Nainen vedenjakajalla

Joulujuuresviikosta lukiessani totesin että vielä enemmän voisin juureksia ruokavaliooni liittää.
Lanttu esimerkiksi voisi olla paikallaan muulloinkin kuin joulun tietämissä laatikkona.
Porkkanaraastetta syön miltei päivittäin. Jos syön samalla ananasta kuten usein teen, saatan ripauttaa porkkanaraasteelle purkista ananasmehua mausteeksi.
Juuri kokeilin myös punajuurta makkarakeittoon. Maalla muinoin punajuuresta tulin tehneeksi pihvejä kun naapurin maalaisemäntä toi ensimmäiset punajuuret maistiaisiksi.
Perunan valta-asemaa keitoissa ja padoissa voisi hyvin pienentää lisäämällä niihin muita juureksia kuten palsternakkaa ja selleriä ja sipulia.
Minä käytän juureksia kuten porkkanaa mielelläni myös risottoon tai sämpylöihin. Risotossa se antaa kivasti väriä ja sämpylöissä pehmeyttä.
Mikä ettei raasteita voisi lisätä myös perunamuusiin. Täytyypä kokeilla.
Juurekset ovat mainioita raaka-aineita ruokavalioon myös edullisuutensa vuoksi. Ohjeita niiden valmistamiseksi löytyy vaikka tästä osoitteesta: http://www.kasvikset.fi/keittokirja

Tykkään siitä, että ”maassa maan tavalla” –käsite voi joustaa.
Esimerkiksi tervehdin mielelläni somalialaista bussikuskia, joka sanoo minulle kyytiin astuessani ”hyvää päivää”. Tapahan ei kuulu suomalaisen bussikuskin varastoon.
Niin ikään kiersin mielelläni pakistanilaisen ystäväni kanssa useamman kahvilan ja kaupan löytääksemme hänelle muslimien uskonnon sallimaa ruokaa. En vaatinut häntä noudattamaan suomalaista ruokailutapaa. Tein näin siksi, että tiesin asian olevan hänelle tärkeä ja halusin olla vieraanvarainen ja kohtelias.
Afrikassa olen ollut hyvilläni siitä, että sikäläiset tuttavani eivät ole edellyttänet minun hyväksyvän afrikkalaisten hygieniatapoja.
He ovat esimerkiksi maaseudulla kahvilassa etukäteen käyneet katsomassa voinko mennä kahvilan vessaan. Monessa kahvilassa näet ei ole lainkaan vessaa naisia varten, vain miesasiakkaille. Kahvilan olemme sitten valinneet tämän seikan huomioon ottaen.
Aamulla liikkeelle lähtiessäni olen ottanut maan tavasta poiketen wc-paperia mukaan, koska hygieniani on erilainen kuin paikallisen väestön.
Mutta joissakin asioissa olen tiukasti noudattanut maan tapaa kuten välttänyt pukeutumasta shortseihin ja muistanut pitää huivin mukanani silloin kun olen suunnitellut pistäytyväni pyhiin rakennuksiin joissa pää on peitettävä.
Luulenpa että kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden lisääntyessä ”maan tapaa” joudutaan tarkastelemaan niin meillä kuin muuallakin entistä laajemmin ja siihen tulee joustoja. Ja hyvä niin.

Parviälyn hyödyntämistä käsittelevissä tv-ohjelmissa juju on aika yksinkertainen: parvi kysyy apua pyytäneeltä joukon kysymyksiä jotka sitten saavat hänet ajattelemaan ja näkemään pulmiaan uudesta vinkkelistä.
Sellaisia kysymyksiä esittävät myös terapeutit.
Ja niitä kysymyksiä esittävät myös sellaiset hyvät ystävät, jotka eivät silitä kaveriaan myötäkarvaan vaan rohkenevat myös kyseenalaistaa tämän valintoja.
Oikeista kysymyksistä siis on kyse.
Niitä voisi esittää ihminen ihan itsekin, kunhan uskaltaisi.
Itse tykönänsä pohtiessaan hyvä hälytin suunnan muutoksesta väärille raiteille on tulema ”niin mutta…”.
Ilmaisu kertoo, että oikea vastaus ja valinta on jo ikään kuin huulilla mutta ihminen ei ole vielä valmis kuulemaan sitä eikä toimimaan toisin.
”Niin mutta” on vetkuttelua. Itsensä pettämistä.
Ihminen voisi valintojaan pohtiessaan kysyä myös kumpi valinnoista on vaikeampi. Yleensä vaikeampi on näet myös oikeampi.

