Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on oikeusvaltio.

Veljeskansa auttamassa suomalaisia

Entäs, jos unkarilaiset ovat oikeilla jäljillä suomalaisen median ja varsinkin suomalaisten toimittajien heikon sananvapausaseman suhteen?

Nimittäin. Jos kerran mainosrahoitteisessa mediassa sananvapaus on ollut jo pitkään kauppatavaraa, niin myös toimittajista on tullut entistä enemmän kauppatavaraa. Suomalaisen median jatkaessa keskittymistään; kulloisillekin vallanpitäjille hankalaksi koettujen toimittajien urapolku saattaa johtaa pysyvään umpikujaan.

Kuumat kirjat suomalaisesta media-alasta.
Kuumat kirjat suomalaisesta media-alasta.

Mobiiliflaijerissa mainitut ja suomalaisen media-alan kuvaa sisältä päin valottavat kirjat kannattaa lukea, jos unkarilaisten räväkät uutisoinnit Suomesta kiinnostavat.

”Unkarilainen suosittu Origo-verkkolehti on nostanut Suomen tällä viikolla puheenaiheeksi tekemällä kaksi artikkelia, joissa kritisoidaan Suomen mediaa ja oikeusjärjestelmää.

Origo julkaisi tiistaina artikkelin otsikolla "Median moniäänisyys on Suomessa vakavassa vaarassa" ja keskiviikkona toisen nimellä "Suomessa ei ole itsenäistä perustuslakijärjestelmää".

Julkaisu luonnehtii Suomea kaksinaismoralistiseksi, oikeusjärjestelmän tilannetta huolestuttavaksi ja mainitsee YK:n ihmisoikeuskomitealta saadut moitteet saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloon liittyvistä oikeuden päätöksistä.

Lisäksi uutisissa mainitaan, että Suomella ei ole erillistä perustuslakituomioistuinta vaan perustuslakivaliokunta sekä viitataan EU-rahoitettuun raporttiin, jossa Suomen mediaa luonnehditaan korkeariskiseksi mediamarkkinoiden keskittymisen näkökulmasta.”

- -

”Lännen Media ei tavoittanut pääministeri Antti Rinnettä kommentoimaan Unkarin hallitusmedian Suomi-uutisointia torstai-iltana.” Lähde: Unkarin hallitusmedia kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää ja mediaa – tutkija: "He pelkäävät nyt tosissaan" – Turun Sanomat Lännen Media 18.7.2019 kello 20:36

Mobiiliflaijerissa olevissa kirjoissa kerrotaan, kuinka toimittajat saavat kyllä tutkia kaikkea ja kirjoittaa kaikesta, mutta eri asia on sitten, mitä/miten julkaistaan ja kuinka yläpuolelta tulleeseen ohjaukseen kielteisesti suhtautuneen toimittajan urapolulle käy.

Eikä tuossa vielä kaikki.

Puolustusvoimien jättihankinnan eli hävittäjäkoneiden hankintapäätös lähestyy? Muistatko tämän Suomen viranomaisten eli oman hallitusmediamme tapahtumista?

”Puolustusvoimien viestintätavoitteet ovat pahasti ristiriidassa viranomaisilta vaadittavan puolueettoman ja oikean tiedon tuottamisen velvoitteen kanssa.

Viranomaisviestinnältä tippuu pohja pois, jos pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin ja asenteisiin.”

- -

Ainakaan STT:n haltuunsa saamissa tavoiteasetteluissa Puolustusvoimien tiedotuspyrkimyksenä ei ole julkisuuden lisääminen ja avoin tiedottaminen, vaan asenteisiin vaikuttaminen viestinnän keinoin. Tähtäin on ollut vaikuttaa päätöksentekoon.

Valtionhallinnon viestintä perustuu julkisuusperiaatteen toteuttamiseen eli aivan toisenlaiseen ajatukseen. Viranomainen edistää toimintansa avoimuutta tuottamalla luotettavia aineistoja yleisölle. Viranomaistiedotuksessa ei kuulu värittää viestiään eikä muokata tosiasioita omien tarpeiden edistämiseksi olivatpa päämäärät miten jaloja tahansa. Kyllä Suomessa ymmärretään puolustustarpeet ilmankin.

