Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on syy-yhteys.

Äänestysprosentti uudelle kymmenluvulle

Kuntavaalien aiheiden kerrotään olevan kaikkein lähimpänä äänestäjiä. Kuitenkin yli 40 prosenttia äänioikeutetuista jättää kuntavaaleissa äänestämättä.

Näin kävi myös vuoden 2017 kuntavaaleissa.

Kuntavaalien 2021 äänestysprosenttiluvuksi 70?
Kuntavaalien 2021 äänestysprosenttiluvuksi 70?

Saataisiinko kuntavaaleihin aikaiseksi kunnon pöhinää niin toimien, etteivät kansanedustajat, mepit ja virkamiehet pystyisi asettumaan enää ehdolle? Näin estettäisiin myös heidän loppuun palamisensa, joka johtuu liian useassa eri luottamustehtävässä toimimisessa.

Entä uskaltaako ja saako, Liike Nyt nytkäyttää, puheenjohtaja Harkimon suulla julistamiensa erimuotoisten korruptioiden alueilla, pikavauhtia etenevän korjausliikkeen käyntiin?


Nälkälakko Tampereella 2019

Tänään on 10.9.2019. Vakuutusyhtiö Turvan pääkonttorin edessä 3.9.2019 alkanut nälkälakko jatkuu kahdeksatta päivää Tampereella.

Päivitys 11.9.2019 kello 10.10
Nälkälakko on tältä kertaa ohi. Näin kertoo Jari Hautakorpi facebookissaan ja siellä julkaisemassaan julkisessa tiedotteessaan. Isot rispekti Marketalle ja Jarille. Terveys edellä toimien vakuutustaistelu jatkuu pidempään.

Ison kuvan kannalta katsottuna kyseessä ei ole yksittäistapaus. Joten tässä kaikessa nyt tapahtuneessa saattaa piillä uuden alkusysäyksen ainekset.

Miksi median uutisointi nälkälakosta on katkennut?
Miksi median uutisointi nälkälakosta on katkennut?

Asia on myös mitä suuremmissa määrin yhteinen. EU-puheenjohtajamainen hymiö.

Ensin alkuun tiedotusvälineet uutisoivat nälkälakosta, mutta 6.9.2019 jälkeen, nähtävästi finanssialan mainosrahaan perustuva sulkuverho tippui uutisoinnin päälle. Uutisoitavaa aiheesta olisi nyt tuon kuvakaappauksenkin perusteella tarjolla rutkasti.

Esimerkiksi kaikki ne toimet, jotka neljän kauden kansanedustajana toiminut Leena Rauhala/kd. teki tiedossaan olleista lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan epäkohdista. Aloitus esimerkiksi niistä kaikista kirjallisista kysymyksistä, joita hän on ollut tekemässä hallitukselle ja ministereiden eli virkamiesten kirjoittamat vastaukset niihin. Kaikkihan on todennäköisesti kyseisten vastausten mukaan ollut kunnossa.

Tämä Marjatan ja Jarin nälkälakko saattaa keskeytyä/päättyä nopeasti, koska jo lähtötilanne terveyden suhteen on nälkälakkolaisilla haastava. Mutta esimerkiksi Jari Hautakorven facebookin seinällä voitte seurata hänen kaikille julkisia tilannekuvakatsauksia, missä päivätasolla mennään. Käykää niin halutessanne tykkäämässä, kommentoimassa ja jakamassa tietoa päiväkohtaisista tunnelmista sekä tilanteista omalle verkostollonne.

Nimittäin. Jos ja kun Marketta Hautakorven tapaukseen tutustuu avoimessa internetissä olevien tietojen mukaan tarkemmin, niin se vahvistaa sitä isoa kuvaa, että muutamaa toisistaan tietämätöntä ja pysyvästi vammautuneen tapausta vakuutusyhtiöt voivat pompottaa mielensä mukaan. Mutta eivät enää tämän nälkälakon jälkeen kaikkia vammautuneita ja kaiken aikaan.

Nimittäin.

Näin kävi pitkässä nälkälakossa eduskunnan edessä vuonna 2001. Surullista tässä on se, että jos tuolloin oikeusministeri Johannes Koskisen/sd. suulla luvatut korjaukset sosiaalivakuutusjärjestelmiin olisi tuolloin tehty, niin Marketta ja Jari Hautakorven ei olisi todennäköisesti tarvinnut ryhtyä nälkälakkoon, koska vakuutuslääkäri- ja vakuutusoikeusjärjestelmien tuomioistuinkäsittely olisi Suomessa läpinäkyvää ja rehtiä. Mitä se ei tällä hetkellä todellakaan ole!

Laillisuusvalvontaa aikajanalla 2001-2018
https://suomi2017.wordpress.com/2018/03/27/laillisuusvalvontaa-aikajanalla-2001-2018/
- Julkaistu maaliskuu 27, 2018

- -

"Asioiden laittaminen aikajanalle paljastaa sen, että onko potilaiden/vakuutettujen aseman korjaamisessa menty eteenpäin? Vai poljetaanko paikallaan? Tai kenties onko menty takapakkia?

