Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2008.
Edellinen

Todellisuuden toivotalkoot käyntiin

Kunnallisvaalit 2008 ovat ohitse.

Paitsi mahdollisesti niillä mönkään menneillä sähköisen äänestyksen pilottipaikkakunnilla.

Sekin taitanee riippua uutistietojen mukaan siitä, että jaksaako joku alueista kiinnostunut poliittinen toimija tehdä aiheesta oikeuskanslerille kantelun.

Vaan jotain hyvääkin kunnallisvaalien tuloksissa ilmeni.

- - - -

Kokoomuksen voitto lupaa ammattitautiin sairastuneille potilaille toivottavasti hyviä asioita, koska kokoomuksella on perinteisesti ollut hyvät suhteet rakennusliikkeisiin kuin lakisääteistä vakuutusturvaa hoitaviin vakuutusyhtiöihin kuin pankkeihin.

Juuri Sinä!

Työskentelitpä ”sisäilmaongelmista” kärsivässä päiväkodissa, koulussa, sairaalassa, toimisto- tai virastotalossa, niin nyt lähtevät asiat viimeistään hoitumaan.

Pilalla olevat rakennukset korjataan/puretaan/rakennetaan uudestaan ja ammattitautiin sairastuneet potilaat saavat lakien mukaisen hoidot ja korvaukset ilman vuosien vakuutustaisteluita.

Keskeiset asiaan vaikuttavat ministeriöt ovat jo kokoomuksen ja vihreiden hallinnassa.

Nyt vain miehitetään kuntatasolla avainasemassa olevat lautakuntien paikat siten, että tulosta ja parannusta syntyy. Siis myös ”sisäilmaongelmista” sairastuneiden potilaiden tilanteessa.

- - - -

Kokoomuksen toimista voidaan valtakunnalliseen seurantaan ottaa Kuopio, jossa uuden poliisi- ja oikeustalon ”sisäilmaongelmat” tuntuvat kroonistuneen ja pihalla olevista toimistoparakeista on tullut osa pysyvää ratkaisua.

Muitakin vastaavia rakennuskohteita Kuopiosta löytyy. Tosin sairastuneista potilaista tunnutaan vaiettavan. Paikallisissa tiedotusvälineissä voivotellaan vain saastuneiden rakennusten kohtaloita.

- - -

Kuopiossa äänestysaktiivisuus jäi alle 60 prosentin ja siinä riittää kyllä mielestäni ihmeteltävää.

Petosta? On syytä yhtenä Kuopion isona kaupunginosana analysoida kaikkien puolueiden tarkemmin. Varsinkin kytemässä olevien epäkohtien suhteen.


Piia - Noora Kauppi on poikkeus?

HS:n Annamari Sipilä raportoi 21.10.08 Brysselistä seuraavaa:

”Kokoomuksen euroedustaja Piia-Noora Kauppi on ehdolla eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen Pahin eturistiriita -palkinnon saajaksi.

Perusteluissa sanotaan, että Kauppi on hyödyntänyt asemaansa euroedustajana ajaessaan tulevan työnantajansa etua.

Kauppi siirtyy Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajaksi ensi vuoden alussa.

Pahin eturistiriita -tunnustus menee mepille, komissaarille tai EU-virkamiehelle, jonka tausta tai toiminta antaa äänestäjille vakavan syyn epäillä kyseisen henkilön puolueettomuutta”

* * * *

20.9.08 HS:ssa kirjoitettiin seuraavasti:

- Vaalirahoituslain valmistumisen aikaan oikeusministerinä olleen Johannes Koskisen mukaan lain lähtökohta oli selvä: tukiyhdistysten kautta tuleva rahoitus tulee ilmoituksissa purkaa ja jaotella lain tarkoittamalla tavalla.

- Kun ohjeita väitettiin vajavaisiksi, toimeksiannostani lisättiin vuoden 2004 vaalien ilmoitusvelvollisuutta koskeviin kirjeisiin nimenomainen korostus tukiryhmän tai -yhdistyksen rajoituksen avaamisesta", Koskinen kirjoittaa oikeuskanslerille.

* * * *

Finanssialan keskusliiton uuden tj:n Piia - Noora Kaupin vaalirahoitusilmoitus europarlamenttivaaleista vuodelta 2004:

Ehdokkaan täydellinen nimi
Piia-Noora Pauliina Kauppi
Puolue / valitsijayhdistys
Kansallinen Kokoomus rp.

