Nainen vedenjakajalla

Mikä on suomalaisten Itsenäisyyspäivän perinteinen ruoka? Tätä minulta kysyi vietnamilaissyntyinen nainen.
Menin hiljaiseksi. Siis mikä todella? Onko joku ruoka itsestään selvyys samaan tapaan kuin perinteiset joulun, vapun tai juhannuksen ruoat? Eipä tullut mitään mieleen. Jotain tavallista juhlavampaa ruoan kuitenkin tulee olla. Eri perheillä se voi olla erilainen valinta.
Kun Itsenäisyyspäivän aattona sitten lounastin ystäväni kanssa otin asian puheeksi. Kysyin häneltä perinteistä Itsenäisyyspäivän ruokaa. Ei ollut hänelläkään mitään itsestään selvää valintaa.
Karjalaisen äidin lapsena hän kuitenkin oli päätynyt samaan mihin minäkin kodin peruna, karjalanpaistiin. Se oli ollut meidän kummankin suvussa taattu juhlaruoka, maukas herkku, vieläpä helppo valmistaa. Siis miksipä se ei olisi ollut Itsenäisyyspäivänkin valinta.
Toisena pohdiskellessamme mieleen tulivat erilaiset kalaruuat tavallisesta graavatusta lohesta mätiin, uunikalaan, mikseipä silliinkin.
Kumpikin myös ajattelimme että jokin perin suomalainen ruoka kuten hirven paisti tai poronkäristys voisivat olla paikallaan. Ne ovat suomalaista lähiruokaa ja harvinaisina juhlavaa.
Jälkiruoka olikin sitten alkuruokaa helpompi valinta: juhlavaa kakkua tai leivoksia, joissa olisi käytetty vaikka suomalaisista marjoista tehtyä hilloa.
Monella ilta vierähtää telkkarin ääressä linnan juhlia seuraten joten pientä purtavaa juoman kera pitää olla. Siispä on hyvä varata jotain pientä suolaista kuten pieniä voileipiä tai miksei juustotarjotin, jolta kukin noukkii mieleistään naposteltavaa.

Kuinka monta kertaa päivässä sinä juot kahvia, eräs portugalilainen ystäväni kysyi. Ja minä vastasin, että neljä-viisi kertaa riippuen vähän siitä missä päivän mittaan olen. Ystäväni tuumi hetken ja sanoi sitten että tapani tulee aika kalliiksi. Ei se minun mielestäni mitenkään kovin kalliiksi käy sillä keitän kahvini itse, kerroin hänelle.
Niinpä, meillä on erilainen kahvittelutapa. Hän näet juo kahvinsa aina kahvilassa. Ja jos hän valitsee kalliin kahvilan, toki kahvittelu pitkän päälle voi kalliiksi käydä. Eritoten silloin siitä tulee hintavaa jos hän ottaa palan painiketta.
Tätä meidän ja portugalilaisten kahvittelun eroa huomasin miettiväni kun silmiin osui Helena Lindstenin kulttuurihistorian väitöskirja, joka käsittelee meikäläisten maaseutukotien kahvinjuontia arjessa ja juhlassa l920-luvulta l960-luvun lopulle.
Esimerkiksi kahvin nauttimisessa suomalaisilla näkyivät luokkaerot. Parempi väki, kuten kirkkoherra ja opettaja joivat kahvinsa kupista kun taas tavallinen maalaisväki hörppi kahvinsa lautaselta. Tällaisen kahvittelutavan muistan nähneeni itsekin maaseudulla. Maalaismummolla oli vielä sokeripala hampaidensa välissä kun hän kuuluvasti ryysti juomansa.
Mutta tapahtuipa kahvittelu missä hyvänsä ja milloin hyvänsä sen yksi tarkoitus on sosiaalinen seuranpito. Portugalissa ihmiset saattavat istua pitkään juttelemassa suurin piirtein sormustimen kokoisten kuppiensa ääressä bica –kahviaan juoden. Eikä tarjoilikaan heitä pois häädä. Kuulumisia siinä vaihdetaan ihan samaan tapaan kuin Suomessa kodeissa kahviteltaessa.