Ikävä kyllä Puolustusvoimat ei ole ainoa viranomaistoimija, joka Suomessa venyttää tiedottamisen tosiasiapohjaa. Valtioneuvoston avaamalla omamaakunta-verkkosivulla muokataan mielipiteitä sote-uudistukselle myönteisiksi. Kriittisiä näkemyksiä ei löydy.

Sivuston puolueettomuus koheni, kun aloitussivulle sentään lisättiin tieto, että sote-lait ovat vasta eduskunnan käsiteltävinä. Alun perin oli annettu ymmärtää uudistuksen menneen jo läpi. Uhkat ovat suuret, mikäli viralliseen tiedotukseen pesiytyy mainosvaikuttaminen. Lopulta sellainen heikentää kaiken viranomaisviestinnän luotettavuutta kansalaisten keskuudessa.” Lähde: Vienoa propagandan tuoksua – Kaleva pääkirjoitukset 21.6.2018 kello 6:00

* *

Mobiiliflaijerin kirjoista lisätietoa:

Huonoja uutisia – kirjasta
- Julkaistu syyskuu 26, 2012

Journalismi
- Julkaistu maaliskuu 13, 2013


> HUOMIO ja herätys! <  1

Tässä on tämän hallitus- ja eduskuntakauden ainoa todellinen mahdollisuus saada todellisia korjauksia vakuutusasioihin! Joko Sinunkin mielestä potilasta tutkivat/hoitavat lääkärit ja vakuutuslääkärit tulee saada perustuslain (PL 6) mukaisesti tasa-arvoiseen ja yhdenveroiseen asemaan?

Iso murtuma Suomen sisäiseen Berliinin muuriin!
Iso murtuma Suomen sisäiseen Berliinin muuriin!

"Osa eduskunnassa olevista kansalaisaloitteista uhkaa raueta. Puhemiehistön suosituksen mukaan kansalaisaloitteet tulisi käsitellä kuuden kuukauden aikana. Osan määräaika umpeutuu syyskuun puolivälissä tai lokakuun alkupuolella.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on useita kansalaisaloitteita, mutta valiokunta joutuu keskittymään koko syksyn sote-uudistukseen. Siellä on muun muassa uusi asiakas- ja potilaslaki, biopankkipankkilaki ja genomikeskusta koskeva laki.

”On syytä vahvasti epäillä, ehtiikö valiokunta ainakaan ennen määräajan umpeutumista tehdä mitään asioiden eteen”, kirjoittaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yliopistolehtori Liisa Nieminen blogissaan.

- -

Kansalaisaloitteen käsittelyn säätelyn on todettu kaipaavan uudistamista. Niiden käsittely ei ole kovin korkealla eduskunnan työlistalla. Puhemiesneuvoston hyväksymän valiokuntaoppaan mukaan kansalaisaloitteet ovat tärkeysjärjestyksessä vasta seitsemännellä sijalla. Valiokunta voi kuitenkin päättää muustakin järjestyksestä."
Lähde: Kansan Uutiset - "Osa kansalaisaloitteista uhkaa raueta"

Viime kuukausina Suomen on kerrottu olevan aito kansanvalta. Myöskin suomalaista parlamentarismia on hehkutettu. Unohtamatta länsimaista oikeusvaltio perustaa ja oikeusvaltioperiaatteiden, kuten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista tosielämässä. Kaikkien edellä mainittujen on kerrottu olevan Suomessa korkealla tasolla.

Meno näyttää toiselta, kun siirrytään kirjallisesti ja suljetusti toimivien vakuutuslääkäri-, vakuutusoikeus- ja vakuutuslakimiesjärjestelmien piiriin. Samat organisaatiot ja henkilöt käyttämässä lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa! Yllättäen kaikessa hiljaisuudessa; kansalliseen konsensukseen pohjautuva korporatismi on lipsahtanut finanssalan fasismin puolelle.

