Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2022.

Suomen Nato-jäsenyyden hinnasta

Suomen Natoon liittymisestä käydään vilkasta keskustelua. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja Emilia Kullas on tuonut edustamansa edunvalvontajärjestöjen kautta ansiokkaasti esiin myös naisjohtajien näkökulmaa.

"Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jo 60 prosenttia suomalaisista kannattaa liittymistä puolustusliitto Natoon.

Nato-jäsenyyttä vastustaa 19 prosenttia suomalaisista. EVAn tutkimukseen vastasi 4.3.–15.3.2022. välisenä aikana 2 074 henkilöä."
Lähde: "EVA: Suomalaisista 60 prosenttia Nato-jäsenyyden kannalla – Päätös halutaan jo tänä vuonna."

Kansanäänestyksen sijaan, Suomessa tehdään kiihtyvällä tahdilla erilaisia Nato-jäsenyyttä luotaavia mielipidemittauksia, joilla pyritään osoittamaan, että a. nyt on kiire. b. enemmistön tuki löytyy. c. hinta-asiaan keretään palata tuonnempana.

Löytyisikö EVA:n Kullakselta tai hänen puolisonsa, päätoimittaja Arno Ahosniemen edustamalta verkostolta tarkennettua hintatietoa Naton kustannuksista Suomelle ja suomalaisille?

Naton jäsenyyden tarkat kustannukset vuositasolla?
Naton jäsenyyden tarkat kustannukset vuositasolla?

Sosiaalinen media on tulvillaan erilaista hintatietoa. Siksi on outoa, että tarkan euron mainestaan tunnettu ja seuraavaksi pääministeripuolueeksi povattu kokoomuskin on ollut Nato-jäsenyyden hinnoista hissukseen?

Yhdessä Nato-jäsenyyttä käsitelleessä tv-ohjelmassa eräs turpo-asioiden asiantuntija arvioi, että Suomen Nato-jäsenyyden juoksevat vuositason kustannukset olisivat 35-50 miljoonaa euroa. Joten tuosta olisi tärkeää kuulla lisää.

Naton suositus jäsenmailleen on ollut, että kunkin Nato-maan tulee investoida puolustus-/sotilasmenoihinsa 2%:a bruttokansantuotteestaan vuosittain.

Suomen bruttokansantuotteen ollessa noin 200 miljardia euroa vuodessa, niin Suomen kohdalla Nato jäsenyys tarkoittaisi 4 miljardin euron satsausta. Jos tämän hetken ko. kulut ovat olleet noin 3 miljardia euroa vuodessa, niin se tarkoittaisi noin 1 miljardin euron kustannusten lisäystä valtion budjettiin vuodessa.

Käynnissä olevan F35- hävittäjähankinnan vaikutus otettaneen huomioon Naton uuden aseistuksen hankintavaatimuksissa?

Eikä tuossa mitään. Suurimpana Naton kulujen maksajana, Yhdysvallat sanelee budjetoinnin suuntaviivoja näissä asioissa.

Ja jos ne suomalaisten keskuudessa tiedetään tarkasti ja hyväksytään, niin myös vasemmistoliiton on helpompi muuttaa kantaansa Nato-jäsenyyden suhteen.

Varsinkin, jos budjettikehystä avarretaan rahallisten Nato-jäsenyyden vaatimusten verran. Jolloin vältytään uusilta ja pitkäkestoisilta leikkauksilta.

Tosin tästä kannasta kansanäänestyksen suhteen, tuon budjettikehyksen laajennuksen toteutuessa, lienee vasemmistoliiton silloin luovuttava?

"STT:n kysely: Vasemmistoliitto selvimmin Nato-kansanäänestyksen kannalla – moni puolue pitää kansanäänestystä riskinä tai hitaana"
Lähde: STT - Saila Kiuttu, Sanna Nikula 5.3.2022 kello 10:00.

Vaikkakin Nato-maa Tanskassa kansanäänestys isoista asioista onnistuu.

"Tanska järjestää kansanäänestyksen siitä, tulisiko maan liittyä Euroopan unionin yhteiseen puolustukseen. Kansanäänestys pidetään 1. kesäkuuta, ilmoitti pääministeri Mette Frederiksen sunnuntaina."

"Tanska järjestää kansanäänestyksen EU:n yhteisestä puolustuksesta" Lähde: Demokraatti 7.3.2022 kello 09:49


Sveitsin malli ei sovi Suomelle

Suomen virallisessa kielenkäytössä Suomen sotilaallista statusta Neuvostoliiton aikana kuvasi puolueettomuus ja Venäjän uudelleen synnyttyä liittoutumattomuus.

Venäjän hyökättyä massiivisella voimalla 24.2.2022 Ukrainaan, kiihtyivät Suomen Nato-jäsenyys 2020-luvulla - keskustelut kerralla kuumiksi.

Kokoomus on puheenjohtajansa Petteri Orpon johdolla viemässä Suomea ja suomalaisia nopeutetusti sotilasliitto Natoon. Mitä kaikkea se sitten toiminnallisesti ja rahallisesti tarkoittaakin?

Keskustelujen edetessä on tärkeää, että kokoomuksen johdolla tarkistetaan ja hoidetaan ammattisotilaiden sekä varusmiesten sosiaaliturva-asiat kuntoon. Tältä näyttivät tilanteet sotilaiden vakuutusasioissa vuonna 2011. Kun kokoomus oli pääministeripuolueena.

Vakuutuslääketieteen miinakentät suomalaisille tutuiksi.
Vakuutuslääketieteen miinakentät suomalaisille tutuiksi.

Kokoomusta, keskustaa ja rkp:tä erittäin lähellä olevat elinkeinoelämän järjestöt uskovat Suomen Nato-jäsenyyden "vähentävän Suomen maa- ja markkinariskiä Venäjän naapurina."

Tätä mieltä ovat elinkeinoelämän isoista johtajista ainakin:
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemi
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen

Lähde: STT 10.3.2022 - "Elinkeinoelämän järjestöt: Suomen paikka on puolustusliitto Natossa"

Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä koskevien keskustelujen käydessä vilkkaana, niin samalla on tärkeää yhteistyössä huolehtia siitä, että monien ammattisotilaiden ja varusmiesten sekä heidän lähiomaistensa kohdalle, etenkin 2010-luvun alussa, osuneet ja ylempänä olevassa mobiiliflaijerissa mainitut merkkaamattomat ”Valtiokonttorin ja vakuutuslääketieteen miinakentät" on päättäjiemme lupausten mukaisesti tunnistettu, purettu ja korjattu.

Niin kuin pääministeri Jyrki Kataisen/kok. six-pack hallituksen puolustusministeri Stefan Wallin/rkp. lupasi.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Sveitsin puolueettomuusmalli tuskin sopii Suomeen. Sijainti keskellä Eurooppa vuorten ympäröimänä on hyvin erilainen. Useampana jokerina korttipakan pohjalla; Sveitsin pankkisalaisuuden piiriin liittyy niin isoja salaisuuksia, ettei mikään sotaisista maista tai hirmuhallitsijoista ole uskaltanut sitä nykyaikana valloittaa ja alistaa.

Taidokkaasti vaalittuun Sveitsin puolueettomuuteen kuuluvasta puolustusmallista; kannattaa varmasti kopioida kaikki toimivat osat suomalaistenkin hyötykäyttöön.