Tere Sammallahti

Eipä mene kuukautta, hyvä jos viikkoa, ettei joku kansanedustaja tai virkamies jäisi kiinni veronmaksajien rahojen kuppaamisesta tai muusta korruptiosta. Joulukuun suhmurointikisan voittaja on lapsiasiavaltuutettu ja SDP:n eduskuntavaaliehdokas Tuomas Kurttila, jolla vaikuttaisi menneen omat ja veronmaksajien rahat mystisesti sekaisin aivan tässä vaalien alla.

Uutissuomalainen oli perkaillut Kurttilan taksikuitit, joista kävi ilmi, että viimeisen kolmen kuukauden ajalta laskua oli kertynyt yhteensä yli 5000 euroa. Työpäivää kohden tämä tekee n. 80 euroa, mitä on vaikeaa pitää kohtuullisena ilman erityisen painavia selityksiä. Ja selityksiä Kurttilalla kyllä oli tarjota, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi hälventänyt epäilyksiä korruptiosta.

Kurttila oli esimerkiksi ajanut 600 eurolla Oulusta vaalipiiriinsä Jyväskylään taksilla, vaikka näiden kahden kaupungin välillä kulkee yllin kyllin junia ja busseja. Itse ajattelen, että työmatkana maksatetun reissun tulisi liittyä lapsiasiavaltuutetun toimenkuvaan, joka on edistää YK:n lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista Suomessa, vaan eipä liittynyt. Tuolloin Kurttila oli menossa Naisjärjestöjen keskusliiton eli Nytkis Ry:n järjestämään, naisten kokemaan väkivaltaa käsittelevään, seminaariin. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että Nytkis Ry:n puheenjohtaja sattuu olemaan Kurttilan puoluetoveri, SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen. On ymmärrettävää, että Kurttila haluaa näyttäytyä urastaan päättävien poliitikkojen ja sidosryhmien järjestämissä tilaisuuksissa, mutta veronmaksajilla ei ole velvollisuutta osallistua lystin maksamiseen sen enempää taksi- kuin palkkakulujenkaan suhteen.

Viime lokakuussa Kurttila ajoi taksilla Helsingistä Harjavaltaan Lapsen asialla-tilaisuuteen, jonka järjestämiseen myös puolueensa SDP osallistui. Harjavaltaankin pääsee bussilla varsin mainiosti, mutta Kurttila valitsi taksin vedoten kiireeseen ja siihen, että oli sairaana. Jos on niin sairas, ettei pysty bussilla kulkemaan, niin pitäisi jäädä kotiin sairastamaan eikä suhata taksilla muiden piikkiin.

Selkeän moraalikadon lisäksi tässä tapauksessa erityisen hämmästyttävää on Kurttilan, tai siis veronmaksajien, taksikyydeistä maksamat hinnat. Google Mapsin mukaan esimerkiksi Helsingistä Harjavaltaan on 217 kilometriä, jonka taittaminen kestää noin 2 tuntia 38 minuuttia. Kun vertailee esimerkiksi Taksi Helsingin ja Lähitaksin hinnastoihin, niin näyttäisi siltä, että Kurttila on maksanut arviolta 150 euroa ylimääräistä matkastaan Harjavaltaan. Oulu-Jyväskylä-välistäkin Otaxin hinnastolla ylimääräistä kertyy n. 45 euroa. Ymmärtäisin kämmin, jos Kurttila olisi ottanut yöllisen kännitaksin esimerkiksi Budapestin keskustasta, mutta nyt vaikuttaisi arvon valtuutetulta harkintakyky sumentuneen tavalla, joka on mahdollista vain toisten rahoilla porsastellessa.

Kolmantena esimerkkinä Uutissuomalainen nostaa esiin Kurttilan matkan Äänekoskelle demaritaustaisen eläkeläisjärjestön joulukökkäjäisiin, jonne mentiin totuttuun tapaan taksilla. Paluu tapahtui poikkeuksellisesti maailmanluokan rokkistaran elkein lentokoneella. Mysteeriksi jää, miksi n. 40 kilometrin yhdensuuntainen matka piti taittaa lentäen ja miksi Kurttila osallistui mieluummin demarieläkeläisten juhlaan eikä Helsingissä samaan aikaan järjestettyyn lapsen oikeuksien ajankohtaispäivään, mutta vanha cyberpunkkarin sananlaskuhan kuuluu, että tyyli ennen tarkoitusta. Tästä keikasta lasku veronmaksajalle oli onneksi vaatimaton 330 euroa.

Kurttila selitti matkakulujaan myös sillä, että hänen toimessaan on tärkeää jutella niin taksikuskien kuin eläkeläistenkin kanssa. Tällaiset läpinäkyvät hätävalheet ovat aivan täyttä sontaa, sen tietää aivan jokainen, myös Kurttila itse. Muutenkin Kurttilan halu keskustella asioista avoimesti on kyseenalaistettava ottaen huomioon, että hänen Twitterissä osoittamastaan blokkausinnosta on käyty keskustelua aivan lehtien palstoilla asti. Vain pari viikkoa sitten hän blokkasi edeltäjänsä Maria Kaisa Aulan, joka erehtyi kyseenalaistamaan Kurttilan samanaikaista toimimista lapsiasiavaltuutettuna ja SDP:n kansanedustajaehdokkaana. Ehkä kannattaisi pohtia omaa käytöstä sosiaalisessa mediassa ennen kuin on tilanteessa, jossa juttukaveri pitää tilata taksikeskuksesta.

On vielä ymmärrettävää, että lapsiasiavaltuutetun some-kanavien kautta julkaistaan Kurttilan vastaus saamaansa kritiikkiin. Mutta se on erikoista, että nämä mediat valjastetaan puolustamaan Suurta Johtajaa useilla some-viesteillä, vaikka kritiikin kohde on juurikin Kurttila, eikä lapsiasiavaltuutettu instituutiona. Esimerkiksi oikeusministeriössä työskentelevä Joonas Könttä kyseenalaisti Kurttilan toiminnan, jolloin Lapsiasiavaltuutetun Twitter-tililtä hyökättiin takaisin ja tägättiin jopa Köntän työnantaja mukaan keskusteluun. Sama linja lapsiasiavaltuutetun Twitter-tilillä jatkui koko keskiviikkoaamupäivän.

Propsit toki Kurttilalle siitä, että lapsiasiavaltuutetulle annetuista määrärahoista jää euroja yli. Se ei silti oikeuta muuta perusteetonta rällästämistä, eikä millään tavalla ratkaise sitä ongelmaa, että oman alansa ylin virkamies tekee SDP:lle vaalikampanjaa saaden samalla medianäkyvyyttä virkansa puolesta. Ja jokainen, joka väittää, ettei Kurttila tietenkään tee vaalikampanjaa virkamiesasemaansa hyväksi käyttäen, niin katsokaapa tämä MTV:n uutisten haastattelu ja kertokaa minulle vakavalla naamalla, etteikö tällainen SDP:n vaaliteemojen papukaijamainen toistaminen ja hallituksen osoittaminen sormella muka ole vaalikampanjointia.

Kurttila olisi viisas, jos ojentaisi vaalikampanjan ajaksi valtikan sijaiselleen. Sijaisesta puheen ollen, kirsikkana tämän tapauksen kakussa on se, että Oikeusministeriön sääntöjen mukaan Kurttilan matkalaskut hyväksyy hänen sijaisensa, eli tässä tapauksessa hänen alaisensa. Mitä luulette, monellako alaisella on kanttia haastaa esimiehensä matkalaskujen oikeellisuutta?

Että tällainen keissi tällä kertaa. Media-alaa opiskeleville nuorille vinkiksi, että tätä korruptiota, suhmurointia sekä siltarumu- ja eturyhmäpolitiikkaa harjoitetaan Suomessa miljardeilla euroilla vuosittain. Jos haluatte tehdä työksenne laatujournalismia, niin näiden kansalaisjärjestöjen, poliittisten palkkiovirkojen ja muiden korruptiohimmeleiden perkaamisessa on työtä kymmenille journalisteille useammankin elämäntyön täytteeksi.

Rehellisyyden nimissä sanottuna tällainen taksisuhailujen kaltainen, tai muu Suomessa vuosittain paljastuva korruptio, ei ole kuin jäävuoren huippu kaikesta siitä, miten veronmaksajien rahoja väärinkäytetään vallanpitäjien toimesta. Ja te, jotka ette ole kiinnostuneet tutkivan journalistin urasta, voitte tulevissa vaaleissa vaikuttaa äänestyspäätöksellänne siihen, ettei häpeilemättömään korruptioon lankeavilla ihmisillä ole jatkossa asemaa julkishallinnossa sen enempää virkamiehinä kuin lainsäätäjinäkään.

https://www.aamuposti.fi/artikkeli/728245-kolmessa-kuukaudessa-yli-5-000-euron-taksikulut-lapsiasiavaltuutettu-ajoi-taksilla
http://www.nytkis.org/mikanytkis
https://sukupuolentutkimus.fi/linkit/
https://taksihelsinki.fi/tilaa-taksi/taksihinnat/
https://www.lahitaksi.fi/fi/hinnasto
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oliko-kysymys-twitterissa-liikaa-lapsiasianvaltuutettu-tuomas-kurttila-esti-edeltajansa-kun-itsellani-on-kysyttavaa-kysyn-mielellani-henkilokohtaisesti/7189872#gs.qe8foO8
https://twitter.com/Lapsiasia/status/1072736470752993280
http://blogi.lapsiasia.fi/2018/12/tyomatkalla.html

Kaikki aktiivisesti mediaa seuraavat tietävät Julkisen sanan neuvoston (JSN), joka on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesäätelyelin, ja joka valvoo hyvää journalistista tapaa suomalaisella mediakentällä. Sen pitäisi olla poliittisesti ja aatteellisesti sitoutumaton, mikä mielestäni vaatisi neuvoston jäsenyyden sulkemista esimerkiksi puolueaktiiveilta ja poliitkoilta. En ole varma, onko tällaiseen periaatteeseen aikaisemmin sitouduttu, mutta ainakaan pariin viime vuoteen ei ole ja parin viime vuoden aikana JSN näyttäisi politisoituneen ennätysvauhtia.