Kahvinkeitto on ollut naisten puuhaa. Hyvää kahvinkeittäjää on myös arvostettu. Mutta muistan erään poliittiseen järjestöön liittyneen ystävättäreni tästä myös tuohtuneen. Hänet olivat miesjäsenet ohjeistaneet kahvin keittoon. Siitäkös nainen kimpaantui ja napautti kelpaavansa kyllä muuhunkin. Miehet keittäkööt itse kahvinsa !
Miehetpä sitten keittävätkin kahvia. Baristat, kahvinkeitoin ammattilaiset ovat miehiä siinä kuin naisia. Ja Suomeenkin rantautuvan kahvilakulttuurin myötä kahviloita pitävät miehet siinä kuin naiset. Lähestymme Portugalin kahvittelutapoja.
https://www.youtube.com/watch?v=GVnrEh56f_g

Keltaisessa on voimaa. Sen havaitsen monella tapaa. Suomessa tunnen sen eritoten näin syksyllä.
Voimaannun heti kun kävelen puistossa, jossa puut ovat täynnä keltaisia lehtiä tai tallaan katua, jolle on lentänyt keltaisia lehtiä.
Ei ole juuri väliä sillä minkä sävyisinä lehdet tai tiet kellertävät. Vihertävänkeltaiset vaahteran lehdet piristävät, kullankeltaiset paistavat kuin aurinko, oranssinkeltaiset hohtavat ja punertavankeltaiset loistavat kypsän värisinä. Kaikki keltainen antaa energiaa minulle.
Turhaan ei ole sanottu, että keltainen on energisyyden väri: sitä pitäisi olla aina esimerkiksi työhuoneessa. Minä olen ottanut tämän onkeeni. Minulla on ollut keltaiset verhot työhuoneessa. Nyt on keltaisia tyynyjä olohuoneen sohvalla.
Jos ostan kukkia, ostan mielelläni keltaisia. Niitä on nyt parvekkeella. Oranssinkeltaisia krysanteemia. Aiemmin kesälläkin iloitsin keltaisista kukista: keltaisista pegonioista, jotka kestävät parvekkeeni kuumuudessa.
Keltainen on myös vallan väri. Portugalissa, jossa olen viettänyt talvia, näen paljon keltaisia taloja. Portugalilaisen ystäväni kertoman mukaan se on harkittua. Varsinkin tärkeät talot on haluttu maalata keltaisiksi, sillä keltainen kuvastaa mahtia.
Voimaa ja mahtia on myös kevääseen liittyvä keltainen. Kananpojan keltainen. Narsissin keltainen. Kevään keltainen kertoo uuden voittoa vanhasta, uutta alkua. Toden totta. Keltaisessa on voimaa.

Töölöön, Taivallahden alueelle on syntymässä arkkitehtonisesti yksi Helsingin kiinnostavimmista kortteleista, ellei kiinnostavin. Kun Meanderin puromaisesti kiemurteleva talo on valmis rakentaja oletettavasti aloittaa viimeisenkin alueen talon saneerauksen asunnoiksi ja Suomen Ympäristökeskus muuttaa pois entisestä Yleisradion talosta.
Ensimmäiset uudet asunnot vähän yli l0 vuotta sitten valmistuivat Merikannontielle ja Kesäkadulle ja päättyivät Mechelininkadulle. Timo Vormalan nerokas kaareva muoto meren tuntumaan suunnitelluille rakennuksille hivelee silmää. Lasitalojen suuret parvekkeet antavat asukkaille mahdollisuuden nauttia ympäröivästä luonnosta maksimaalisesti. Alueella aistii niin hohtavan valkoiset hanget, syysmyrskyt ja kevään heräävän vehreyden sekä ruskan värit. Myös neljän talon keskelle jäävässä entisessä Yleisradion puistossa on vanhoja puita ja kauniita kallioita sillä alue on jätetty mahdollisimman luonnonmukaiseksi ja maisema-arkkitehti on lisännyt kasvullisuutta sitä kunnioittaen.
