Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on viestintä.

Veljeskansa auttamassa suomalaisia

Entäs, jos unkarilaiset ovat oikeilla jäljillä suomalaisen median ja varsinkin suomalaisten toimittajien heikon sananvapausaseman suhteen?

Nimittäin. Jos kerran mainosrahoitteisessa mediassa sananvapaus on ollut jo pitkään kauppatavaraa, niin myös toimittajista on tullut entistä enemmän kauppatavaraa. Suomalaisen median jatkaessa keskittymistään; kulloisillekin vallanpitäjille hankalaksi koettujen toimittajien urapolku saattaa johtaa pysyvään umpikujaan.

Kuumat kirjat suomalaisesta media-alasta.
Kuumat kirjat suomalaisesta media-alasta.

Mobiiliflaijerissa mainitut ja suomalaisen media-alan kuvaa sisältä päin valottavat kirjat kannattaa lukea, jos unkarilaisten räväkät uutisoinnit Suomesta kiinnostavat.

”Unkarilainen suosittu Origo-verkkolehti on nostanut Suomen tällä viikolla puheenaiheeksi tekemällä kaksi artikkelia, joissa kritisoidaan Suomen mediaa ja oikeusjärjestelmää.

Origo julkaisi tiistaina artikkelin otsikolla "Median moniäänisyys on Suomessa vakavassa vaarassa" ja keskiviikkona toisen nimellä "Suomessa ei ole itsenäistä perustuslakijärjestelmää".

Julkaisu luonnehtii Suomea kaksinaismoralistiseksi, oikeusjärjestelmän tilannetta huolestuttavaksi ja mainitsee YK:n ihmisoikeuskomitealta saadut moitteet saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon liittyvistä oikeuden päätöksistä.

Lisäksi uutisissa mainitaan, että Suomella ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta vaan perustuslakivaliokunta sekä viitataan EU-rahoitettuun raporttiin, jossa Suomen mediaa luonnehditaan korkeariskiseksi mediamarkkinoiden keskittymisen näkökulmasta.”

- -

”Lännen Media ei tavoittanut pääministeri Antti Rinnettä kommentoimaan Unkarin hallitusmedian Suomi-uutisointia torstai-iltana.” Lähde: Unkarin hallitusmedia kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää ja mediaa – tutkija: "He pelkäävät nyt tosissaan" – Turun Sanomat Lännen Media 18.7.2019 kello 20:36

Mobiiliflaijerissa olevissa kirjoissa kerrotaan, kuinka toimittajat saavat kyllä tutkia kaikkea ja kirjoittaa kaikesta, mutta eri asia on sitten, mitä/miten julkaistaan ja kuinka yläpuolelta tulleeseen ohjaukseen kielteisesti suhtautuneen toimittajan urapolulle käy.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Puolustusvoimien jättihankinnan eli hävittäjäkoneiden hankintapäätös lähestyy? Muistatko tämän Suomen viranomaisten eli oman hallitusmediamme tapahtumista?

”Puolustusvoimien viestintätavoitteet ovat pahasti ristiriidassa viranomaisilta vaadittavan puolueettoman ja oikean tiedon tuottamisen velvoitteen kanssa.

Viranomaisviestinnältä tippuu pohja pois, jos pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin ja asenteisiin.”

- -

Ainakaan STT:n haltuunsa saamissa tavoiteasetteluissa Puolustusvoimien tiedotuspyrkimyksenä ei ole julkisuuden lisääminen ja avoin tiedottaminen, vaan asenteisiin vaikuttaminen viestinnän keinoin. Tähtäin on ollut vaikuttaa päätöksentekoon.

Valtionhallinnon viestintä perustuu julkisuusperiaatteen toteuttamiseen eli aivan toisenlaiseen ajatukseen. Viranomainen edistää toimintansa avoimuutta tuottamalla luotettavia aineistoja yleisölle. Viranomaistiedotuksessa ei kuulu värittää viestiään eikä muokata tosiasioita omien tarpeiden edistämiseksi olivatpa päämäärät miten jaloja tahansa. Kyllä Suomessa ymmärretään puolustustarpeet ilmankin.