Toimittajakunnasta kuuluvien huhujen mukaan JSN:n nykyisen puheenjohtaja Elina Grundströmin aloitettua toimikautensa neuvoston eettinen integriteetti olisi alkanut murentua. Silmiinpistävää Grundströmin taustassa on se, että hän on entinen Vihreiden puolueaviisin, Vihreän Langan, päätoimittaja. En tiedä teistä, mutta minun mielestäni puoluelehden päätoimittajaa on vaikeaa pitää oikeana valintana johtamaan suomalaisen journalismin sisäistä omaatuntoa ja valvomaan puolueettomuutta. Nimiä mainitsematta satun myös tietämään, että moni toimittaja ajattelee samalla tavalla.

JSN:ssä jäsenenä toimii myös Vihreiden presidenttiehdokkaan, Pekka Haaviston, kampanjavastaavana toiminut Maria Swanljung. Ja niin kuin tilanne ei olisi jo tarpeeksi vakava JSN:n seilatessa Grundströmin johdolla PR-katastrofista toiseen, teki neuvosto juuri päätöksen ottaa jäsenekseen Tuomas Rantasen ja Nitin Soodin.

Teille, jotka ette seuraa politiikkaa ja mediaa tarkalla silmällä, Tuomas Rantanen on umpivasemmistolaiseen Voima-lehteen kirjoittava toimittaja sekä Voima Kustannus Oy:n osakas yhdessä mm. Suomen rauhanpuolustajien, Luonto-Liiton ja Maan Ystävien, sekä Heikki Hiilamon kanssa. Kaikki näistä tunnetaan kytköksistään mm. kommunisteihin, Vasemmistoliittoon, Vihreisiin ja muihin puoluepoliittisiin projekteihin sekä ääriaatteisiin.

Mitä taas tulee Nitin Soodiin, hän on Vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan entinen avustaja ja vaikuttanut pitkään Vihreiden aatteelliseen työhön. Twitteristit tuntevat Soodin lähinnä vasemmistoaatteen ja feminismin värjäämästä nettiräyhäämisestään, sekä vähintäänkin kulmakarvoja kohottavista rotuteorioistaan, joissa valkoihoiset, ja erityisesti valkoiset miehet, edustavat kaikkea maailmassa tapahtuvaa pahaa.

Kerrataanpa siis: Vihreiden puoluelehden Vihreän langan entinen päätoimittaja johtaa Julkisen sanan neuvostoa, joka nyt valitsi varajäsenekseen kaksi aktiivista Vihreän puolueen kannattajaa. Kun vieläpä tiedetään, että neuvosto valitsee varajäsenet itse, niin on vaikeaa olla uskomatta, etteikö Grundström itse olisi esittänyt Soodia neuvoston varajäseneksi. Toki tämä viimeisin menee arvuutteluksi, koska kaikki JSN:n toiminta ei ole julkista, mikä ei tietenkään ole ollenkaan arveluttavaa, kun sen tehtävä kuitenkin on valvoa sananvapauden ja lehdistönvapauden toteutumista.

Minusta on ilmiselvää, että yhdelläkään näistä henkilöistä ei tulisi olla roolia riippumattomassa ja poliittisesti sitoutumattomassa median itsesääntelyelimessä. Mediaa kuluttavan kansalaisen, saati muiden journalistien, on mahdotonta vakuuttua JSN:n poliittisesta neutraaliudesta, jos sen jäsenistöön otetaan puoluepoliittisesti sitoutuneita ihmisiä ja aatteensa sokaisemia nettiagitaattoreita. Kun soppaan vielä lisätään Grundströmin julkisuuteen vuotaneet johtamismetodit, joita ei hyvällä tahdollakaan voi kytkeä tehtävänsä vaatimaan lahjomattomaan etiikkaan ja moraaliin, niin voi vain kysyä, miksei asiasta puhuta julkisuudessa enempää? Eikö journalisteja ja medioita kiinnosta Julkisen sanan neuvoston korruptoituminen?

Jos Julkisen sanan neuvosto kyllästetään puoluepoliittisesti sitoutuneella ja aatteellisten ääripäiden edustajilla, olemme menettäneet sen tahon, joka vahtii vallan vahtikoiraa. Nyt tehtyjen linjausten puitteissa Julkisen sanan neuvostoon voitaisiin valita myös pääministerin henkilökohtainen avustaja, Kokoomuksen puoluelehden päätoimittaja tai vaikkapa minut, Kokoomuksen kansanedustajaehdokas. Jokainen voi tykönään kysyä, uskoisitteko tällaisessa tapauksessa JSN:n kykenevän puolueettomaan ja objektiiviseen päätöksentekoon?

Jokaisen journalistin, poliitikon ja valveutuneen kansalaisen tulisi nousta vastustamaan tällaista kehitystä, joka syö lehdistönvapautta ja ja suomalaisen median uskottavuutta rotan lailla. Puoluepolitiikalla tulee olla journalismiin tai journalisteihin mahdollisimman pieni vaikutus, jotta äänestäjät saavat mahdollisimman todenmukaista tietoa siitä, miten tätä maata hallitaan ja johdetaan, se on yksi avoimen ja toimivan demokratian kulmakivistä.

http://www.jsn.fi/uutiset/jsn-n-uudet-jasenet-valittu-2/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Rantanen
https://www.vihreat.fi/tyoryhmat-2014-2015
https://www.marmai.fi/uutiskommentti/vyoryiko-jsn-aan-vihreiden-hyokyaalto-6751745
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/julkisen-sanan-neuvosto-napertaa-eika-kykene-puuttumaan-oikeasti-isoihin-asioihin-onko-jsn-rikki/
https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/valemedia-vai-mediavale-korjaako-valtamedia-omat-virheensa-enta-mita-siihen-sanoo-jsn
https://www.rapport.fi/static/attachment/Kulissien-takana.pdf
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005800513.html
http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257246-onko-jsnsta-tulossa-moraalitoimisto
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/huutamista-sai-pelata-me-itkettiin-siella-puheenjohtaja-elina-grundstrom-pani-johtamisellaan-jsnn-sekaisin/?shared=1035629-9c7ae5a2-10
https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/elina-grundstrom-pyytaa-anteeksi-virheitaan-johtamisessa/

Pari päivää sitten Elinkeinoelämän keskusliitto järjesti eduskuntavaalipaneelin, jossa vieraana oli kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Keskustelu ei tarjonnut suurempia yllätyksiä, paitsi sen yhden, josta joudun nyt ruoskimaan omaa puoluettani Kokoomusta.

Minulle ei nimittäin mene millään tajuntaan, että miksi Kokoomus puheenjohtajamme Petteri Orpon suulla irtisanoutuu kaikesta yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa jo viisi kuukautta ennen vaaleja? Mitä tarkoitusta tällainen julistus oikein palvelee, kun emme edes tiedä, montako Perussuomalaista vaaleissa menee läpi ja keitä he ovat?

Yritin kysellä asiaa sosiaalisen median kautta, mutta koska vastausta ei tullut, niin joudun tulkitsemaan Petteri Orpon asiaa käsittelevää puhetta vuodelta 2017. Siinä todettiin, että persujen äänestettyä Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi, ei Perussuomalaiset enää ole se puolue, jonka kanssa hallitus muodostettiin. Mutta kun se on edelleen aivan se sama Perussuomalaiset, joista on kohuttu jo yli kymmenen vuotta. Soini ratsasti ihan samoilla konservatiivisillä ja maahanmuuttovastaisilla näkemyksillä vuosikaudet, eikä Perussuomalaisten PJ-äänestys muuttanut muuta kuin sen, että yksinvaltias Tim Il Soinilla alkoi lipsua ote hillotolpasta. Mikä hallitusohjelmassa muuttui persujen hajoamisen jälkeen? Mikä persujen retoriikassa muuttui? Ei yhtään mikään.

Ja kyllä minusta on ihan oiva kysymys, että miksi Kokoomukselle kelpaa europarlamentissa sellaisten herrojen kuin Unkarin Viktor Orbanin ja Itävallan Sebastian Kurzin seura, muttei verrattain maltillisemman Halla-ahon seura kotiparlamentissa? Toki, kokoomuslaiset mepit kuuluvat Orbanin kritisoijiin, mutta jos Kokoomus olisi lähtenyt hallituksesta Halla-ahon persujen takia, niin miksei sitten EPP:stä Orbanin takia?

Haluaisin myös huomauttaa, että moni kokoomuslainen ei näe Perussuomalaisten virallisia maahanmuuttolinjauksia aivan sellaisena mörkönä kuin nyt maalaillaan, vaan moni aktiivi ajattelee tiukan ja resurssiviisaan pakolaispolitiikan olevan edellytys sille, että kansantaloutemme on jatkossakin kunnossa ja mahdollisuus auttaa apua tarvitsevia. Eroja persuihin löytyy suhtautumisesta työperäiseen maahanmuuttoon, mutta toisaalta myös SDP AY-veljineen vastustaa työperäisen maahanmuuton helpottamista, sama koskee montaa Vasemmistoliiton AY-aktiivia. Samalla vasemmistopuolueet haluaisivat kiristää työmarkkinasääntelyä ja verottaa yrittäjät henkihieveriin. Silti yhteistyötä sosialistien kanssa ei kuitenkaan ole julistettu pannaan arvopohjaan vedoten. Minusta tämä on vähintäänkin ristiriitaista.

Mutta mitä perussuomalaisten salonkikelpoisuuteen tulee, niin onhan se selvää, että moni kansanedustajistaan kannattajineen ovat tehneet itsestään poliittisesti mahdollisimman ei-pidettäviä. Eiköhän jokainen ole kuullut kaiken maailman mikaniikkojen ja teuvohakkaraisten verbaalioksennuksia aivan tarpeeksi viime vuosien aikana, ja useimmat meistä julkiseen keskusteluun aktiivisesti osallistuneista on saanut osansa anonyymien tai vähemmän anonyymien persukannattajien raivosta netissä.

Viimeisin oiva esimerkki nähtiin, kun Kokoomusnuorten liitto päätti kannattavansa subsidiariteettiperiaatetta, eli läheisyysperiaatetta, kunnioittavaa EU-liittovaltiota. Twitteriin kerääntyi välittömästi raivostunut persulauma, joka ihan puolueen virkailijoiden ja ehdokkaiden äänillä syytti Kokoomusnuoria maanpettureiksi ja langetti kuolemantuomioita tulevaa sisällissotaa silmällä pitäen. Vaikka EU-päättäjien vallanhimoa ja jatkuvaa EU-kansalaisten arjen mikromanagerointia katsellessa itsekin suhtaudun skeptisesti Kokoomusnuorten tavoitteeseen, niin joku hyvän maun raja se on kritiikilläkin.

