Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2008.

Uuden hallituksen kokoamisesta

Mitähän kivaa vaalirahoituksen tiimoilta seuraavaksi paljastuu?

Toivottavasti presidentti Halosen peräänkuuluttamat vaalirahoituksen salarakkaat eivät aiheuta skandaaleja SDP:lle.

Mikä puolue korjaa uusissa eduskuntavaaleissa äänestäjien potin?

Keitä KMS - vaalirahoituksessa ryvettymättömiä politiikkoja kokoomuksella ja keskustalla on asettaa ehdolle?

Nythän ei ole tiedossa niiden ehdokkaina olleiden nimet, jotka eivät päässeet läpi ja jotka eivät edes nousseet varasijoille.

- - - -

Mielenkiintoinen asetelma syntyy uuden hallituksen muodostamisen suhteen siitä, että jos noin puolella kansanedustajista on ollut selkeää tarvetta ”täsmentää” vaalirahoitusilmoitustaan ja vasta vajaa 50 on se tehnyt.

Suomalainen sisu ja jänkkäpänkkä – mentaliteetti kukoistavat eduskunnassa ahdistavimmillaan.

Voidaanko jäljellä olevien ”mahdollisesti puhtaan” 100 kansanedustajajoukosta muodostaa uusi hallitus vai pitääkö presidentin hajottaa eduskunta, jolloin kansa pääsee tekemään uudet valinnat pienen budjetin, mutta kansan edustajiksi tähtäävien ehdokkaiden joukosta?

- - - -

Miten määritellään suomalainen poliittinen kulttuuri ja kenen toimesta?

- - - -

HS 23.5.08 jatkaa turkulaisen tutkija Tomi Venhon haastattelulla:

Helsingin Sanomien tietojen mukaan oikeusministeriön virkamies teki edellisten hallitusten aikana suunnitelman valvonnan tehostamisesta, mutta suunnitelma ei ole edennyt.

Rahoituskohussa on Venhon mielestä jokaisella oma lehmä ojassa.

"Vihreillä ei ole yksiselitteistä taustaryhmää, joten vihreille sopii hyvin rahoituksen avaaminen. Keskusta ja kokoomus pelkäävät, että avoimuuden lisääntyessä rahoitus vähenee", Venho muistuttaa.

Myös demareille sopii, että yksittäiselle tuelle määrättäisiin rajat, koska SAK:n järjestökone on Venhon mukaan monella tavalla mukana vaalityössä.

Esimerkiksi vuonna 1999 Paperiliitto ja Rakennusliitto kehaisivat vuosikertomuksissaan, että liittojen voimakas tuki demareille auttoi puoluetta pysymään hallituksessa.

"Vaikka poliittisen toiminnan rahoitukselle määriteltäisiin millaisia pykäliä tahansa, ne pystyy aina kiertämään. Lakipykälien jälkeen on alettava keskustella poliittisesta kulttuurista", Venho muistuttaa.

- - - - -

Toisaalta mieleeni tulvahtaa jo esiin tulevat nostalgiset muistojen aiheet mentäessä pari vuosikymmentä eteenpäin:

- Missäs olit kun meillä oli se ”Käryjen Kevät ja Kesä 2008” menneillään?

- - - - -

Lopussa näköjään pullahtaa aina jälkiviisautta esiin.

SAK:n kustantamat ja näyttelijä Oiva Lohtanderin näyttelemät sikahyvät mainosspotit olivat sittenkin totta. Vaiko eivät? Kas siinäpä miettivää. Ja keiden kaikkien puolueiden kannalta katsottuna?

Muuten. Ovatkohan nuo sinällään mainiot mainokset jostain kautta klikattavissa esiin? Nyt niille olisi jonkin sortin markkinavetoinen tilaus äänestäjien keskuudessa.


Hallituksen tulevasta erosta

Kun tulee vähän jälkijunassa uutisten lukemisten suhteen, niin tekee sellaisia AHAA – tyyppisiä löytöjä, joista tulee ainakin päiväksi hyvä olo.

Keskustan ja kokoomuksen ministerit sekä kansanedustajat ovat olleet viime päivien vaalirahoituksensa suhteen julkisuuden kärvistelyssä paalupaikoilla. Ja mielestäni ihan ansioista.

Onko oppositio osannut peittää vaalirahoituksensa purot paremmin? Vai voiko peli oppositiossa olla halvempaa ja rehellisempää?

- - - - -

HS kirjoitti 23.5.08 kotimaan osiossaan näin:

Oppositio nosti vaalirahoituksen torstaina eduskunnan kyselytunnin pääaiheeksi ja yritti kaikin keinoin kysymyksillään sysätä koko vaalirahasotkun hallituksen syyksi.

Kysymyksissä korostettiin, miten moni ministeri on joutunut täydentämään vaalirahoitusilmoitustaan, ja tiukattiin hallituksen toimintakykyä.

Vanhanen ryhtyi ponnekkaaseen torjuntataisteluun. Hän korosti, että täydennysilmoituksia on tullut "useimmista hallituspuolueista ja useista oppositiopuolueista", ja todisteli näin, ettei sotku ole yksin hallituksen asia.