Vaalikampanjan kokonaiskulut 72 535,91 euroa

Vaalikampanjan rahoitus eriteltynä (bruttomääräinen). Käyttäkää lisälehteä tarvittaessa.

Omat varat 39 247 euroa
josta lainaa (tämä erittely on vapaaehtoinen)

Ulkopuolinen tuki

Tuki yksityishenkilöiltä:
Yksittäisten kansalaisten vaaliavustukset 5 080,-

Tuki yrityksiltä:
Talouslounas Helsinki - osallistumismaksut 16 700,-
Talousseminaari Bryssel - osallistumismaksut 6 000,-
Piitu Golf -osallistumismaksut 4 250,-

Tuki puoluejärjestöiltä:
Pohjois-Pohjanmaan Kokoomus ry 800,-
Oulun Kokoomuksen naiset ry 258,91

Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta:
Kampanjan koko rahaliikenne on hoidettu Eurooppa rakentamassa ry:n kautta.
Oulun Kansallinen Kulttuuriseura ry 200,-

Suurin yksittäiseltä taholta saatu vaaliavustus 2500,00 euroa.

Lisäksi saatu vaaliavustuksena rahanarvoisia tavaroita ja palveluja useilta eri tahoilta.

Pvm ja ilmoittajan allekirjoitus
12.8.2004 Piia-Noora Kauppi

(Lähteenä oikeusministeriö vaalisivusto)

* * * *

HUOMIOITAVAA!
Muidenkin Suomen meppien vaalirahailmoitukset ovat yhtä suuripiirteisellä tasolla.
- jostain syystä media vaikenee…

* * * *

Piia - Noora Kauppi – status ja habitus europarlamentissa tällä hetkellä:

Puolue ja ryhmä
Kansallinen Kokoomus / PPE/DE (Euroopan kansanpuolueen (kristillisdemokraatit) ja Euroopan demokraattien ryhmä)

Valiokunnat
ECON: Talous- ja raha-asioiden valiokunta
FEMM: Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
JURI: OIKEUDELLISTEN ASIOIDEN VALIOKUNTA

Valtuuskunnat
Suhteista Kiinan kansantasavaltaan vastaava valtuuskunta
Valtuuskunta EU:n ja Turkin välisessä parlamentaarisessa sekavaliokunnassa (varajäsen)

(Lähteenä europarlamentin sivusto)

* * * *

Valtioiden ja yritysten näkökulmasta EU on täyttänyt nähtävästi siihen asetetut odotukset.

Kuitenkin ruohonjuuritason näkökulmasta kansalaisten vaikuttamisten mahdollisuudet näyttävät jatkossakin erittäin pieniltä.

Jatkuvaa muutosta puolustetaan monissa asioissa. Miksei se sitten koske myös vanhoihin vallihautoihin juuttunutta poliittista päätöksentekojärjestelmää?

Mielestäni EU-parlamenttiinkin ehdolla olevien suhteen pitää perustaa omat sarjat 50-50 periaatteella:

* Firmoille ja etujärjestöille – sponssaus vapaata ja valvomatonta.
* Kansalaisille – sponssaus avointa ja valvottua.

Sama tai siihen kytköksissä taloudellisesti tai henkilöiden kautta oleva puolue ei voi toimia molemmissa sarjoissa.

Näin toimien saataisiin aikaan dynaaminen poliittinen päätöksentekojärjestelmä, sillä vain kunnon eturistiriitojen kautta syntyy turvallisuutta luovaa konsensusta.

* * * *

Vaatimaton ideani on vapaasti kopioitavissa ja skaalattavissa globaalisti sekä välittömästi käytäntöön. Free of charge.

* *

Päivitys 27.8.2024

Tältä näyttävät meppien vaalirahoitusilmoitukset vuoden 2024 eurovaalien jälkeen.

Vaalirahoitus > Europarlamenttivaalit 2024: Ennakkoilmoitukset ja vaalirahoitusilmoitukset

https://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/fi/index.html
Linkki luettu 27.8.2024


Sairas onkin terve

Luen satunnaisesti Suomi24 homepalstaa. Siellä tuntuu olevan kirjoitusten ja niiden lukijamäärien perusteella aikamoista sutinaa.

