitehtuuria kutsun sosiaaliseksi arkkitehtuuriksi.
Penichestä Nazaréen menevä rannikko on sitten tuossa vuoren takana ja saatat nähdä välillä merenkin vilahtavan, sanoi portugalilainen ystäväni matkallamme Alcobacaan.
Siis noin lähellä, tuossa vuoren takana, innostuin.
Nazarésta olen kuullut niin paljon. Se on legendaarinen kaupunki. Siellä Atlantin aallot tulevat korkeimpina maailmassa rantaan. Ja viime vuonna Portugalissa ollessani siellä tehtiin surfauksen maailmanennätys. Mestari ”lasketteli ” laudallaan korkeammilla aalloilla kuin koskaan ennen.
Toinen surfari raportoi näistä aalloista, että ne ovat erilaiset kuin muissa hänen surfauspaikoissaan. Nazarén aallot vyöryvät nopeampaa vauhtia kuin muut. Niiden harjanteiden alta on jouduttava pois vikkelämmin kuin mihin hän oli tottunut.
Atlantin voima näkyi tien poskessakin. Lukuisat tuulivoimalatolpat pyörittivät vinhaan energtiaa. Niitä oli pitkät rivit hyödyntämässä luonnon voimaa. Ja jo niitä ennen olivat portugalilaiset osanneet käyttää Atlantin tuulta hyödykseen. siitä kertoivat vanhat pienet viehättävät tuulimyllyt näiden mastojen kupeessa siellä täällä.
Matkalla lounastimme Obidosissa ja siellä linnan raunioilla sain tuta tuota tuulta. Se ei ole mikä tahansa viima vaan niin voimakkaasti puhaltava voima, että vaikea oli pystyssä pysyä.
- Tällaista täällä rannikkokaupungeissa on aina. Tuuli on voimakas aina, sanoi ystäväni.
Mielessäni kuvittelin, että mitä se tuuli lienee siellä Nazaréssa sitten on, kun täällä, vielä jonkin matkan päässä on vaikeuksia.
Korville oli vedettävä huppu, joka sekään ei meinannut pysyä päässä.
Illan suussa takaisin ajellessamme näin kaiken maiseman jo ennen hämärtymistä kietoutuneen sumuun. Ystävälleni siinä totesin sumun laskeutuneen.
Vaan hän sanoi, ettei se sumua ole, vaan meren aiheuttamaa usvaa. Se on tyypillistä juuri Nazarén kaltaisille paikoille.
Siellä usvan keskellä ajellessamme sitten päätimme, että koska minua niin paljon Nazarén aallot kiehtovat, niin ensi talvena sitten käymme, jos vain mahdollista, niitä katsomassa.
