Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2007.
Edellinen

Kuntahaikunen

Suomalaisten palkkatuloillaan saavuttama ostovoima on Euroopan unionin maiden listan häntäpäässä.

Pakolla ostettavan digi - boxinkin hankinta on kesäkeleistä huolimatta monella umpijäässä.

Raha sinällään ei ole sisukkaille suomalaisille koskaan ongelma. Ainoastaan sen riittävä hankkiminen elämisen perustarpeisiin tuottaa ajoittain hankaluuksia.

Absurdi tilanne on tehnyt monesta suomalaisesta pakon edessä elämäntavoiltaan ”wanna not bee” – tyyppisen askeettisen munkin taikka nunnan.

Siten yhä useampi luottotietonsa säilyttänyt suomalainen on löytänyt perusturvakseen vain Luottokunnan.


Suomen kuumin lista nyt netissä

Ihmeelliseksi menee maailman meno.

Stasi-listasta, Rosenholz-aineistosta puhutaan tällä hetkellä todella paljon.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin asia koskee 20-30 suomalaista henkilöä.

Toivottavasti, tasapuolisuuden nimissä, saamme joskus tietää muidenkin epäkelvoksi katsottujen maiden tiedustelupalvelujen hyväksi työskennelleet henkilöt. Liikutaanko lukumäärissä tuolloin kymmenissä, sadoissa vai tuhansissa?

Maikkarin nettiuutisissa löytyi jo linkki Stasi-listaan (n. 1500 sivua ja 3 Mb). Tietysti tuli uteliaisuuttani vilkaistua.

Vain suomenkielinen käyttöohje näköjään puuttuu. Tai vaihtoehtoisesti rehellinen ulkomaalainen tulkki esimerkiksi Saksasta.

* * * *

MTV3

Kotimaa:
Holmlund: Stasi-aineiston julkistaminen mahdollista
Julkaistu 30.07.2007 07:44 (päivitetty 10:52)

- - - -

Stasi-keskustelu käynee jatkossakin vilkkaana.

* * * *

Päivitys 17.8.2024
Joko aika on kypsä ison kuvan avaukseen tästä aiheesta?

Harhautettiinko tekaistulla ja salaisella ”varaumalla” eduskuntaa?”

https://www.promerit.net/2010/07/harhautettiinko-tekaistulla-ja-salaisella-varaumalla-eduskuntaa%e2%80%9d/


KUNTAHAIKUNEN

Suomalaisten palkkatuloillaan saavuttama ostovoima on Euroopan unionin maiden listan häntäpäässä.

Pakolla ostettavan digi - boxinkin hankinta on kesäkeleistä huolimatta monella umpijäässä.

Raha sinällään ei ole sisukkaille suomalaisille koskaan ongelma. Ainoastaan sen riittävä hankkiminen elämisen perustarpeisiin tuottaa ajoittain hankaluuksia.

Varsinkin matalapalkka-aloilla, joissa vaaditaan entistä enemmän abstraktien tunnuslukujen valossa tarkasteltavaa tulosta, mutta päättäjien toimesta ei kuitenkaan suostuta puhumaan työntekijäpuolen 1980-luvulle jämähtäneestä palkkatasosta. Pienyrittäjien tasaveroisesta sosiaaliturvan asemasta palkkatyöläisiin hiiskumattakaan.

Absurdi tilanne on tehnyt monesta suomalaisesta pakon edessä elämäntavoiltaan ”wanna not bee” – tyyppisen askeettisen munkin taikka nunnan.

Siten yhä useampi luottotietonsa säilyttänyt suomalainen on löytänyt perusturvakseen vain Luottokunnan.


Stasisuposta - ei sisäiseen käyttöön tarkoitetusta

Mielenkiintoiseksi menee nokittelu Stasi-jupakan tiimoilla?

Maikkarin internet-uutissa 12 vuoden hallitusvastuussa olleen SDP:n Eero Heinäluomakin on herännyt vaatimaan toimia:

Oppositiojohtajat vaativat hallitukselta pikaista ja täydellistä selvitystä Stasi-jupakasta. SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma vaatii suojelupoliisia valvovaa sisäministeriä Anne Holmlundia (kok.) tilille.

- Olisi perusteltua, että Holmlund selvittäisi eduskunnalle, mitä Rosenholz-asiassa on tapahtunut. Selvityksessä täytyy kertoa, mitä aineistoja Suomeen on tullut ja millaisia julkisuusperiaatteita niihin on sovellettu, Heinäluoma sanoo Aamulehdessä

- - - -

Toivottavasti Alma Median toimitukset jatkavat tiukan journalistisen tien linjalla.