Eikä varmasti aiheetta, koska pahoja sisäilmaongelmia tuntuu olevan uutistietojen mukaan mm. kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa, virastotaloissa jne.

- - - -

Löysin sieltä tällaisen vinkin, jonka perusteella ostin kyseisen Viva - lehden.

Siinä kerrotaan mielenkiintoinen syy Kelan taholta siihen, ettei vuonna 2005 Suomessa koekäytettyä ns. Englannin mallia tulla ottamaan vieläkään työkykyarvioissa käyttöön.

Tuossa vuoden 2005 koekäytössä (PCA) näet todettiin, että jo hylkäävän päätöksen saaneista työkyvyttömyyseläkkeen hakijoista 40 prosenttia todettiinkin tutkimusmenetelmän käytön avulla työkyvyttömiksi….

Itse kiinnostuin tästä homeasiasta, kun yhtä tuttavaani pidettiin työterveyslääkärin toimesta dorkana, koska hänellä oli epämääräisesti ilmeneviä hengityselinten ongelmia sekä päänsärkyä. Suhtautuminen muuttui, kun muitakin alkoi työpaikalla oirehtia. Sitten paljastui, että työtilojen yksi seinä oli vesivaurion turmelema.

- - - -

Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Terveys > Homesairaudet

Sairas onkin terve
Kirjoittanut: Räsäsen Viljo 8.10.2008 klo 21.03

Eilen ilmestynyt Viva - lehti kertoo numerossaan 11/2008 vakuutuslääkäreiden oudoista päätöksistä.

Työkyvyttömyyttä ja sen pohjalta tehtäviä eläkepäätöksiä käsittelevä nelisivuinen juttu päättyy Kelan tutkijalääkäri Lauri Virran toteamukseen - valtaosa päätöksistä ovat oikeita, mutta "jotkin ovat kieltämättä kuin seinästä revittyjä."

Juttu on mielestäni hyvä, koska siinä kertoo potilaiden lisäksi näkemyksiään muun muassa Varman ylilääkäri Sakari Tola ja Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosaston johtava lääkäri Raili Pirttimäki. Yllättäen Varman Tola on potilaiden puolella!

Viva - lehti on itselleni uusi tuttavuus ja sitä julkaisee näköjään Yhtyneet Kuvalehdet.

Sairas onkin terve-reportaasissa kerrotaan myös kuinka vakuutuslääkäri diagnostisoi potilasta näkemättä tälle kokonaan uuden sairauden.

Siksi kirjoitan tämän esille tänne palstalle.

Viva-lehti kysyy jutun lopussa seuraavaa:

"Onko sinulla ollut ongelmia vakuutusyhtiöiden kanssa? Kerro meille niistä. Jos et halua nimeäsi julkisuuteen, kerro kuitenkin yhteystietosi toimitukselle. Lähetä kirjoituksesi osoitteella Ninan Lindèn, Viva! Maistraatinportti 1, 00015 Kuvalehdet tai nina.linden (at) kuvalehdet.fi

Tuon kaiken edellisen voitte varmistaa ko. lehdestä.

* * * *

Päivitys 26.8.2024
Tuosta PCA-menetelmästä sekä sosiaali- ja terveysministeriön leikkauspöydälle, taas kerran jääneistä korjausehdotuksista vakuutuslääkäreitä koskeneeseen lainsäädäntöön:

Osa 2/6 > ”Työntekijöiden eläkelaitoksien vakuutuslääkäreitä koskevan lain muuttaminen 2020-luvulla”
- Julkaistu: 21 lokakuun, 2020 | Kirjoittanut: Suomi 2017 verkosto

- -

Avoimesti kaikkien saatavilla olevien vakuutuslääkärijärjestelmän lainsäädäntöhankkeen STM140:00/2019 asiakirjojen ja viidakkoradion tietojen valossa, näyttää kuitenkin pahasti siltä, että kahden tunnin eduskuntakeskusteluissa (21.2.2019, PTK 163/2018 vp), useamman kansanedustajan ja ministerin suulla, luvattu vakuutuslääkärijärjestelmän täysremontti on jäämässä pintaremontiksi! Jälleen kerran.

