Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2011.

Tukeasi tarvitaan - Terveiset Kansalaistorilta  1

Kävin tänään 25.10. iltapäivällä keskustelemassa, Helsingin keskustassa, vapaaehtoisesti telttaan majoittuneiden nuoremman polven kansalaisten kanssa. Voin suositella käyntiä lämpimästi Sinullekin. Mikäli kiireiset aikataulut suinkin sallivat ja asut pääkaupunkiseudulla. Myös apu tiedonlevityksessä on tervetullutta. Alla kuva leirin tavasta toimia.

Kansalaistori 25.10.2011 - Leirin info
Kansalaistori 25.10.2011 - Leirin info

Majapaikka löytyy uudelta ja avoimelta Kansalaistorilta Sanoma-talon ja Musiikkitalon välistä. Paikalla kannattaa piipahtaa ihan pikaisestikin, koska jututtamani henkilöt olivat esimerkiksi hämmästyttävän hyvin perillä yhteiskuntamme tilanteista, mm. perustuslain "uudistamisen" todellisesta vaikuttavuudesta. Rahamaailman perussaloista puhumattakaan.

Itsellenikin oli vielä pari vuotta sitten hahmottamatta se, että miten uusi raha kiertoon tänä päivänä luodaan. On muuten mielenkiintoinen juttu. Alla kuvamuodossa oleva kiteytys aiheesta.

Kansalaistori 25.10.2011 - Liikaa on liikaa nenästä vetämisessäkin
Kansalaistori 25.10.2011 - Liikaa on liikaa nenästä vetämisessäkin

Mainostamaani leiriä pidetään keskellä Helsinkiä, niin pitkään kuin osallistujia riittää. Joka ilta on kello 18 kaikille kiinnostuneille avoin kansalaiskeskustelutilaisuus.

Kuten. Miten saadaan ihmisten ääni paremmin kuulumaan Suomessa vai saneleeko rahamaailma meilläkin pelkästään kaiken sen mitä ja miten tehdään? Leikkauksia vai säästöjä? Nyt vai heti? Kun samaan aikaan olla valmiita latomaan miljardeja euroja vieraiden maiden pankkien tappioiden paikkaamiseen.

Tilanteita sekä tunnelmia voitte kurkata ja seurata osoitteessa:

https://torikokouslive.wordpress.com/

Leirissä asuvat tarvitsevat myös konkreettista apuanne. Tänään iltapäivällä 25.10. polttopuita oli jäljellä vain yhdeksi yöksi:

Kansalaistorin aktivistit neuvottelevat leirintäoikeudesta
Noora Mattila
25.10.2011 11:48

Helsingin Kansalaistorilla telttailevat aktivistit käyvät kaupungin kanssa neuvotteluja leirintäoikeudesta. He ovat saaneet luvan vain yhden teltan pystyttämiseen, mutta tällä hetkellä makasiinin raunioseinän vierellä nurmikentällä on useita telttoja.
Tilaajille

https://www.hs.fi/suomi/art-2000002508914.html

Rauhan, rakkauden ja rispektin nimissä on saatavissa paljon hyvää aikaiseksi. Sähköpostia paikalla oleville uranuurtajille voitte laittaa osoitteella torikokous[at]gmail.com

Paikalla käyneenä ja hyvät fiilikset varmistaneena.

Suomessa 15.10.2011 käynnistyneen tapahtumaketjun keskusasema toimii osoittessa:

https://torillatavataan.wordpress.com/


Setelisolidaarisuus on tätä päivää  1

Huomenna eduskunnassa äänestetään toisen kerran "uudistetusta" perustuslaista HE 60/2010.

Toivottavasti kaikille kansanedustajille on jaettu tällä kertaa oikeat tekstiversiot.

Perustuslakiteksteissä on isot eronsa
Perustuslakiteksteissä on isot eronsa

Nimittäin perussuomalaiset ja vasenryhmä eivät ole suostunut uskomaan valtaa pitävien puolueiden väitteitä siitä, että perustuslakiin tehty koplaus 1§, 94§ ja 95§ osalta on vain olemassa olevan tilanteen kirjaamista perustuslakiin.

Perustuslakimuutoksesta käytiin värikäs keskustelu eduskunnassa

Verkkomedia on poiminut lukijoilleen keskiviikkona 19.10 2011 eduskunnan täysistuntopöytäkirjasta eduskunnan käsiteltävänä olleen Perustuslain muutosesityksestä käydyn keskustelun ydinkohdat ja viihdyttävimmät palat. Itse äänestys on perjantaina. Vaktaa vai valhetta?

