Darkness, my old friend
... on pakko olla monenlaista.
Hieman hömppää (Virve Sammalkorpi: Paula ja Klaus), vähän puolihömppää (Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus), ripaus asiaa (Gayatri Spivak: Maailmasta kolmanteen), tujaus tietoa (Göran Hägg: Retorik i dag) , rapsaus lehtiä (Hubla) ja kierros klassikkoa (Italo Calvino: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle).
...tekeminen on minut tapani toimia.
Kun muut rakastavat hellettä, minä odotan puolipilvistä.
Kun muut kittaavat kaljaa, minä siemailen vettä tai kuohuviiniä.
Kun muut kasaavat kärryynsä makkaraa, minä kokoan rahkaa ja maitoa.
Kun muut talsivat marketin parkkipaikalle, minä menen torille.
Kun muut istuvat tunteja autossa, minä kävelen salille.
Kun muut lähtevät maalle, minä palaan kaupunkiin.
Kun muut etsivät rauhaa, minä etsin sitä myös. Omalla tavallani.
kädet aamulla
matkalla kohti ruumista
toisen lämmintä
toisen kaukaista kotia
ja kuulauluja
tähtilauluja
ihmislauluja hyviä
tyhjiä teitä puhaltaa
tuuli kantaa sanoja
toisen helliä toisen hyvyyden muistoa
ja mieslauluja
naislauluja
eläinlauluja hyviä
näin sidottuna pyörään
sen laidoilla eläinten radat
sen akselilla aurinko
puolilla hämärän pedot
oli kirja siinä sanottiin
ja iltaisin taloissa puhuttiin
että tästä on paha mennä enää
että tästä ei ihminen pääse
on jääminen tähän saa istua pölyyn
ajatella sanoin ajatella kuvin
jotka katsovat itseään
saa unohtaa mikä oli
tai voi katariinanpyörässä
sidottuna käsistä
aivan hitaasti kääntyä
päin hiljaisuuden ääniä
CMX: Katariinanpyörä
Viime päivinä olen ollut vehreyden ja rehevyyden vanki, ihailija ja ihmettelijä. Sateiden vuoksi koko luonto on tuntunut röyhähtäneen uskomattomaan kasvuun ja rehentelyyn.
Pieni synnyinpaikkakuntani tuntuu tällaisella ilmalla olevan luonnon armoilla. Nurmi ja heinikko kasvavat, pensaat ja puut levittäytyvät peittäen taakseet talot ja rakennukset. Tuuli ja myrsky ajavat ihmiset sisälle. Vain minä kuljen Amorphis seuranani teitä pitkin.
Katselen vanhoja taloja, jotka hiljalleen rapistuvat paikoilleen. Niiden pihalla istuu joskus rollaattorin kanssa hiljalleen kulkeva vanhus, joka katselee ympärilleen kuin muistellen niitä aikoja, jolloin umpeen naulatuissa ikkunoissa oli verhot ja ikkunanlaudalla pelargonia. Lopulta vanhus lähtee taivaltamaan vanhustentaloja kohti.
Toisaalle rakennetaan mahtailevia taloja, rumia konehalleja ja kömpelöitä kauppoja. Niiden ympäristö näyttää kuolleelta, kliiniseltä ja aneemiselta. Vanhojen talojen ympärillä syreenit kukkivat, puut taipuvat tuulessa ja heinikko vilisee ketokukkia. Eräässä talossa asuu vanha nainen, joka ei vuosiin ole juuri hoitanut puutarhaansa, joku sukulainen käy toisinaan ajamassa kulkutiet pitkään heinään ja nurmeen. Ehkä juuri sen vuoksi hänen pihansa on niin kaunis; sen villiintyneisyydessä kukat tuoksuvat, puut peittävät harmaantuneen rakennuksen ja syreenit aateloivat romahtamispisteessä olevan ulkorakennuksen. Vanha nainen istuu lahossa keinussa säästä välittämättä ja katselee valtakuntaansa. Näen katseessa ylpeyttä.
Pohdin usein myös lapsuudenkotini kohtaloa. Olen sen suojissa elänyt muutamaa ensimmäistä elinvuottani lukuunottamatta sen ajan, minkä täällä vietin. Ylioppilaaksi tulon jälkeen lähdin maailmalle. Rakastan tätä vanhaa talonrotiskoa, pihaa, puita ja rauhaa. Toivon, että vanhempani voivat asua tässä mahdollisimman pitkään. Sen jälkeistä aikaa en halua ajatella. Vaikka en kaipaakaan tälle paikkakunnalle takaisin, haluaisin voida siirtää tämän talon ja pihan jonnekin muualle. Kun istun taas tänä iltana vanhan huoneeni sängyllä lukemassa, kuuntelen vanhan talon tarinoita, tuulen huminaan puissa ja sateen ropinaa peltikatolla. Se kaikki pidättää minua vielä hetken. Sitten maailman kumu kutsuu minut taas mukaansa.
