Darkness, my old friend
Viime yönä unta sai viisi tuntia, nyt taidetaan päätyä lähemmäs neljää.
Ei seitan.
Sain tänään yhden elämäni omituisimmista kohteliaisuuksista.
Minulla on kuulemma kauniisti taipuva niska.
Olikohan se kohteliaisuus vai sellainen näkemys, josta pitäisi nostaa äläkkä...
Saiskohan ensi yönä edes viisi tuntia unta?
Huoh.
No, töitä tehdään, kun töitä on...
"Voi, ulkona tulee lunta! Nyt tanssitaan!"
Aamukasista asti hoidossa olleet kaverin lapset villiintyivät täysin kesken Hevisauruksen kuuntelun (saatoin sillä välin vaihtaa salakavalasti levyksi Rainbown) ja alkoivat sitten tanssia Gates of Babylonin tahdissa. Kohta pitääkin pukea muksut ja lähteä palauttaamaan heidät mutsilleen sekä lähteä itse kaupungille lahjaostoksille.
Lähdin eilen varsin skeptisellä mielellä kuuntelemaan Eternal Tears of Sorrow'n keikkaa, joka osoittautui todella hienoksi. Samaten virolainen folkkimetalli upposi erinomaisesti. Onneksi keikan jälkeen tuli hipsittyä aika nopeasti kotiin, sillä lapset tulivat punaposkisina ja innokkaina Hevisauruksen, Kilven, Northern Kingsin ja hölkkähevilevyjen kanssa jo kahdeksalta. Yritin saada heidät innostumaan esimerkiksi Amorphiksesta (örinä ei miellyttänyt), The Gatheringista (ei ollut kiva), Type 0 Negativesta (tyttö innostui Pete-sedän äänestä) tai Slayerista (ei kiva, mutta laulaja näytti merirosvolta). Onneksi sentään Dio ja Rainbow saivat armon. Ei millään pahalla, mutta se Hevisaurus on melkoista kukkua, ja hölkkähevibändien tahdissa voi vain polkea spinning-pyörää. Ugh.
No, nyt on saatava pienet tanssijat talvipukineihinsa ja lähdettävä baanalle taas.Sitten tehdään taas töitä...
Herääminen venähti myöhään, kun tuli trekattua himaan eilisen riennoilta vasta aamuneljäksi. Hups. Mutta kivaa oli. (Tosin Amorphis olisi voinut soitella enemmän vanhaa matskua...)
Aamu alkoi siis rauhallisesti, lopulta kaverin kanssa päätimme lähteä kaupungille katselemaan joululahjoja. Ostimme kumpikin "lahjoja" vai itsellemme, joten hyvin pyyhkii. Huivi- ja sukkiskasa kasvoivat taas, tällä kertaa veskat, kengät ja korut jäivät väliin. Onneksi frendi hoiti sen puolen.
Iltapäivällä päätimme tarvita maisemanvaihdosta, joten sipsuttelimme pääkaupunkilaisia merenrantareittejä kaikessa rauhassa päätyen lopulta syömään hyvää etnosapuskaa. Nyt köllöttelen kotona tekemässä töitä ja pohtimassa illan ohjelmaa.
Ollako kotona vai lähteäkö keikalle?
Tehdäkö nyt rauhassa töitä vai huomenna paniikissa töitä?
Nukkuako rauhallisesti ja pitkään vai sekavasti ja liian pitkään?
On tämä naisen elämä hankalaa...
Ongelmat:
a) väsymys
b) ahistus
c) ahdistus
d) 13 desin silmäpussit
e) valasmaisen hyllyvä olo
f) univaje
g) kypsähdys
h) känkkä
i) liikaa töitä
Ratkaisu:
Taivaallisen hyvä keikka illalla. Yesh.
... ja YTV:n varassa liikkuva saa tahtomattaan jännitystä eluunsa, harkitsee oman auton hankkimista, lähettää palautetta aikatauluista, harkitsee asuinpaikkaansa ja vilkuttelee silmää työkavereille kotiinpaluuaikoihin.
