Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2018.

Lainsäädäntövalta tekee komepäkin!

Jo yli viikon ajan jatkunut kansanedustaja Juhana Vartiaisen ja ex-työmarkkinapomo Lasse Laatusen blogibattle on ollut värikästä seurattavaa.

Liekkö kyseessä ihan aito asia, vai onko taustalla joku taitava vaikuttajaviestinnän ja työmarkkinat sekä politiikan teon salat, pitkältä ajalta tunteva viestintä- tai lobbaustoimisto?

Mitä kaikkea tapahtui 1990-luvulla vallan kulisseissa?
Mitä kaikkea tapahtui 1990-luvulla vallan kulisseissa?

Jos ja kun todellinen lainsäädäntövalta palaa ensi viikolla hallitukselle ja eduskunnalle, niin tässä oiva pilottikohde täysremontointiin! Liittyy käynnissä olevaan perustuslaki, oikeusvaltio ja oikeusvaltioperiaattee keskusteluun Suomessa sekä Euroopassa.

”Kuuman vinkin kolmikannan vallan ulottuvuuksista antoi, eläkkeellä oleva työmarkkinapomo ja muun muassa Lasse Laatusen esimiehenä toiminut, Tapani Kahri 80-vuotissyntymäpäivän haastattelussaan:

Oliko Suomen vanhassa tupomallissa jotakin positiivista?

”Olennaisinta oli, että tupo kuitenkin oli järjestäytynyttä asiainhoitoa. Hirveästi siellä oli sovittavaa, loputtomiin höylättäviä ja viilattavia yksityiskohtia, mutta samalla ennustettavuus nousi kohtuullisen korkealle”, Kahri miettii.

Tupo-ajan ikävimpänä mausteena hän pitää sitä, että solmittavat sopimukset paisuivat aivan uskomattomiin mittoihin.

Kaikki tuntui liittyvän kaikkeen, mikä tietysti kavensi normaalin parlamentaarisen politiikan siivua huomattavasti.
Lähde: ”33 vuotta Eteläranta kympissä” – Helsingin Sanomat 8.5.2018, sivu B 14

Nähtäväksi jää päästäänkö Suomen todellista hallintamuotoa ja hallitsijoita koskevassa keskustelussa; jo mafiamaisen valtakoneiston kafkamaisiin ytimiin?

#OnSovittuEttä #Suomi100oikeusvaltio
- Julkaistu Julkaistu joulukuu 1, 2017

Eikä tuossa kaikki.

Ja jos päästään, varsinkin tuohon ex-työmarkkinapomo Kahrin mainitsemaan ”normaalin parlamentaarisen politiikan siivua” kaventaneeseen osuuteen, niin Suomi 2017-blogin Mobiiliflaijeri – sarjasta löytyy aiheesta kiinnostuneille; erinomainen starttipaketti ison kuvan hahmottamiseen.”