Ihana istua pihalla, hytistä ihan hieman vilusta, haistella tuulta, juoda jäähtynyttä teetä ja kuunnella kuulokkeista Amorphista. Kroppa ja mieli lepäävät.
Joskus sitä tarvitsee lepoa Helsingin hulinasta ja silloin vanhempien luona maalla on taivaallista olla. Mieleen hiipii hiljainen pohdinta siitä, voisiko elämää olla hieman syrjemmässä maailman kumusta. Olisiko sitä rauhallisempi, onnellisempi, tasapainoisempi?
Samaan aikaan kun katselee tuulessa taipuvaa vaahteraa, muistaa sen, miksi täältä aikoinaan lähti. Sen oman pienen kotimaailman ulkopuolella ei ole mitään kiinnostavaa. Vanhemmat, sukulaiset ja tuttu pihapiiri muodostavat sen syyn, miksi tänne tullaan. Kaikki muu on epäolennaista. Siksi maailman kumun ote pitää.
Öinen vesi- ja ukkossade oli ihana. Köllöttelin sängyllä, katselin ikkunan takana tuulessa taipuvaa vaahteraa ja luin hyvää kirjaa aamuyölle. Sateen ropinaan ikkunaa ja kattoa vasten on turvallista nukahtaa. Aamulla sitten mögin silmät ristissä aamuteelle, palasin unille ja heräsin vasta kahdentoista aikaan. Ihanaa.
Nyt voisi taas lähteä lenkille...
Joskus sitä huomaa olevansa salakavalasti "just sellainen kuin ne muutkin", vaikka mitä muuten esittäisi. Erityisen noloa tämä on ikäisekseen varsin teinimäisesti tiettyihin musiikinlajeihin suhtautuvalta goottimetalliwhatevergimmalta, joka tunnetusti saa laattauskohtauksen esmes hiphopista ja electrosta sekä hymähtelee kasaridiscolle.
Silti on niin sairaan noloa olla ihan innoissaan spinning-tunnilla polkemassa kaikenlaisen scheissen tahdissa. Ja vielä tykätä siitä. Ja vielä kaivaa kotona pätkiä youtubesta.
Ei mama. Nyt mä lähden lenkille Immortalin kanssa.
Olen oikeasti todella keski-ikäinen matami, pakko kai myöntää. Koko aamun leivoin raparperipiirakkaa ja puolukkakakkua. Sitten laahasin kaverille mehuja, siivosin ja hössötin.
Illan tullen päätin tehdä jotain tosi fiksua ja filmaattista, vaikka minua houkuteltiin viettämään hauskaa iltaa hyvässä seurassa. Koska olen tällainen kääkkä, valitsin perjantai-illan ratoksi pakastimen sulattamisen, sillä pitäähän parka sulattaa, jotta vain taas ladata sen täyteen itse kerättyjä tai torilta ostettuja herkkuja. Raparperit saapuvat ensin, sitten mansikat ja vadelmat sekä lopulta herukat ja puolukat.
Aloitin sentään sulattimisen hieman sluibasti nykäisemällä hökötyksen irti seinästä, nappaamalla limsapullon evääksi ja kipaisemalla Kallion Eiraan puistoistuntaan. Seurassa olisi viihtynyt pitempäänkin, mutta pakastin kutsui. Moinen valinta aiheutti yllättäen hilpeyttä sekä ihmisissä että eläimessä (rapsutukset vaan Viiville!).
*
Nyt on pakastin sulatettu, värjätty pää kuivuu hiljalleen. Iltarauhaa häiritsee ikävästi tylsä bassolinjajumputus uudestä lähibaarista. Metakasta päätellen asiakkaina on jengiä, jonka keski-ikä on noin 15 vuotta. Great. Luulin, että tiiviisti rakennetulla kaupunkialueella terassit tyhjenevät iltakymmeneltä, mutta siellä se jengi edelleen killuu. Pitääpä tarkistaa asia, sillä ajattelin kuitenkin nukkua yöni jatkossakin. Siksi paljon on tässä elämässä tekemistä.