Tämä on vain yksi lukuisista esimerkeistä , jotka todistavat, että Halla-aho tekisi valtavan palveluksen sille avoimeen ja älykkääseen keskusteluun kykenevälle perussuomalaisten enemmistölle, jos ottaisi selkeästi kantaa puolueaktiivien räyhäämiseen. Aktiivijäsenistönsä keskuudesta kuuluva tappouhkauksin ja maanpetturisyytöksin ryyditetty räkyttäminen kun syö persuilta aivan valtavasti sitä uskottavuutta yhteistyökykyisenä puolueena, jota suomalaisessa monipuoluejärjestelmässä väistämättä tarvitaan.

Mutta kaikesta tästä huolimatta, etukäteen kieltäytyminen yhteistyöstä yhden puolueen kanssa on strategisesti äärimmäisen huono liikku, enkä ymmärrä, mitä hyötyä tällaisesta linjauksesta voisi olla? Kokoomus ei takuuvarmasti saa lisää ääniä sillä, että liitymme kuunatsijahtiin Antifan, kommunistien ja muiden äärijärjestöjen kanssa veljeilevien Vasemmistoliiton ja Vihreiden kanssa.

Päin vastoin, mehän maalaamme itsemme tällä tempulla nurkkaan. Ajatellaanpa, että näillä gallup-luvuilla mennään maaliin asti ja SDP alkaa muodostaa hallitusta. Ottaako demarit Kokoomuksen hallitukseen, kun ovat neljä vuotta räkyttäneet epäinhimillisestä äärioikeistohallituksesta, joka vihaa kuulemma niin naisia, lapsia, vanhuksia, perheitä, työntekijöitä ja aivan kaikkia muita paitsi rikkaita kokoomuslaisia? Ja oikeastaan tärkeämpi kysymys on, että haluammeko hallitukseen tuollaisten kuola suupielestä roiskuen räkyttävien selkäänpuukottajien kanssa? Menemmekö hallitukseen avittamaan SDP:tä, joka juuri vaihtoehtobudjetissaan lupasi paskoa yrittäjien ja vielä koulussa olevien sukupolvien päälle?

Kyllä minulla kyllä hampaat narskahtivat irvistäessä, kun Petteri Orpo ilmoittaa ehdottoman ein yhteistyölle Perussuomalaisten kanssa samalla, kun Vasemmistoliiton Li Andersson toppuuttelee, että eipäs nyt demonisoida muita puolueita. Toki rehellisyyden nimissä mainittakoon, että vaikka Anderssonin näkemys sinällään on oikea, niin onhan se silti aivan äärimmäisen tekopyhä. Vasemmistoliitto kun on jo kuukausia aikaisemmin linjannut, Vihreiden tavoin, ettei se mene samaan hallitukseen persujen kanssa. Että se siitä hurskastelusta.

Eniten minua huolettaa, että millaiseen umpikujaan suomalainen parlamentarismi ajautuu, jos tästä tulee tapa? Viitteitä tästä voinee saada Ruotsista, missä vaalit pidettiin jo lähes kolme kuukautta sitten, mutta hallitusta ei ole onnistuttu vieläkään kokoamaan. Vuosien ajan Ruotsidemokraatteja yritettiin eristää kaikesta parlamentaarisesta päätöksenteosta ja nyt he ovat kolmanneksi suurin puolue. Samalla Ruotsin päätöksentekokoneisto on ajautunut kriisiin, kun yksi hallitustunnustelija toisensa jälkeen epäonnistuu hallituksen kokoamisessa ja Ruotsidemokraatteja edelleen väistellessä. Tilanne on typerä ja kaikille haitallinen, muttei ollenkaan mahdoton myös Suomessa.

Kun tilanne vieläpä on se, että ilman Kokoomusta, Keskustaa tai Perussuomalaisia vasemmistopuolueilla ei gallupien valossa riitä kannatusta muodostamaan enemmistöhallitusta, niin nyt olisi oivallinen tilaisuus Kokoomukselle, Keskustalle, persuille ja pienpuolueille neuvotella kassakaappisopimus, jolla vasemmistohallitus voidaan pakottaa neuvottelupöytään koko hallituskauden ajan. Suoraan sanottuna se voisi olla kotimaiselle parlamentarismille jopa eheyttävä nelivuotiskausi, kun hallitus joutuisi oikeasti neuvottelemaan opposition kanssa tehtävistä uudistuksista.

Juuri tällaisten vielä auki olevien mahdollisuuksien takia on puolueelta kuin puolueelta huonoa taktiikkaa sulkea muita puolueita yhteistyön ulkopuolelle. Tällaisella manööverillä voi korkeintaan sitoa omat kätensä muiden puolueiden käsien jäädessä edelleen vapaaksi tulevia hallitusneuvotteluita varten. Sen enempää Kokoomuksella kuin Suomellakaan ei ole varaa sosialistihallitukseen, joten Kokoomuksen puoluejohdon on nyt pidettävä pää kylmänä ja keskityttävä vaalityöhön. Hallitusohjelmaa ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita kyllä ehditään miettiä sitten vaalien jälkeen.

https://www.petteriorpo.fi/2017/06/puhe-kokoomuksen-periaateohjelmaseminaarissa-20-6-2017/
https://twitter.com/Kokoomusnuoret/status/1066323430969098240
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/265373-andersson-ja-sipila-varoittavat-perussuomalaisten-demonisoinnista-orpo-ja-rinne
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/258720-halla-ahon-perussuomalaisten-kanssa-hallitukseen-2-puolueelta-suora-ei-2-voisi
https://yle.fi/uutiset/3-10519541
https://twitter.com/carlbildt/status/1065657112347463680?s=19
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005901149.html

Nuoret! Vasemmistopuolueet ovat työntämässä kätensä syvälle taskuihinne, nyt on aika herätä puolustamaan omia oikeuksianne!

Oppositiopuolueet julkaisivat juuri vaihtoehtobudjettinsa, ja varsinkin poliittisen kentän vasen laita markkinoi nyt antavansa kaikille kaikkea kivaa. Ehdotetut menot katettaisiin korottamalla yrittäjien verotusta ja jakamalla etupainoisesti nuorempien sukupolvien rahoja eläkeikäisille.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, vasemmiston esityksissä on hyvätkin puolensa. Seassa on yritystukien leikkauksia, panostuksia koulutuksen määrärahoihin, haittaveroja ympäristöpäästöille ja sen sellaista. Ne ovat yleisesti ottaen kannatettavia asioita, mutta kun loput 95 % esityksistä aiheuttaa lisäverotusta, työttömyyttä, kannustinloukkuja ja kansantalouden hyytymisen, niin jokaisen äänestäjän tulisi olla asiasta kiinnostuneita.

SDP leikkaisi työllisyyden parantumista arviolta muutamilla tuhansilla työpaikoilla, mutta koska esityksensä perustuu Itsenäisyyden juhlarahaston ja Suomen pankin kertaluontoiseen ryöstämiseen, olisi jo vuonna 2020 luvassa jälleen massiivisia verojen korotuksia ja työpaikkojen katoamista. Vasemmistoliiton malli taas tuhoaisi pahimmillaan lähes 30 000 työpaikkaa ja Vihreiden malli 40 000 työpaikkaa. Vasemmistopuolueiden keinoilla siis tuhottaisiin yhdessä vuodessa pahimmillaan jopa kolmannes viimeisen neljän vuoden aikana luoduista työpaikoista, tulevina vuosina tietysti vielä enemmän.

Vasemmiston mainosmateriaaleissa nuorten ja yrittäjien ryöstämistä väitetään innovaatioksi ja oikeudenmukaiseksi uudistamiseksi. Jos et ole seurannut politiikkaa aikaisemmin, niin nuo myyntipuheet voivat tuntua luottamusta herättäviltä, mutta tosiasiassa kyseessä jo vuosikymmeniä vanha rekkamiehenpastilli samassa kulahtaneessa kiiltopaperissa. Luvassa on vasemmistopuolueille tuttuun tyyliin syveneviä kannustinloukkuja, riistoverotusta, julkisen sektorin kasvattamista ja velkaantumista. siis kaikkea sitä, mikä murentaa Suomen kansantalouden kivijalkaa ja nuorempien sukupolvien mahdollisuuksia menestyä tulevaisuudessa.

Nämä tosiasiat eivät muutu sillä, että puolueiden mainosmateriaaleihin on kirjoitettu ulkokullattuja fraaseja tulevaisuusohjelmista, tuloerojen tasaamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Päin vastoin, vasemmistopuolueiden työllisyyttä heikentävä politiikka nimenomaan lisää köyhyyttä, kun yhä useampi tippuu työelämästä yhteiskunnan tukiverkkoihin ja tulee riippuvaiseksi kasvavista tulonsiirroista. Tämä luo viheliäisen noidankehän: Kun verorahat yhä enenevissä määrin menevät työttömyyden ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden, kuten syrjäytymisen, päihdeongelmien ja mielenterveysongelmien hoitoon, joudutaan veroja taas korottamaan, mikä edelleen leikkaa palkansaajien käytettävissä olevaa rahaa ja näin kiihdyttää työttömyyden pahentumista.

Ja miksi nostin erikseen esiin eläkkkeet? Jos et ole perehtynyt eläkejärjestelmämme yksityiskohtiin, niin tässä sinulle oikeastaan yksi tärkeimmistä knopeista. Eläkejärjestelmämme on rakennettu sen oletuksen varaan, että uusi sukupolvi on aina edeltävää lukumäärältään isompi ja paremmin toimeentuleva. Vastoin tuota ennakko-oletusta, eläkeläisten määrä kasvaa samalla, kun maksajien määrä vähenee. Samalla kansantaloutemme velkaantuu hurjaa vauhtia.

Niinpä nyt eläkkeellä oleva sukupolvi maksoi työuransa alussa eläkemaksuja n. 5-10 %, siinä, missä tänä päivänä työuransa aloittavan palkasta menee jo 25 %, ja paine eläkemaksujen korottamiseen kasvaa entisestään näiden eläkelupausten myötä. Näin ollen on odotettavissa, että eläkejärjestelmä kaatuu ennen kuin edes meidän vajaa nelikymppisten ikäpolvi on eläkeiässä, puhumattakaan teistä paljon nuoremmista. Suomalaisten tulisi ymmärtää, että jokainen meidän nuorempien sukupolvien eläkemaksuihin maksama euro on menetettyä rahaa ja pois mahdollisuuksistamme pärjätä taloudellisesti tulevaisuudessa.

