Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2016.

Kansalaispuolue

Nerokas veto Paavo Väyryseltä. Varsinkaan, kun vielä ei ole paljastunut, miten pitkän kestoinen hutunkeitto on käynnistynyt? Paavossahan on vielä virtaa, vaikka mihin.

Tulossa kaikkien aikojen poliittisen pelien kunnari!
Tulossa kaikkien aikojen poliittisen pelien kunnari!

Kuvakaappauksen lähde on Yle Uutiset.

On hyvä kiinnittää huomiota, ketkä kelpaavat peliin mukaan:

”Tarkoituksena on, että sen jäsenenä tulevat olemaan vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka kaikki kuuluvat puoluehallitukseen.”

Eli Paavo pyrkii kaappaamaan muilta oman puolueensa jäseniksi kelpaavat. Hasta la vistat! Onnistuessaan kaappauksissa Kansalaispuolue eli kapu on suoraan valtapelien huipulla!

Ollaakseen ja pysyäkseen kuningas tiellään Paavon pitää uskaltaa tehdä ainakin nämä vakiintuneiden pelikenttien rajaviivojen rikkomiset:

Paavo sallii aidon suoran demokratian
Paavo ottaa sosiaalisen median kentät haltuunsa
Paavo avaa korporatismi koneiston salat kokonaan
Paavo murtaa maan tavan ja sisäiset Berliinin muurit
Isojen verkostojen rakentajat ja rahamassit takaajina
Nukkuvien puolueen herääminen varmistaa voittokulun

Ison kuvan katsausta Paavon mielenkiintoisesta, mutta toistaiseksi kryptisestä puoluehankkeesta:

https://suomi2017.wordpress.com/2016/02/08/kuningas-tiella/


Sanomalehtiviikko

Alkanut viikko; voisi kyllä olla jo nimeltään medialukuviikko. Siksi kova myllerrys mediakentässä on käynyt. Vaikka itse olen vielä sanomalehtiformaatin käyttäjä, niin tuntemani nuoriso pitää sanomalehteä vanhanaikaisena, hankalana ja sottaisena sekä kalliina hyötyyn nähden.

Eikä tuossa mitään. Medialukutaito kehittyy vain uusia mahdollisuuksia käyttämällä. Toivottavasti myös medialukutaitoa ja lähdekriitiikkiä opetetaan viestinnän, lobbauksen ja propagandan suhteen. Jota varsinkin sosiaalisessa mediassa on loputtomasti tarjolla.

Mitähän mieltä nuorempi sukupolvi on tästä tietolähteestä ja sen levittäjästä? Kyseessä on Suomen rahakkaimman toimialan edunvalvontajärjestö.

Saako asiakas olla oikeassa?
Saako asiakas olla oikeassa?

Asiakas on aina oikeassa; pätee edelleen monessa asiassa. Jos valinnanvapaus vaihtaa toimittajaa on olemassa.

Vakuutusyhtiö on taas aina oikeassa; niin halutessaan, sillä esimerkiksi lakisääteisissä vakuutuksissa sille on lainsäädännössä pedattu ylivertainen asema asiakkaaseen nähden.

Lyhyt aikaiset ja kiistattomat korvausvelvoitteet hoidetaan nopeasti. Entä, kun asiakas vammautuu tai sairastuu pysyvästi ja kysymys on lakisääteisistä vakuutuksista sekä kiistaton korvausvelvollisuus pitkäaikainen? Valinnanvapautta asiakkaalla ei ole; valinnan vakuutusyhtiöstä on tehnyt esimerkiksi lakisääteisissä vakuutuksissa ja palkkasuhteisessa työssä asiakkaan työnantaja. Myös työeläkkeen suhteen.

Muun muassa tästä "Kolme väärinkäsitystä vakuutuslääkäreistä" - videon sisällöstä olivat yhden (1) osakkeen omistajien liikkeen vakuutusryhmän jäsenet kysymässä yhtiökokouksissa. Viiden vuoden ajan vuosina 2009 - 2013. Sampo-konsernin ja OP-Pohjolan yhtiökokouksissa. Vastaanotto kysymyksille oli jäätävä ja yhtiöiden johto erittäin hermostunutta.

Joten. Pitäisikö nyt yksittäisen osakkeenomistajan ja asiakkaan huolestua ja saada vakuutuslääkärijärjestelmää koskeva asiakokonaisuus avoimen keskustelun alle?

Varsinkin, kun vakuutusalan suurin ja mahtavin edunvalvontajärjestö jää kiinni jäsenyritytensä asiakkaiden mielestä; johtavan lakimiehensä suulla viestintävideolla esitetystä luikurista. Sellaisesta luikurista, joka on vielä helposti todistettavissa.

Tästä linkistä kohun keskipisteeseen:
https://www.facebook.com/finanssialankeskusliitto/posts/10156443494420517?pnref=story
- linkki toiminnassa esiin nostettaessa

Taustatietoa ja "Kolme väärinkäsitystä vakuutuslääkäreistä" - video löytyy kaikkien aiheesta kiinnostuneiden onneksi myös tekstiksi purettuna sekä istutettuna; asiakkaan kannalta katsottuna, vallitsevaan tilannekuvaan osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/?s=uutislukitus+6