Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2008.

Aidon herran merkki?

Kun päättäjät eivät enää uskalla kohdata kansalaisia kasvokkain, niin onko se aidon herran tai rouvan merkki?

Mielenkiintoista oli lukea Iltalehden verkkosivuilla, että Sampo-konsernin pääjohtajalla ei ollut aikaa pysähtyä kuuntelemaan edes lyhyesti, että mitä mielenosoittajilla on Sammon yhtiökokoukselle asiaa.

Varsinkin, kun muistaa Björn Wahlroosin kehityskaaren ja aktiivisen toiminnan tiukan linjan vasemmistolaisesta toiseen äärilaitaan.

Toki paljon työtä ja sopivia yhteensattumia onnistuminen tuossa Wahlroosin mittakaavassa on varmasti edellyttänyt. Toimivaa suhdeverkkoa unohtamatta.

- - - -

Nalle ei kuunnellut mielenosoittajia
- keskiviikko 16.4.2008 klo 0:49
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200804157524964

KUVATEKSTI:
TUOHTUNUT Pasi Koskinen lupasi, että eilinen vakuutusyhtiö Ifiä vastaan järjestetty mielenosoitus oli vasta alkua. SALLA LYYTINEN

* * * *

Päivitys 23.8.2024

Tuo mielenosoitus oli todellakin vasta alkua!

torstaina, marraskuuta 27, 2008
Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot

Teille kaikille, joille alue on jo tuttu. Otsikkoa klikkaamalla suora yhteys ajantasalla olevaan koko kuvaan lakisääteisistä vakuutusjärjestelmistä ja Suomen todellisesta hallintamuodosta sekä hallitsijoista.

- - - -

”Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot” – paketti jaettiin 13.6.08 Helsingissä pidetyn mielenosoituksen yhteydessä henkilökohtaisesti ja todistajien läsnä ollessa muun muassa seuraaville korkean tason päättäjille:

* Tasavallan presidentin kanslia, presidentin neuvonantaja Timo Tuovinen.
* Valtioneuvoston kanslia, valtiosihteeri Risto Volanen.
* Oikeusministeriö, osastopäällikkö Kari Kiesiläinen (vastaa Vakuutusoikeudesta).
* Korkein oikeus, paikalle johdon käskyttämä vahtimestari (muut eivät ennättäneet).

Heidän kauttaan annettu tieto on pyydetty välittämään tasavallan presidentille sekä kaikille vakuutusasioista vastuussa oleville avainministeriöiden ministereille ja virkamiehille.

Lisäksi paketti on pyydetty toimittamaan kopioituina eduskunnan avainvaliokuntien jäsenille:
* sosiaali- ja terveysvaliokunta
* lakivaliokunta
* perustuslakivaliokunta.

Lisäksi paketin ovat saaneet jakelussamme toivottavasti perille asti toimitettuina:

* eduskunnan kaikki Kelan valtuutetut
* eduskunnan oikeusasiamies
* oikeuskansleri
* KKO:n presidentti ja kansliapäällikkö

- - - -

Lisäksi tietopaketti oli kaikkien tiedotusvälineiden edustajien vapaasti saatavilla 13-6-2008 pidetyn ”Menneisyyden hautajaiset – Tulevaisuuden avajaiset” - mielenosoituksen ajan.

- - - -

Toivoimme 13.6.2008 saatteessamme myös sitä, että tiedot ohjautuvat potilaan ihmisoikeuksien sekä oikeusturvan toteutumista Suomessa, ihan oikeasti, parantavien työryhmien käyttöön:

”Yli hallinnollisten ministeriörajojen. Poikkihallinnollisiin toimenpiteisiin ryhtyen.

Kuittaukset ja kommentit lukemisen jälkeen pyydämme lähettämään materiaaliin tutustumisen jälkeen allekirjoittaneiden sähköpostiosoitteisiin.

Otamme mielellämme myös vastaan palautetta mahdollisesti jo ratkaistuista ongelmakohdista ja jos huomaatte paketissamme selkeitä asiavirheitä.”

Lue lisää osoitteessa:
https://ajankuva.blogspot.com/2008/11/lakisteinen-vakuutusturva-ja-sen-mustat.html

.. niin tiedät, miksi olisi upeaa, jos nykyinen tasavallan presidenttimme Alexander Stubb voi olla, niin halutessaan ja uskaltaessaan ratkaisijan roolissa ..


If... - yhtiön uusi asiakaspalautekanava

Tunnetko henkilöitä, joilla on sanottavaa If-yhtiön toiminnasta.

Ruusuja tai risuja.

Tänään 15.4. avautuu suora mahdollisuus antaa asiakaspalautetta If-yhtiön osakkeenomistajille.

Heidän mennessään sisälle ja tullessa ulos vuosikokouksesta Helsingissä.