Niinpä erityisesti nuorten sukupolvien kannattaa viimeistään nyt nousta puolustamaan omaa tulevaisuuttaan. Monien puolueiden vaalipuheet höystetään kivoilla lupauksilla eläkeläisten, köyhien ja vähäosaisten lisätukemisesta, ja myös nuorille vilautellaan porkkanaa lupauksin opintorahan nostamisesta. Se tuntuu takuuvarmasti houkuttelevalta, mikä on ymmärrettävää, sillä houkuttelevaksi se on budjetin laatijoiden toimesta tarkoitettukin.

Mutta kuten edellä jo todettiin, kasvavien tulonsiirtojen haittapuolena on korkeampi verotus ja vähemmän työpaikkoja. On aivan selvää, miksei SDP suitsuta markkinointimateriaaleissaan sitä, että heidän mallissaan nimenomaan nuoremmat sukupolvet joutuisivat kasvavien eläkemaksujen maksajiksi. Samasta syystä Vihreät tai Vasemmistoliitto esiintyvät mielellään nuorten ja vähäosaisten puolustajina, mutta eivät vahingossakaan mainitse, että heidän budjeteillaan kymmenettuhannet suomalaiset jäisivät ilman työtä nyt ja tulevaisuudessa.

Nuorille tähän kakkuun tarjotaan vielä sellaista kirsikkaa, että jos vasemmistopuolueiden vaalirahoittajina tunnettu ammattiliitto SAK saa tavoitteensa läpi, niin tulevaisuudessa yritysten olisi irtisanoessa pakko nuorempia työntekijöitä. Silloin seurauksena on kasvava nuorisotyöttömyys, lisääntyvä nuorten pitkäaikaistyöttömyys ja niihin liittyvät syrjäytymiskehitys. Sellaista kakkua nuorille ollaan vasemmistokabineteissa nyt leipomassa..

Niinpä erityisesti teidän nuorten pitää kysyä itseltänne, onko parin euron korotus opintotukeen sopiva hinta riskistä jäädä tulevaisuudessa ilman työpaikkaa tai joutua esimerkiksi ottamaan neljänkymmenen vuoden laina asunnon hankkimista varten? Vertailun vuoksi, minun sukupolveni vanhemmat tekivät lapsensa reilu parikymppisinä ja maksoivat asuntolainansa pois alle parikymppisinä. Minun sukupolveni tekee lapsensa keskimäärin kolmikymppisinä ja joutuu siitä huolimatta ottamaan 25 vuoden asuntolainoja. Huomannette, mihin suuntaan trendi näyttää?

Oletko kertonut itsellesi, ettei politiikka kiinnosta, eikä vaaliuurnillekaan oikein jaksaisi lähteä? Ei se mitään, se on hyvin ymmärrettävää, muistan kyllä, mitkä asiat itseäni kiinnostivat parikymppisenä. Mutta en silti malta olla kannustamatta erityisesti teitä nuoria ottamaan politiikan perusasioista selvää ja äänestämään vaaleissa. Jos ette aja omia etujanne, niin vanhemmat sukupolvet kyllä ajavat omiansa. Minun kaltaisiani nuorempien sukupolvien oikeuksien puolustajia eduskunnasta ei aivan oikeasti löydy kovin montaa, ja juuri nuorilla on mahdollisuus keikauttaa sitä tasapainoa oikeudenmukaisempaan suuntaan.

En halua pelotella tai kylvää epätoivoa, mutta mitä nuorempi olet, sitä lyhyempi tikku sinulle on jäämässä kouraan näissä arpajaisissa. Onneksi ei ole myöhäistä vaikuttaa ja muutoksia ehditään vielä tehdä, kunhan porukka vain aktivoituu vähintäänkin äänestämään. Ja jos yhtään innostut selvittämään asiaa enemmän, niin selvitä itsellesi sopivin puolue ja ota yhteyttä sen nuorisojärjestöön, jonka virkailijat opastavat mielellään sinua eteenpäin. Vaihtoehtoisesti voit lukea netistä tai vaikka kysyä meikäläiseltä jeesiä somen kautta. Asiat kyllä järjestyvät, mutta se vaatii hieman vaivannäköä. Nyt on niin isot asiat kyseessä, että kannattaa jaksaa tsempata!

https://sdp.fi/fi/blog/sdp-julkaisi-vaihtoehtobudjetin-vuodelle-2019-tulevaisuuden-toivoa-ja-turvaa/
https://drive.google.com/file/d/1uq_ePJg8BuK70gP6snh8Umxlw4fn-Hky/view
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005890426.html
http://www.vasemmisto.fi/yleinen/tasa-arvo-sivistys-ymparisto-vasemmistoliiton-vaihtoehtobudjetti-2019/
https://www.vasemmisto.fi/wp-content/uploads/2018/11/VAS_Vaihtoehtobudjetti_2019_tietopalvelun_laskelmat.pdf
https://www.vihreat.fi/sites/default/files/vihreiden-vaihtoehtobudjetti-2018.pdf
https://www.vihreat.fi/sites/default/files/attachments/page/97111e5d-439e-48e4-b639-038e11e9dbf8/vaihtoehtobudjetti2019vihreat20181016.pdf
http://juhanikhr.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182593-elakevarat-ovat-kertyneet-vasta-viime-vuosina
https://www.stat.fi/til/kvaa/2017/05/kvaa_2017_05_2017-05-05_kat_001_fi.html
http://tilastokeskus.fi/til/synt/2016/02/synt_2016_02_2017-12-04_tie_001_fi.html?ad=notify
https://twitter.com/OlliKarkkainen/status/1064091258283528193?s=19

Muistatteko, kun viime viikolla Helsingin Sanomien artikkelissa Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen ylenkatsoi huolia miesten sananvapauden kaventumisesta leimaamalla ne "miesjurnutukseksi"? Sanomattakin oli selvää, että niin moni oman elämänstä tasa-arvoaktiivi riemuitsi uudesta seksistisestä ja alentuvasta sanasta, ja yltyi ivallisesti kyselemään, että missä sitä miesten sananvapautta muka olisi kavennettu? Kuka muka on estänyt miehiä sanomasta mitään?

Ja pari päivää myöhemmin Åbo Akademi sitten tarttui tuumasta toimeen näyttäen esimerkkiä siitä, miten tämä akatemian eräillä osa-alueilla muhiva totalitaristinen liikehdintä todella uhkaa tuhota kampuksilta niin sananvapauden kuin akateemisen vapaudenkin, erityisesti miehiltä.

Kyse on Åbo Akademin kampuksella kansallisena miestenpäivänä järjestettävästä seminaarista nimeltään Tasa-arvo miesnäkökulmasta – provosoiva itsestäänselvyys. Seminaarin nimen todenperäisyyttä ei olisi voinut paljon räikeämmin alleviivata kuin kieltämällä miesten tasa-arvoseminaari liian provosoivana ja laitoksen arvojen vastaisena. Tapahtumaan oli kutsuttu laajalla skaalalla väkeä mm. feministijärjestöistä sekä yksi männävuosien kuumimmista homoikoneista, Army of Loversin Alexander Bard. Samassa tapahtumassa aiottiin näyttää Cassie Jayen dokumenttielokuva, The Red Pill movie, joka kertoo miesten tasa-arvoliikkeestä Yhdysvalloissa.

Muutaman opiskelijan ja henkilökunnan edustajan muodostama porukka vaati tilavuokran ja tapahtuman peruuttamista. Syinä oli mm. se, että Bard on vaatinut #metoo-kampanjan aktiiveja noudattamaan oikeusvaltioperiaatetta, jottei syyttömiä miehiä tuomittaisi ilman todisteita. Samoin karvoja oli nostattanut Red Pill-elokuvan väitetty feminismivastaisuus ja rahoituskytkökset äärioikeistoon, vaikka Jaye itse on tunnustava feministi ja maksoi projektinsa omista rahoistaan sekä joukkorahoituksella.

Seminaarin juontajaksi ja moderaattoriksi oli kutsuttu Yle Svenskan toimittaja Bettina Sågbom, joka ei ottanut uutista peruutuksesta ilomielin vastaan. Itse asiassa Sågbom paljasti, että tähän miesten tasa-arvoa käsittelevään tapahtumaan oli kutsuttu keskustelijoiksi myös feministejä, joista maltillisimmat olivat luvanneet osallistua, mutta sittemmin peruuttaneet tulonsa, kun äärifeministinen Geheime Campuspolizei oli herännyt ja alkanut masinoida tapahtuman kieltämistä. Sågbomin mukaan Åbo Akademin ajatuspoliiseille ei kuitenkaan ollut ongelma esittää miesten tasa-arvoa käsittelevän paneelin osallistujaksi ruotsalaista äärifeministiä, joka on julkisesti sanonut miesten olevan sairaus. Sågbom myös sanoi, että Ylen journalisteja on häiriköity feministiaktivistien toimesta. Aika erikoista ottaen huomioon, että nettihäiriköintiä on kolmannen aallon feministien juhlapuheissa pidetty yhtenä patriarkaalisen sorron julmimmista työkaluista.

Ajallemme tyypillisesti Åbo Akademin johto alistui näiden parin äänekkään valehtelijan edessä lähettäen ympäri maailmaa signaalin, jonka mukaan oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen, akateeminen väittely sekä tutkiva journalismi ovat niin suuria uhkatekijöitä, että niiden pääsy oppilaitoksen tiloihin on estettävä. Toki, yksityisellä toimijalla tulee edelleenkin olla oikeus valita, millaiseen toimintaan tilojaan antaa käyttöön, mutta Åbo Akademi on julkista rahoitusta saava oppilaitos. Sillä ei tule olla oikeutta estää akateemista keskustelua tiloissaan nyt esitetyillä perusteilla. Toki, jos Åbo Akademilta vedetään kaikki julkinen rahoitus pois, niin siinäpähän sitten syrjivät sukupuolen perusteella sen minkä haluavat.

Tiedän, että näiden aktivistien joukko on marginaalisen pieni ja niinpä toivonkin, että akatemian edustajat ottavat nyt näkyvästi kantaa tähän asiaan. Åbo Akademin johdolta voisi esimerkiksi vaatia täsmennystä siitä, mikä miesten tasa-arvossa on niin halventavaa ja loukkaavaa, että asiasta keskusteleminenkin pitää kieltää kampusalueella?

