Rapsakkata

Lyhyitä ja nopeita. Väliin vähän pitempiäkin. Elämän eri alueilta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vakuutusala.

Erilainen 10-vuotismerkkipäivä  5

Kun kuulin takavuosina sanonnan, että Suomi on oikeusvaltiona Pohjolan Pohjois-Korea, niin nauratti.

Vaan omakohtaisen kokemuksen kerryttyä aiheesta; ei naurata enää. Iso yllätys on ollut myös se, että Suomessa voi edelleen olla miljardien eurojen liiketoiminta-alue, jonka ei tarvitse välittää vieläpä lakisääteisten eli pakollisten palvelutuotteidensa loppukäyttäjien asiakaspalautteesta yhtään mitään!

Joten. Ups ja hups! Tänään on kulunut 10 vuotta tämänkin asiakaspalautteen perille viemisestä. Todellisia korjauksia asiakkaan asemaan odotellessa:

"Tasan 10 vuotta sitten"
Julkaistu kesäkuu 13, 2018
by Suomi 2017 - Suomi 2025?

Helsingin katuja risteili 13.6.2008 ”Menneisyyden hautajaiset – Tulevaisuuden avajaiset” – mielenosoitus. Vieden; yhdessä yli diagnoosi- ja yhdistysrajojen toimien, korkean tason päättäjillemme käteen ojennettuina ”Lakisääteinen vakuutusturva ja sen mustat aukot” – tietopaketit, joissa myös esiteltiin toimiva ratkaisumalli kafkamaisten kyykytystilanteiden ja vakuutustaistelujen poistamiseksi (Muistiinpanosivu 2 – Miten järjestelmän pitää toimia?).

Lämmin kiitos tuolloin mielenosoitukseen osallistuneille ja kotikatsomoissa kannustaneille. Iso kiitos niille korkean tason päättäjillemme tai päättäjiämme sijaistaneille, jotka uskalsivat ottaa katu- ja ruohonjuuritason sekä tosielämän tilanteiden tiedontuojat kasvokkain vastaan.

Onko 10 vuotta tarpeeksi aikaa asiakaspalautteen käsittelylle?
Onko 10 vuotta tarpeeksi aikaa asiakaspalautteen käsittelylle?

- -

Jokohan nyt puolueiden ja puheenjohtajien todelliset arvot saadaan pitkäkestoiseen päivänvaloon?

Mukavaa kesää 2018 kaikille ja muistakaa se, että vain yhdessä toimien voimme olla enemmän. Vaikkakin monesta asiasta eri mieltä oltaisiinkin. Jolloin tärkeintä on se, että lähihistoriamme erilaiset tapahtumat ovat myös nuorempien sukupolvien tiedossa. Muuten tässä artikkelissa esiin nostetut tosielämän tilanteet ja valta-asetelmat jatkuvat myös vuonna 2028.

Joten tähän paljon internetissä lainattuun lauseeseen on hyvä tällä kertaa lopettaa.

”Martin Luther Kingin sanoin pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.” Lähde: Verkkouutiset 11.12.2017 – vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.

Lue lisää Suomi 2017 - blogista ja vinkkaa edelleen:
Linkki

Lämmin kiitos avustasi.


Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin  2

Toivottavasti tämän adressin avulla saadaan. mielestäni erittäin tärkeä aihe julkiseen keskusteluun.

Isot rispektit Tulikouralle tästä lausunnosta.
Isot rispektit Tulikouralle tästä lausunnosta.

Tutustu Sinäkin ja laita allekirjoituksesi vauhdittamaan koko kuvan tuloa päivän valoon. Vinkkaa edelleen omissa verkostoissasi. Kiitokset Sinulle. Tästä eteenpäin:

Vakuutuslääkäreille on säädetty toimivalta totuudenvastaisten lausuntojen antamiseen. Eduskunnan on kumottava tämä laki, joka suorastaan edellyttää vakuutuslääkäreiden toimivan epärehellisesti tai ainakin laativan lausuntonsa pelkkien olettamusten perusteella.

Tapaturmavakuutuslain 41 d § sallii ja niin muodoin myös yllyttää vakuutuslääkäreitä laatimaan tekaistuja lausuntoja.

Yleensä lääkärinlausunnot on kirjoitettava allekirjoituksen yhteyteen lisättävällä maininnalla "minkä kunniani ja omantuntoni kautta vakuutan". Näin vahvistettu lausunto vastaa suullisella valalla tai oikeudessa annetulla vakuutuksella vahvistettua todistajalausuntoa (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä, 23 §).

Vakuutuslääkärit on kuitenkin vapautettu muilta lääkäreiltä vaaditusta velvollisuudesta pysyä totuudessa. Tämä vapautus on annettu tapaturmalain 41 d §:ssä:
Linkki