*
Kun määränpäähän menee siedettävään aikaan noin yksi bussi, on se aina
a) 5 minuuttia etuajassa -> juostaan ratikan edellä ratikkakiskoja, jotta kiritystä varmasti piisaa
b) 10 minuuttia myöhässä -> aletaan jo kerätä paniikkia ja pohtia vaihtoehtoisia reittejä
*
Kun bussi sitten on ajoissa/myöhässä/etuajassa, kuskin pallilla istuu:
a) kekekekekekeruusperiruusperi (kyydissä pidetään käsin, jaloin ja hampain kiinni bussin eri osista)
b) sepporäty (tervehdyshymystä lentää melkein ulos bussista)
c) kananmunalastia kuskaava setä (ollaan määränpäässä 20 minuuttia myöhässä)
d) aurinkoisesti hymyilevä kaveri (ei kehtaa märistä edes 25 minuutin myöhästymisestä)
*
Pitääkin mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas juosta kilpaa ratikkakiskoilla, roikkua hampailla kiinni istuimestaan tai harrastaa joogahengitystä...
... ja tehdä sitten kaiken uudestaan iltapäivällä, jos silmäpeli teepannulla ei tuota tulosta (= kotimatkaa jonkun autossa)...
Infernaalinen väsymys.
Huokaus.
Aamulla saa kaivaa jaksamisen ja motivaation esiin kauhakuormaajalla.
Ihanaa.
Arjen runoutta.
Tai ainakin arjen ruostunut reuna...
Ystävättäreni sai vuosisadan hevakan Hesarin "seksimainosliitteestä", mikä se sitten lieneekään. Ehkä postimies oli innostunut siitä niin paljon, että pihisti koko Hesarini. En saanut lehteäni lainkaan, ja työpaikan lehdestä oli jäljellä vain mainoskuvien muokkauksella alkanut C-osa...
Olin töissä myöhään potemassa puhdasta murhanhimoa noin maailman joka toista asiaa kohtaa. Tietsikka temppuili, tarvittavia tavaroita ei ollut saatavilla ja aikataulu ei pitänyt. Juuri kun ajattelin ryhtyä primitiivikarjuntaan, soi puhelin. Haukahdin puhelimeen jotain neandertalilaiselta kuulostavaa, ja ystävätär aloitti lennosta raivoamisensa.
Minulla meni ikuisuus ymmärtää raivon lähdettä. Kun hän tunki samaan lauseeseen ja yhtäläisyysmerkkeihin Hesarin ja pornolehden, päädyin lopullisesti aivan ulalle.
Lopulta selvisi, että lehden välissä oli jokin "tervettä seksuaalisuutta" hehkunut mainoslärpäke, joka sai kroonisessa halipulassa ja hieman muussakin puutteessa kituvan ystäväni raivon partaalle. Neiti oli hölkännyt farkuntakamusten ja puvuntakkien perässä pitkän viikonlopun bileistä toiseen pääsemättä "edes känniseen nuoleskeluun" asti. Sitten aamulla saa selville, että muut saavat, hän ei. (Noin niin kuin karrikoituna...)
Oma viikonloppuni sujui iloisesti ystäväporukassa baarissa ja toisaalta rauhassa kotona, joten olin kenties hieman eri aaltopituudella. Toisaalta ymmärsin kaveriani, jolle vuoden sinkkuus on ollut helvetin esikartano kymmenvuotisen parisuhteen jälkeen. Minä taas olen kroonistanut oman halipulani niin tehokkaasti, että se on paketoitu vaatekaapin ylähyllylle korsetin ja megahamosen viereen. Niille on aikaa joskus vuoden 2010 keväällä. Ehkä. Siihen asti yritän pysyä kaidalla tiellä paijaamalla kaikki Kallion koiria...
Ystäväni haukkuessa Hesaria minä yritin tehdä töitäni ja saada edes joskus trekattua bussipysäkille. Kun lopulta kipitin henki kurkussa ja viime tipassa bussille, oli ystäväni päässyt kiukkuamaan jo Linnan puvuista ja muustakin. Yritin olla solidaarinen ystävä, mutta en vissiin oikein onnistunut, koska kuulostin kuulemma ynseältä.