"Tämä on myös hallituksen asia, mutta tämä koskee koko poliittista järjestelmää."

Vanhanen tulkitsi, että ministerit antoivat viime keväänä vaalirahailmoituksensa kansanedustajan roolissa.

- - - - -

Eli saako tällä pääministeri logiikalla ministeri pitää virkansa, jos valehtelu tai rikkomus voimassa olevaa lakia vastaan on tapahtunut vain kansanedustajana tai ehdokkaana ollessa?

Ovatko rikoksen tehneet jatkossa yhdenvertaisia lain edessä ministerien kanssa?

”Tein tuon kirjanpitorikoksen ja rahojen ohjaamisen verottajan ulottumattomiin, kun olin vielä harjoittelijana. Koska nyt olen jo haarakonttorin vastaava, niin minua ei pidä syyttämän eikä tuomittaman harjoittelijana tekemistäni rikoksista.”

- - - - -

Minusta alkaa tuntua siltä, että pääministeri Vanhasen logiikka alkaa tehdä selätystä Speden lanseeraamasta ja Hannele Laurin erinomaisesti näyttelemästä naisen logiikasta.

Suomalaisen poliittisen järjestelmän uskottavuus voi palata vain ja ainoastaan nyky-hallituksen eroamisella sekä eduskunnan hajottamisella.

Eikä tässä kaikki.

Presidenttikin voisi hakea eroa, niin yhteisten asioiden hoitamiseen päästäisiin kerrankin kähminnöistä puhtaalta viivalta.

- - - - -

PAFF ja PUFF!

Heräsinpä unestani.

Eihän Suomessa tehtyjä virheitä tai saati valehteluja ole tapana myöntää. Ainakaan politiikassa. Vaikka tulisi käry käryn perään.


Pankkikriisin salat paljastumassa

Onko pankkikriisissä velkaantuneilla saatavissa oikeutta Suomessa?

Antti - Pekka Pietilän kirjassa "Pankkikriisin peitellyt paperit", joka julkaistiin 22.05.2008, tuodaan julki uusia asioita mitä kaikkea isänmaata parasta ajattelevat päättäjät velallisille tekivätkään.

Siis sellaista, jotka nyt julkituodun tiedon valossa on ollut selkeästi lakien vastaista toimintaa, mutta velallisesti eivät ole itse sitä tietäneet.

Valuuttavelkaa ottaneiden kohdalla on paljastunut esimerkiksi SYP:n jäljiltä vekseliluotoissa asioita, jotka saattavat johtaa uusiin ja todellisiin oikeuskäynteihin.

* * * *

Päivitys 23.8.2024
Kohti ison kuvan avausta ja suomalaisen oikeusvaltion sekä finanssivalvonnan kytkentöjen läpivalaisua?

KOIVISTON KONKLAAVI

© Jorma Jaakkola
Julkaistu 20.1.2015
Julkaistu uudelleen 15.3.2024

Katsokaa video, joka on kuvattu 30.7.2015. Kesto on vajaat 19 minuuttia. Klikkaa sinisestä linkistä

Lue lisää osoitteessa:
https://www.jormajaakkola.fi/koiviston-konklaavi


Vanhan valtaajien valtakulissit

Vanhan ylioppilastalon valtaus 25. marraskuuta 1968 on yksi merkkipaalu suomalaisessa yhteiskuntavaikuttamisessa radikaaleimmin keinoin.

Kuitenkin on hyvä muistaa, että onneksemme Suomi ei suistunut noiden aikalaisten ajamaan yhteiskuntamuotoon: kommunismiin.

Monet sen ajan kapinalliset ovat olleet pitkään vallankahvassa ja luoneet osaltaan nykyisen kaltaisen Suomen.

~ Vappupäivä päättäjänä ~
~ Vappupäivä päättäjänä ~

Vapun aikaan teekkarit tarjosivat suomalaisille mahdollisuuden katsoa maailmaan huippupäättäjien silmin.

Matti Vanhasen ja kalapuikkomiesten Kingin Björn Wahlroosin silmin.

Tuo mahdollisuus piti tietysti ikuistaa tuleville jälkipolville, sillä hetihän kuvainnollinen valta-asema rupesi ainakin meikäläistä huippuasemaan.

- - -

Tänään julkaistaan Antti-Pekka Pietilän kirja "Pankkikriisin peitellyt paperit", joka omalta osaltaan valaisee satoja tuhansia suomalaisia kirpaisutta pankkikriisiä -80 ja - 90 lukujen vaihteessa.

Helsingin Uutisissa (KESKIVIIKKO 21. TOUKOKUUTA 2008) tuon ajan valtiovarainministeri Iiro Viinanen kertoo avoimesti, miten reilua peliä tuon ajan Suomen pankkimaailma pelasi:

"Pankit olisivat kaatuneet veronkiertoon vuonna 1993"

- - -

Joten vaalirahoitusskandaalin kautta aletaan pikku hiljaa lähestyä niitä peiteltyjä miljardiluokan kytkentöjä, jotka liittyvät vaiettuna osana lähihistoriaamme.