Ainakin itseäni kiinnostaisi kuulla, että mitä Heinäluoman esittämään asiaan tuumaisi tasavertaisuuden nimissä aiempi sisäministeri Kari Rajamäki/sd?


Kierrosluvut punaisella alueella?  1

Sairas Supon päällikkö pääsi lakien mukaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle.

Burn-out on pirullinen sairaus. Päälle päin potilas näyttää priimalta, mutta sisuskalut muljahtelevat kierroslukujen punaisella alueella. Pikku hiljaa se rupeaa näkymään myös naamasta.

Päällikkö Nevalalle eläkkeelle pääsy sairauden perusteella on tietysti ihan oikein, mutta toteutuuko taaskaan lakien mukainen yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Suomessa?

Valtiokonttorilla tuntuu olevan tavallisesta kansasta kovin erottuva linja päästää päättäjäpuolen toimijoita eläkkeelle. Vai löytyykö Valtiokonttorinkin kassakaapista, jokin salainen sopimus?

Mielenkiintoista on nähdä tämän tiimoilta se, että halutaanko tällä hurjalla haloolla peittää jotain muuta alleen?

Vai tuodaanko myös esiin pankkikriisiin ratkaisuun liittyvän nk. Koiviston konklaavin salaisuudet julkisuuteen.

Tuodaanko myös lakisääteisiin vakuutuksiin liittyvät Finngate-skandaalin nelikantaiset salaisuudet julkisuuteen?

Käsittääkseni kovemman Supo - pyörityksen käynnisti Alma Median toimitus, jonka taustalla ovat toivottavasti riippumattoman journalistiset lähtökohdat eikä taloudellisten todella suurteen pääomien painostus?

Alma-Median suurimmat omistajat:
https://www.almamedia.fi/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/osakkeenomistajat/
Linkki korjattu 15.8.2024


Ratakadunhaikunen  1

Formula ykkösmaailman antamissa lausunnoissa pyöritään ympäripyöreällä radalla. Vauhti niiden antamisessa toimittajille pyörii nasaalissa naukuen kolmella sadalla.

Virallisen Suomen lausunnoissa on F1 kaltaista asiasanajonojargonia, mutta vähän vastaanottajakunnan haluamaa rehellistä asiaa.

Kuka rouva tai ritari rohkea raottaisi kerralla ja kunnolla "julkiseksi" julistettujen asiakirjojen rasiaa?

Mikä on totuus Suomen omasta virkamiesformaattiin pukeutuneesta King Kongista, joka jo kaikkien hyvin tunteman ”blondin” pieneksi käyneeseen kassakaappiinsa edelleen piiloon pukkaa?

Päivän Hesarin kuvassa Supon varikon pihakongista; hopeanvärinen Mersu kadulle ulos pukkaa.

Lähipäivät näyttävät, kuka virallisen Suomen tiedotustilaisuuksissa hermostuneena silittelee tukkaa, kuka pyrkii esittämään täysin tietämätöntä päättäjärukkaa?

Tupossa ja Supossa on paljon yhteistä; molemmat pyrkivät vaikuttamaan tilanteisiin sisäkautta suikaten. Eikä kumpikaan ole näissä sanamuodoissa tarkoitettuina apteekkitavaraa.




Allaskävelyratoja pääkaupunkiseudulle  1

Nykyinen terveydenhuollon tilanne tuottaa entistä useampia henkilöitä liikunnallisen kuntoutuksen toimenpiteiden tarpeen piiriin.

Valitettavan monen vaivan hoitamisessa lähtölaukaus parantumiselle annetaan vasta leikkauspöydällä. Potilasjonotilanteesta johtuen: ”Se mikä vaivana hitaasti tulee, niin se myös hitaasti lähtee.”

Vesi, valo ja äänet ovat luonnon omia elementtejä, jotka oikein annosteltuina voivat tuoda apua monenlaiseen vaivaan ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen.

Vesijuoksuvyön avulla suoritettava veden poljenta on tehokasta ja kipeitä paikkoja vähän rasittavaa, mutta kuitenkin tehokkaasti kehoa vahvistavaa.

Pääkaupunkiseudulle tarvittaisiin ainakin yksi täysipitkä (1 km), ellei jopa useampikin allaskuntoutukseen tarkoitettu 4 metriä leveä allaskävelyyn ja –juoksuun soveltuva rata. Sopivana ns. raapimattomana kölisyvyytenä esimerkiksi 2,0 metriä. 250 metrin välein yksilölliseen venyttelyyn ja vesivoimisteluun sopivat pysähdysrampit. Just pompit!

