Turn Loose the Swans

Aamu valkeni aurinkoisena ja kirkkaana, ihana suorastaan. Vastaan asteli raikkaita ja selkeitä ihmisiä, jotka olivat varmasti heränneet viideltä sminkatakseen itsensä kuntoon.

Minä sen sijaan seisoin silmät ristissä ja ryhdikkäänä kuin karvaiset sukulaisemme konsanaan bussipysäkillä pikaisesta aamun pikamatkasta hengästyneenä. Tukkamalli oli suoraan lastentarhasta, kengät tuntuivat aamu-unisesta liian korkeilta ja silmäpussit olivat Derrickin luokkaa. Täydellistä.

Aamu alkoi uneliaasti, paljon paperitöitä ja soittelemista joka suuntaan. Toiminta kuitenkin oli vaihtelevaa. Sanojen etymologiat menivät uusiksi ja flunssan nujertama ääni oli kovilla. Odotin hetkenä minä hyvänsä muuttuvani omenavatsaiseksi sveitsiläiseksi, joka nahkaisissa polvihousuissaan jodlaa riemukkaasti. Kuulostin luultavasti enemmän hinkuvalta hyeenalta, ja tuloksetkin olivat laihanpuoleiset.

Onneksi mikään ei kestä ikuisesti, ei työpäiväkään. Tepsuttelin työkaverin kanssa pidemmän reitin, jotta saimme nauttia auringosta. Nyt pitäisi mutustaa jotain terveellistä ja mennä treenaamaan. Flunssan jälkeen pitää taas aloittaa alusta; pelistä tuijottaakin kaksijalkainen valas, joka liikkuu kovin sutjakkaasti maalla...

Voiko MIKÄÄN olla ihanampaa kuin syyskuun sunnuntai? Oikeasti!
Koko maailma on täynnä kultaista aurinkoa, rapsutettavia pörrökoiria, sinistä, sinistä taivasta, kutsuvia kahviloita, kanelista omenapiirakkaa ja kirpeää vaniljakastiketta, kuumaa, mausteista teetä ja villisti liehuvia kaulahuiveja.

Elämä on ihanaa, ainakin tämän hetken. Ja hetkeenhän pitää tarttua, eikös vain?

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Miten selittää ja/tai esittää Alias-pelissä sana taide?

Luova ratkaisu on ensin esittää taiteilijaa, sitten taideteosta; seuraavaksi kuvanveistäjää ja patsasta sekä lopuksi sambata ympäri huonetta laulaen kurkku suorana jotakin epäilyttävästi Lordia muistuttavaa. Yllättäen kukaan ei ymmärtänyt tätä värikästä esitystä, joten väärinymmärretty itsensäilmaisija ilmoitti jättävänsä kaikki jämähtäneet kakkiaiset omaan arvoonsa.

Vieruskaveri katsoi ystäväänsä hämmentyneesti ja vilkaisi omaa lappuaan. "Tästä ei saa mitään jännää", hän sanoi. "Mikä on harakan ja kottaraisen yleisnimi?" "Lintu", ehti ryhmän ujoin henkäistä, ennen kuin performanssitaiteilija oli taas ampaissut tuolistaan, päästänyt käheän rääkäisyn ja loikkinut harakkahyppelyä ulos ovesta.

Olen vankasti sitä mieltä, että puolentoista litran cokisten ja energianjuomien myynti teineille pitäisi kieltää...

Syksyn kaunein ilma ja lyhyt työpäivä ovat ihana yhdistelmä. Kerrankin saattoi vaellella koko päivän ympäri kaupunkia auringosta, mp3-soittimesta tulvivasta musiikista ja raittiista ilmasta nauttien.

Kantakaupungin hillitty charmi lounasaikaan oli täydellinen. Katukuvasta puuttuivat jalkakäytävän tukkivat turistilaumat, mutta moni oli tullut lounastunnillaan ulos. Olisi selkeästi pitänyt lähteä vaellukselleen liituraitahousuissa ja pompadour-saappaissa, perintöveska käsivarrella keinuen - tai ainakin valita ne trendikkäämmät tennarit, jotta olisi sopinut paremmin joukkoon.