Kävin tänään hyvin lähellä taivasta. Kuljeskelin, ihailin, nuuskin, koskettelin, katselin ja yritin epätoivoisesti valita. Vaikka tämä lähellä taivasta olevan paikka on maksullinen, on se silti ihana. Sen taivaan lähitason nimi on Akateeminen kirjakauppa.
*
Kuten olen ehkä joskus ennenkin maininnut, rakastan antikvariaatteja, kirjakauppoja ja kirjastoja - siis ylipäätään paikkoja, joissa on paljon kirjoja. On myös ihanaa tutustua tuttavien kirjahyllyn sisältöön tai ihailla ylipäätään yksityiskoteja, joissa on paljon kirjoja.
Olen kasvanut kirjojen keskellä; vanhempani ovat aina lukeneet valtavasti. Minulle on lapsesta asti luettu paljon, lapsuudenkotini pursuaa/pursusi kirjoja, tie kirjastoon oli lyhyt ja tuttu ja kaikki synttärilahjani olivat kirjoja. Viihdyin kirjojen parissa pitkiä aikoja ja luin monet teokset kotini kirjahyllystä ihan liian aikaisin. Steinbeckin Punainen poni jäi ikuiseksi traumaksi, sillä luin sen alle 10-vuotiaana. (Otin sen hyllystä, koska se oli ohut...) Äiti-parkani yritti vahtia lukemisiani (sain lähes hysteerisen kohtauksen em. kirjasta), mutta mitenpä hän olisi pysynyt ahmimisikäisen perässä. Kun vielä podin lapsena univaikeutta ja vietin yöt lukien, koska uni ei tullut, luin varsin kovaa vauhtia...
Lukeminen on muutenkin parasta rentoutusta. Kirja sopii niin sohvannurkkaan, puistonpenkille, junaan, lentokoneeseen kuin työmatkalle. Joskus luen jopa baarissa kaveri odotellessani, mikä usein aiheuttaa lievähköä kummastusta. Minulla on nimittäin useinmiten kirja mukanani. Sain kerran ainakin kolme kutsua liittyä eri seurueisiin, koskan "minä-parka" olin yksinäisyyden vuoksi pakotettu lukemaan.
*
Akateemisen pokkariale viekotteli minut ja ystävättäreni jälleen kerran. Niin kauan kuin alea riittää, olen vaarallisilla vesillä Espan kulmilla. Nytkin yritimme kaartaa kunniakkaasti kauempaa, mutta jokin veti meitä sisälle. Sisätiloissa siunasin vain ja ainostaan sitä, että electron-kortti oli himassa ja laukussa vajaat 40 euroa käteistä. Tietysti tuli sitten ostettua sillä lähes koko rahalla, mutta kuitenkin...
Hipsuttelin autuaana kotiin kirjakassin kanssa, asetin kirjat huolekkaasti sohvalle ja hykertelin. Yksi oli pakko ottaa mukaan salille lähtiessä. Lämpätessä luin jo täyttä häkää. Onneksi maltoin sentään treenata kunnolla ennen palaamistani taas kotiin ja kirjan ääreen.
*
Hyvä kirja + loistomusiikki + tieto Tuskan läheisyydestä + upeasävyinen taivas + kaverin corgi kylässä + syöty liikaa jätskiä = aikas kiva!
Luin tänään jälleen yhden suosikkiteoksistani. Siinä vanha silta hajoaa Perussa vuonna 1714 vieden mennessään viisi ihmistä, jotka olivat ylittämässä jokea. Moni ihminen pitää tapausta valitettavana onnettomuutena, mutta tapauksen nähnyt fransiskaanimunkki haluaa selvittää, miksi juuri nämä viisi ihmistä kuolivat. Kuolivatko he syntiensä vuoksi? ... vai rakkauden vuoksi?
*
"Two days later they started back to Lima, and while crossing the bridge of San Luis Rey the accident which we know befell them."
"They started for Lima. When they reached the bridge of San Luis Rey the Captain descended to the stream below in oder to supervise the passage of some merchandise, but Esteban crossed by the bridge and fell with it."
"And just as they got to the bridge he spoke to an old lady who was travelling with a little girl. Uncle Pio said that when they had crossed the bridge they would sit down and rest, but it turned out not to be necessary."
*
"Even memory is not necessary for love. There is a land of the living and a land of the dead, and the bridge is love, the only survival, the only meaning."
*
Se kirja?
Thornton Wilder: The Bridge of San Luis Rey