Tässä eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion huomioita vuodelta 2001. Muun muuassa kirjallisesti ja suljetusti toimivasta vakuutusoikeusjärjestelmästä sekä päätösten perusteluissa olevista puutteista. Kooste numero1 ja numero 2.

NÄLKÄLAKKO EDUSKUNTATALON EDESSÄ 2001
Isot rispektit tähän nälkälakkoon vuonna 2001 osallistuneille! Mielenkiintoista olisi kuulla, että miten he, jotka ovat vielä elossa, kommentoivat mielenosoituksessaan esille nostamien asioiden tilaa vuonna 2018?

Jos taas tilanteet ovat ennallaan, niin päättäjille, laillisuusvalvojille ja tiedotusvälineiden edustajille runsaasti kuvainnollista pajunvitsaa paljaille pyllyille, kun ovat syöttäneet vuosikymmeniä asioiden todellisesta tilasta pajunköyttä.

Nälkälakon ajankohtana oli 30.10.2001 – 27.11.2001.

”Lakkolaisten vaatimuksia”
* laillisuusvalvonnan tehostaminen ja toimikunnan perustaminen, jolloin laillisuusvalvojat voidaan saattaa myös vastuuseen sekä tarvittaessa valtakunnan oikeuteen.
* että vammautunut voi halutessaan saada asiansa käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
* että valitusasteissa toimivan lääkärijäsenen tulee olla potilaan vamman alaa tunteva erikoislääkäri.
* että vakuutusoikeudesta hylkypäätöksen saaneet voivat 10 v:n takaumalla saattaa asiansa uudelleen käsiteltäväksi puolueettomien alan erikoislääkäreiden lausuntojen perusteella.

– Nälkälakon tulokset –
Liiton hallituksen jäsenten 29 vuorokautta kestäneellä nälkälakolla vaadittiin kaikkien lakisääteisesti vakuutettujen kansalaisten oikeusturvan parantamista.

Oikeusministeri Johannes Koskinen lupasi 27.11.2001 nälkälakossa olleille VOL ry:n jäsenille, että liiton esille nostamien epäkohtien johdosta käynnistetään erillisselvitys, jotta tapaturmassa vammautuneiden kohtelua selvitetään ja vammautuneiden saamat päätökset oikaistaan siten kuin jo tulleet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot edellyttävät.

Koskinen myös totesi, että langettavat tuomiot saatetaan välittömästi kaikkien virkamiesten tietoisuuteen vakiintuneiden toimintatapojen korjaamiseksi.

Ministeri Johannes Koskisen antamat lupaukset ja hänen vierailu lakkolaisten vaunussa uutisoitiin laajasti julkisuudessa, mm. Yleisradion TV – 1 pääuutisissa 27.11.2001 kello 20.30 ja asian saaman julkisuuden kautta toimintamme kohtaisi lukemattomia uusia asiakkaita.

Annetuista lupauksista huolimatta vakiintuneet toimintatavat eivät kuitenkaan ole yhteiskunnassamme korjaantuneet syksyyn 2002 mennessä. Myöskään yksilöiden oikeusturvan törkeisiin laiminlyönteihin ei yhteiskunnassamme tai sen erityistuomioistuimissa olla puututtu millään tavalla. Selvitysmies on kuitenkin asetettu ja selvitystyön määräaika päättyy kesään 2003 mennessä.” – Lähde: Oikeusturvan ajankuva blogi.

VAKUUTUSOIKEUSJÄRJESTELMÄN TÄYSREMONTIN KOHTEET
Selvitysmiehen työn lopputulokset esiteltiin syyskuussa 2003. Joten tässä eduskunnan nykyisen apulaisoikeusasiamiehen Maija Sakslinin huomioita vakuutuslääkäritoiminnasta vakuutusoikeudessa vuonna 2002 – 2003.

Kiitos tuon nälkälakossa olleen porukan, joka onnistui luomaan hetkellistä painetta päättäjiin päin. Vaikkakin viidakkoradiosta saatujen tietojen mukaan; vakuutusala onnistui supistamaan tarkasteluun tulleita asioita vakuutusoikeuden toiminnasta. Eikä myöskään oikeusvaltioperiaatteiden mukaisia korjausehdotuksia koskaan toteutettu."

Myöntymällä nälkälakkolaisten hyvin perusteltuihin vaateisiin, vakuutusyhtiö Turva voi halutessaan lopettaa nälkälakon, vaikka heti. Tosin uhkana saattaa olla se, että uusi päättymätön jono nälkälakkolaisia ilmestyy vahinkovakuutusyhtiöiden Suomen pääkonttoreiden eteen. Hyvin valmistauteina ja sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet viestinnässä halliten.

Tosin. Sekin on ison kuvan piilottamisen kannalta ehken pienempi paha kuin se, että taustalla näiden asioiden ylimpänä vallankäyttäjänä toimiva kolmikantakoneisto paljastuu pitkäkestoiselle päivänvalolle.

Pelkona onkin, että kaikessa hiljaisuudessa erittäin härskiksi, vuosikymmenten ajan On Sovittu Että (OSE) - järjestelmän sopimuksin kasattu kafkamainen ja mafiamainen tuomioistuinjärjestelmä paljastuu viimeinkin kaikille suomalaisille.