Taivallahden entisen kasarmin talot on saneerattu funkis ulkomuotoa kunnioittaen. Hohtavan valkoiset talot ovat todella kauniita ja suuret ruutuikkunat antavat kivaa ryhtiä ja näyttävyyttä. Vaikuttaa siltä että sekä liiketilat että asunnot ovat myös hyvin toimivia. Suuri pihamaakin on hahmottunut ja vihertynyt.
Kiasma-arkkitehti Steven Hollin suunnittelema Meander asuintalo täyttää sitten loput korttelin tilasta. Ennakkomarkkinoinnin mukaan taloon tulee paljon pieniä asuntoja, joten kaupan luulisi käyvän korkeista hinnoista huolimatta. Asuinmukavuutta on lisätty suurilla parvekkeilla ja tilaa pieniin asuntoihin saatu jättämällä sauna pois. Joissakin kohdissa polveileva talo näyttää olevan aika lähellä muita alueen taloja mutta vanhoja puita kaiketi jää tämänkin rakennuksen ympäristöön.
Koko korttelissa kivaa on juuri se, että vanhoja viheralueita ja puita on säilytetty niin paljon kuin mahdollista. Siten vältytään siltä alastomuudelta joka on tyypillistä uusille asuinalueille, joille puut vasta istutetaan ja joiden kasvua joltisenkin kokoiseksi asukkaat joutuvat odottamaan kymmenkunta vuotta. Vehreät piha-alueet on mahdollistanut autojen vieminen talojen alla sijaitseviin halleihin.
http://www.meanderhelsinki.fi/

Luettuani artikkelin liikuntaharrastuksen lopahtamisesta jäin miettimään miten se minulla on kestänyt vuodesta toiseen.
Kävely, kaiketi suomalaisten eniten suosima liikuntamuoto, valikoitui minulle aikanaan työkiireiden vuoksi. Epäsäännöllinen ja kiireinen aikataulu estivät säännölliseen aikaan alkavan harrastuksen, koska tuntien laiminlyöntejä ja rahan menoa olisi eittämättä tullut. Kävellä voi silloin kun se itselle sopii. Niinpä olen ainakin 20 vuotta kävellyt tunnin päivässä. Kävely on hyvä harrastus myös siksi, että iän vuoksi sitä ei tarvitse lopettaa kuten rankempia lajeja.
Kävely on edullista, helppoa ja nautinnollista. Sään mukaiset jalkineet ja asusteet eivät paljoa maksa moneen urheilulajiin verrattuna. Kävelemään ei juuri tarvitse ajaa minnekään vaikka sekin on joskus mukavaa. Olen vasiten ajanut jonnekin ja kävellyt sitten siellä tai kyläilyreissulla ystävän kanssa.
Yksi syy miksi kävelyyn ei kyllästy piilee siinä, että se mahdollistaa vaihtelun ja esteettisyyden. Eri reittejä valitessaan näkee erilaisia ympäristöjä ja maastoja ja kauniilla alueilla kulkiessaan nauttii miljöön viehättävyydestä. Itse kuljen mieluiten meren rannalla, sillä meri rauhoittaa ja on alati erilainen.
Kävelyssä minulle on tärkeää myös raikas ilma. Sisäliikunta ei suo samanlaista virkistystä.
Kävely voi olla myös sosiaalista. Minulla on ollut lenkkikavereita joiden ajat ovat sopineet yksiin omieni kanssa.
Liikuntaharrastuksen jotkut aloittavat terveytensä edistämiseksi tai ylläpitämiseksi. Kävely on terveellistä monella tapaa, eritoten istumatyöläiselle. Kävely vetreyttää monipuolisesti kehoa, varsinkin selkää ja jalkoja mutta pitkäkestoisena myös sydäntä ja keuhkoja.