Ikävä kyllä Puolustusvoimat ei ole ainoa viranomaistoimija, joka Suomessa venyttää tiedottamisen tosiasiapohjaa. Valtioneuvoston avaamalla omamaakunta-verkkosivulla muokataan mielipiteitä sote-uudistukselle myönteisiksi. Kriittisiä näkemyksiä ei löydy.

Sivuston puolueettomuus koheni, kun aloitussivulle sentään lisättiin tieto, että sote-lait ovat vasta eduskunnan käsiteltävinä. Alun perin oli annettu ymmärtää uudistuksen menneen jo läpi. Uhkat ovat suuret, mikäli viralliseen tiedotukseen pesiytyy mainosvaikuttaminen. Lopulta sellainen heikentää kaiken viranomaisviestinnän luotettavuutta kansalaisten keskuudessa.” Lähde: Vienoa propagandan tuoksua – Kaleva pääkirjoitukset 21.6.2018 kello 6:00

* *

Mobiiliflaijerin kirjoista lisätietoa:

Huonoja uutisia – kirjasta
- Julkaistu syyskuu 26, 2012

Journalismi
- Julkaistu maaliskuu 13, 2013


Propaganda rulettaa; nyt ja jatkossa

Tämä mainio ja ajankohtainen kirja, joka auttaa havaitsemaan, mistä milloinkin propagandassa on ollut ja tulee olemaan kysymys?

Hyvä ison kuvan katsaus propagandasta.
Hyvä ison kuvan katsaus propagandasta.

Jos propaganda on sitä, että
viestin,
mainoksen,
artikkelin,
juorun,
tutkimuksen,
raportin,
huhun,
gallupin,
meemin tai uutisen
liikkeelle lähettäjä, haluaa vastaanottajan toimivan tai alkavan ajattelemaan haluamallaan tavalla, niin propaganda eri muodoissaan, jatkaa muodonmuutostaan myös uusien sukupolvien kohdalla. Sen hyvine ja huonoine puolineen.


Vaikuttajaviestintä  1

Suhteisiinhan elämä pitkälti perustuu. Niin verkossa kuin tosielämässä. Olemme aina eläneet uusien tapahtumien keskellä, mutta yhteismitallisesti niitä on vaikea väliin huomata, kun olemme entistä riippuvaisempia tiedonvälityksestä. Varsinkin yhteiskunnallisesti asioiden suhteen. Mitä meille kerrotaan ja mitä taas ei?

Samalla kun niin sanotun virallisen journalismin alalla tapahtuu ja rytisee koko ajan, niin tarjolle tulleita tiedonvälityksen tyhjiä aukkoja on tullut täyttämään uusia yrittäjiä. Niistä Kauppalehti kertoi 14.7.2016 raflaavasti näin.

Ajan henki vie lobbaustoimistojen suuntaan.
Ajan henki vie lobbaustoimistojen suuntaan.

Pohjoisranta on alan toiseksi suurin toimisto. Sen myyntikate laski viime vuonna 1,7 prosenttia 4,7 miljoonaan euroon ja liiketulos putosi 816 000 euroon.

Toimitusjohtaja Jouni Heinosen mukaan ongelmia aiheuttaa voimakas hintakilpailu: jokaista kilpailutusta on mahdoton voittaa.

”Hinnat ovat välillä ihan poskettoman huonoja. Emme halua lähteä sellaiseen mukaan, ja se on varmasti yksi laskua selittävä tekijä”, Heinonen sanoo.

Lisäksi Heinonen huomauttaa monen kilpailijan tarjoavan palveluita Pohjoisrantaa laajemmin. Sekin aikoo laajentaa palvelutarjontaansa tänä syksynä, mutta Heinonen ei vielä kerro asiasta tarkemmin.

Lähde: Kauppalehti 14.7.2016 - Ellun Kanat ja Miltton vetävät viestinnän kiitoa

Peli on tuollakin alalla kovaa, mutta Kauppalehdenkin jutun mukaan ilmeisen erittäin kannattavaa? Vaan mitä nuo jutussa mainitut laajemmat palvelut mahdollisesti ovat? Mitä kaikkea, millä keinovalikoimilla ja keiden toimesta niitä tarjotaan? Miksi lobbausta vältellään sanana entistä kiivaammin?