Onneksi puhelu loppui. Sain hoippua kotiin syömään ja sitten taapertaman pientä iltalenkkiä. Nyt katselen kaipaavasti omaan pientä sänkyäni. Se on minun. Ja vain minun. Ihan yksin. Yesh.
Olen onnistunut uskottelemaan itselleni taas monenlaisia asioita. Osaan ei tosin ole juuri tarvinnut pahemmin uskottelua, kun on jatkuvasti väsynyt. Osaan taas on pitänyt keksiä tuplasti selityksiä, koska elu on ollut kovasti tylsää, että jalka on vipattanut reippaamman elon perään.
Syksy on ollut kovasti työntäyteinen. Olen ollut toisaalta viehtinyt koruttomaan ja tylsään elooni (miinus monenlaisen treenauksen hienosti estäneet krempat ja flunssat sekä ylipitkät työpäivät kaikkine kummallisuuksineen). Harmaa vanhapiikaelo on balsamia mielelle, on päässyt monin tavoin keskittymään nk. olennaiseen.
Huono puoli hiljaiselossa on se, että on tullut pohdittua monenlaista ahdistavaa ja vaikeaa asiaa. Kun rättiväsyneenä kaatuu punkkaan jo valmiiksi paniikissa liian vähäisistä unista, on onneksi aika usein vaipunut horrokseen nopeasti. Toisinaan on sitten käynyt niin, että on tullut tuijoteltua eri muotoja saanutta kuuta ja pohdittua kaikenlaista sekavaa, mikä ei tasan tee hyvää ainakaan seuraavan työpäivän mielialoille.
Viime aikoina on ollut onneksi aikaa myöskin keikoille, loppuviikosta pääsee taas ihailemaan Amorphista hyvässä seurassa. Tiukan aikataulun huono puoli onkin ollut se, että viikkokeikat ovat olleet kaukainen haave parantuneista aloitusajoistaan huolimatta. Niinpä olenkin istunut kotona tekemässä töitä ja luukuttanut vaihtelevan synkkäsävyistä settiä menemään. Funeral doom on viime aikoina ollut kova sana yhdessä vanhan viemäripörinän kanssa. My Dying Briden ja Fields of the Nephiliminkin keikalle olisi toisaalta tilausta tässä pimeydessä.
*
Voisi taas jatkaa töitä, jotta pääsisi joskus nukkumaan. Villi elämä saa vielä odottaa...
Vaikka sitä elääkin aivan älyttömän kuumaa ja kiinnostavaa töihin-kotiin-ruokaa-lenkille-töitä-syömistä-töitä-unta -eloa, sitä on edelleen, kaikesta sairastelurupsahtamisesta ja muusta huolimatta, niin älyttömän hottis, että aamuyön ritarit soittelevat jopa viikolla. Great.
Viikonloppuna oli kivaa. Siksi sitä tuli istuttua autuaan oravan lailla sunnuntaina sohvalla ja luettua, vaikka olisi pitänyt tehdä töitä. Pääsin unille aivan liian myöhään, mutta napsautin kuitenkin kännykän äänettömälle. Pari vanhaa frendiä oli ollut toikkaroimassa sen oloisesti, että pientä liskoa oli odotettavissa. Oikeassa olin. Taas.
Aamulla möngin haudasta nousevan Draculan sulokkuudella ylös sängystä ja suuntasin urheasti kohti kylppäriä. Nassun kampaamisen, pukeutumisen ja pakkaamisen jälkeen nappasin loput kamat mukaan ja suoritin pikaspurtin bussille. Vasta bussissa inspektoin kännykkäni. Kuusi puhelua. Kahdelta eri ritarilta. Ei kiva.
Toinen ritari soitti lounastunnilla ja marisi, kun en ollut vastannut puheluihin. Toinen tekstasi surkeana, että miksen vastannut puheluihin, koska hänellä oli tylsää yösydännä. Itse pohdin, että onpas minulla fiksuja kavereita. Pidin kummallekin keskipahan pedagogisen puhuttelun, joka tehoaa yhtä hyvin kuin länsimainen demokratiapuhe totalitaarisen valtion valtaapitäviin.
Taidanpa laittaa taas kännykän pois päältä...