Avoimin visuaalisin ja audiovisuaalisin tehokeinoin. Livenä.

PIKATIEDOTE: Mielenosoitus Finlandia-talolla 15.4.2008
OSOITTEESSA: https://ajankuva.blogspot.com/2008_04_01_archive.html
> tiistaina, huhtikuuta 15, 2008
Hottia tänään Helsingissä


Olympiarenkaat uudelle aikakaudelle

1. Ihmisoikeusasiat ovat yksilölle elintärkeitä.

2. Ilmastonmuutosasiat huonompaan suuntaan ovat maapallon asukkaille pelottavia.

3. Maalla, merellä ja ilmassa yli rajojen vaeltavissa saastemassoissa ei ole järkeä.

- - - -

Kansainvälisen olympiakomitean toimiin ei liity ainakaan toistaiseksi sellaista kokonaisvaltaista järkeä, että jokin edellä mainituista asioista olisi aina seuraavien olympialaisten pitopaikan valinnassa yhtä tärkeä.

Rahalla ja suhteilla saa myös olympialaiset. Vaikka nuo kolmen kohdan asiaa olisivat järjestäjämaan kohteessa pahasti rempallaan.

Ihmeen pitkälle meni ajallisesti mielestäni tuo, että Tiibetissä alkoi tapahtumaan. Mitä kaikkea tuleman pitää sitä tuskin kukaan pystyy ennustamaan.

Eiköhän Kiinan kokoiseen maahan mahdu aikamoinen joukko yrittäjiä, jotka haluavat saada asiaansa olympialaisten yhteydessä esille.

- - - -

Jatkossa olisi hienoa, että maanosille valittaisiin pysyvät pitopaikat kesä- ja talviolympialaisille. Eipä tulisi harvemminkaan pidettäville lajipaikoille tyhjäkäyntiä.

Olympiakomitean taholta voitaisiin taata näin toimivat ja vakioidut olosuhteet sekä se, että kaikki osallistuvat maat saisivat tasapuolisesti osuuteensa olympialaisten voitoista.

Talkoo- ja orjatyöläisiä unohtamatta. Tuskinpa Pekingin kisojen suorituspaikkojen rakentamishistoriaa tullaan koskaan avaamaan länsimaisille tiedotusvälineille.

- - - -

Toivottavasti Pekingin olympialaiset kuitenkin pidetään ja saamme kuulla avoimesti myös tavallisten kiinalaisten arjesta enemmän. Rikkaista kuin köyhistä.

Pekingin olympialaisten aikaan kansainvälinen olympiakomitea kirjaa tarkasti vastaisen varalle ne asiat, jotka pitää jatkossa ottaa entistä tarkemmin huomioon, kun kisapaikkoja valitaan. Yhteistyössä tunnustettujen ihmisoikeus – ja ympäristöjärjestöjen kanssa.

Ennen kuin päästään aloittamaan vakioitujen olympiakisapaikkojen käytäntö. Maanosien välillä kokemuksia vaihtaen ja ns. päivän hintaan sekä kestävän kehityksen toimiin luottaen.

- - - -

Pienistä teoista alkaa olympiamaailmankin parantaminen.

Roskapäivässä liikkeestä löytyy tietoa jo kiinaksikin:
https://www.roskapaivassa.net/

Toivottavasti saamme Pekingin olympialaisista ainakin rehellistä tietoa siitä, minne ja miten käsiteltynä olympialaisten tuottamat jätteet lopulta päätyvät….


Ulkoministeri Alexander Stubb - Mission One

Toivon, että uusi ulkoministerimme Alexander Stubb ottaisi kosmopoliittisella otteellaan ensi töikseen selvitykseen seuraavanlaisen asian.

Aihe on vieläpä sellainen, josta uutta ulkoministeriä Alexander Stubbia on myös tietääkseni avoimesti informoitu.

Ulkoministeriön kautta tapahtuneen Suomen valtion edustajaksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen nimitetyn ihmisoikeustuomari Päivi Hirvelän CV:n tiedoissa olevat epäselvyydet on syytä selvittää pikaisesti.

Julkisesti ja avoimesti.

Hyvää tietoa aiheesta ja autenttista asiakirjamateriaalia löytyy mielestäni ainakin osoitteessa:

https://www.promerit.net/?s=hirvel%C3%A4
Linkki korjattu ja luettu 23.8.2024

- - - -

Miksikö Hirvelän asian selvittäminen on tärkeää?

Suomalaisten ihmisoikeuksilla ja niiden jatkuvalla loukkaamisella lienee vielä Suomen valtiossakin jonkin sortin prioriteettiasema.

Ministeri Kanervahan ei ennättänyt tai halunnut mennä ottamaan tähän asiaan kantaa.