Ei vaivuta kuitenkaan synkkyyteen. Tässä kaikessa pitää nähdä uusien mahdollisuuksien siemensäkki. Kunhan vain saamme vakuutettujen/potilaiden tosielämän näkökulmat pitkäkestoiseen päivänvaloon. Niin lakisääteisen sosiaalivakuutuksen kuin sosiaaliturvan alueilta.

Ratkaisevaa on tietysti se, että kenelle tosielämän lainsäädäntövalta näissä asioissa Suomessa kuuluu? Eduskunnalle vai etujärjestöille?

Lue lisää osoitteessa:
https://suomi2017.wordpress.com/2020/10/21/osa-2-6-tyontekijoiden-elakelaitoksien-vakuutuslaakareita-koskevan-lain-muuttaminen-2020-luvulla/



Mie, AC/DC ja ministeri Liisa Hyssälä

Harvoin kuin maalaispoikana pääsen käymään Helsingin keskustaan, niin heti tapahtuu.

Yhdistelmänä mie, AC/DC sekä sosiaali-ja terveysministeri Liisa Hyssälä tuntuivat ennen tätä päivää eli 20.10.2008 mahottomalta yhdistelmältä.

Vaan niin vain tavattiin toisiamme aiemmin tuntematta kello 12,12 Kluuvin Kauppakeskuksen edessä Aleksanterinkadun puoleisen sisäänkäynnin kohdalla. Vastapäätä foto- ja kultasepän liikkeitä.

AC/DC uusin CD Black Ice repussani; eteeni pysähtyi kuin taikaiskusta tummansininen Audi, jonka takaoven aukesi ja eteeni pumpsahti Hyssälän Liisa.

Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen ja niin oli minunkin.

~ Sponsored by Wursti ~
~ Sponsored by Wursti ~

Kerron jossain vaiheessa muistaessani lisää, mutta sen verran kerkesin häntä jututtaa, että Hyssälän ideoima työpankki asia on vasta vireillä.

Lisätietoja näkyy löytyvän internetistä ainakin sanoilla:
työpankki Liisa Hyssälä

Ennätin tuikata Liisalle ajoittaiseen katulähetystyöhöni liittyvän lapun, jonka kautta lupasin hänelle työpankkiin rutkasti asiakkaita:

perjantaina, syyskuuta 28, 2007
Vaikenemisen muuri murtumassa?

[i]"Puolueiden omat lehdet ja verkkojulkaisut ovat mielestämme tärkeitä kanavia, ennakoitaessa tulevia poliittisia painopistealueita.

Saimme toimitukseemme mielenkiintoista sähköpostia koskien vakuutuslääketiedettä. Kiitoksia lähettäjille.

Syksyn rohkeimman julkisen keskustelun avauksen tekee positiivisesti yllättäen keskustan Verkkolehti Apila"[/i
https://ajankuva.blogspot.com/2007/09/vaikenemisen-muuri-murtumassa.html

Ja tämä tarina oli tosi. Alusta loppuun.


”On Sovittu Että” – Kunnallisvaalit 2008

Politiikan rakenteita on mielestäni helppoa avata äänestäjille. Jos vain halutaan.

Tosin niin kauan kuin mystiseltä kuulostava ”On Sovittu Että” – koalitio on Suomessa vallassa, niin meidän tavan taapertajien pitänee kasvattaa yhteisöllisyyttämme; jakamalla avoimesti mahdollisesti löydöt tiedon valtateiltä.

Seuraavassa mielestäni yksi sellainen.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨

"Keväällä 2005 kehittyneiden maiden talousjärjestön OECD:n pääekonomisti Jean-Philippe Cotis vieraili Suomessa tarjoamassa talouskasvulle vauhtia.

Hän kiteytti sanomansa kuulijoille tutulla tavalla:
* verot ja sosiaaliturva alas
* keskitetystä palkkaratkaisusta luovuttava
* työttömyysturvaa heikennettävä
* julkisia palveluja karsittava
* lisättävä yksityisiä palveluja
* tiet varhaiseläkkeelle tukittava

Suomalaiset isännät eivät olleet kehdanneet valistaa pääekonomistia, että hänen tarjoamiaan oppeja oli jo pikku hiljaa iskostettu kansan tietoisuuteen ja käytäntöön.

Jo Esko Ahon pankkikriisihallitus oli tehnyt suuren pääomaverouudistuksen, ja siitä alkoi pääomatulojen nopea kasvu ja tuloerojen nopea repeäminen."