Ei kun siis kävelylenkille! Se näyttää kiinnostavan muitakin :) http://helsinginkavelyfestivaali.blogspot.fi/p/etusivu.html

Joko sinä elät keskustoituneella alueella? Minä elän. Minulla ovat kaikki tarpeelliset toiminnot lähellä ikään kuin asuisin pienessä kylässä, jossa matka eri pisteisiin hoituu vikkelästi.
Termin ”keskustoituminen” on lanseerannut YIT:n kestävän kaupunkikehityksen johtaja Juha Kostiainen kuvaillessaan tulevaisuuden kaupunkeja.
Niissä asutaan, työskennellään, käydään ostoksilla ja harrastetaan yksillä ja samoilla kulmilla. Tämä kuvastaakin Kostiaisen mukaan kaupungin alkuperäistä ideaa.
Keskustoitumisesta johtuen ihmisten kulkeminen muuttuu kevyen liikenteen suuntaan. Ja se rakentajien, kaupunkisuunnittelijoiden ja poliitikkojen on syytä tiedostaa.
Eilen totesin jo erään esimerkin tästä. Erään reittivenelaiturin kylkeen kaupunki oli pystyttänyt tukevan pyörätelineen, johon saa kulkupelinsä lukittua asiallisesti.
Kävelijöitä pitäisi muistaa nykyistä enemmän. Kävelyreittien tulisi olla turvallisia ja viihtyisiä. Olen huomannut tämän ihan omien valintojeni kautta: kävelen mielellään sellaista reittiä jossa vilkasliikenteistä ajoväylää ei tarvitse ylittää. Siispä yli- tai alikulkusiltoja voisi olla enemmän kuin nyt on.
Niin ikään valitsen, eilen viimeksi, reitin, jonka varrella on kaunista vihreää maisemaa tai merta sen sijaan että kävelisin ajoteiden vieressä. Ei haittaa vaikka vihreä reitti olisi vähän pidempikin kuin pakokaasuilla kyllästetty katu.
Kevyen liikenteen väylillä pitää tietysti olla penkkejä ja mieluusti taidetta virikkeeksi. Hyvin tehdyt graffititkin kelpaavat.
On ollut mukava havaita kuinka monet rakentajat ovat koristaneet työmaidensa alueita ympäröivät aidat maalauksilla. Niissähän voi olla vaikka informaatiotakin kuten tulevan Helsingin keskuskirjaston työmaata reunustavilla aidoilla on.
Näillä keskustoituneilla alueilla tuskin tulee olemaan autojen pakokaasuja yhtä paljon kuin nyt monien kaupunkitalojen ympäristössä on. Tämä johtuu taloyhtiöiden vuokrattavista kimppa-autoista ja sähköautoista. Mutta tähän nyt menee vielä hyvä tovi.

Kaksi tuoretta ja ikävää kokemusta saavat minut toivottamaan lämpimästi tervetulleeksi turkulaiseen ravintolaan avattavan kansainvälisestikin ainutlaatuisen tutkimus- ja kehitysalustan.
Omistajavaihdoksen jälkeen eräs ravintola tarjosi edullista lounasta. Niinpä menimme ystäväni kanssa tutustumaan tarjontaan. Lounas oli edullinen mutta valinnanvaraa ei ollut. Vain yksi ateriavaihtoehto oli tarjolla. Ota tai jätä! Otimme mutta emme mene uudestaan.
Toinen ravintola mainosti terassinsa auenneen ja siellä tarjottavan grilliruokaa. Menimme yhdeltä katsastamaan paikan. Ei ollut grilliruokaa vaan vain kallista brunssia kuten sisällä ravintolassa. Grilliruokaa ei kuulemma siihen aikaan saanut. Tämä oli kuitenkin unohdettu kertoa mainoksessa. Emme mene uudestaan.