Sen valtavan akateemisen enemmistön, joka vielä arvostaa totuuden etsimistä avoimen keskustelun kautta, on nyt viimeistään herättävä todellisuuteen ja estää akatemian valuminen näiden kolmannen aallon feministiaktivistien ja muiden fasistien käsiin. Koska jos asialle ei tehdä mitään, ja akatemia politisoituu Yhdysvalloista nähdyllä tavalla, niin mitä jää jäljelle? Ei mitään muuta kuin ajatuspoliisi, joka tuhoaa akateemisen vapauden ja sananvapauden. #terestroika

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005885577.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005890098.html?ref=rss
https://minedu.fi/documents/1410845/3992590/%C3%85bo+Akademi+avtal+2017-2020
https://minedu.fi/yliopistot-sopimukset
https://www.hs.fi/nyt/art-2000005890343.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005890784.html?ref=rss

Koulujen alettua me suomalaiset olemme jälleen heränneet vastustamaan koululaisten elämää varjostavaa kiusaamisongelmaa. Nähdäkseni tyypillinen hyvää tarkoittava aikuinen aktivoituu sosiaalisessa mediassa jakamalla kiusaamisen vastaisia kampanjoita, jotka tuovat esille rujoja tarinoita henkisesti murretuista lapsista ja nuorista. Tarinoita, jotka saavat varsinkin meidät entiset koulukiusatut miettimään, miksei vuosikymmenien yrittämisestä huolimatta syrjäytymiseen, masennukseen ja jopa itsemurhiin johtavaa toimintaa ole saatu kitkettyä maamme oppilaitoksista pois?

Syy löytyy uutisia tai sosiaalista mediaa hetken selailemalla. Ajatelkaa, millaisia vaihtoehtoja me somessa toisiamme nälvivät aikuiset tarjoamme nuorille, jotka oppivat sosiaaliset taitonsa edeltäviltä sukupolvilta?

Niin peruskoulujen pihoilla kuin julkisessa keskustelussakin kiusaamisen mahdollistaa saman sosiaalinen mekanismi: Uhria kiusataan, koska on yhdessä päätetty sen olevan moraalisesti hyväksyttävää, ei rangaistavaa. Ja kun uhrin piinaaminen on sosiaalinen normi, muuttuu oikeudenmukaisuuden vaatiminen riskiksi, joka vaientaa heidätkin, jotka haluaisivat puuttua kiusaamiseen. Siksi suurin osa ihmisistä hiljaa hyväksyy kiusaamisen niin lasten kuin aikuistenkin maailmassa.

Uskoisin tulehtuneen keskustelukulttuurimme viimeisimmän uhrin olleen juuri työuupumuksen takia puheenjohtajan pestistään eronnut vihreiden Touko Aalto. Isoin kohu syntyi, kun hän koetteli moraalinvartijoiden, noiden julkisen keskustelun koulukiusaajien, kärsivällisyyttä juhlimalla lomallaan ilman paitaa tukholmalaisessa yökerhossa. Moraalipaniikki levisi erityisesti median ja poliittisten vastustajien keskuudessa nopeasti ja yhtäkkiä Aalto löysi itsensä selittelemästä paljasta yläkroppaansa sekä mahdollista päihtymystilaansa, aivan niin kuin kummallakaan niistä olisi mitään vaikutusta hänen pätevyyteensä lainsäätäjänä.

Kun Aallon soppaan lisätään ripaus avioeron julkista puimista, puolueen sukeltavasta kannatuksesta koituvat paineet sekä muut puheenjohtajan vastuut, niin ei ihme, että jaksamisen rajat alkavat tulla vastaan. Samoja rajoja ovat koetelleet kuluvalla vaalikaudella myös ainakin kansanedustaja Jani Toivola sekä työministeri Jari Lindström,

Tosiasia kuitenkin on, että vaikka tukholmalaisten homojen pakarat olisivat Aallon käsittelyssä soineet ylä-C:ssä, on uskottavuusongelmalla hekumointi vain poliittista opportunismia ja henkistä kiusaamista.

Poliitikon yksityiselämän valjastaminen aseeksi puolueiden väliseen kannatustaisteluun on tökerö yritys luoda hänestä kuva politiikan spitaalisena, jonka seurassa hengailu johtaa imagohaittaan. Tällaista sosiaalista eristämistä pidettäisiin missä tahansa työ- tai kouluyhteisössä brutaalina henkisen väkivallan muotona, mutta varsinkin politiikassa ihmisen henkisen jaksamisen rajoja koetteleva kiusaaminen on edelleen laajasti hyväksyttyä. Miksi?

Ilkka tekstiviestitteli aikuisen naisen kanssa, Alex oli lasten liikuntapuiston avajaisissa tikkatauluna, Martilla oli laastari otsassa, Teuvo oli päissään, Li kavereiden kanssa terassilla juhlimassa ja Touko yökerhossa ilman paitaa. Suurin osa opiskelijaelämää täysillä elänyt on tehnyt kaiken tuon useampaankin kertaan, mutta silti kohuun riitti, että jonkun mielestä sellainen nyt vain ei ole sopivaa. Miksei edes sellaisesta hienosta jutusta, kuin pääministerin vierailusta lasten liikuntapuiston avajaisissa, voi olla vilpittömästi iloinen, vaan tapaus pitää valjastaa ilkkumisen ja politikoinnin välineeksi?

Kun omaa huonoa käytöstä ei voi muuten perustella, on kohtuuttoman kriitikon viimeinen oljenkorsi vedota yhteiseen hyvään: Ilman moraalinvartijoita politiikalta muka menee uskottavuus. Mutta mikä sitten on uskottavaa ja onko sellaista politiikkaa enää edes olemassa? Minusta ne politiikan uskottavuusongelmat näkyvät vaikkapa nyt vaalien alla annetuissa lupauksissa kuin poliitikkojen yksityiselämässä.

Koulutusleikkauksia aggressiivisesti puolustanut Kokoomus on vaalien alla huolestunut koulutuksen rahoituspohjasta. Vihreät ovat lyöneet hallitusta metsien hakkuukiintiöistä, vaikka ovat keränneet kaiken kunnian Helsinkiin rakennettavasta pellettivoimalaitoksesta. Vinkiksi Vihreille, pelletti on puuta. Keskusta on vuosikaudet puoltanut turpeen ja metsien polttamiseen johtavia verotukia, mutta lähtee vaaleihin kirkkain silmin nimenomaan ilmastoteemalla.

Vasemmistoliitto vaatii verojen korottamista ja julkisten menojen paisuttamista velaksi, oli menossa nousu- tai laskusuhdanne. SDP ruoskii hallitusta tulevien sukupolvien ahdingosta ja samalla lupailee miljardien eurojen tulonsiirtoja vielä peruskoulussa olevilta sukupolvilta vauhdilla eläköityvälle äänestäjäkunnalleen. Perussuomalaiset vakuuttavat olevansa vaihtoehto, vaikka poliittisissa ohjelmissaan kuvatut varallisuus- ja omaisuuverojen korotukset, eläkkeiden korotukset ja verosuunnittelun rajoitukset löytynevät myös vasemmistopuolueiden poliittisista ohjelmista.

Että kyllä sitä uskottavuusongelmaa on politiikassa ihan kaikilla, eikä se liity erityisesti vapaa-ajalla juhlimiseen. Ja vaikka aina ja kaikkialla selvinpäin oleminen olisi jokin uskottavuuden mittari, niin väitän Touko Aallon Tukholma-performanssin kalpenevan eduskunnan pikkujouluille tai useimmille kesän Suomi Areenassa vierailleille poliitikoille, toimittajille ja kansalaisjärjestöaktiiveille.

Sen enempää eduskunnan pikkujouluista kuin Porin bakkanaaleistakaan ei kuitenkaan kuulu paljoa muuta kuin selkiin taputtelevien käsien läpsähdyksiä, koska sikäläisissä juottoloissa ja kabineteissa vallitsee kauhun tasapaino. Jos joku painasikin punaista nappia vuotaen raskauttavia tietoja julkisuuteen, niin jokaisella on tarpeeksi ammuksia kaikkien suomalaisten puolueiden sekä sanomalehtien tuhoamiseksi ainakin kolmeen kertaan. Touko Aallon virhe oli, että hän eksyi kotimaisten poliitikkojen laumasta ja joutui hyeenojen raatelemaksi. Siksi häneltä tingattiin raporttia päihtymystilastaan Tukholmassa, mutta Porissa viikon päissään resunneilta kollegoiltaan ei.

Ja mitä tulee meihin poliitikkoja moralisoiviin tavallisiin sukankuluttajiin, niin eiköhän suurin osa meistä ole vetänyt menneenä kesänä ainakin parit hyvät lärvit ja pyörinyt vähissä vaatteissa pitkin omaa tonttiaan? Ja hyvä niin, pitäähän sitä lomalla juhlia. Mutta kun kukaan meistä ei pitäisi kohtuullisena joutua selittämään moista vapaailtaa kansalliselle lehdistölle, saati menettämään työtään moisen takia, niin ei sellaista pidä vaatia poliitikoiltakaan. Se on sitten eri asia, jos on töissä päissään tai esimerkiksi rikkoo lakeja, silloin kritiikki on paikallaan ja poliitikon uskottavuus koetuksella.

Väkisin rakennettujen kohujen kulttuuri on myös äärimmäisen epäoikeudenmukainen politiikan uutta sukupolvea kohtaan, se kun on kasvanut kamera taskussaan sosiaalisen median aikakaudella. Iso osa meistä 80-luvun lapsistakin hautoo nuoruudestaan digikuvia, joiden päätyminen julkisiksi veisi näinä poliittisten ajojahtien kulta-aikoina kenet tahansa suoraan roviolle.

Siksi onkin syytä kysyä, onko käsitys poliitikkojen yksityiselämästä julkisena kansallisomaisuutena enää tätä päivää? Mielestäni ei, ja siksi aion jatkossa asettua aina syytetyn puolelle, kun kohu keskittyy uhrin yksityiselämään eikä poliittiseen substanssiin.

Arkisessa puheenparressa kuulee monesti väitteen siitä, kuinka mikäkin poliitikko on kuulemma täysin vieraantunut tavallisen kansalaisen arjesta. Mutta mitä muita vaihtoehtoja keskusteluilmapiirimme muka poliitikoille jättää? Miten voimme vaatia tavallisuutta ja maanläheisyyttä ihmiseltä, jonka suljetuimpaankin yksityiselämään ventovieraat ihmiset haluavat tunkeutua seurauksista välittämättä? Kenen tavallisen ihmisen tarvitsee jatkuvasti, jopa lomallaan, vahtia sanojaan ja tekojaan, ettei vain altistaisi itseään riskille joutua miljoonien ihmisten sylkykupiksi ja samalla jopa työttömäksi?