Siksi tämä vakuutuslääkäreihin ja tapaturmalain kohdistuva kansalaisaloite on todellinen Suomen sisäisten Berliinin muurien murtaja. Sen kattava eduskuntakäsittely tulee paljastamaan myös sen, että kenellä todellinen valta miljardien eurojen liiketoiminta-alueella on? Joka lisäksi kuuluu perustuslain mukaiseen julkisen vallan käyttöön, jonka pitäisi olla avointa ja läpinäkyvää kaikilta osin.

Kansalaisaloite 2837 (https://suomi2017.wordpress.com/2018/04/19/kansalaisaloite-2837-eduskuntaan/) on ollut eduskunnan käsittelyjonossa huhtikuun 18. päivästä alkaen! Sen käsittelytunnus on KAA 4/2018 vp, jonka avulla kansalaisaloitteen käsittelyn tilannetta voi seurata eduskunnan nettisivuilta. Tai ottaa suoraan yhteyttä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniin.

Perustuslain velvoitteista ja sen mukaisesta lainsäädännöstä ei tarvitse näköjään vahvemman osapuolen välittää (https://suomi2017.wordpress.com/2018/06/07/kysy-puhemiehelta/).

Joten mielenkiintoista on seurata, että saako ja uskaltaako eduskunnan perustuslakivaliokunta ottaa tuon kansalaisaloitteen KAA 4/2018 vp läpikotaiseen tarkasteluunsa, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta on uutistietojen mukaan lirissä massiivisten sote - lakien mietintöjen/lausuntojen kanssa.

Ratkaisevaa on tietysti se, että mikä on erittäin vaikutusvaltaisen Lääkäriliiton (https://suomi2017.wordpress.com/2017/01/03/suomen-laakariliitto-ammattijarjestojen-aatelia/) kanta siihen, että tuleeko potilasta tutkivien/hoitavien lääkärien ja vakuutuslääkäreiden olla eri lakien mukaan tasa-arvoisessa ja yhdenvertaisessa asemassa?

Kuin myös se, että uskaltavatko vaaleilla valitut päättäjämme muuttaa lainsäädännön ja tosielämän käytännöt (https://suomi2017.wordpress.com/2017/08/01/oikeusvaltio-suomi-2017/) oikeusvaltioperiaatteiden mukaisiksi?

SOTE-UUDISTUKSESSA TULOSSA UUSIA MIINAKENTTIÄ
Ennen eteenpäin menoa on tärkeää tiedostaa sote – uudistukseen piilotetut miinakentät. Siis potilaan/vakuutetun (https://suomi2017.wordpress.com/2018/05/31/mobiiliflaijeri-7/) kannalta katsottuna.

Tärkeintä olisi, että laillisuusvalvojat ovat hereillä ja seuraavat, että vakuutusala noudattaa korkeimman hallinto-oikeuden KHO:2014:83 vuosikirjapäätöstä (https://suomi2017.wordpress.com/2015/12/20/korkein-hallinto-oikeus-osa-15/) täysimääräisesti. Myös vakuutusalan vakiotodistajina ja – lausunnonantajina oikeusprosesseissa toimivien osalta.

Samalla laillisuusvalvojat voinevat tarkistaa tiedot siitä, etteikö Kelalla (https://suomi2017.wordpress.com/2016/10/08/kelan-vakuutuslaakarit-2017/) ole muka tiedossaan vakuutuslääkäreinään toimivien erikoisaloja ja erityispätevyyksiä!

Eikä tuossa kaikki.

SOSIAALIVAKUUTUSASIOIDEN LÄHIHISTORIASTA
Mikseivät vaaleilla valitut päättäjämme pysty tekemään mitään todellisia korjauksia kafkamaisesti rakennettuun vakuutuslainsäädäntöön. Kirjallisesti ja suljetusti toimivia vakuutuslääkäri-, vakuutusoikeus- ja vakuutuslakimiesjärjestelmiä unohtamatta.

Joista sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtajana (vuosina 1993 – 2009) toiminut Tarmo Pukkila kirjoitti Helsingin Sanomissa 15.3.2011 viiltävän tarkasti ja totuudenmukaisesta, että vahinkovakuutus- ja työeläkejärjestelmämme ovat perustuslain vastaisia (https://suomi2017.wordpress.com/2013/04/02/perustuslaki-2/) .