Nämä tapaukset olisivat olleet omiaan tutkijoille hyödynnettäväksi. Turun yliopiston infon mukaan Tulevaisuuden Ruokamaailmassa tutkijat voivat näet aidossa tilanteessa selvittää, miten kuluttajat valitsevat ruokansa ja kokevat ruokailun. Kesällä 2018 avattava lounasravintola tarjoaa kuluttajalle elämyksellisen kokonaisuuden, yhdistäen digitaalisen ympäristön personoidut palvelut sekä moniaistisen ravintolasalin. Ruokailijat pääsevät halutessaan osaksi yhteisöä, jonka jäseninä he saavat tietoa ruokavalinnoistaan ja pääsevät mukaan kehittämään uusia tuote- ja ravintolapalveluja.
– Pääsemme tutkimaan todellisia valintatilanteita. Nykyisin kuluttajatutkimuksessa kysytään kuluttajien ostoaikomuksia, ja vastaukset ovat usein ristiriidassa todellisen ostokäyttäytymisen kanssa, Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (FFF) kehittämispäällikkö Mari Norrdal kertoo.
Tutkimusravintola ja take away- myymälä hyödyntävät asiakkaiden kokemuksia monella tapaa kuten antavat tutkijoille ja yrityksille mahdollisuuden testata ja kehittää tuotteita ja palveluja. Asiakkaatkin hyötyvät kuten saavat ruokavalintojensa ravintosisällöistä tietoa sähköpostiinsa.
Tähän voin jo nyt esittää toivomuksen. Ravintosisällöstä ja kalorimääristä olisi hyvä kertoa jo valintavaiheessa niin että asiakas joka vaikka laihduttaa voisi ostaa vähäkalorisen aterian. Näin on jo joissakin ravintoloissa tehty.
Ystäväni ja minä tapaamme tutkia ennalta netistä ravintoloiden ruokalistoja niin että paikan päällä tiedämme jo hetimiten mitä haluamme lounaaksi. Kaikilla ravintoloilla hyvin informaatiota sisältäviä nettisivustoja ei kuitenkaan ole. Tässä olisi parantamisen varaa. Näille sivustoille voisi hintatietojen oheen lisätä ruokien kalorimäärätkin.

Kiirehdin ystäväni kanssa heti ensimmäisenä kesäpäivänä Hietsun uudistuneeseen kahvilaan lounaalle. Ruoka oli hyvää ja sen kanssa maistui lasillinen viiniä. Kaarevista näköalaikkunoista oli mukava katsella merta ja nuorten lentopallopeliä. Kahvit nautimme ulkona pihapöydän ääressä auringon paisteessa.
On kiva että Hietsun kahvila avautui jälleen, sillä Töölössä on ollut pulaa, eritoten iltaisin, kahviloista. Mutta vuoden sisällä tilanne on mukavasti kohentunut.
K-supermarket Kasarmin kahvilassa moni nauttii ostosretken jälkeen kahvin ja pullan tai piipahtaa vasiten lounaalle. Keittolounas on edullinen ja riittävä. Myös Kasarmi ravintolaan voi mennä vain kahville tai sitten kesällä myös popsimaan pihagrillin antimia.
Tenniskentän Taiviksen tarjonta on kilpailun myötä kohentunut ja paikkaa ehostettu tuomalla esimerkiksi aurinkovarjoja lisää terassille.
Myös Meritalli kahvilaa Taivallahden rannassa on stailattu. Se on suosikkikahvilani merenäären sijaintinsa vuoksi. Helteisimmälläkin säällä siellä on leppoisaa istuskella, koska vanhat suuret puut varjostavat liialta paahteelta.
Punaisen kahvilamökki Regatan ihmiset tuntevat herkullisista jättisuurista korvapuusteista, sillä sana on kulkenut.
Nämä kahvilat on enemmän ja vähemmän meren tuntumassa. jonne tietysti kesällä ihmiset kiirehtivät. Mutta sisemmällä Töölössä on myös kahvilatoimintaa kuten Picnic ja Korjaamo kirjaston liepeillä torin tienoon kahviloita unohtamatta.