Ruoka on moniaistinen kokemus. Tämä tuli mieleeni kun luin turvapaikan hakijoiden napinasta heille tarjottua ruokaa kohtaan.
Söin itse eilen silmilläni. Vaistomaisesti otin tumman lautasen, jolle kauhoin vaaleaa sienikeittoa. Edellisenä päivänä nauttimaani punaista tomaattikeittoa taas otin valkoiselle lautaselle.
Valinnat olivat vaistomaisia mutta ne tähtäsivät samaan: keitot näyttivät paremmilta tällaisilla lautasilla. Ja siis maistuisivat paremmin kuin ”vääriltä” lautasilta. Söin siis myös silmilläni.
Samalla tavoin näköaistiin vetoavat myös leikkelevalinnat. Kinkkuvoileivän päälle asetan vihreitä kurkkuviipaleita mutta keltaisen juustoleivän päälle vaikka punaista paprikaa.
Ruoka on moniaistinen kokemus. Sen maistuvuuteen vaikuttavat kaikki aistit mutta sitä emme yleensä ajattele.
Kaalikeitosta en ole tykännyt lapsesta lähtien, koska se mielestäni haisee pahalta. Kuitenkin keittoa joskus nautin. Mutta jos taas kaupan paistopisteestä tulee kanelin tuoksu, ei auta kuin ostaa korvapuusteja. Kaneli vetoaa hajuaistiin.
Rapeiden perunalastujen raksuminen voi saada tietyn elokuvan mieleen. Sitä katsoessa nuorena söin perunalastuja. Nyt en koske perunalastuihin niiden lihottavuuden vuoksi. Mutta korvani aistii raksumisen ja mieli rupeaa tekemään.
Aistit myös aiheuttavat tenän tietyille herkuille. Minun pirtaani eivät sovi mustikka- tai lakritsijäätelö. Ne eivät näytä jäätelöiltä, eivätkä siis maistuisikaan. Ainoat oikeat jäätelöt näyttävät vaniljan kellertäviltä ja suklaan ruskeilta.
Rapuja en ole koskaan oppinut syömään. Vastenmielisyyteni niitä kohtaan on suuri koska ravut pudotetaan kiehuvaan veteen elävinä. Kaiketi tämä tökkii tuntoaistiini.

Kauppa ei käy jos kauppias tahtoo myydä vain omilla ehdoillaan. Mutta tämä ei oikein tahdo mennä kauppiaille perille.
Aika kauan esimerkiksi yhden hengen talouksille on perätty sopivan kokoisia annospakkauksia. Jonkin verran niitä on tullut hyllyille viime aikoina vaan enempikin saisi tulla.
Kovakorvaiset kauppiaat eivät niin ikään noteeraa riittävästi ikääntyviä ihmisiä. Osa heistä on kuitenkin hyvin kulutuskykyisiä ja –haluisia. Vaan palvelun tarjoajat eivät tähän oikein ole heränneet.
Olen joskus kirjoittanut esimerkiksi lentokoneiden istuimista. Pitkillä, jo kuudenkin tunnin lennoilla kunnolliset istuimet, joiden edessä olisi jalkatilaa, joiden selustan saisi hieromaan ja jotka halutessaan voisi asentaa lepäilyasentoon, olisivat paikallaan. Niistä myös monet olisivat valmiita maksamaan. Vaan ei, taloudellisesti huonossa jamassa oleva Finnair ei saa aikaiseksi tällaista palvelua kuin Aasian lennoilleen, ei siis lyhyemmille matkoilleen.
Nyt hiljan julkaistu Eläketurvakeskuksen tutkimus kuitenkin paljastaa, että ikääntyvät ovat entistä kulutuskykyisempiä. Tässä tilastotietoa :
-Ikääntyneiden asema on kulutuksella mitattuna kohentunut merkittävästi. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten 60–64-vuotiaat kuluttivat vain 70 prosenttia siitä, mitä parhaassa työiässä olevat (45–49-vuotiaat) kuluttivat. Sama suhde vuonna 2012 oli 96 prosenttia.
– Taustalla vaikuttaa 60–64-vuotiaiden 2000-luvulla noussut työllisyys ja aiempaa korkeammat alkavat eläkkeet . Myös eläkeikäisten kulutuksen rakenne on lähentynyt työikäistä väestöä merkittävästi. Asumisen ja liikennemenojen osuus kulutuksesta on noussut niin työ- kuin eläkeikäisillä. Eläkeikäisten kulutuksessa painottuvat asumismenot ja elintarvikkeet. Näiden osuus kulutuksesta on sitä suurempi mitä vanhemmasta kotitaloudesta on kyse. Eläketurvakeskuksen tiedote toteaa.
Minusta näiden tilastotietojen pitäisi vähitellen tavoittaa myös palvelun tarjoajat. Esimerkiksi tuttavani ovat hyvin kiinnostuneita ostamaan postimyynnistä laadukkaita klassisia vaatteita, vaikka ne olisivat hintaviakin.
Silmiini on osunut vain yksi ikääntyville kohdentuva matkatoimisto, joka ottaa suunnittelussa huomioon kohderyhmän toivomukset.
Hotellit voisivat myös tarjota entistä enemmän kunnollisia yhden hengen huoneita ilman että merinäköalaa ja parveketta kaipaavan täytyisi maksaa kahden hengen huoneesta.
Tässä vain muutamia esimerkkejä.