Kysehän on siitä, että miksi Suomi valmistautuu perustuslaissaan luovuttamaan itsemäärämisoikeutensa kannalta merkittävää toimivaltaa EU:lle, ilman nimeä mainituille kansainväliselle järjestölle tai toimielimelle.

Eihän tuossa ole käsittääkseni kuin mielikuvitus rajana.

Suomen historian tärkein viikko 42/2011
- Julkaistu: 17 lokakuun, 2011 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Tuntuu ihmeelliseltä, että veroparatiiseissa makaavia varoja ei haluta tuoda vieläkään päivänvaloon. Arviolta 11 500 miljardille eurolle saattaa mielestäni olla käyttöä virallisessakin rahasysteemissä. Ja paljonkohan niistä on alkuperäisin Euroopan velkojen verkostosta?

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/10/17/suomen-historian-tarkein-viikko-422011/

* *

Päivitys 14.9.2024

Onko riittävän isoissa velkapaketeissa ja niiden avulla pelaamisessa EU:n liittovaltion tukijalkojen riittävä vahva betonointi?

Setelisolidaarisuus
- Julkaistu: 17 joulukuun, 2012 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Tuskin oli ennättänyt savu Brysselin viimeisimmästä EU-huippukokouksesta haihtua, niin saimme kuulla asioiden olevan euroalueilla hallinnassa. Ainakin pahimmat paineet oli saatua tupsautettua; pimeänä jököttävälle tulevaisuuden taivaalle.

Lue aiheesta lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2012/12/17/setelisolidaarisuus/


Vaalirahoituksen avaaminen 2011  1

Vaalirahoituksen avaaminen ja vaalirahoittajien esille tuonti ei ole tiedotusvälineissä ollut jostain syystä syksyn hittiaihe. Poliisitutkintaan päätyneitä Nuorisäätiötä ja RAY:tä lukuunottamatta.

Olihan meillä tänä vuonna sentään eduskuntavaalit ja itse en usko, että maan tapa vaalirahoituksessa olisi mihinkään muuttunut.

Edellisistäkin 2000-luvun vaalien vaalirahoituksista riittää edelleen selvitettävää.

Sdp:n Eero Heinäluoman vaalirahoittajista:
Liian vilkkaaksi vaalirahalla voideltu valta?

Kokoomuksen Sampsa Katajan vaalirahoittajista:
Satakunnan tulevaisuus 2011

Kokoomuksen Alexander Stubbin vaalirahoittajista:
Vaalirahoituksen avaaminen alkoikin 1960 – ja -70 luvuilta

Presidenttivaalien 2006 ehdokkaiden sijat 1.-3. vaalirahoitusilmoitukset läpivalaisussa:Suomen vaalirahakohun solmuista – presidentti avaajaksi!

Noh yksi, toivottavasti edes uuden hallituksen ministerit ovat hoitaneet hommansa edeltäjiään paremmin. Keskustan ministerit, kuten Kiviniemi, Lehtomäki, Vehviläinen, Tölli, Hyssälä, Rehula ja Pekkarinen pääsivät kuin karja veräjästä karkuun.

Noh kaksi, lakihan sallii heille vaalirahoittajien nimeämisen takautuvasti. Ilman sanktioita ja eurorajoja.

Uuden hallituksen ministereiden vaalirahoittajat 2011?
- Julkaistu: 1 kesäkuun, 2011 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Nyt kun hallitusohjelmaneuvottelut Säätytalolla edistyvät omaan tahtiinsa, niin on hyvä aika ottaa esiin vaalirahoittajat 2011 eduskuntavaalien osalta.

Ministereiden omien vaalikampanjoiden vaalirahoittajista tiedämme yllättävän vähän. Niin vuoden 2003 kuin 2007 eduskuntavaalien osalta. Vaikkakin laki sallii vaalirahoittajien nimeämisen. Takautuvasti, ilman eurorajoja ja sanktioita.

Kova juttu kansanvallana kannalta näin vuonna 2011 olisi mielestäni sellainen, että KAIKKI hallitukseen tulevat puolueet tekevät keskinäisen sopimuksen, jossa kaikkien ministereiden tulee kertoa KAIKKI vaalirahoittajansa. Vieläpä kerralla ja paikkansa pitävästi.

Mitäkö yritän kertoa?

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/06/01/uuden-hallituksen-ministereiden-vaalirahoittajat-2011/

Sen tiedän, että uuden hallituksen ministereistä kokoomuksen Jyri Häkämies on avannut vaalirahoittajansa esimerkillisen hyvin.