Menestystä toivon kaikille myös talvisajaksi.

Joutuessani viettämään hiljan tunnin Pikku Huopalahdessa kävelin ympäriinsä Huopalahden rannalla ja lahteen vievien purojen varsilla. Lukuisat hauskat veistokset hämmästyttivät ja ilahduttivat siellä minua.
Pikku Huopalahti on kasvanut 30-vuotiaaksi. Ja se vaikuttaa varsin viihtyisältä alueelta. Nurmikkokentät ovat kaiken kansan käyskeltävissä ja viehättävät pienet sillat kaartuvat purojen yli. Nurmikolla tallustellessa voi törmätä hauskoihin puisiin eläin- ja ihmishahmoihin.
Jäin miettimään miksi vastaavaa maisema-arkkitehtuuria ei ole esimerkiksi Töölössä, jossa on paljon puistoja. Töölön puistoissa on vain arvokkaita veistoksia mutta hauska, helposti lähestyttävä taide puuttuu.
Esimerkiksi Arabiassa ja Huopalahdessa veistokset ovat lähellä ihmisten jokapäiväisiä kävelyreittejä ja lasten leikkipaikkoja. Näin lapsetkin tutustuvat taiteeseen luontevasti, pelkäämättä.
Huopalahden veistokset ovat ystävällisestä materiaalista puusta, jota on kiva tunnustella. Siitä saa aistinautintoa.
Puu on nyt arkkitehtuurissa niin sanotusti tapetilla. Sen käyttöä toivotaan lisättävän. Veistospuistot olisivat yksi mahdollisuus.
Veistospuistojen luominen työllistäisi myös taiteilijoita, joilla kaiketi on niukasti töitä näinä aikoina.

Yksin asuvien määrä lisääntyy vääjäämättömästi. Sitä pidetään yleisesti huonona trendinä. Silloin viitataan esimerkiksi yksin asuvien asumisen kalleuteen ja yksinäisyyteen.
Kumpaakin on kuitenkin mahdollista ehkäistä ja vähentää. Ja keinoja on keksittävä, koska yksin asuminen yleistyy. Ennusteen mukaan vuonna 2050 yksin asuvia voi Suomessa olla jo 1,6 miljoonaa henkilöä. Nyt jo joka toisessa helsinkiläisessä asunnossa on vain yksi asukas.
Kävin tulevaisuuden asuntoalueella, jossa tämä trendi on otettu huomioon. Tässä muutama esimerkki.
Alueelle, jonne ensimmäiset asukkaat ovat jo muuttaneet, tulee muiden muassa erilaisia harrastusmahdollisuuksia, joissa tapaa muita ihmisiä. Siellä on jo kuntosali, viljelypalstoja, mahdollisuus osallistua työpajoihin ja opintopiireihin.
Asumisen kalleutta taas vähentää alueelle rakennettava yhteinen parkkitalo, josta ei tarvitse ostaa osakkeita vaan vain vuokrata autopaikkoja. Omat kasvitarhat taas pienentävät ruokalaskua. Ja parvekkeet ovat joissakin taloissa niin isot, että hyvin voi vaikka tomaattia ja salaattitarpeita istuttaa niille kasvamaan.
Tutkimuksissa on havaittu myös ehkä yllättävä ilmiö. Asukkaat eivät välttämättä halua osallistamista ja naapureihin tutustumista perinteisissä talkoissa vaan taloyhtiön töitä nuoretkin asukkaat teettäisivät mielellään palkatuilla työntekijöillä.
Sellainen ei maksa järin paljon jos halukkaita on runsaasti. Asun itse taloyhtiössä, jonka nurmikoita ja kukkaistutuksia hoitaa usean talon yhdessä palkkaama puutarhuri. Se ei ole kallista pekkaa päälle. Vältymme myös kevät- ja syystalkoilta.
Aihetta käsitteleviä tutkimuksia löytyy sivustolta http://www.yksinkaupungissa.fi