Teksti tulee Seppo Konttisen kirjasta "Salainen pankkituki – Kuinka velallista kyykytettiin.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Kunnallisvaalit 2008 lähestyvät ja mielestäni valtapuolueet ovat onnistuneet piilottamaan meiltä äänestäjiltä taas kerran sen, mistä kaikesta globaalin kunnallistalousmaailman asioissa onkaan kysymys.

Ikuisuuksia politiikan päättäjämme eivät voi enää mielestäni puhua toisin kuin sitten todellisuudessa tekevät.

Vanhuksetkin pitää näemmä Suomessa saada OECD:n oppien mukaan nopeammin ja siten kustannustehokkaammin hautuumaalle….

Päivän Helsingin Sanomien mukaan Suomessa on tällä hetkellä jo 652 000 köyhää, joten OECD:n opit ovat rulettaneet suomalaisia talouksia ruvelle ennen finanssilaman alkamista.

¨¨¨¨¨¨¨

”Was machen Arbeit?”



Da John Swaiton 1974 - koodi

John Swaiton 1974

John Swaiton 1974

John Swaiton 1974

-----

Tuollaisen sähköpostiviestin olin saanut postiini.

Kiitokset lähettäjälle siitä ja viritellään kukin tahoillamme omaan tahtiin hakukoneita "Da John Swaiton 1974 - koodin" ratkaisuun.

Lähettäjä ei ollut mielestäni ainakaan puolustusministerinä toimiva kokoomuksen terhakka Jyrki Häkämies. Tai mistä näitä erilaisia nimimerkkien taustoja koskaan tietää.

Vrt. Pääministerin morsian


Helsingin Sanomien Päätoimittajalta

Siis sähköpostia minulle. Päätoimittajalta isolla Pee - kirjaimella.

Hitto, kun säikäytti. Mitä hyvää tai pahaa olin Päätoimittajalle tehnyt? Hetken rauhoittumisen jälkeen uskalsin uteliaisuuttani klikata viestin auki.

Todellakin. Postia tuli oikein Päätoimittaja Reetta Meriläisen tyylikkään kuvan kera. Sitten hokasin, että kyseessä onkin tavallinen mainosposti.

Vaan ei se mitään, sillä eilinen päivä herätti myös ajatuksia Helsingin Sanomien Päätoimittajan roolista.

- - - -

Jouni Tervo kirjoitti otsikolla – Päätoimittajasta tuli uutinen

”Median omistuksesta, päätöksenteosta, vaikuttimista ja vaikuttajista tiedetään vähän. Edes tiedotusvälineiden julkaisupolitiikasta päättäviä ei harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tunneta alan ulkopuolella.

Alalle on juurtunut käsitys, etteivät sen omat asiat kiinnosta suurta yleisöä. Media ei tämän vuoksi perustele tekemisiään, ellei sitä siihen joidenkin poikkeuksellisten tapahtumien yhteydessä erikseen pakoteta.

Toimittajien brändäys alkoi jo vuosikymmeniä sitten sähköisissä medioissa, levisi aikakauslehtiin ja lopulta sanomalehtiin. Mediapäättäjät lymyävät yhä mieluummin vallan kulisseissa ja hääräävät harmaina eminensseinä.

Avoimen vaikuttamisen sijasta päätoimittajat hännystelevät taloudellisen ja poliittisen vallan liepeillä kuulostelemassa, miten asioista oikeasti pitäisi ajatella.

Omalle toimitukselleen saati suurelle yleisölle ei paljasteta salaisia taustakeskusteluja, infotilaisuuksia ja luottamuksellisia yhteydenottoja, jotka ovat mediajohtajien arkipäivää.”

- - - -

Helsingin Sanomat on liitelehtineen viikkotasolla mitattuna jumbomainen paketti. Läpikäytäväksi saati ymmärrettäväksi asti.

Joskus olen miettinyt, että viiraako päässäni, kun saman viikon aikana Helsingin Sanomien kanta saattaa olla ensin jotain asiaa vastaa, sitten puolesta ja lopuksi jotain niiden väliltä.

Tuosta Jouni Tervon erinomaisesta kirjoituksesta tulikin mieleeni ehdotus. Näin virtuaalisesti äänen ajateltuna. Helsingin Sanomien Päätoimittajalle.