Mitä tapahtui tämän vakuutusalan ylimmän virkamiehen ulostulon jälkeen? Pari vakuutusalan puolustuspuheenvuoroa ja sitten mykistävä hiljaisuus.

Joten toivotaan, että Pertti Latvalan käynnistämä kansalaisaloite rikkoo tuon hiljaisuuden muurin.

Eikä tuossa vielä ihan kaikki.

Hallitusohjelmastahan nämä vakuutusasiat puuttuvat kokonaan, mutta rauhoitellakseen kuumina käyviä tunteita, niin pääministeri Juha Sipilän hallituksen siniset ministerit ovat saaneet aikaiseksi vain nämä kaksi. Niiden pohjalta ei olla tekemässä; tämän hetken tiedon mukaan, mitään korjauksia, mutta niiden avulla voidaan osoittaa, että parhaamme olemme yrittäneet. Eli vakuutusala ekosysteemeineen ostaa aikaa. Taas kerran.

Kyseisten hankkeiden tilasta ja vaikuttavuuksista voit Sinäkin hakea taustatietoa hakukoneiden avulla internetistä:

1.
Vakuutusoikeuden suulliset käsittelyt ja asiantuntijalääkäreiden käyttö
Selvitys Oikeusministeriölle
Professori Matti Tolvanen ja yliopisto-opettaja Kimmo Malin

2.
Vakuutuslääkärijärjestelmä kehittämisen neuvottelukunta STM043:00/2018

* * *

Ja jotta et joutuisi parih miljoonan muun suomalaisen kanssa höynäytetyksi, niin tähän jäätiin potilaiden/vakuutettujen kannalta katsottuna (https://suomi2017.wordpress.com/2017/12/28/vakuutuslaakarikeskusteluun-vihdoinkin-vauhtia/), kun vuoden 2013 aikana edellisen kerran vakuutuslääkärijärjestelmän avoimuutta ja toimivuutta paranneltiin!


Vaalilupauksen lunastaminen

Perussuomalaiset lunastamassa vaalilupauksensa? Kohteena kirjallisesti ja suljetusti toimiva vakuutuslääkärijärjestelmä. Vakuutuslääkärit - aiheena koskettaa tällä hetkellä noin 200 - 400 000 suomalaista.

Tämä aihe kiinnostaa ainakin 200 000 äänioikeutettua.
Tämä aihe kiinnostaa ainakin 200 000 äänioikeutettua.

Tiesitkö jo tämän? Todellinen valta lakisääteisten vakuutusten ja sosiaaliturvan sekä vapaaehtoisten vakuutusten asioissa ei ole, ainakaan vielä, hallituksella ja eduskunnalla. Siitä ja isosta kuvasta seuraavaksi.

Avainkysymys on se, että kenellä on todellinen valta, kun puhutaan lakisääteisen vakuutus- ja sosiaaliturvan asioista. Vastakkain ovat kaksi todellisuutta. Virallinen todellisuus, jonka mukaan asiat ovat kunnossa. Yksi tämän näkökannan edustajista on jo vuosien ajan ollut Outi Antila, sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusasioiden ylin virkamies Suomessa.

Ja sitten se todellinen todellisuus, josta kansanedustaja Jari Ronkaisen/ps. ulostulo blogissaan 12.8.2016 on hyvä esimerkki!

"Eduskunnassa vakuutuslääkärien toiminnasta on tehty toistakymmentä kirjallista kysymystä sekä toimenpidealoitteita koko puoluekentän laajuudelta. Miksi tätä asiaa, joka on enemmistön oikeustajua vastaan, ei saada muutettua?

Tällainen vedätys ei voi jatkua. Se ei saa jatkua! Tarvitseeko vakuutusjärjestelmä erityisiä vakuutuslääkäreitä vai voisiko etuuskäsittelijä tai -virkailija tehdä päätöksen korvaushakijaa hoitaneen erikoislääkärin lausunnon pohjalta?

Vakuutuslääkärijärjestelmä on avattava tarkasteluun kansalaisten oikeusturvan varmistamiseksi ja alan valmistella lakialoitetta asian muuttamiseksi."

Kansanedustajan lupaus lakialoitteesta on erittäin kannatettava juttu. Vaikkei se heti lähtisikään etenemään, niin se tulee olemaan hyvä työkalu julkisen keskustelun käymiseen. Yli puolue- ja aaterajojen.