Toivottavasti Postipankkiin liittyvistä asioista kirjoitetaan kirja, koska kaikki keskeiset avainhenkilöt ovat vielä käsittääkseni elossa.

* * * *

Päivitys 23.8.2024
Joko 2030-luvun alkuun mennessä suomalaisen oikeusvaltion perusta on kunnossa?

SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi
14 kommenttia / Kirjoittaja Kalevi Kannus / 24.9.2017
Matti Haverinen kirjoittaa:

Tapahtumien kulku, 10 teesiä:

Lue lisää osoitteessa:
https://www.promerit.net/2017/09/suomen-tragedia/


Vaalirahoituksen saloista

Pikku hiljaa alkavat politiikkojen vaalirahoituksen erilaiset kytkennät tulla ilmi.

Toisaalta herää kysymys, että onko menossa vain tarkkaan käsikirjoitettu harhautusoperaatio, jolla saadaan huomio kiinnitettyä pois vieläkin isommista väärinkäytöksistä?

Rahoituksen vastaanottamisessa ei ole mielestäni mitään hävettävää, kunhan äänestäjänä pystyn arvioimaan onko esimerkiksi eduskuntaan valituksi tuleva todellinen kansan edustaja vai sisään ujutettu elinkeinoelämän lobbari tai korporaatioiden edunajaja?

- - - - - -

Nopealla rytmillä homma saadaan hanskaan jo ennen kunnallisvaaleja.

Lauri Tarastin työryhmä voi sitten jatkaa rauhassa pohdintojaan vaikka eduskuntavaaleihin 2015 asti.

Seuraavat muutokset saadaan nopeasti voimaan asetuksella vaalirahoitusta koskevaan lakiin:

1. Mikäli vaaleilla valittu jättää erittelemättä vaalirahoituksensa maksajat, niin rangaistuksena voidaan tuomita enimmillään sakkoja valitun vaalikampanjan kokonaisbudjetin verran.

2. Ilmoitettavan vaalirahoituksen summan alarajana on voimassa olevan alimman toimeentuloturvan tai kansaneläkkeen perusosan kuukausittainen rahasumma.

3. Ennen äänestämisen alkamista vaalirahoituksen kertymistä äänestäjien tulee voida seurata kunkin ehdokkaan/puolueen kampanjan aikana internetistä.

4. Valittujen tulee esittää yksinkertainen erittely valituksen tulemisen jälkeen vaalikampanjan tuloista ja menoista alkuperäisin kuitein todistettuina.

Edut:

* vaalikampanjoinnin hinta alenee ja lobbarit pysyvät lestissään.
* päättäjät pysyvät selvillä köyhimmän kansanosan taloudellisesta tilanteesta.
* valituiksi tulleille ei tule enää yllätyksenä se, että keneltä sitä rahaa oikein tulikaan.

Mielenosoitus 13.6.2008 Helsinki
Mielenosoitus 13.6.2008 Helsinki

Siitä päästäänkin seuraavaan kansallisesti isoon aiheeseen, joka on edelleen selvittämättä.

Kyse on lakisääteisistä vakuutuksista ja miljardeista euroista.

Mitkä ovat poliittisten päättäjien ja virkamiesten suorat sekä omien lähiomaisten kautta nivoutuvat yhteydet yksityisesti toimiviin vakuutusyhtiöihin, jotka hoitavat Suomen valtion ulkoistamana lakisääteisten eli kaikille pakollisten vakuutusten aluetta.

Kyseessä on julkisen vallan antaminen tuntemattomilla pelisäännöillä yksityisten yritysten haltuun ja käyttöön.

Kuitenkin laillisuusvalvonta on jätetty kuitenkin alan itsensä tai sille myötämielisten käsiin!

Päätoimittaja Tapani Miettinen - Tapaturma-lehti 3/2007:
(Myös Tapaturmavakuutuslaitosten liiton – TVL toimitusjohtaja)

”Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen sosiaalivakuutusluonnetta hämärtää se, että toimeenpano Suomessa, päinvastoin kuin useimmissa maapalomme järjestelmissä, on delegoitu yksityisille vahinkovakuutusyhtiöille sekä Valtiokonttorille ja Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle.”

Laillisuusvalvonnassa mustia aukkoja
Laillisuusvalvonnassa mustia aukkoja

Kansalaisten vaikutuskeinot epäkohtiin:

* suorat yhteydenotot päättäjiin
* mielenosoitukset, kuten perjantaina 13.6.2008

* * * *

Päivitys 23.8.2024

Aiheen isosta kuvasta 2020-luvulla;

Tule apuun EU! Tai joku muu?
Julkaistu: 14 syyskuun, 2021 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

https://suomi2017.wordpress.com/2021/09/14/tule-apuun-eu-tai-joku-muu/

(10. Kaiken takana suomalaiseen markkinatalouteen uskovat demarit 2020?)