Saataisiinko viimeinkin Helsingin Sanomien lehtiryppäälle kansantajuinen käyttöohjekäsikirja? Kustantajan, omistajien ja toimittajien näkökulmasta valotettuna.

* * * *

Päivitys 26.8.2024
Miten paljon vakuutusalan yritykset omistavat suoraan tai välirahastojen kautta Sanomaa? Kuinka paljon ne pystyvät vaikuttamaan osakeomistusten ja mainosbudjettiensa kautta siihen, mitä aiheita Hesari ei käsittele? Tai jos käsittelee, niin tekee sen pintapuolisesti.

Esimerkkeinä edellisestä;
vakuutuslakimiesjärjestelmä
vakuutuslääkärijärjestelmä
vakuutusoikeusjärjestelmä

Suurimmat osakkeenomistajat

Lista suurimmista osakkeenomistajista perustuu Euroclear Finland Oy:ltä saataviin tietoihin yhtiön 200 suurimmasta omistajasta. Tiedot päivittyvät kuukausittain.

https://www.sanoma.com/fi/sijoittajat/osaketietoa/suurimmat-osakkeenomistajat/
Linkki luettu 26.8.2024


AC/DC – indeksi ja finanssikriisi

Löysinpä viimein AC/DC:n Black Ice - albumin kappaleet 20.10.08 ilmestyvältä albumilta.

* *

Tiedotusvälineissä on viisaasti puhuttu viime päivinä finanssialan kriisistä ja hyvä näin. Koska Suomen kohdalla pahimmat turbulenssit saattavat kohdistua vakuutusalaan. Ja sitä kautta pankkipuoleen.

Tiesitkö jo tämän?

Vakuutusvalvontavirasto toimijoineen ei välttämättä ole valvonnan sekä valvottavien suhteen niin avoin ja läpinäkyvä kuin on taas rahoitustarkastus.

Lisäksi vakuutusvalvontaviraston monet virkanaisista ja -miehistä ovat olleet aiemmin vakuutusalan leivissä. Kuten jo edesmenneen Kansa-yhtiöiden.

* *

Nyt olen sitten muuttanut Black Ice – albumin kappaleet AC/DC – indeksin mukaiseen järjestykseen, jotka povaavat ensin Suomenkin talouden kyykähtämistä ja sitten uutta nousua.

Aikajänteenä tulee olemaan AC/DC – indeksin mukaan kymmenen vuotta.

Money Made
Wheels
Black Ice
Anything Goes
Skies On Fire
Stormy May Day
Big Jack
War Machine
Decibel
Smash N Grab
Spoilin’ For A Fight
Rock N Roll Train
She Likes Rock N Roll
Rock N Roll Dream
Rocking All The Way

Enkä minulla ole vielä hajuakaan mistä nuo kappaleet sanoitusten osalta kertovat, mutta pakkohan rahatalouden markkinoiden on tietää, että suurimmat pommit ovat vielä jysähtämättä. Mistä moinen sykyily muuten johtuisi?

Voihan toki olla, että globaalissa sotakulttuurissakin tapahtuu jotain ennustamatonta.

Tai sitten maa järisee isosti Japanissa, jolloin alkaa japanilaisten sijoitusten vetäminen pois markkinoilta maan jälleenrakentamiseksi.

Nämä ovat sitten muiden aikanaan esittämiä yleisennusteita, mutta laitan ne tähän yhteyteen esille. Oraakkelimaisiksi muikkareiksi.

* *

Ja muistaa pitää kun suomalaiset huippupoliitikot hokevat kuorossa, että kaikki on meillä kunnossa, niin on syytä olla terveellä tavalla epäluuloinen ja muistaa 1990 – luvun vaihde.

* *

Islannissahan toteutuu parasta aikaa tuo sama kuvio 1990 – luvun Suomesta; kaikkien valuuttalainaa ottaneiden keskuudessa.

Lainasummat ovat pompsahtaneet jo 40 prosenttia ylöspäin. Samalla kun vakuusarvona olevan omaisuuden arvo on lähtenyt hurjaan luisuun alaspäin.

Toivon, että näin ei tule tapahtumaan Suomessa.

Sillä asuntovelallisena on tuollaisessa tilanteessa helvetillistä olla.

Edellinen