“Ne ovat poliitikkoja ja niiden pitää kestää tiukkaakin arvostelua”, muistuttaa valistunut kansalainen. Näinhän se tietysti on, mutta kaikella on rajansa. Nyt kohujen kulta-aikana arvostelu ylittää helposti kaikki hyvän maun rajat ja silloin kuka tahansa normaali ihminen vetäytyy kauemmas hyökkäävistä ihmisistä. Muistuttaisin kaikkia siitä, että kautta historian niitä huonoimpia vallanpitäjiä ovat olleet kultaiseen häkkiinsä suljetut reppanat.

Me tavan kansalaiset saamme puhua julkisesti melkein mitä hyvänsä, purkaa pahaa oloamme nettiin ja haukkua kenet haluamme ilman erityisiä riskejä. Jaamme koulukiusattujen tarinoita somessa ja samalla haukumme ventovieraita ihmisiä, joiden tekemiset eivät millään tavalla liity omaan hyvinvointiimme. Onko meillä oikeus loukkaantua asiasta, joka ei todellisuudessa loukkaa ketään? Ei ole. Ja muutenkin suomalainen avoin luottamusyhteiskuntana lakkaa olemasta, jos totumme ajatukseen siitä, että jokainen ympärillä oleva ihminen on jatkuva riski, jonka takia voimme joutua sosiaaliseksi hylkiöksi.

Kenelläkään ei ole moraalista oikeutta viedä toistaan julkiseen häpeäpaaluun, jos emme riko lakeja tai rajoita aiheetta toistemme vapauksia. Tämä koskee jokaista meistä, aina politiikan huipulle asti.

Joten kun näet seuraavan julkkiksen yksityiselämää koskevan kohun, kannattaa pohtia, kuuluuko asia sinulle alkuunkaan? Vaikuttaako tapahtunut niin merkittävästi omaan elämääsi, että suuttuminen on hyvin perusteltua, vai kirjoittaako asiaa koskevan some-viestin se meissä jokaisessa asuva alakouluikäinen, joka ei vielä ymmärrä tekojensa seurauksia?

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005778887.html
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/224948-7-kkn-masennuksen-jalkeen-toihin-palannut-jani-toivola-aloin-pelata-eduskunnan
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ministeri-lindstrom-sairauslomalle-us-taustalla-tyouupumus/d0b7d09e-1800-35cd-8e47-6809b295ec51

Video on pidempi, mutta leikkasin enimmät tekstistä pois, koska haluan alleviivata kahta viimeistä kappalettani. Politiikkaan ja julkiseen keskusteluun tarvitaan vähemmän toisten demonisointia ja väärinymmärtämistä, eikä se onnistu, ellemme pidä toisiamme lähtökohtaisesti aivan normaaleina ja itsemme kaltaisina ihmisinä.

"Mutta ehkä tärkeimpänä pointtina on sanottava, että kun olen pikkuhiljaa päässyt tutustumaan ihmisiin politiikan ja journalismin kulissien takana, niin toivoisin suomalaisten näkevän politiikasta myös sen puolen. Tällä hetkellä tavan kansalainen ei näe politiiikasta muuta kuin sen median osaltaan ruokkiman riitelyn ja nokittelun. Moni on kysynyt TV-esiintymisteni jälkeen, että millaisia ihmisiä ne muut olivat? Olen joka kerta vastannut todenmukaisesti, että aivan jokainen, myös Li Andersson, Johanna Vehkoo, Silvia Modig ja Ozan Yanar, ovat olleet aivan mukavia, tykötulevia ja yleisesti ottaen miellyttäviä ihmisiä. Sama koskee myös monia niitä poliittisen spektrin muita sävyjä edustavia tyyppejä, esimerkiksi Laura Huhtasaarta, joita taas moni vasemmalle kallistuva haukkuu täysin estoitta.

Joten vaikka joku toinen olisi mielestäsi väärässä, ei kannata maalata heistä mielikuvaa lähtökohtaisesti pahoina tai ilkeinä ihmisinä, koska olet todennäköisesti väärässä. Toivoisinkin monen äänestäjän ja aktiivisen poliittisen keskustelijan näkevän tuonne kulissien taakse, koska todellisuuden näkeminen saattaisi hioa terävimpiä särmiä myös kansalaiskeskusteluun osallistujilta. Tiedän, että minullakin on varsin terävä kieli, mutta yritän jatkuvasti olla hieman varovaisempi sanomisteni suhteen koska ymmärrän jatkuvasti paremmin, että vastaanottajana on samanlainen ihminen kuin minäkin."

Hyvää viikonloppua kaikille:) #terestroika

https://areena.yle.fi/1-50008746

Aku Louhimies joutui maaliskuussa 2018 aikamoiseen myllyyn, kun Ylen toimittaja Sara Rigatelli julkaisi hänestä jutun, jossa Louhimiehestä maalattiin ilman konkreettisia todisteita ja yksipuolisiin todistajalausuntoihin nojaten kuva hirviönä, joka käyttää auktoriteettiaan tyydyttääkseen psyykensä pimeää puoli kohtelemalla erityisesti naisia sadistisesti. Yle viis veisasi saamistaan vasta-argumenteista ja oikaisupyynnöistä, joten Louhimies katsoi parhaakseen yrittää jatkaa elämäänsä. Ja nyt, puoli vuotta ensimmäisen kohun jälkeen, Rigatelli sekä Ylen kulttuuritoimitus on jälleen Louhimiehen kimpussa.

Mitä tulee Rigatellin ensimmäiseen Louhimies-juttuun, niin siinä esiintyvien näyttelijöiden mukaan Louhimies oli mm. läpsinyt heitä, pakottanut syömään oksennusta, sylkenyt hiuksiin ja yleisesti piinannut alaisiaan henkisesti. Ohjaaja oli kuulemma jopa jättänyt naisnäyttelijät yöksi ja ilman ruokaa kylmään metsään, jotta he näyttäisivät seuraavan päivän kuvauksissa riutuneilta. Ja koska kyse oli pääosin naisnäyttelijöistä, lanseerattiin tapaus osaksi #metoo-kampanjaa, jolloin sen kyseenalaistaminen muuttuu kriitikoille äärimmäisen tulenaraksi.

Uskon kyllä, että Louhimies on saattanut olla jonkin sortin mulkku, hänhän myönsi toisinaan käyttäytyneensä törkeästi ja ajattelemattomasti niin miehiä kuin naisiakin kohtaan. Mutta ihanko oikeasti aikuiset ihmiset vain jäivät yöksi ruoatta kylmään metsään odottaen tuotantotiimin palaavan seuraavana päivänä taas kuvaamaan sadistin johdolla? Olenko todella ainoa, jolla tässä vaiheessa pirahtaa hälytyskellot soimaan?

Tässä ensimmäisessä tapauksessa haastateltiin myös monia sellaisia tuotantotiimin jäseniä ja näyttelijöitä, jotka eivät olleet kokeneet Louhimiehen käytöstä negatiivisena. Rigatellin jutun rivien välissä näkyy johtopäätös, jonka mukaan Louhimiestä puolustaneiden näkemyksiä ei tarvitse ottaa huomioon tuomiota julistaessa, ja että Louhimies on jo tuomittu syylliseksi kaikkiin esitettyihin väitteisiin.

Toukokuuhun mennessä Louhimies tiimeineen kävi uutisessa esitettyjä väitteitä läpi perkaamalla niin omia kuin Kansallisen audiovisuaalisen instituutinkin arkistoja. Louhimies pystyi kumoamaan liudan esitettyjä syytöksiä ihan loogisten päättelyketjujen kautta, eikä tallenteilta ja muusta materiaalistakaan löytynyt tukea Rigatellin artikkelissa esitetyille väitteille. Itse asiassa Oikeamedia.com:ssa Heikki Porkka julkisti pitkän liudan vasta-argumentteja noille väitteille, ja Louhimies osaltaan vahvisti Porkan jutussa esitettyjen väittämien olevan faktaa.

Paljon puhuvaa on, ettei Yle ottanut näitä vastalauseita huomioon, ei tarkastanut Louhimiehen antamia lisätietoja, ei pyytänyt lähdeaineistoa nähtäväksi tai ottanut huomioon Louhimiestä puoltavien tahojen näkemyksiä. Päin vastoin, Yle vastineessaan vähätteli video- ja äänitallenteiden roolia todisteina, ja pitäytyi yksiselitteisesti kannassaan siitä, että journalisti voi valita kymmenien ihmisten keskenään ristiriitaisista väitteistä sen mielestään oikean ja pitäytyä siinä, vaikka syytetyllä on esittää todisteita omasta puolestaan. Näin tuo ensimmäinen Louhimies-kohu päättyi mielestäni jonkinlaiseen oikeusmurhaan ja jälleen yhteen Ylen journalistista kivijalkaa rapauttavaan imagotappioon.

Uusi kohu taas alkoi sillä, että Louhimies ilmoitti maanantaina Facebookissa tulleensa hyllytetyksi kuvauksista Rigatellin otettua yhteyttä BBC:n edustajiin. Rigatelli oli sähköpostissaan kirjoittanut BBC:lle Louhimiehen kohdelleen kaltoin ja alistaneen näyttelijöitä lähes koko uransa ajan. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyseessä ei todellakaan ole mikään faktoihin pohjaava, neutraali ja journalistisesti perusteltu kysymys. Rigatelli ei todellakaan ole paljastanut tuollaiseen lausuntoon oikeuttavia asioita, vaan se ensimmäinen kohuartikkeli on täynnä pääosin toteen näyttämättömiä ja kiistanalaisia väitteitä. Minusta on uskomatonta, että valtakunnallisen mediatalon journalisti voi tällä tavalla sabotoida toisen uraa aivan ulkomaita myöten, joutumatta toiminnastaan vastuuseen.

Rigatelli myös kysyi sähköpostissaan, että “onko BBC tietoinen [Louhimiehen] taustastaan ja päättänyt palkata hänet silti”? Tämä kysymyksenasettelu on ääriään myöten ladattu. Jos BBC vastaa, että ovat tienneet Louhimiehen väitetyistä naistenalistajan taustoista ja palkanneet hänet silti, palaa palkkauspäätöksen tehnyt ihminen #metoo-inkvisition roviolla välittömästi. Jos BBC taas vastaa, ettei se ole ottanut selvää Louhimiehen taustoista, on jonkun pää taas pölkyllä ja Louhimiehen sopimus todennäköisesti puretaan. BBC ei yksinkertaisesti voi vastata Rigatellin kysymykseen tavalla, joka laannuttaisi #metoo-inkvisiittoreiden raivon. Väitän palkkansa väärtin toimittajan ymmärtävän sen verran retoriikkaa, ettei kysymyksenasettelu ole aivan sattumaa. (See what I did there?)