Eläketurvakeskuksen raportti 6/2015: Eläkeikäisten kulutus Suomessa 1985–2012

Tietyissä tilanteissa kuten tähden lentäessä tai neliapilan löytyessä saa vanhan kansan mukaan toivoa. Ja jos hyvin käy, toive voi jopa toteutua.
Joinakin ajanjaksoina kuten syksyllä, vuoden vaihtuessa tai kesän kynnyksellä monet myös toivovat. Lähinnä toiveet kohdistuvat omaan entistä parempaan tulevaisuuteen. Syksyllä jotkut toivovat saavansa itseään niskasta kiinni niin että aloittavat vaikka kielen opiskelun, vuoden vaihteessa toivomuslistalla voi olla tupakan polton lopettaminen, kevään korvalla sitten, kesää mielessä pidettäessä, laihduttaminen voi olla ykköstoive.
Vaan kuinka usein toiveet jäävätkään toteutumatta tai hankkeet ainakin puolitiehen.
Minä en enää aikoihin ole toivonut. Olen esimerkiksi vuoden vaihtuessa sanonut hiljaa mielessäni Tapahtukooon Sinun
tahtosi. Ja olen myös tarkoittanut sitä.
Olen näet todennut jo monesti, että toiveet ovat vaarallisia. Joskus ne näet voivat toteutua. Ja tulos ei ole lähimainkaan sitä mitä odottaa saattoi. Parempi olisi ollut jättää toivomatta. Luulen että tällaisen toisenlaisen totuuden eteen on nyt joutunut esimerkiksi Timo Soini, joka on toivonut valtaa. Nyt hänellä sitä on ja miten onkaan käynyt.

Vesi herahti kielelle luettuani erään elintarvikefirman tiedotteen. Kas kun se kertoi puolukkapuurosta. Ja sehän on nyt sesongin "must".
Mikä juuri nyt sen parempaa kuin kuohkeaksi vispattu vaaleanpunainen puolukoista ja mannasuurimoista valmistettu puuro. Sitä äitikin teki aina syksyisin kun puolukat olivat parhaimmillaan.
Tietty tämä puuro toi mieleen muitakin puuroja.
Isäni lempipuuro oli ruispuuro, mielellään uunissa haudutettuna. Ja kyllä se minullekin maistui.
Eräs ystävättäreni taas oli tykästynyt tattaripuuroon, mitä nyt ei kovin usein olekaan tarjolla. Hyvää sekin oli ja on.
Joskus pyhisin ikäänkuin juhlapuurona sopii tarjota suklaapuuroa.
Ihan tavallinen puuroni on aamuisin nauttimani kaurapuuro. Sen kuiduthan tekevät hyvää vatsalle pitkin päivää.
Voisilmä puuron keskelle ja lasillinen maitoa juomaksi. Siinä se.
Riisipuuroa keitän joskus kun maitoa on paljon ja vaarassa hapantua ellei sitä käytä pois. Mikrossakin riisipuuroa olen valmistanut, laiskuuttani. Ihan kelvollista se on ollut niinkin.
Elintarvikeyritys mainitsi myös omenapuuron, johon käytetään sekä omenamehua että omenoita.
Mutta yhdestä puurosta en piittaa. Ohrapuuro ei minulle maistu.
Puurojen yksi etu on niiden edullisuus.