Kysehän ei ole enää yksittäistapauksista.

Yksi iso kymmenien tuhansien korvaustapausten ryhmä, joka on myös ollut pahasti kafkamaisessa kyykytyksessä ovat työssään sisäilmamyrkyistä (home, kemikaalit, asbesti) sairastuneet. Sekä ulkoilmassa erilaisista pölyistä ja melusta pysyvästi sairastuneet. Työssään tapaturmassa pysyvästi vammautuneita unohtamatta. Samaan kafkamaiseen kyykytyskoneistoon joutuvat maan tavan mukaisesti myös vakavan ja pysyvän vammautumisen aiheuttaneen liikenne-, potilas- ja/tai lääkevahingon kohteeksi joutuneet.

Toivottavasti toimittajatkin saavat taikka uskaltavat kirjoittaa mädän ja mafiamaisesti toimivan järjestelmän auki. Eri kanteilta tarkasteltuna:

- Yksittäistapaus -
"Tässä Suomi 2017 artikkelissa ensin kolme kohdetta päättäjien ja tiedotusvälineiden läpiskannaukseen. Ja sitten kolme kohdetta myös kaikille aiheesta enemmän kiinnostuneille, tutustumista ja tietojen edelleen jakoa varten.

SISÄLLYSLUETTELO
Vakuutuslääketieteellinen arvio kaikille tutuksi
Kaikkien vakuutusyhtiöiden lääkärit päivänvaloon
Myös vakuutuslakimiesten nimitiedot yhtiöittäin ovat julkisia
Saara Auvisen verkosto
Saattaen vaihdettava – toimintamallista 13.6.2008 alkaen
Suullisen perimätiedon siirtoa nuoremmille sukupolville"

Lue lisää Suomi 2017 blogista:
https://suomi2017.wordpress.com/2016/08/22/yksittaistapaus/

Perussuomalaiset eivät pysty yksin tekemään mitään todellisia korjauksia. Joten monenlaisia tunteita herättävät perussuomalaiset tarvitsevat nyt apua yli puolue-, etujärjestö-, yhdistys- ja aaterajojen.

Kansanedustajat palaavat virallisesti töihin tiistaina 6.9.16. Joten kannattaa olla yhteydessä omaan alueen sekä puolueen kansanedustajiin jo nyt. Ministerit ja virkamiehet ovat jo valtaosin sorvin ääressä.

Entä oletko ammattiliiton tai edunvalvontajärjestön jäsen? Näissä asioissa kannattaa olla säännöllisessä yhteydessä etenkin oman ammattijärjestön taikka yrittäjänä oman etujärjestön johtajiin.

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö; Akava on keskusjärjestönä yksi vaikutusvaltaisimmista keskusjärjestöistä. Ja tällä hetkellä sen jäsenistöä on kohdannut erilaiset sisäilmamyrkyistä sairastumiset.

Ongelmat ovat ennätyksillisen isoja. Monien akavalaistan työpaikoilla, kuten sairaalat, koulut, päiväkodit, poliisi- ja oikeustalot kärsitään erilaisten sisäilmaongelmien aiheuttamista sairastumisista.

Joten työsarkaa riittää kaikille ammattijärjestöille ja eduskuntapuolueille. Vaan upeaa, jos perussuomalaiset saavat todellisia korjauksia käyntiin.


"Juha Sipilä pyytää anteeksi 1990-luvun laman uhreilta"  2

Tämä, päivän (14.2.2015) Helsingin Sanomissa oleva, Lauantaivieras-sarjan juttu saattaa olla eduskuntavaalien 2015 kannalta erittäin merkittävä.

Varsinkin, jos se johtaa avoimeen ja julkiseen keskusteluun Suomen omasta pankkilähistoriasta. Yli puolue-, media- ja aaterajojen. Ennen eduskuntavaaleja.

Keskusta koko kuvan avaajaksi?
Keskusta koko kuvan avaajaksi?

Suomen oikeusvaltio- ja demokratiaprosessit ovat olleet pitkään rikki, koska ilmeisen kipeitä asioita ja virallisen härskejä käytäntöjä ei olla vieläkään läpikäyty.

