Osa maan tapaa on korruptio?

  • WilleWau

Tällä viikolla nämä niin sanotut yhteisten asioidemme hoitajat tapaavat sidosryhmiään uutistietojen mukaan tiivisti Porissa.

Toivottavasti saamme tietää kuka päättäjistämme on kenenkin kustannuksella missäkin mukana?

Millä rahasummilla esimerkiksi Finanssialan Keskusliitto r.y. (FK) toimitusjohtajansa Piia-Noora Kaupin johdolla kestitsee vaaleilla valittuja päättäjiämme vuosittain Porissa ja miksi?

Toivottavasti kelit ja hyvät fiilikset suosivat tapaamisia. Rauha, rakkaus ja rispekti kukoistakoot kaikilla kesäisillä rintamilla. Myös meillä äänioikeuden vaaleissa omaavien keskuudessa. Olkaamme aktiivisia saadaksemme vastauksia seuraaviin aiheisiin.

Tietysti sillä pienellä varauksella, että ne kiinnostavat meitä äänioikeuden vaaleissa omaavia kansalaisia.

* *

Helsingin Sanomat teki viime kesänä avoimen reportaasin avoimesti kysymällä ja kertomalla kuka päättäjistämme tai korkeista virkamiehistämme on kenenkin kustantamana/kutsumana Porin Jazzeissa ja siihen liittyvissä lukuisissa oheistapahtumissa.

Erittäin tärkeänä pointtina saimme kuulla Helsingin Sanomien reportaasissa johtavilta päättäjiltämme myös rehellisen tuntuisia ajatuksia vaalirahakohusta ja sen vaikuttavuudesta politiikan uskottavuuteen.

HS:n kysymykset kuuluivat seuraavasti:

1. Onko vaalirahakohu vienyt politiikan uskottavuuden?
2. Kenen rahoilla olet tällä?

Tässä kattauksena edelleen erittäin ajankohtainen kattaus aihekokonaisuuteen nimellä AVOIMEN VAALIRAHOITUKSEN ABCDE. Olkaa hyvät.

A. Keskustan kansanedustajat Tuomo Puumala sekä nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula kertoivat ajatuksiaan näin:

Vaalirahoituksen avaaminen viimeinkin alkamassa?
http://ajankuva.blogspot.com/2009/12/vaalirahoituksen-avaaminen-viimeinkin.html

B. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ja ulkoministeri Alexander Stubb kertoivat näkemyksiään näin:

Vaalirahoituksen avaaminen alkoikin 1960 - ja -70 luvuilta
http://ajankuva.blogspot.com/2009/12/vaalirahoituksen-avaaminen-alkoikin.html

C. Vasemmistoliiton aiempi kansanedustaja Suvi - Anne Siimes ja sdp:n kansanedustaja Maria Guzenina – Richardson kertoivat kannoistaan näin:

Vaalirahoituksen avoimuus naissukupuolen joukossa
http://ajankuva.blogspot.com/2009/12/vaalirahoituksen-avoimuus.html

D. Kokoomuksen porilainen kansanedustaja Sampsa Kataja toimii Porissa muun muassa isännän roolissa ja hänen ajatuksiaan vaalirahoituksen aiheuttamista sidonnaisuuksista:

Satakunnan tulevaisuus 2011 - Välitarkastus 2009
http://ajankuva.blogspot.com/2009/06/satakunnan-tulevaisuus-2011.html

E. Tasapuolisuuden nimissä on syytä muistaa myös rkp:n piiloon jääneet kytkennät vaalirahoituksessa. Hehän ovat hoitaneet rahoittamisen erittäin taidokkaasti, mutta epäselvää on ainakin itselleni se, että kuinka avoimesti rkp:n vaalirahoittajat ovat meidän äänestäjien tiedossa.

Suomi tarvitsee esikuvia tässäkin asiassa. Rkp:n meppi Carl Haglund lienee halukas yksilöimään omat vaalirahoittajansa viime eurovaalien osalta?

Vaalirahoitus, rkp ja median sidonnaisuudet
http://ajankuva.blogspot.com/2009/10/vaalirahoitus-rkp-ja-median.html

* *

Toivottavasti tiedotusvälineemme saavat ja uskaltavat siten kysyä sitkeästi päättäjiltämme ainakin itseäni kiinnostavia vaalirahoituksen lähteitä ja niiden synnyttämiä sitkeitä sidonnaisuuksia.

Onko Suomessa kyseessä ja vallalla kuinka laajamittainen institutionaalinen korruptio? Mistä tuo rakenteellinen korruptio on tunnistettavissa? Kenelle korruption valvonta kuuluu?

Miksi esimerkiksi valtapuolueiden paikallisyhdistysten ja kunnanvaltuutettujen vaalirahoittajista on niin vähän tietoa saatavilla?

Kansanedustajien, ministereiden ja meppien omien voitokkaiden vaalikampanjoiden vaalirahoittajia ollenkaan unohtamatta.

* *

Lisätietoja internetin hakukoneilta hakusanoilla

414/2000
korporatismi
korporativismi
apparatsikki
nelikantainen lainsäädäntömalli

Tämä blogikirjoitus ei ole kommentoitavissa.