Hesarin jutussa Rigatelli puolustautuu väittämällä, että “syytökset Louhimiestä vastaan olisivat tulleet joka tapauksessa BBC:n tietoon, olisipa asiaa kysynyt kuka tahansa suomalaistoimittaja”. Mutta miksi yksikään itseään kunnioittava journalisti kehystäisi Louhimiehen näyttämään huonolta uuden työnantajansa silmissä vedoten vahvistamattomiin väitteisiin, kuten nyt tehtiin?

Iltalehden haastattelussa Ylen kulttuuritoimituksen esimies Tuomas Ferm myöntää, että Yle on tehnyt selvitystyötä Louhimiehen ulkomaan projekteista. Jos minä haluaisin tehdä jutun Louhimiehen ulkomaisista tuotannoista, niin kysyisin asiasta häneltä itseltään sen sijaan, että menisin hänen selkänsä takanaan valehtelemaan työnantajalleen silmät ja suut täyteen.

Rigatelli on muuten tällä hetkellä opiskelemassa Los Angelesissa Helsingin Sanomain säätiön apurahan turvin, joskaan kyseisellä stipendillä opiskeleva ei saa tehdä samalla töitä. Kenen muun mielestä kuulostaa oudolta, ettei Ylen kulttuuritoimituksesta muka löytynyt ketään muuta kysymään asiaa Louhimieheltä, vaan asialle katsottiin parhaaksi laittaa toisella mantereella asuva, toisen median stipendillä opiskeleva, opintovapaalla ja työskentelykiellossa oleva toimittaja, jolla on historiaa Louhimiehen persoonan mustamaalaamisesta? Kuulisin mieluusti Rigatellilla, että mikä motiivi hänellä on ottaa riski stipendinsä kanssa sotkeutuakseen tähän juttuun vapaa-ajallaan? Tai vaihtoehtoisesti tietysti sen, mikä logiikassani nyt mahtaa olla pielessä?

Minun on todella vaikeaa nähdä sen enempää Rigatellin kuin Ylen toimituksenkaan olleen liikkeellä vilpittömästi ja selkeästi journalistisista syistä, sen verran monta avointa kysymystä heidän toimintansa jättää ilmaan roikkumaan. Minusta vaikuttaa enemmänkin siltä, että kyseiset tahot ovat ottaneet asiakseen juosta Louhimiehen perässä ympäri maailmaa torpedoimassa hänen uraansa vedoten syytöksiin, joita ei vieläkään ole todistettu oikeiksi. Ja vaikka olisikin, niin mihin maailman ääriin asti valtiollisen mediatalon on perusteltua jahdata häpeärangaistuksensa kärsinyttä ja vilpittömästi anteeksi pyytänyttä Louhimiestä? Milloin ollaan tyytyväisiä? Sitten, kun Ylen kulttuuritoimitus voi kirjoittaa nyyhkytarinan työnsä ja perheensä menettämisestä masentuneen entisen huippuohjaajan päihdeongelmista ja yleisestä rappiotilasta?

Eikä nyt kannata ymmärtää sanomaani väärin. Ei ole mahdotonta, että Louhimies on se myyttien väitetty ihmishirviö. Mutta jos on, niin asia pitää pystyä todistamaan muutenkin kuin siteeraamalla yhden osapuolen selkeästi värittynyttä ja jopa virheellistä väitettä tapahtuneesta.

Lainsäädäntöömme kuitenkin kytkeytyy vahvasti syyttömyysolettamaksi kutsuttu periaate, jonka mukaan jokainen on syytön, kunnes hänet syylliseksi todistetaan.

Minä en ainakaan haaveile Suomesta, jossa vallan vahtikoirat toiminnallaan murentavat näin perustavanlaatuista länsimaisen demokratian peruspilaria. Jos tämä tapa yleistyy, ei meillä välttämättä kohta ole sen enempää sananvapautta, journalistista vapautta kuin vapaata demokratiaakaan, jota puolustaa.

https://yle.fi/uutiset/3-10115456
https://www.is.fi/viihde/art-2000005688477.html
http://oikeamedia.com/o1-67924
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/20/yle-vastaa-aku-louhimiehen-vaitteet-faktavirheista-eivat-pida-paikkaansa
https://www.facebook.com/akulouhimies.official/posts/1069851993139359
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005865830.html?ref=rss
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005865506.html
https://www.hssaatio.fi/usein-kysytyt-kysymykset/
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/1494a85c-a69b-4f86-8289-4f01c2a5dc28_vd.shtml

Useat työntekijäliitot ovat ilmoittaneet käskevänsä työntekijät lakkoon, koska demokraattisesti valittu eduskuntamme ei suostu tanssimaan AY-eliitin pillin tahtiin. Tilanne on täysin järjetön: Poliittinen lakkoilu rankaisee niin palkansaajaa kuin yrityksiäkin siitä, että massiivisia palkkoja kuittaavat liittojohtajat yrittävät murskata suomalaisen demokratian ja kaapata eduskunnalle kuuluvan vallan itselleen.

Täydellisestä moraalin puutteesta kertoo se, että AY-oligarkit avoimen valheellisesti väittävät työntekijän olevan velvoitettu jäämään pois töistä liittojohdon mahtikäskystä. Nämä saatanan käärmeet vieläpä yrittävät uskotella, että liittoon kuulumattomienkin täytyisi pelätä oligarkkien raivoa ja jäädä lakkopäiväksi kotiin ilman korvausta. Vastaus liittoon kuulumattoman työntekijän huoleen omasta toimeentulostaan on psykoottinen: "ongelman voisi ratkaista kuulumalla liittoon". (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005848235.html)

Tiedoksi jokaiselle työntekijälle, jolla on laskut maksamatta, perhe elätettävänä ja vielä sen verran selkärankaa, etteivät halua paskantaa demokratian päälle yhden lomapäivän takia: Kenenkään ei tarvitse jäädä töistä pois, kuului Hakaniemen saunaosastolta millaista mylvintää tahansa. Ja jos työpaikan portilla päivystävä lakkovahti yrittää estää, niin soitto numeroon 112 ja virkavalta tulee siirtämään dorkat pois haitoilta.

Jokaisella meistä on niin kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen kuin perustuslainkin takaama oikeus työhön. Ja jokainen sitä oikeutta estävä ansaitsee tulla tuomituksi oikeudessa, oli kyse sitten AY-oligarkeista tai heidän kätyreistään.

Poliittiset lakot on kielletty esimerkiksi Iso-Britanniassa, Saksassa ja Hollannissa. Jopa muissa pohjoismaissa sitä oikeutta on rajoitettu, mutta Suomen eduskunnalla on edelleen AY-oligarkkien valamat betonikengät jalassa, mikä on häpeällistä ja rapauttaa demokratiaamme. Suomessa poliittiset lakot tulee kieltää välittömästi ja taata eduskunnalle työskentelyrauha nyt ja tulevaisuudessa. #terestroika

PS. Liitteenä luovien tamperelaisten ysiluokkalaisten inspiroima, aiheeseen liittyvä, taideteos..

https://www.eva.fi/blog/2018/01/19/tyooikeuden-professori-suomen-siirryttava-poliittisissa-lakoissa-eurooppalaiseen-kaytantoon/

Kuluva vuosi on tarjonnut politiikan seuraajille runsaasti klassista poliittista teatteria, kun talous on kymmenen taantumavuoden jälkeen lähtenyt nousuun ja vaalit häämöttävät muutaman kuukauden päässä. Odotetusti hallitus on rohkeasti ottanut talouskasvusta kunnian siinä, missä oppositio on kieltänyt mitään parannusta edes tapahtuneen, tai hallituksen ainakaan vaikuttaneen asiaan positiivisesti.

Osa hallituksen toimista markkinoiden vapauttamiseksi ja sääntelyn vähentämiseksi varmasti edesauttaa työllisyys- ja talouskehitystä, mutta toisaalta fakta on sekin, että Suomen talous on kiinni myös maailmantalouden kehityksessä. Niin oppositio kuin hallituskin siis on väitteineen oikeassa, mutta molempien markkinointia on ehostettu reilulla värikynällä.

Kaikesta huolimatta istuvan hallituksen hatussa sulkana on se, että se on pärjännyt paljon paremmin kuin pari edellistä hallitusta yhteensä. Vasemmisto-oppositionkin olisi viisaampaa pitää enimmät mölyt mahassaan ottaen huomioon, että monet ulkomaiset kansantaloudet vahvistuivat jo vuosia ennen kuin Suomessa edes nähtiin valoa tunnelin päässä. Pirkanmaalainen yrittäjä Jocka Träskbäckin laati myös kuvaajam. josta näkee, kuinka työllisyyskehitys on muuttunut kuin veitsellä leikaten hallitusten vaihtuessa. Katsokaa sitä ja kertokaa minulle, että kyseessä on tosiaan sattuma, kuten epätoivoisina vaaleihin valmistautuvien ei-puolueiden räyhääjät yrittävät väittää.

Kahdella edellisellä hallituksella, eli Vanhasen kakkosella (ba-dum-tsihh) sekä sateenkaarihallituksella, oli maailmantalouden kehitykseen nähden kaikki eväät repiä Suomen kansantalous nousuun jo 2010-luvun alussa. Silti, vasta nykyisen hallituksen aikana työllisyys on lähtenyt reiluun nousuun johtaen n. 120 000 uuden työpaikan syntyyn. Tähän peilaten muistuttaisin, että esimerkiksi SDP on ottanut tavoitteekseen 100 000 uutta työpaikkaa jokaisella tämän vuosituhannen vaalikaudella. Kertaakaan ei olla oltu edes lähellä, ei siellä päinkään.

Näin ollen täytyy olla todella hyvä valehtelija, jos saa uskoteltua itselleen, että nykyinen hallitus olisi epäonnistunut edellisiin hallituksiin verrattuna tai olisi vieläpä “huonoin hallitus ikinä”, kuten opposition vakiomantra on kuulunut jo vuosien ajan. Vasemmistopuolueilta on saatu kuulla jatkuvaa naputusta köyhyyden, eriarvoisuuden ja kurjuuden lisääntymisestä, vaikka kaikki mittarit näyttävät täysin päinvastaista: Työttömyys ja köyhyys on vähentynyt, työllisyysprosentti kasvanut, eriarvoisuus ei ole kasvanut ja niin edespäin. Suomesta on tullut kuluvalla hallituskaudella jopa maailman onnellisin kansa! Aikamoinen saavutus hallitukselta, jonka “epäinhimillinen ja ihmisvihamielisen kurjistamispolitiikka leikkaa heikoimmassa asemassa olevilta”, kuten vasemmistosta on totuttu kuulemaan.