"Systeemi on rikki"  2

Näin otsikoi Helsingin Sanomat 22.11.2018 printtilehdessään. Aukeaman juttu kohdistui sosiaali- ja terveysministeriön sisäisiin tilanteisiin. Niin henkilökunnan kuin lainsäädännön laadun ja aikataulujen suhteen.

Myllytyksen kohteena ministeriössä on nähtävästi kokoomuksen mandaatilla kansliapäällikkönä istuva Päivi Sillanaukee. Lähiajat näyttävät, miten kova valtapeli on kyseessä? Helsingin Sanomat otsikko 19.11.2018 "Sosiaali- ja terveys­ministeriön johtajaksi 12 hakijaa – nykyinen kanslia­päällikkö toivoo jatkokautta"

* *

Entä missä vaiheessa ministeriön vakuutusosaston ylijohtajan sidonnaisuuksien ja esteellisyyden läpivalaisu etenee?

Ensin sosiaalisen median selvitys kuvamuodossa.

Ke(i)tä Helsingin Sanomat suojelee ja miksi?
Ke(i)tä Helsingin Sanomat suojelee ja miksi?

Sitten Helsingin Sanomien tähän astiset "paljastukset" kahdeksan vuoden ajalta.

Lainaus 1 Hesarista 13.11.2018 - Miksi eläkemiljardien väärinkäyttöä ei saada kuriin? Syy on yksinkertainen, ja se kertoo paljon Suomesta:

"Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antila ei anna valvojille tulitukea Finanssivalvonnan johtokunnassa, vaikka aloittaessaan Antila vakuutti ottavansa päätösvallan ministeriöön."

Lainaus 2 Hesarista 25.3.2018 - Väärin diagnosoitu:

"Vakuutusyhtiö Ifin entinen päälakimies Taisto Hujala käräjöi Laukkasen vastapuolella vuosikymmenen. Hujalan mielestä Laukkasen luvut ovat yliampuvia, mutta hän myöntää, että Laukkanen voitti paljon enemmän kuin hävisi.

Laukkanen on sanonut, että hänen voittamiensa tapausten hintalappu vakuutusyhtiöille on noin 140 miljoonaa euroa. Hujalan mukaan luku on useita kymmeniä miljoonia euroja.

Luvut perustuvat oletukseen siitä, mitä vakuutusyhtiö joutuu maksamaan korvauksina ihmisen elinajalta. Nuoren ihmisen kohdalla summa voi nousta selvästi yli miljoonaan euroon."

Lainaus 3 Hesarista 7.2.2010 - Vakuutusalan ylin virkamies:

"Antila on tutustunut tarkasti sosiaalivakuutuksen koukeroihin: Hän työskenteli viimeksi puheenjohtajana Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa, jonne hylkäävän työeläkepäätöksen saaneet ovat voineet ensimmäisenä valittaa.

Tätä ennen hän tulkitsi tapaturmavakuutuslakia Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa, jossa vedettiin rajaa tapaturmien vakuutuskorvauksissa.

Antila on eronnut kahden aikuisen pojan äiti, joka seurustelee vakituisesti If-yhtiöissä työskentelevän juristin kanssa."

Joka ei siis ollut (Helsingin Sanomien itsensäkin kertomana) mikään perusjuristi, vaan yhden Suomen suurimman vahinkovakuutusyhtiön päälakimies! Tosin jostain syystä; aikaa tästä kertomiselle kertyi Helsingin Sanomille yli 8 vuotta.

Hymiö.

Joten. Joko Helsingin Sanomat saa ja uskaltaa kertoa vakuutusasioiden ylimmän virkamiehen mahdollisista esteellisyyksistä virkaansa?

Entä minkälaiset mahtavat olla ministeriöiden muiden johtavien virkamiesten ja heidän lähipiiriensä osakeomistukset sekä sidonnaisuudet?

Toinen hymiö.

Eikä tuossa kaikki.

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Teittinen jatkaa "Systeemi on rikki" - aiheesta 23.11.2018 seuraavin otsikoin:

Sosiaali- ja terveysministeri Mattila: Ministeriön ongelmien syyt käydään läpi – ”Siitä seuraavat tarvittavat toimenpiteet”

Professori lainvalmistelun nykytilasta: Virkamiesjohto ei osaa, poliitikkoja ei kiinnosta”Sääliksi käy tavallista lainvalmistelijaa”

Itä-Suomen yliopiston professori Anssi Keinänen korostaa, että lainvalmistelun ongelmat ovat laajoja eivätkä koske vain sosiaali- ja terveysministeriötä.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kertoi kertoi 17.2.2017 kaikille avoimessa kyselytunnissa, että Helsingin Sanomilla ei ole tabuja eli kiellettyjä aiheita.

Joten jatkoa sosiaali- ja terveysministeriön sekä muiden ministeriöiden johtavien virkamiesten ja heidän lähipiiriensä sidonnaisuuspaljastuksiin odotellessa.

Kolmas hymiö.