Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on veroparatiisit.

Komissaari Jyrki Katainen  1

Myös EU-komission yhtenä varapuheenjohtajana toimiva Jyrki Katainen on yllätysten mies. Nyt hän on ottanut voimakkaasti kantaa Suomen EU, euro eli EMU ja Nato kansanäänestysten puolesta! Jostain syystä suomalainen uutiskynnys ei ylittynyt.

Komissaari Kataisen ulostulot 23.3.2017 veroparatiiseista ja kansanäänestyksistä Suomessa.
Komissaari Kataisen ulostulot 23.3.2017 veroparatiiseista ja kansanäänestyksistä Suomessa.

Kun saman suuntaista ovat ehdottaneet perussuomalaisten puheenjohtajaksi ehdolla olevat Sampo Terho ja Jussi Halla-aho, niin maailmankirjat ovat tuntuneet menevän Suomessa sekaisin! Vastuutonta populisimia populisteilta.

Mielestäni on vain hyvä, että erilaisia ehdotuksia tulee julkisuuteen ja niitä seurataan sekä analysoidaan.

Myönteinen yllätys on, että tiukkana federalistina tunnettu ja myös Suomen EU-komissaari Jyrki Katainen kokoomuksesta; on myötämielinen kansanäänestyksille Suomessa. Vaikkapa Euroopan unionia, euroa eli EMUA ja Natoa koskien!

Tästä postauksesta kohteliaimmin ja varmistuksena lisää:

Euroopan unioni 60-vuotta
Julkaistu kesäkuu 3, 2017

HUOM!
”Mihin veroparatiiseja tarvitaan?” – kysymys jäi odottamaan komissaari Kataisen vastausta.

YLEISÖKYSYMYS JA VASTAUS EU-KANSANÄÄNESTYKSESTÄ
Iltasanomat toimittaja Hanna Vesalan kysymys, koskien perussuomalaisten uuden puheenjohtajan myötä puuhailtavasta EU-kansanäänestyksestä, aikajanalla 42:27 – 42:44:

Komissaari Kataisen vastaus aikajanalla 45:10 – 47:40.

Iltasanomat toimittaja Hanna Vesalan kysymys, koskien perussuomalaisten uuden puheenjohtajan myötä puuhailtavasta EU-kansanäänestyksestä. Aikajanalla 42:27 – 42:44:

Eurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen:
”.. ja vielä yksi kysymys. Siitä edestä.”

Iltasanomat, toimittaja Hanna Vesala:
”Vesalan Hanna Iltasanomista. Tuota. Minä olisin kysynyt sitä, että kuinka vastuullisena toimintana pidät sitä, että jos perussuomalaiset uuden puheenjohtajansa johdolla ryhtyvät kesän jälkeen, ihan tosissaan puuhaamaan Suomen EU-kansanäänestystä?”

Komissaari Kataisen vastaus aikajanalla 45:10 – 47:40.
Kommissaari Jyrki Katainen:
”Tästä perussuomalaisten, mahdollisesta kansanäänestyksestä. Mä haluaisin sanoa suoraan sen, että meillä ei ole mahdollisuus komission jäsenillä kommentoida kansallisia, poliittisia puolueita tai heidän ajatuksiaan.

Minä voisin sanoa noin yleisellä tasolla kansanäänestyksistä."

Lue lisää Suomi 2017 blogista:
Linkki


Eurovaalit 2014  1

Vaalit lähestyvät ja oma veikkaukseni on, että äänestyvilkkaus tulee jäämään 40-45 prosenttiin äänioikeutetuista. Ellei juttuun saada kunnon sutinoita aikaiseksi. Yksi tulee tässä.

Suomen oma EU-lähihistoria näyttää hyvin mielenkiintoiselta, jos lähestymiskulmaksi valitaan kokoomuksen isänmaallisen siiven edustajan, Jorma Jaakkolan keräämät tiedot.

Virallisen EU todellisuuden ja todellisen EU todellisuuden ero?
Virallisen EU todellisuuden ja todellisen EU todellisuuden ero?

Jorma Jaakkolan mielenkiintoiset kotisivut osoitteessa http://jormajaakkola.fi/

* * * *

Suomen toimiessa EU-puheenjohtajamaana vuonna 2006, Suomen tavoitteet olivat tällaiset.

Mikä on tilanne 8 vuoden jälkeen? Avoimuuden ja tehokkuuden suhteen.
Mikä on tilanne 8 vuoden jälkeen? Avoimuuden ja tehokkuuden suhteen.

* * * *

Joku tietysti ihan oikeutetusti kysyy, että mitä helkkaria menneisyyden tietojen kertauksella saavutetaan. Oma historian ja yhteiskunnan opettajani sanoi aikanaan, että kun tietää lähimenneisyyden pystyy arvioimaan, mitä lähitulevaisuudelta voi realistisesti odottaa.

* * * *

Maistiaisia EU Suomen omasta avoimuudesta tästä Vanhasen lista linkistä.

Aurinko iloisesti keskuudessamme paistakoot ja Suomen sisäiset Berliinin muurit valaiskoot!