Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2023.

Rehellisyys kokoomuksen perusarvona?

Muistatko vielä tämän?

”Ensi kevään eduskuntavaaleihin puolue lähtee politiikassa hieman erikoisella teemalla – kokoomus nimittäin uskoo voittavansa vaalit rehellisyydellä.

Katainen uskoo, että kansa kyllä ymmärtää talouden tosiasiat, kun niistä kerrotaan suoraan.

– Suomalaiset ovat fiksuja ihmisiä jotka vaativat poliitikoiltaan paljon – erityisesti rehellisyyttä. Ja sehän meille sopii, sillä se on meidän leipälaji.” Lähde: MTV3 uutiset 21.03.2010

Siirrytään vuoteen 2017 ja perussuomalaisten kahtia jakautumiseen, jossa nykyinen perussuomalaisten runko lensi hallituksesta ulos.

Orpotismi: "Sen minkä luulee bussin alle heittäneensä, sen hallituksestaan yllättäen ja pyytämättä löytää."
Orpotismi: "Sen minkä luulee bussin alle heittäneensä, sen hallituksestaan yllättäen ja pyytämättä löytää."

Yhtenä syynä hallituksesta ulosheitolle kerrottiin tuolloin, että uudeksi perussuomalaisten puheenjohtajaksi tuolloin noussut ja tätä kirjoitettaessa eduskunnan puhemiehenä toimiva Jussi Halla-ahon sekä hänen johtamansa puolueen arvot ja arvopohja erosivat isosti sekä äkillisesti. silloisen pääministeri- ja valtiovarainministeripuolueiden keskustan sekä kokoomuksen vastaavista.

Nyt ollaan vuodessa 2023 ja pääministeri Orvon sylissä on visainen hallituksensa elinkeinoministeri Vilhelm Junnilaan liittyvä ongelmavyhti.

Vaihtoehtoja on maallikon näkökulmasta ainakin nämä:

A. Perussuomalaiset suostuvat vaihtamaan ministeri Junnilan johonkin jo tarkemmin harjattuun vaihtoehtoon.
B. Vaihtoehdon A toteutumiseksi tarvitaan kokoomukselta isoja vastaantuloja eli markkinatalouden termein kompensaatiota.
C. Pääministeri vaihdetaan. Mallia vuosilta 2003, 2009 ja 2019, kun keskusta ja sdp vaihtoivat pääministerinsä sekä myöhemmin puheenjohtajansa.

Tämän artikkelin mobiiliflaijerissa mainittuun Suomi 2017 verkoston blogin artikkelin linkkiin pääset tästä linkistä:

Kokoomus – Hallitusneuvottelut 2023 ja hallitusohjelma 2023 -2027

Jos sopuun ei nopeasti päästä, niin onpahan tulossa erittäin mielenkiintoiset pääministeri Orvon hallituksen ensimmäiset 100 päivää.


Jesp PK 1981 > Osa 3

Jespin toimintahistorian eniten uutisoitu ottelu oli tämä 19.7.1989 Kuopion Väinölänniemellä pelattu Jesp – HJK ottelu. Se kuului tuon kesän Suomen cupin 6. kierroksen otteluihin.

Luvut olivat selvät HJK:n hyväksi. Jesp 0. HJK 9.

Tosin on tunnustettava, että Jesp joutui antamaan hieman taustoitusta. Viidakkoradion tietojen mukaan muutamia Jespin avauskokoonpanon miehiä puuttui ottelusta. Syynä oli varotustilin täyttyminen edellisen kierroksen ottelussa.

Oheiset Jespin arkistoista löytyneet lehtileikkeet kertovat selkeästä tasoerosta joukkueiden välillä. Tosi ammattilaiset vastaan tosi amatöörit. Vaikka tappio tuli, niin Jespin maine kasvoi. Tämän ottelun myötä yksi ennätys siirtyi Kupsilta Jespille.

Illan juoni Väinölänniemellä - Montako HJK ehtii laukomaan
Illan juoni Väinölänniemellä - Montako HJK ehtii laukomaan
Mika Väyrynen HJK:n ilotulittaja neljä maalia
Mika Väyrynen HJK:n ilotulittaja neljä maalia
Rovaniemi pyöritteli Espoota – Jespin pelissä ennätysyleisö
Rovaniemi pyöritteli Espoota – Jespin pelissä ennätysyleisö

Ottelun lopputulos 0-9 HJK:n hyväksi, jäänee Kuopion Väinölänniemen historian suurimmaksi virallisen ottelun tappioluvuksi. Nythän luonnonkaunilla kentällä ei pelata enää virallisesti jalkapalloa, joten tämä Jespin jalkapallossa tekemä kenttäennätys jäänee rikkomatta.

