Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2011.

Tasavallan presidentti 2012  3

Jostain syystä presidenttiehdokkaiden suosikikseni on noussut kristillisten Sari Essayah. Hän on ollut iloinen yllätys positiivisuudellaan ja raikkaudellaan. Mielenkiintoista olisi nähdä minkälaisia moraalisia arvoja hän toimessaan toteuttaisi.

Toki gallup-kanuuna Niinistöllä on niin halutessaan käytettävissään useita valttikortteja. Ensin hänen pitää kuitenkin tehdä irtiotto nyky-kokoomuksesta.

Tässä hyviä tosielämän aiheita avattavaksi, joiden kautta hänestä voi vielä seuloontua suomalaisten presidentti.

A.
Miten eurokupla syntyi ja ketkä ovat sen takana?

Euroromaani eli kuinka euro syntyi

Historia kestää kymmenen vuotta. Se tapahtuu eurooppalaisissa pääkaupungeissa. Toimijoita on runsaasti ja jokainen heistä on korkeata tasoa. Toiset ovat kuitenkin merkittävämpiä kuin toiset, suurempia näkijöitä, päättäväisempiä. Vääjäämättä näyttämön etualalle nousee kuitenkin kaksi miestä, joista voi kateellisena kirjoittaa, kaksi miestä, jotka jättävät merkkinsä tämän vuosisadan loppuun: Helmut Kohl ja Francois Mitterand. Kansleri dominoi suurella olemuksellaan koko tätä euron historiaa. Ranskan presidentti ei esitä kuitenkaan vähäisempää roolia. Tämä on tarina näistä kahdesta miehestä ja Euroopan käännekohdasta, joka alkoi Neuvostoliiton imperiumin luhistumisesta ja mahdollisti yhteisen rahan synnyn.”

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/27/euroromaani-eli-kuinka-euro-syntyi
Linkki korjattu ja luettu 13.9.2024

B.
SUOMALAINEN VAALIPETOS – salaten ja valehdellen EU:hun

Tervetuloa Jorma Jaakkolan kotisivulle!

Luettavaa löytyy,
kun klikkaat sinisestä palkista linkkejä (20 kpl).
Joitakin alalinkkejäkin tulee näkyviin,
kun laitat kursorin linkin päälle.

Klikkaa uusia linkkejä:
Mikä on EU-asetus eli EU-demokratiaa
ja miten Koivisto raivasi tien EU-jäsenyydelle

© Jorma Jaakkola
Julkaistu alunperin 3.3.2014
Uudelleen julkaistu 8.4.2023
Päivitetty 28.8.2024

https://www.jormajaakkola.fi/

C.
Halosen salaiset “konklaavit”? Asiapaperit avoimeen julkisuuteen!

http://www.promerit.net/2011/10/halosen-konklaavi//

D.
Sisäilmamyrkyistä sairastuneiden asiat pikaiseen hoitoon ja seurantaan (Tilannekuva-artikkeli päivitetty 13.9.2024)

Kanarialinnut
- Julkaistu: 13 lokakuun, 2015 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Telkkarista Yleltä tullut Kanarialinnut jysäytti ja pysäytti. Miettimään sisäilmamyrkyistä sairastuneiden tilanteita Suomessa 2015. Tämä artikkeli on päivitetty alun ja lopun osalta 17.10.2015, koska dokumenttielokuva joutui yllättäen sensuurin kohteeksi! Nimittäin TV ensi-illan; 12.10.2015 jälkeen, Kanarialinnut – dokumenttielokuvan sensuroinnista syntyi kohu. Alla olevasta Iltalehden uutisesta ja Facebookin ”Kanarialinnut – TV-ensi-ilta” – sivustolta lisätietoa asiasta. Toivottavasti kuulemme aiheesta kaikki tarkennukset. Myös esille tulleen Kelan osuuden.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2015/10/13/kanarialinnut/

E.
Luopuiko Suomi koskaan markasta? Virallisesti. →

Perustuslaki uudistettava kokonaan
- Julkaistu: 25 lokakuun, 2011 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Niin kuin on ollut jo pitkään täällä katu- ja ruohonjuuritasolla tiedossa. Perjantaina eduskunnan äänestyksessä hyväksytty perustuslain ”uudistus” HE 60/2010 (LJL 3/2011) meni perseelleen. Tai sitten niitten tahojen, jotka ”uudistuksen” junailivat tavoitteet toteutuivat täysimääräisesti.

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/10/25/perustuslaki-uudistettava-kokonaan/

Näiden kohtien avaamisen jälkeen hän on lunastanut paikkansa näillä kolmella avainalueella.

Rehellisyydessä. Isänmaallisuudessa. Palkkatyötä tekevien presidenttinä.

... ja Niinistön valinta voi olla ensimmäisen kierroksen jälkeen varma.


Vanhasen lista  1

Presidenttiehdokkaat vuoden 2012 presidentinvaaleihin ovat nyt selvillä.

Itse haluaisin olla selvillä ketkä presidenttiehdokkaista olivat Finlandia-talossa 2.2.2009 järjestetyssä EU-seminaarissa. Samalla haluaisin tietää sen, että ovatko hekin tämän salaamispäätöksen puolella?

Kun Suomi toimi vuonna 2006 EU-puheenjohtajamaana, niin silloin ainakin ulospäin mainostettiin Suomen ajavan EU:n toimintaan lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla -seminaarin ympärillä leijuu mielestäni rehevän Finngate-skandaalin lemu.

Vanhasen lista 1
Vanhasen lista 1
Vanhasen lista 2
Vanhasen lista 2

Tiitisen lista saanut seuraajan? Vanhasen lista.

Jostain syystä tämän listan tietoja suomalaiset tiedotusvälineet eivät ole olleet kiinnostuneet kaivamaan esiin.

Entä mikä on tilanne City-lehden toimituksessa?

* *

Päivitys 13.9.2024
Tässä tietoa, miksi Vanhasen listaan eivät uskaltaneet edes suomalaiset puolueettomasti ja riippumattomasti toimivat tiedotusvälineet tarttua.

Vanhasen lista 3
- Julkaistu: 5 joulukuun, 2012 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

Nyt; korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti, julkaistava Vanhasen lista on osallistujaluettelo henkilöistä, jotka osallistuivat 2.2.2009 Finlandia-talolla Helsingissä järjestettyyn “Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla” – seminaariin. Osallistujatiedot pyrittiin ensin aggressiivisesti salaamaan!

Kuitenkin listalta löytyy; esimerkiksi, 21 tiedotusvälineiden päätoimittajaa!

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on erittäin merkittävä. Verovaroilla tai vastaavan kaltaisesti katsottavaksi kerätyillä yhteisillä varoilla järjestettyjen tilaisuuksien osallistujatiedot ovat Suomessa julkisia. Tosin oma olettamani on se, että osallistujatietoja vastaavista tilaisuuksista; tuskin, annetaan kovinkaan helpolla.

Kho:n päätöksellä julkiseksi tulleelta listalla on mm. seuraavia oikeusalan edustajia:
(KHO:2012:88, Antopäivä 3.10.2012, Taltionumero 2622, Diaarinumero 2763/2/11)

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2012/12/05/vanhasen-lista-3/