Yksi näkökulma tästä Suomi 2017 - blogin artikkelista:

← Pankkien panttivangit
Lobbaustoimistot
Julkaistu heinäkuu 19, 2016
by Suomi 2017 - Suomi 2.0

Yksi vähälle huomiolle jäänyt vaikuttajaryhmä tulee päivänvaloon tässä artikkelissa. Isolla rahalla toimivat lobbaus- ja viestintätoimistot, jotka olivat erittäin vahvasti edustettuina viime viikolla vuoden 2016 SuomiAreena – tapahtumassa Porissa. Varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön. Kuin myös koko SuomiAreena – tapahtumaa seuranneen viikonlopun Porin Jazzeissa. Sen VIP-alueilla.

Lue ison kuvan katsausta osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2016/07/19/lobbaustoimistot/


Sanomalehtiviikko

Alkanut viikko; voisi kyllä olla jo nimeltään medialukuviikko. Siksi kova myllerrys mediakentässä on käynyt. Vaikka itse olen vielä sanomalehtiformaatin käyttäjä, niin tuntemani nuoriso pitää sanomalehteä vanhanaikaisena, hankalana ja sottaisena sekä kalliina hyötyyn nähden.

Eikä tuossa mitään. Medialukutaito kehittyy vain uusia mahdollisuuksia käyttämällä. Toivottavasti myös medialukutaitoa ja lähdekriitiikkiä opetetaan viestinnän, lobbauksen ja propagandan suhteen. Jota varsinkin sosiaalisessa mediassa on loputtomasti tarjolla.

Mitähän mieltä nuorempi sukupolvi on tästä tietolähteestä ja sen levittäjästä? Kyseessä on Suomen rahakkaimman toimialan edunvalvontajärjestö.

Saako asiakas olla oikeassa?
Saako asiakas olla oikeassa?

Asiakas on aina oikeassa; pätee edelleen monessa asiassa. Jos valinnanvapaus vaihtaa toimittajaa on olemassa.

Vakuutusyhtiö on taas aina oikeassa; niin halutessaan, sillä esimerkiksi lakisääteisissä vakuutuksissa sille on lainsäädännössä pedattu ylivertainen asema asiakkaaseen nähden.

Lyhyt aikaiset ja kiistattomat korvausvelvoitteet hoidetaan nopeasti. Entä, kun asiakas vammautuu tai sairastuu pysyvästi ja kysymys on lakisääteisistä vakuutuksista sekä kiistaton korvausvelvollisuus pitkäaikainen? Valinnanvapautta asiakkaalla ei ole; valinnan vakuutusyhtiöstä on tehnyt esimerkiksi lakisääteisissä vakuutuksissa ja palkkasuhteisessa työssä asiakkaan työnantaja. Myös työeläkkeen suhteen.

Muun muassa tästä "Kolme väärinkäsitystä vakuutuslääkäreistä" - videon sisällöstä olivat yhden (1) osakkeen omistajien liikkeen vakuutusryhmän jäsenet kysymässä yhtiökokouksissa. Viiden vuoden ajan vuosina 2009 - 2013. Sampo-konsernin ja OP-Pohjolan yhtiökokouksissa. Vastaanotto kysymyksille oli jäätävä ja yhtiöiden johto erittäin hermostunutta.

Joten. Pitäisikö nyt yksittäisen osakkeenomistajan ja asiakkaan huolestua ja saada vakuutuslääkärijärjestelmää koskeva asiakokonaisuus avoimen keskustelun alle?

Varsinkin, kun vakuutusalan suurin ja mahtavin edunvalvontajärjestö jää kiinni jäsenyritytensä asiakkaiden mielestä; johtavan lakimiehensä suulla viestintävideolla esitetystä luikurista. Sellaisesta luikurista, joka on vielä helposti todistettavissa.

Tästä linkistä kohun keskipisteeseen:
https://www.facebook.com/finanssialankeskusliitto/posts/10156443494420517?pnref=story
- linkki toiminnassa esiin nostettaessa

Taustatietoa ja "Kolme väärinkäsitystä vakuutuslääkäreistä" - video löytyy kaikkien aiheesta kiinnostuneiden onneksi myös tekstiksi purettuna sekä istutettuna; asiakkaan kannalta katsottuna, vallitsevaan tilannekuvaan osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/?s=uutislukitus+6