Aiempi ennätys oli tilastotietojen mukaan Väinölänniemellä pelattu 1980/1981 Uefa cupin ensimmäisen kierroksen, ensimmäinen osaottelu Kups (Suomi) vastaan St.Etienne (Ranska). Se päättyi vierasvoittoon luvuin 0-7. Ottelun päivämääränä oli Uefan sivuilta löytyneiden tietojen mukaan keskiviikko, 17 syyskuuta 1980. Ottelun alkamisaika oli kello 18:00.

Sen yksi tärkeimmistä silminnäkijähavainnoista pelaajien kentälle tuloa odotellessa oli se, että kyllä Michel Platinikin raapi ennen kentälle tuloaan persettään. Tai siltä se ainakin oli silminnäkijän mukaan näyttänyt. Luojan kiitos, ettei tuolloin ollut vielä ollut somea eikä kännykkäkameroita. Joten tämä kerrottuna näin luottamuksellisesti.

Kups-St.Etienne ottelun linkki Uefan sivuille:
https://www.uefa.com/uefaeuropaleague/match/66547--kups-vs-st-etienne/
Luettu 29.6.2023

Joten savolaisittain ja positiivisesti ajateltuna. Jesp voitti Kupsin tässä suurin tappio yhdessä virallisessa ottelussa vertailussa kahdella maalilla. Joten ei se tappio aina ole häppee. Kunhan aikaa tappiosta on kulunut tarpeeksi, niin se tiedetään , että savolaista itseluottamusta ei nujerra mikään. Helsinkiläisethän rakastavat savolaisia. Vaikka muuta toisinaan väittävätkin. Ja varsinkin Helsingissä lausuttuna.

Lopuksi toivomus. Jos Sinulta löytyy Jesp-HJK ottelun kokoonpanot/videotallenne tai vuoden 1980 Kups-St,Etienne ottelun videotallenne, niin vinkkaa siitä jespiläisille. Kiitos.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Jespin historiikin aiemmin ilmestyneet osat löydät osoitteista:

JeSP PK 1981 > osa 1
https://www.city.fi/blogit/2413/jesp+pk+1981+gt+osa+1/135887

JeSP PK 1981 > Osa 2
https://www.city.fi/blogit/2413/jesp+pk+1981+gt+osa+2/137043

Vinkkaa niistä, niin halutessasi ja ennättäessäsi, verkostollesi. Kiitos.


Hallitusohjelmalla huijataan äänestäjiä

Nykyisen kaltaisella menettelyllä hallitusohjelmaan tehdyt kirjaukset ovat eräänlaisia aikuisten joulupukkisatuja.

Jotkut niihin vielä uskovat. Varsinkin, jos henkilö omaa suhteita hallituksessa kulloinkin istuviin puolueisiin.

Tässä kuvakoosteessa vuonna 2006 tehty ratkaisuehdotus ongelmaan, johon edelleen vuonna 2023 haetaan kuvakoosteessa olevalla hallitusohjelman kirjauksella ratkaisuja.

Saattaen vaihdettava-toimintamalli tyrmättiin vakuutusalan toimesta!
Saattaen vaihdettava-toimintamalli tyrmättiin vakuutusalan toimesta!

Huijataanko tälläkin hallitusohjelman kirjauksella äänestäjiä? Vai viivytelläänko ongelmien poistamisessa edelleen. Erilaisia työryhmiä ja neuvottelukuntia on käytetty esimerkiksi viivyttelyyn, kun vakuutuslääkäri- ja vakuutusoikeusjärjestelmiä on remontoitu jo yli 20 vuoden ajan.

Hallitusohjelmien kirjausten ja tekemättömien ongelmien korjausten lähihistoriaa on käsitelty Oikeusturvan ajankuvan facessa. Se löytyy osoittesta:

Linkki

Kuvakoosteen Oikeusturvan ajankuvan blogin 30.11.2006 kirjoitus löytyy tästä osoitteesta:

"Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsemisen vaiheista"

Tutustu aiheeseen kaikessa rauhassa ja vinkkaa näistä, niin halutessasi, verkostollesi. Kiitos avustasi ja hyvää kesää.


JeSP PK 1981 > Osa 2

Jespin historiikin ensimmäisen osan löydät osoitteesta:
JeSP PK 1981 > osa 1
https://www.city.fi/blogit/2413/jesp+pk+1981+gt+osa+1/135887

Tämä Jespin historiikin toinen osa liittyy Jespin eniten uutisoidun ottelun, 19.7.1989 Kuopion Väinölänniemellä pelatun Jesp PK – HJK, ennakkouutisiin. Ja tämä HJK-matsi oli Jespin historian uutisoiduin matsi. Ennen ja jälkeen ottelun. Se oli myös ainoa ottelu, joka ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen Jespin kohdalla. Asetelmana ottelussa oli ammattilaiset vastaan tosiamatöörit.

