Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2021.

Antavatko PS:t vetää taas hallituksessa itseään höplästä?

Tuo riski on olemassa. Varsinkin, kun puoluerekisteriin pyrkii parhaillaan perussuomalaisista erotettujen puolueprojekteja.

Valta kuuluu kansalle - niminen puolueprojekti on jo parhaillaan oikeusministeriössä nimien tarkastuksessa eli loppusuoralla puolueeksi rekisteröitymisen tiellä.

Vuoden 2017 jälkeisten perussuomalaisten omassa hallinnassa on se, mitä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallituskuvioissa tapahtuu? Voiko kerran hallituksessa perussuomalaisia ja heitä äänestäneitä höplästä vetänyt kokoomuksen Petteri Orpo olla samassa hallituksessa?

Kokonaan uusi ilme toimia politiikan pelikentillä!
Kokonaan uusi ilme toimia politiikan pelikentillä!

Halutessaan, uskaltaessaan ja omaa esimerkkiä näyttäen sekä noudattaen, perussuomalaiset voivat mennä heittämällä ohitse myös Liike Nytin lanseraamasta Harkimo & Jungnell keskeisestä toimintamallista. Siitä kohta seuraavasta linkistä lisää.

Joten. Perussuomalaiset 2020-luvulle Riikka Purran johtamina voivat 100 seuraavan päivän aikana; haastaa koko Suomen poliittisen kentän omalla esimerkillään. Alkaen uudesta puheenjohtaja Riikka Purrasta.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Ratkaisevaa uuden ajan toimintatapojen uskottavuuden kannalta tulee olemaan se, että uskaltavatko, isojen tyttöjen ja poikien politiikan teossa kokemattomat vuoden 2017 jälkeiset perussuomalaiset vapautua työmies Matti Putkosen raudanlujasta ohjausotteesta?

Ja löytyykö, mahtavan uran perussuomalaisissa tehnyt; työmies Matti Putkosen korvaaja puoluetoimistolle uuden puheenjohtajan Riikka Purran luottohenkilöistä?

Kirjoittaessani soi Rolling Stones "You Can't Always Get What You Want You Can't Always Get What You Want"

Kommentoi kirjoitusta