Jatkoin matkaani kohti sakeampaa elämää ja kotoista Kalliota. Pulsut paistattelivat päivää, nostivat auringolle maljoja ja rähisivät kotoisasti Alkon edustalla. Kaunis ilma kutsuu vielä syksylläkin "festarijampat" esille koloistaan ja ihmisten ilmoille. Näitä mäyräkoiriaan ulkoiluttavia ja kolmannen festaripäivän kohmeloisia kavereita asteli vastaan kaikkialla. Aloin jo epäillä missanneeni jonkin kaupunkifestarin, suurkeikan tai ylimääräisen vapaapäivän - varsinkin, kun joka toisesta kaupasta vartijat taluttivat ulos tai maijaan sankarillisesti vastaan haraavia kansalaisia.

Hain kaupasta jäätelön ja istahdin penkille. Kylmähän siinä kuitenkin tuli. Oli juuri sopiva hetki lähteä kotiin. Päätöstä vauhditti vielä jostain puskasta herännyt Mike Monroen ja Kerry Kingin hilpeä risteytys, joka päätti tulla tarjoamaan pullostaan. Ikuisen festarijampan huolettomuudella herra jatkoi piinaamaan seuraavaa naista. En jäänyt katsomaan, kiskaisiko tämä 5-kymppinen rouvashenkilö sankaria veskallaan vai sateenvarjollaan - vai ottiko tanakat huikat.

Vanhan suomalaisen positiivisuususkon mukaan ain' seuraa itku pitkästä ilosta. Tylsää on se, että niin usein seuraa.

Viikonloppuna tuli noustua skumppakuplien ja Amorphiksen keikan voimalla aivan toiseen sfääriin, jossa sai pysyteltyä vielä sunnuntainkin.

Maanantai valkeni nuhaisena, lihaskipuisena, silmäpussisena ja älyllisestikin alavireisenä. Sama olo jatkuu edelleen. Näytän huonosti nukkuneelta vampyyrilta tai karanneelta ihmissudelta.

Kun istuu pitkän työpäivän jälkeen kulahtaneen black metal bitchin näköisenä metrossa ja saa hyväksyviä katseita kaikilta niiltä, jotka näöstä ja tuoksusta päätellen ovat viettäneet päivänsä olutlasin ääressä idän hehkeissä lähiöräkälöissä, vakuuttuu joen syvydestä lopullisesti. Ei kuitenkaan niin paljon, että hankkisi itselleen vaaleanpunaisen talvitakin.

Olen tottunut siihen, että puheeni päälle puhutaan ja saan kerrata kaiken sataan kertaan. Teenhän pääasiassa töitä nuorten kanssa. Suuressa joukossa ei -ikävä kyllä - voi odottaa käytöstapoja. Yllättävän usein fiksuistakin tytöistä kuoriutuu ryhmässä pissiskihisijöitä ja pojista apinatarhamaisia möllejä.

En pidä "nuoria" pahatapaisina, en sen pahatapaisempina kuin suurinta osaa maailman ihmisistä. Olen vain sitä mieltä, että ikävän monet ihmiset käyttäytyvät moukkamaisesti. Leffassa, teatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä, ravintoloissa ja kaupungilla kulkiessaan saa kokea sen moneen kertaan.

Olen itse joskus ajatellut ryhtiä käyttäytymään junttimais-moukkamaisesti. En vain osaa. En ole koskaan vastannut kännykkään elokuvateatterissa. En ole koskaan kuorsannut teatterissa. Keikoilla olen liian ekstaasissa musiikista nipistelläkseni tai kouriakseni omaan/vastakkaista sukupuolta. Penskana sain ilmaisen jälkiruoan (erittäin ison jätskiannoksen) hienossa ravintolassa, koska osasin käyttäytyä kauniisti. Kävelen niin nopeasti, että minun on pakko noudattaa liikennesääntöjä, enkä viitsi tukkia tietä.