"Klubille helppo vastustaja Suomen cupissa"
"Klubille helppo vastustaja Suomen cupissa"
"Janon Etsijät HJK:n vastustajaksi"
"Janon Etsijät HJK:n vastustajaksi"
"Klubi kohtaa Savon Jespin"
"Klubi kohtaa Savon Jespin"
"Janon etsijät - HJK:n mittarina"
"Janon etsijät - HJK:n mittarina"
"Janon Etsijät kiinnosti ex-tähtiä - Atikin paluu epäonnistui"
"Janon Etsijät kiinnosti ex-tähtiä - Atikin paluu epäonnistui"

Kun tuosta tulevasta HJK-matsista laitettiin tiedote liikkeelle. Niin kylläpä tiedotteeseen nimettyjen yhteyshenkilöiden puhelimet kilisivät ja toimittajat kysyivät tietoja Jespistä. Myös Jespin valmentaja sai paljon yhteydenottoja kuopiolaisilta jalkapallon pelaajasuuruuksilta, että neuvoja ja konkreettista apua oltiin Jespille valmiita antamaan. Ilmaiseksi, mutta ihan vain avauskokoonpanon paikkaa vastaan.

Ja se tärkein on hyvä muistaa. Suomessa elettiin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa vielä tanakasti lankapuhelinten aikaa. Soittopyynnöt töissä jätettiin keskuksen neideille tai rouville. Tai kotinumerosta ensin vastanneelle. Edistyneimmillä aikalaisilla oli nauhatallennukseen perustuva puhelinvastaaja kotonaan. Koko ajan mukana kannettavat matkapuhelimet olivat vielä unelmaa. Koko ajan tavoitettavissa olemisesta ei kukaan osannut edes haaveilla.

Eikä ollut tuolloin internetiä eikä somea. Tiedotetta laitettiin liikkeelle heinäkuun hiljaisuudessa. Perinteisellä kirjepostilla kuin myös esimiesten luvilla, työpaikan faxeilla! Tuolloin ei toimituksissakaan vielä eletty loputtoman sähköpostitulvan aikaa. Ja korkealle nousseiden uutiskynnysten ja koko ajan vähenevien toimittajien aikaa.

Niin kuin jespiläisen sanonnan mukaan eri aikakausia verrataan:
"Ennen ei ollut välttämättä paremmin, mutta nuorempana ei osattu edes kaivata tämän päivän härpäkkeitä.”

Eikä tuossa vielä kaikk.

Ja, Jespin tarina kiinnostaa, niin kuunnelkaa tämä yhden Jespissä ja muun muassa kuopiolaisessa jalkapallossa vaikuttaneen henkilön vierailu Suomifutis-podcastissa 14.6.2023. Mukavasti soljuvaa keskustelua jalkapallon eri osa-alueilta.

VARssissa vieraana Tuomari
Linkki

Iloa ja valoa kesäämme. Vältetään turhanpäiväistä hötkyilyä ja opetellaan ottamaan taas lungimmin.


VARssissa vieraana Tuomari

Suomifutiksen VARssi-podcastissa kuultiin 14.6.2023 mielenkiintoista asiaa muun muassa jalkapallotuomaroinnin tärkeydestä ja tämän päivän haasteista saada uusia tuomareita toimintaan mukaan.

Mukavasti soljuvaa keskustelua futiksesta.
Mukavasti soljuvaa keskustelua futiksesta.

Tuomarina tässä jaksossa todellinen ruohonjuuritason näkijä ja kokija; pitkän linjan jalkapallokokemuksen niin pelaajana, huoltajana, seuratyöntekijänä kuin tuomarina omaava, Pekka "Jede" Kiuru.

Jedelle on kertynyt kokemusta jalkapallokentiltä ja - kabineteista vuosikymmenten ajan. Niin Seinäjoen, Kuopion ja etenkin Riihimäen alueelta.

Kannattaa kuunnella. Ja vinkata kaikille jalkapallotutuille edelleen. Etenkin jalkapallotuomaritoiminnassa mukana oleville ja siitä kiinnostuneille.

Tuomari jakson lopussa lyhyt tietoisku legendaarisen jalkapalloseura Jesp PK:n syntyaikojen lupauksesta, johon liittyy vahvasti HJK.

VARssi Suomifutis - Podcastin jaksoon 14.6.2023
Vieraana Tuomari
https://open.spotify.com/episode/2W0RaymKwDZeh4xf7cvi8b
Linkki luettu 17.6.2023

Ota Sinäkin kuunteluun VARssi. Niin tiedät futiksen ruohonjuuritason tapahtumista Suomessa ja maailmalla tarkemmin.