Onkin todella hämmästyttävää, että eräät opposition edustaja ja kansalaisjärjestöt kieltävät jopa faktisten talouden tunnuslukujen merkityksen ja keskittyvät mieluummin kyynelehtimään nykyhallituksen loputonta pahuutta. En haluaisi keksiä toisille motiiveja, mutta väkisinkin herää kysymys, onko media- ja vaalipaniikki vasemmistossa todella niin kova, että heidän täytyy turvautua jopa ilmiselvään valehteluun pelotellakseen äänestäjiä? Toisaalta, miksipä ihmisten kurjuudella uraa tekevät poliitikot ja etujärjestöt myöntäisivät, että asiat muuttuivat paremmiksi poliittisen vastustajan keinoilla? Silloin joutuisi myöntämään, ettei oma politiikka olekaan niin autuaaksi tekevää, kuin on itselleen uskotellut.

Kuten jo todettua, monet porvarihallituksen onnistumista pelkäävät vasemmistopoliitikot ovat väittäneet, ettei maan hallitus voi vaikuttaa merkittävällä tavalla vientivetoisen talouden kehitykseen, ja että positiivinen kehitys johtuu vain maailmantaloudesta. Edustaa tällaisen väitteen tekijä mitä tahansa aatetta, niin kysymykseni kuuluu, että miksi kukaan äänestäisi puoluetta tai poliitikkoa, joka ei usko voivansa vaikuttaa talouspolitiikkaan merkittävillä tavoilla? Poliitikolle, joka ei usko mahdollisuuksiinsa vaikuttaa talouteen positiivisesti, ei jää oikein muuta annettavaa kuin verorahojen jakeleminen ympäriinsä. Yhtään sellaista Suomi ei enää eduskuntaan tarvitse.

Todellisuudessa hallituksella on erittäin hyvät keinot vaikuttaa kansantalouden kehittymiseen. Siksi onkin ikävää, ettei nykyinen hallitus ei ole toiminut läheskään mahdollisuuksiensa ylärajoilla, eikä tietyistä leikkauksista huolimatta julkisen sektorin kuluja ja velkaantumista ei ole saatu loppumaan edes nousukaudella.

Sipilällä meni jostain syystä sisu kaulaan työmarkkinajärjestöjen kanssa ja niinpä työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen korvattiin työmarkkinajärjestöjen sorvaamalla kilpailukykysopimuksella. Eläkejärjestelmää ei ole uudistettu, työmarkkinajärjestelmä on edelleen todella jäykkä, perustili- tai perustulomallit ovat vaiheessa, verojärjestelmän reformointi etenee tipuaskelin ja yritystukityöryhmä epäonnistui katastrofaalisesti. Kun julkinen sektori paisuu edelleen, eikä talouden huippusuhdanteesta huolimatta velkaantumista ole saatu lopetettua, niin kauppojen aukiolot ja A-oluet ruokakaupoissa ovat aika laiha lohtu.

Suomen kansantalous on pienistä parannuksista huolimatta henkitoreissaan maailmantalouden savannilla makaava ruho, jonka yläpuolella poliittiset raadosyöjät kaartelevat raakkuen jakovarasta ja vaalisatasista. Edessä on vaalivuosi, eivätkä puolueet enää halua myydä kansalaisille ajatusta vaikeista rakenteellisista muutoksista tai merkittävästi tiukemmasta talouskurista, kaikesta muusta niukkuudesta nyt puhumattakaan. Vaikka kaikki tietävät asioiden todellisen tilan, niin harva uskaltaa vaalien alla todeta, että Suomen lamatalkoot eivät todellisuudessa ole ehtineet vielä alkaakaan. Itse asiassa näyttää todennäköiseltä, etteivät ne alakaan ennen kuin lähitulevaisuudessa häämöttävä kuiva kausi runnoo kansantaloutemme lopullisesti polvilleen.

Tuntuuko siltä, että Tere se taas kohtuuttomasti roimii vasemmistoa? Voi olla, mutta yrittäkääpä huviksenne etsiä siitä suunnasta konkreettisia ja realistisia esityksiä siitä, miten julkinen talous saatetaan tasapainoon, miten heikkenevä huoltosuhde hoidetaan kuntoon, miten ennätysvelat maksetaan pois, tai miten miljardien eurojen korjausvelka kurotaan umpeen? Jos löydätte, niin ilmoittakaa toki minullekin.
Liian monen puolueen politiikka perustuu nyyhkytarinoille siitä, kuinka juuri omien vaalivankkureiden eteen valjastetuille äänestäjille ei muka ole annettu riittävästi sitä, tätä tai tuota toisten maksamaa kivaa. Hulluinta on suomalaiseen talousajatteluun pesiytynyt jälkikeynesiläinen ajattelutapa, jonka mukaan taantuman aikana julkista sektoria pitää kasvattaa velkaelvyttämällä, mutta nousukaudella ei saa leikata mistään.

Esimerkiksi Vihreistä huudetaan jo hometta kasvavaa mantraa vähäosaisista, varhaiskasvatuksesta ja eriarvoistumisesta. Järkevätkin tavoitteeet, kuten yritystukien karsiminen, valuvat hiekkaan, kun säästetty raha halutaan siirtää saman tien budjetin menopuolelle.

Vasemmistoliitosta kuuluu sama laulu ja kylkiäisiksi vaaditaan hallituksen tekemien säästöjen ja lähes kaikkien muidenkin päätösten peruuttamista. Li Andersson vastustaa aktiivisesti työn verotuksen laskemista samalla, kun kannattaa palkkatuen resurssien kasvattamista. Näinkö ne työnteon kannustimet todella korjataan, verottamalla työntekijä ensin köyhäksi ja sitten jalomielisesti tarjoamalla hänelle omat, tulipunaiseen lahjapaperiin käärityt, rahansa takaisin erilaisina tukina?

Demareiden Antti Rinne valittaa, kun hallitus ei suostu tekemään SDP:n poliittisiin ohjelmiin kirjattuja miljardien eurojen menonlisäyksiä. Timo Harakalla taas ei vieläkään riitä ymmärrys veronalennusten voimaan kansantalouden tervehdyttäjänä, kuten autoveron kanssa nähtiin, vaan hän kuvittelee, että ongelmat voidaan ratkaista vain koventamalla riistoverotusta entisestään.

Kaikesta huolimatta, pelottavinta on se, mitä on jätetty sanomatta. Puoluekantaan katsomatta, yksikään puolue ei ole ottanut määrätietoisesti kantaa sen puolesta, että meidän on todellakin pakko leikata julkiselta sektorilta miljarditolkulla menoja tai seuraava talousnotkahdus vie meidät aivan ennen näkemätömään liemeen. Talouskuri, budjetin aggressiivinen tasapainottaminen, työmarkkinareformi ja julkisen sektorin leikkaaminen ovat jääneet suomalaisen talouskeskustelun marginaaliin, kun sen pitäisi olla nimenomaan keskiössä.

Jokaisen suomalaisen poliitikon täytyy muistaa, että kestävä kansantalous on hyvinvointivaltion tärkein kivijalka. Ikävä kyllä se kivijalka on murentunut kovaa vauhtia jo vuosia, ja jos se pettää, niin tätä populistien toimesta eriarvoisuuden ja kurjistamisen vuosikymmeneksi maalailemaa vuosikymmentä tullaan vielä kaipaamaan kaiholla. Siksi meidän äänestäjien täytyy nyt unohtaa kaikki poliitikkojen lupailema naminami, vaalisataset sekä kyynelsilmin luvatut tulonsiirrot, ja pitää huoli, että ensi vaaleissa Arkadianmäelle lähetetään poliitikkoja, jotka ovat valmiita kaatamaan kitkerää lääkettä kansantalouden kurkkuun.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004122796.html
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074182273/Sdp+laventaisi+tyottomyysturvaa+ja+kouluttaisi+tyottomista+lahihoitajia
https://yle.fi/uutiset/3-5673045
https://demokraatti.fi/tassa-on-sdpn-odotettu-talouspaketti-arvailut-voi-lopettaa/
http://www.ptt.fi/julkaisut-ja-hankkeet/uutiset/tilastojen-takana-tyollisyys-kovassa-kasvussa.html
https://yle.fi/uutiset/3-10323486
http://tilastokeskus.fi/tietotrendit/blogit/2018/tyollisyys-kasvoi-ihan-oikeasti/
https://www.iltalehti.fi/talous/201805242200965500_ta.shtml
https://twitter.com/JuhanaBrotherus/status/1031783921753706496
https://s3.amazonaws.com/happiness-report/2018/WHR_web.pdf
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3936737-pro-pohjanmaa-kesan-lammittamaa-tilastoharhaa-tyollisyydesta
http://www.tvy.fi/tyottomien-keskusjarjesto-vaatii-oikeat-numerotilastot-tyollisyyskeskusteluun/
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/226562-juha-sipilalle-varoitus-radiossa-petos-puhua-jakovarasta-nyt-tehtava-muutama-rankka
https://sdp.fi/fi/blog/haatainen-vaatii-talouskasvun-hedelmat-kuuluvat-lapsille-perhevapaat-kuntoon/
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3741940-talous-kasvaa-miksi-hallituksen-leikkaukset-pysyvat-kysyy-li-andersson
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3880744-vasemmistoliitto-lahetti-terveiset-kehysriiheen-kun-talous-ja-tyollisyys-vihdoin-kasvavat-on-oikeudenmukaisen-politiikan-aika
https://twitter.com/liandersson/status/1026842473224658949
https://www.vihreat.fi/artikkeli/2018/08/touko-aalto-hallituksen-kannettava-vastuuta-ymparistosta-oikeudenmukaisuudesta-tulevaisuudesta#.W2r4yL5a220.twitter
http://www.vasemmisto.fi/kansanedustajat/orpon-budjettiesitys-ei-tuo-helpotusta-pienituloisille/
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4045805/SDPn+Rinne+ruoskii+budjettiehdotusta+Puhditon+esitys+joka+lisaa+eriarvoistumista++Ei+viitettakaan+valttamattomista+tulevaisuusinvestoinneista
https://sdp.fi/fi/blog/timo-harakka-kommentoi-vaalibudjetin-valmistelua-orpon-budjetti-on-koyhille-kirea-rikkaille-loysa/
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/sipil%C3%A4-arvioi-velaksi-el%C3%A4minen-loppuu-2021-1.203889