Toisten tyhmyys ei ole omaa syytä, siitä vain joutuu kärsimään...

Aamu ei olisi voinut alkaa paremmin - nukuin pommiin ja sain kiskaista itseni ennätysajassa valmiiksi. Vasta bussissa aloin pohtia, että onko paita oikein päin, kummassakin silmässä piilarin, hame asiallisesti eikä alushousuissa, jalassa samaa paria olevat kengät ja kummassakin silmässä meikkiä. Kaikki oli melkein ok, mutta kulmakarvojen lennokkuudesta tuli palautetta. Käytöksen muusta lennokkuudesta kyllä keskusteltiin enemmän. Kahvia normaalisti juomattoman kannattaa nykäistä kolme kupillista ennen kahdeksaa! :D

Ajattelin viettää ikinaisellisen illan teen ja suklaan parissa. Tukka on treenin jäljeltä kunnon sekamelska, joten siihen voi hyvällä omalla tunnolla kaataa kunnon satsin hoitoöljyä ja istahtaa natustamaan suklaata. Koska aamulla ei ole aikaista herätystä, ei tarvitse nukkua märkiä hiuksiaan kunnon afroksi. Kivaa. (Tämä perinaisellinen höpinä muuten tuntuu varsin oudolta kirjoittaa!)

Huokaus, miksi on pakko herätä kuumuuteen? Onneksi nyt iltapäivällä on viileämpää, ja ulkona voi tuulen antaa tuivertaa kunnolla. Tukka on sekaisin ja ajatukset kunnon sekamelskassa. Hyvä.

Huomenna on taas töitä. Suhteeni työhön on yleensä kovinkin maaninen. Työ on ollut pelastusrenkaani, pelastusköyteni ja auttajani viimeiset pari vuotta. Opinnot tökkivät, suhteet ovat menneet miten menneet ja ystävistä monet kadonneet pariutuneiden ihmemaahan. Työ ja työtoverit ovat pitäneet pinnalla. Yritän opetella rauhallisempaa otetta työhön. Syksyllä on hyvä aloittaa, lomien jälkeen. Katsotaan, kuinka käy.

Ihana ilma! Ei liian kuuma ja kirkas. Haistan jo syksyn kirpeyden. Pieni karvainen kaveri kävi pikakylässä ja rapsutettavana. Sekarotuiset haukut ovat ihania, varsinkin suklaansävyiset ja suloluonteiset. Muuten kyllä pidän enemmän isoista, paksuturkkisista haukuista, joita saa määrättömiin vanuttaa, paijata, palluttaa ja pörröttää. :)

Vietimme eilen eräänlaisia kesän hautajaisia ystävieni kanssa. Pelasimme pelejä ja joimme sangriaa. Kapverdeläinen musiikki soi ja parvekkeen ovea ei tarjennut pitää auki. Nukuin pitkästä aikaa hyvin ja unia näkemättä.

Toivottavasti ilta on kaunis. Voisi mennä istuskelemaan Huvilateltan ympäristöön tai katsomaan taiteen kulkeutumista kapakkaan. Mieli tekee jo täyteläistä punaviiniä. Varma merkki syksyn tulosta.

Kone nousi taas aamuun alakuloiseen ja laahusti bussille. Kone ajatteli kauhulla pitkää päivää. Miten tästä selvittäisiin?

Järjestelin kasvoilleni hymyä ennen ensimmäistä tapaamista. Koko teinilauma vyöryi kimppuuni riemukkaana ja iloisena, sata tarinaa kerrottavanaan. Istuin pöllämystyneenä tämän kaiken hälinän keskellä ja kuuntelin.

Kone saattoi unohtaa itsensä hetkeksi. Illalla Konekin saa taas vapaata ja minä jää lattialle pohtimaan.