Olen ottanut tavakseni ilmoittaa, ettei juttujani voi enää kommentoida kuten aikaisemmin.
Tähän on hyvä syy. Olen väsynyt feikkeihin, jotka ilmoittavat erilaisista kuten eroottisista palveluistaan.
Näitä kommentteja poistin aikaisemmin kunnes väsyin.
Ilmoitin näistä tunkeilijoista Cityn tietotekniikkavastaavalle ja toivoin hänen auttavan minua poistamaan kommentit ja estämään tulevatkin. En saanut apua enkä vastausta.
Nytkin minua odottaa 28 kommenttia uudempiin ja vanhempiin juttuihini. Todennäköisesti useimmat ovat tätä samaa häirintää kuin aikaisemminkin. En jaksa edes katsoa kaikkia.
Yhtä kaikki: tässä on selitys miksi juttujani ei voi enää kommentoida.

Polkupyöräilijän kuolema on surullinen tapaus. Autoilija lienee syyllinen onnettomuuteen.
Mutta syytä on sysissä ja sepissä. Polkupyöräilijätkin ovat vaarallisia.
Viimeksi toissa päivänä oli tällainen tilanne Mechelininkadulla:
Kävelin vierekkäin naisen kanssa, joka työnsi lasten rattaita. Meitä vastaan jalkakäytävällä tuli raavas mies polkupyörällä. Kumpikikin meistä naisista kaiketi oletti, että pyöräilijä menee ajotielle, koska siinä ei ollut edes autoja. Vaan ei, hän ajoi kovaa vauhtia meitä kohti ja ohitti meidät välistämme.Me siis jouduimme väistämään. Jalkakäytävällä.
Hänen toimessaan ei ollut mitään järkeä, vain vaaraa meille.
Tämä ei suinkaan ole ainoa vaarallinen tilanne, jonka polkupyöräilijä on minun nähteni jalkakäytävällä aiheuttanut. Jalankulkijat ovat kerran jos toisenkin vaarassa, kun polkupyöräilijät huristavat kovaa vauhtia kohti tai ohittavat äkkiseltään selän takaa tullen.
Jalkakäytävät eivät ole pyöräilijöitä varten mutta tähän ei kukaan puutu.
Esimerkiksi Merikannontiellä, jossa on oikein pyörätiekin pyöräilijöille, heitä ajelee jalkakäytävällä jalankulkijoiden seassa.
Autoillessani pelkään pyöräilijöitä. He ovat täysin arvaamattomia ja kaikki eivät tunne liikennesääntöjä. Kahdesti on pyöräilijä yhtäkkiä kääntynyt autoni edestä vasemmalle minkäänlaista merkkiä antamatta. Jos vauhtini olisi ollut kovempi kuin oli, törmäys olisi tullut.

Nyt on sitten syytä skarpata facebookiinsa kavereita hyväksyessään. Kaveripyynnön lähettäneen tulot ja varallisuus ja maine on varmaan hyvä tsekata ennen kuin omaan piiriinsä ketään hyväksyy. Sillä koskaanhan ei tiedä jos vaikka vielä joskus tulisi tarve hankkia lainaa.
Fortunen tiedon mukaan on näet niin, että facebookin kaverit voivat tulevaisuudessa vaikuttaa lainan saantiin.

http://fortune.com/2015/08/04/facebook-loan-approval-network/

Minä, joka siis olen luullut, että itselläni olisi asiaan paljonkin merkitystä, olen väärässä.
Ne olivat niitä aikoja, ne, kun vielä pankkiiri arvioi minun maksukykyäni ja asuntoni arvoa asuntolainaa hankittaessa.
Pitäisiköhän ruveta käymään vanhojakin kavereita läpi? Jos joukossa on vaikka joku köyhäilijä ja boheemi, lainan saantini voisi tyssätä. Mutta on siinä suuri työt kun kaikkien pätevyyden käy läpi.
Ei edes niin yksinkertainen asia kuin kansalaisuus paljasta taloudellista hyvin- tai huonovointia. Kreikkalaisista kavereistanikin valtaosa on oikein hyvin toimeentulevia: on menestyvä muodinluoja, Miamissa asuva kreikkalainen kiinteistövälittäjä, kansainvälinen valokuvaaja. Heitä miettiessäni olenkin ihmetellyt, että mitä ihmettä tässä kreikkalaisten köyhyyttä valitetaan.
No niin, he siis saavat olla kaveripiirissäni. Ja onnekseni olen hankkinut pari sheikkiäkin kavereiksi. Varmaan pankkiirini osaa arvostaa heidän varallisuuttaan niin että lainahanat tarvittaessa aukeavat.