Pääministeri Stubbin suulla on puhuttu, että muun muassa politiikka ja konsensus ovat rikki. Oikea sana kuvaamaan tiedossa olevaa ongelmakenttää on korporatismi. Myös EU:n sisällä.

Nykyisessä talouden ja euron turbulenssissa; isoimmaksi kasvanut riski on se, että 1990-luvun pankkikriisin hoidossa tehdyt virheet toistetaan. Hoidetaanhan eurokriisiä Suomesta kotoisin olevilla menetelmillä.

Siksi joukkovoimalla toimiminen voi tuoda asiakokonaisuuden parhaiten esille.

Kuin sattumalta. Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ulostuloon liittyvä adressi onkin nyt erittäin ajankohtainen. Varsinkin, kun ja jos, kaikkien muiden puheenjohtajien ulostulot saadaan adressin aiheeseen:

Totuus esiin - Mihin hävisi hyvinvointivaltio
TULE MUKAAN - AUTTAKAA MEITÄ SELVITTÄMÄÄN TOTUUS!

Me entiset yrittäjät, takaajat ja kotinsa menettäneet 90-luvun uhrit haluamme selvittää totuuden 1990-luvun tapahtumista ja sen seurauksista tämän päivän yhteiskunnalle.

Me haluamme oikeutta ja kohtuutta yrittäjille, takaajille, asuntovelallisille, velka-ahdinkoon joutuneille jne.- myös nykyisille. Entä, jos et ole todellisuudessa jäänyt velkaa?

Joudut luottotietorekisteriin (n. 400 000 ihmistä tällä hetkellä), jonka jälkeen sekä sinä että perheesi kärsii. Tämä koskee noin 1 miljoonaa suomalaista ja siitä aiheutuu valtavat tappiot koko yhteiskunnalle.

Me taistelemme, emme enää yksin omasta puolestamme, vaan kaikkien Suomessa vielä työllistävien yrittäjien puolesta, jotta kukaan ei joudu kokemaan samoja lainvastaisia toimia, kuin me jouduimme.

Me taistelemme Suomen kansan puolesta, sillä Suomen kansan hyvinvointi menetettiin 1990 luvun takia ja sitä laskua maksamme edelleen 2015.

Vieläkö suomalainen maksaa pankkitukea -tavalla tai toisella? Sen me haluamme selvittää?

Kuka tai ketkä mahdollistivat 1990 luvun laittomuudet? Senkin me haluamme tuoda päivän valoon.

Tutustu, allekirjoita adressi ja levitä siitä tietoa, niin halutessasi verkostoissasi edelleen. Iso ja lämmin kiitos Sinulle.

* * *

Sitten eteenpäin. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo tuossa Hesarin haastattelussa seuraavaa:

Laman uhreista vaikeneminen on Sipilän mukaan osaltaan rapauttanut politiikan ja poliitikkojen mainetta Suomessa. Luottamuspula näkyy pohjoismaalaisittain huolestuttavan matalina äänestysprosentteina.

Tämänhetkisessä tilanteessa on Sipilän mukaan paljon yhtäläisyyksiä 1990-luvun alkuun.

Nykytaantuma näyttää jatkuvan poikkeuksellisen pitkään, kauemmin kuin suuri lama.

"Jotkut taloustieteilijät vertaavat tilannetta nälkävuosiin."

* * *

Tieto lisää tuskaa, mutta tässä tapauksessa se kannattaa mielestäni ottaa.

Mitä kaikkea emme omasta lähihistoriastamme vieläkään tiedä? EU:n, euron ja perustuslakimme "uudistusten suhteen. Siitä vielä lopuksi yhteen näkökulmaan.

Joukkoistaminen toimii erinomaisen hyvin Suomessa
Julkaistu lokakuu 19, 2011
by Suomi 2017 - Suomi 2.0

Karjalan Kuvalehden numero 6/2011 ”Toistuuko Suomen pankkikriisi EU-rahoituskriisissä”- reportaasin soisin jokaisen omasta taloudestaan kiinnostuneen suomalaisen lukevan. Miksei myös kaikille EU:n kielille käännettynä muillekin.