Allaskävelyhän sopii oikein annosteltuna moneen vaivaan. Homman ei tarvitse olla liian ryppyotsaista, sillä mitään matka-aikoja ei saisi kellottaa eikä ketään pakkotahtiseen käymiseen pakottaa. Suurin haaste olkoon oman tilanteen parantuminen.

Tärkeintä ensimmäisellä katetulla allaskävelyradalla olisi keskeinen sijainti. Rata voisi polveilla Töölönlahden rantoja nuollen tai Linnanmäen luolastoihin sukeltaen. Poljettaessa vaihtuvat maisemat, kirkasvalolamput ja aidot luonnon äänitehosteet toisivat vastoinkäymisten kolhaisemalle ihmissielulle positiivista virtaa kaikkia aistikanavia hyväksikäyttäen. Lopputuloksena kuin kaupantekijäisenä monelle henkilölle kadonnutta pilkettä silmiin ja parantunutta hallintaa oman elämänsä filmiin.

Allaskävelyyn sopivilla oheispalveluilla elimistö saadaan sopivasti kiihtymään ja yhä useampi suomalainen liikunnan jälkeisessä euforisessa tilanteessa viihtymään. Tosin oheispalveluilla tarkoitan tässä yhteydessä kerrankin valoisia sekä tilavia kuntosali- ja peseytymistiloja. Kuukausikorttien hinnat voisivat noudattaa yleisten kulkuneuvojen taksoja. Tällekin investoinnille pystytään oikealla tekniikalla laskemaan huimia säästöjä.

Uuden ajan kuntosalilta avautuvat näkymät, Töölönlahdelle oopperaan ja Finlandia-talolle, toisivat kasvavaa arvostusta liikuntakulttuurille alimpiin mahdollisiin betonibunkkereihin piilotettuihin kuntosaleihin verrattuna. Näihin alan paikkoihin ei päivän valo monesti ulotu eivätkä ne tempon ja tehosteiden ryppyotsaisuudellaan kiinnosta ujoa satunnaiskokeilijaa.

Elämässähän ei aina kaikki mene niin sanotusti putkeen ja väliaikaista lievitystä toisi monelle se, kun pääsisi polkaisemaan uudessa suomalaisessa allaskävelyputkessa veden ja valon voimat valloilleen. Liikunnallisen tasa-arvon totuutena: ”Tule sellaisena kuin olet, allaskävelyvyöstä löytyvät kaikille sopivat soljet ja sitten; senkus omaan tahtiin poljet!”


Koiviston konklaavi

Koiviston konklaavina tunnettu tapahtumien ketju liitty siis 1980-90- lukujen välisen pankkikriisin hoitoon Suomessa.

Autenttista lisätietoa löydätte halutessanne seuraavalta asiaan keskittyneeltä www- sivustolta:
www.promerit.net

ja sieltä vasemmasta sivusta löydätte Laman ja rahan pelurit-otsakkeen alta vierityspalkin kautta klikkattavat ja toimivat otsikot:

Oikeuspoliittinen seminaari Linnassa 6.5.1992

Presidentti Koiviston oikeuspolitiikan seuraukset

Koiviston konklaavin asiakirjat salaisia
* tasavallan presidentti Tarja Halosen päätös

Pres. Koiviston haastattelu Ilta-Sanomissa 21.8.1992

Suomen umpioitu oikeuspolitiikka
* Saako presidentti valehdella?

* * * *

Tämä on yksi iso suomalaiseen oikeusjärjestelmään liittyvä alue, jonka suhteen ns. virallisella Suomella on vielä paljon kerrottavaa kansalaisilleen.

* * * *

Päivitys 15.8.2024

Jos aiheen iso kuva kiinnostaa Sinua, niin tässä oiva linkkivinkki:

Jorma Jaakkolan kotisivu
- Kokoomuslaisen tutkimaa Suomen lähihistoriaa

KOIVISTON KONKLAAVI
https://www.jormajaakkola.fi/koiviston-konklaavi

© Jorma Jaakkola
Julkaistu 20.1.2015
Julkaistu uudelleen 15.3.2024

Olen laittanut tälle sivulle dokumentit presidentti Koiviston Presidentin Linnassa 6.5.1992 järjestämästä oikeuspoliittisesta seminaarista eli niin sanotusta Koiviston konklaavista, jolla oli 1990-luvun laman ja pankkikriisin hoidossa katastrofaaliset seuraukset.

Mutta ei tässä kaikki. Kyse on vielä merkittävämmästä asiasta. Konklaavissaan presidentti Koivisto asettautui Suomen tuomioistuinlaitoksen yläpuolelle, Hallitusmuodon 2 §:ää rikkoen.

Katsokaa video, joka on kuvattu 30.7.2015. Kesto on vajaat 19 minuuttia. Klikkaa sinisestä linkistä

Edellinen